Miksi aloitit kiinteät ruoat lapsellesi ennen 6 kuukauden ikää?
Suositushan on 6 kuukautta täysimetys, mutta että kiinteät voi aloittaa joustavasti 4-6 kuukauden iässä.
Mitä nämä syyt ovat, miksi kiinteät aloitetaan alle 6 kk:n iässä?
Kysyy hämmentynyt esikoisen mutsi
Kommentit (90)
koska halusimme :) ei maltettu odottaa vielä kahta kuukautta. Aloitettiin ihan pikkuhiljaa.
joten aloitin 4kk iässä vellit ja kasvikset. Maitoa meni siinä vaiheessä jo ihan tolkuttomia määriä, eli tuntui ettei korvike riittänyt ravinnoksi yksistään.
ja toinen viikkoa vaille 5 kk. Kumpikin siihen saakka täysimetyksellä. Olivat selvästi kiinnostuneita ruosta, joten aika vaikutti hyvältä. Molemmat menivät myös hoitoon pieninä, joten jos kiinteiden oppiminen olisi ollut kovin hidasta (kuten joskus voi olla), olisi tullut kiire.
4 kk ja muut on hoidettu samoin periaattein.
(Korviketta pelkästään 2kk:n iästä eteen päin)
Maitoa meni melkein 1,5L/vrk, eikä pysynyt sisällä vaan vauva pulautteli todella paljon.
Maissivelliä aloimme antamaan vähän yli 3kk:n iässä. Oli se sitten huuhaata tai ei, niin pysyi vähän paremmin vellin muodossa sisällä.
Kakkosen kohdalla v 2002 en muista, koska silloin menin järjen mukaan, en suositusten. Esikoiselle aloitin kiinteät 3,5 kk iässä, koska hänellä oli nälkä.
että AINAKIN jo vuonna 2003 täysimetyssuositus oli 6kk, todennäköisesti aiemminkin.
päivää vaille 2kk, ja siksi että mikään nestemäinen ei pysynyt sisällä vaan lensi kaaressa ulos. Mitään syytä tälle ei koskaan löydetty
Ilmeisesti jonkun tutkimuksen mukaan 6 kk:n iässä aloitettu kiinteä aiheuttaa allergioita enemmän kuin jos kiinteät aloitetaan jo nelikuisena.
Mene ja tiedä. Esikoinen sai 16 vuotta sitten ekat kiinteät kolmikuisena - suositusten mukaan. On nyt kohta 17 vuotta. Ei vielä ainakaan allergioita.
Kuopuksulle aloittelin maltillisesti kiinteät nelikuisena (rintamaitoa lisänä 12-kuiseksi). Taaperolla allergisia oireita.
Lienee myös geenikysymys.
Kun elää ja kokee, näkee myös, että suositukset muuttuvat. Mikä on ok 5 sitten, ei enää olekaan sitä tänään.
lääkärin käskystä, toisella alkoi maitoa mennä 4kk iässä jo turhankin paljon, se suurin syy. Muista vaikuttavia tekijöitä kuopuksen kanssa: nykytietämyksen valossa allergioiden välttämisen kannalta aikaisempi maistelu on hyvä asia. Plus: vauva nukkui rauhallisesti ja oli todella tyytyväinen.
Lääkärin määräys aloittaa 3kk iässä kiinteät. Meilläkin oli pullovauva, koska maito ei minulla noussut.
6-viikkoisesta alkaen vihannessoseita.
Pitkäaikaisvaikutuksia odotellessa..
päivää vaille 2kk, ja siksi että mikään nestemäinen ei pysynyt sisällä vaan lensi kaaressa ulos. Mitään syytä tälle ei koskaan löydetty
että AINAKIN jo vuonna 2003 täysimetyssuositus oli 6kk, todennäköisesti aiemminkin.
Omani ovat syntyneet 1987, 1992, 1994 ja 2003.
vaan imetys meni vähän mönkään ja loppui hurjan taistelun jälkeen noin 3kk tienoilla. Kiinteät aloitettiin vähän ennen 5kk ikää, koska korviketta meni niin paljon ja sekin kuormittaa vauvan elimistöä.
Kuopus taas on ollut täysimetyksellä ja nyt 5,5kk iässä on aloitettu kiinteät. On kylläkin saanut maistaa joitain ruokia jo aiemmin muutamaan otteeseen. Näin toimittiin, koska kuopus syö ympärivuorokautisesti 1-2h välein, ja silti painokäyrä oli runsaassa laskussa pituuteen verrattuna. Neuvolassa sanoivat minun voivan kyllä jatkaa täysimetykselläkin, mutta suosittelivat jo hiljalleen alkamaan kiinteät. Tämä siksi, etten itse väsyisi liikaa ja ettei lapsen paino putoaisi liikaa.
Sitäkin nuoremmille annettiin siksi kiinteää ruokaa, että isokokoinen vauva oli muuten nälissään. Sen vauvan äiti tosin uskoi mieluummin omaa äitiään kuin neuvolan terkkaria.
Kiinteät aloitetaan yleensä siitä syystä suositeltua nuorempana, että vauva on kookas ja kasvaa nopeasti, eikä jaksa juoda niin paljon maitoa, että se riittäisi.
Näin on toimittu ainakin viimeiset 70 vuotta, anopin ja mummon kertoman mukaan.
selvänäkemiseen 31 viittaa?
Totesin vain, ettei vielä ole ilmennyt mitään ongelmia tai muuta johtuen ennen maagista 6kk ikää aloitetusta kiinteiden maistelusta.
Allergiatutkimukset on ihan yleistä tietoa, suositukset täysimetykselle ovatkin olleet siksi monissa kehittyneissä maissa jo joitakin vuosia siinä 4kk kohdalla, suomessa edelleen se 6kk ainakin neuvolan ohjeissa.
Mutta jokainen tavallaan ja oman lapsensa mukaan. Omaa valintaani en kadu, meillä on terve, kaikkiruokainen lapsi. Hyvä onni sattui kohdalle ja ymmärrän olla kiitollinen seurattuani paljon vaikeita allergiatapauksia ystäväpiirissä.
olivat nälkäisiä ja halusin heidän olevan kylläisiä ja sain sitä kautta itsekin paremmat yöunet.
Olen hoitoallalla, samoin äitini ja siskoni on lääkäri. Jokainen suositteli kiinteitten aloitusta 3kk ikäiselle vauvalle ja etenkin oma vaistoni kehotti niin tekemään. Sain vahvistusta "perheeltäni" asiaan.
n.1,5kk iästä asti! Muistaisin niin että pelkällä korvikkeella olevan tulisikin aloittaa kiinteät jo 4kk iässä?!
Me siis aloitimme 3,5kk iässä perunalla. Nyt ikää 4,5kk ja monenlaisia kasviksia/hedelmiä ollaan maisteltu!
allergioita ei ole ainakaan vielä ilmennyt yhdelläkään lapsella.Helppohoitoiset vauvat olleet kaikkiaan, joten mitään ei ainakaan mennyt pieleen kiinteitten aloituksen myötä, päinvastoin.
Suositukset ovat aikojen saatossa vaihdelleet. Joskus elettiin sellaista aikaa, että vauvaa EI SAANUT imettää kuin 3 vai oliko se 4 tunnin välein.
Siinä sitten itkivät yhdessä sekä vauva että äiti, jälkimmäinen kello kädessä odottaen sitä hetkeä, että voisi aloittaa imetyksen.
silloin 2 vuotta sitten? :-) Vai olikohan ehkä sittenkin syynä jokin muu...
Meillä ei ole allergioita suvuissa eikä siis niitä olla edes osattu pelätä. Ja siksi täysimetystä 6kk kun niin pääsi helpoimmalla. Ja täysin terveitä lapsia ovatkin (2v, 5v ja 8v).