Miksi jotkut kotiäidit kokevat olevansa "miehen elätettävänä" ja se on heistä huono asia?

Nainen voi pudota työmarkkinoilta, asiaa on tutkittu. Ja silloin hän oikeasti jää miehen elätettäväksi. Esim. työmarkkinatukea ei saa, jos puolisolla on ansiotuloja.

ei pelkää mitään niin paljon kuin sitä häpeää, että jos ei omin avuin pärjääkään ja tarvii pyytää/saada toiselta jotain. Sen ahdistuksen syövereissä leppoisa perhe-elämä, lapsille annettava aika yms. muuttuu vain kauniiksi sanahelinäksi. Elämän realiteetit tarkoittaa Suomessa sitä, että jokaisen tarvii yhtä lailla kärsiä ja puskea töitä edes moraalin vuoksi. Jos tarvit mieheltä rahaa, ihmisarvosi on nolla.

mulla on yliopistotutkinto mutta ei työtä, eikä senttiäkään työttömyyskorvausta miehen tulojen vuoksi. 4 v kotiäitinä pudotti työmarkkinoiden pohjasakkaan.

Nainen voi pudota työmarkkinoilta, asiaa on tutkittu. Ja silloin hän oikeasti jää miehen elätettäväksi. Esim. työmarkkinatukea ei saa, jos puolisolla on ansiotuloja.

mitään tuloja, ei ede lahjaa voi miehelle ostaa omilla rahoillaan, ellei kerää pulloja.



Pelkään myös miehen sairastumista: jos hän joutuisi laitokseen, sinne menisi lähes kaikki raha. Sairastuneen palkasta voi mennä jopa 80% hoitokustannuksiin. Kukaan ei voisi maksaa asuntovelkoja, vaan joutuisimme muuttamaan jonnekin vuokralle ja miten tulisimme toimeen. Kuolemantapauksen varalta on henkivakuutus, mutta pahha sairastumista ei korvaa mikään.

Perhehän on yhteinen projekti. Ellei molempien ole taloudellisista syistä pakko olla töissä, on erittäin hyvä, jos toinen jää joksikin aikaa hoitamaan lapsia kotiin. Usein nainen on se joka jää kotiin, mutta asetelma voi hyvin olla toisinkin päin. Ei siinä pidä ruveta laskemaan, kuka tuo pöytään rahaa ja kuka ei. Se joka ei tuo rahaa, tekee mitä tärkeintä työtä omien lastensa hoitajana. Rahat ovat yhteisiä, kuten myös lapset. Miksi te teette tästä ongelman?

En myöskään ymmärrä sitä, että koti ja lapset tuntuu olevan vaimon projekti ja tuota todellakin "mitä tärkeintä tehtävää" tehdessään on syytä kärsiä muilla elämänaloilla. Ilmeisesti "oikean työn" tekeminen on ainoa mikä merkitsee ja mistä on oikeus saada vastinetta.

Perhehän on yhteinen projekti. Ellei molempien ole taloudellisista syistä pakko olla töissä, on erittäin hyvä, jos toinen jää joksikin aikaa hoitamaan lapsia kotiin. Usein nainen on se joka jää kotiin, mutta asetelma voi hyvin olla toisinkin päin. Ei siinä pidä ruveta laskemaan, kuka tuo pöytään rahaa ja kuka ei. Se joka ei tuo rahaa, tekee mitä tärkeintä työtä omien lastensa hoitajana. Rahat ovat yhteisiä, kuten myös lapset. Miksi te teette tästä ongelman?

En myöskään ymmärrä sitä, että koti ja lapset tuntuu olevan vaimon projekti ja tuota todellakin "mitä tärkeintä tehtävää" tehdessään on syytä kärsiä muilla elämänaloilla. Ilmeisesti "oikean työn" tekeminen on ainoa mikä merkitsee ja mistä on oikeus saada vastinetta.

eihän näistä kukaan tätä lukuunottamatta vastaa aloitukseen millään tavalla... Onkohan täällä vähän kevättokkuraista porukkaa tänään?

Että mikä voi olla ongelma, jos jatkuu pitkään? Sekö että perheessä on yhteiset rahat? Vai se että perhe on yhteinen projekti? Eli siis naisen pitää kärvistellä kodinhoidontuella ja mies leveilee palkalla, jotta nainen ymmärtää mennä takaisin töihin mahdollisimman pian?

Ei ymmärrä ei...

mutta kieltämättä minua harmittaa kun en voi antaa samanlaista panosta maksuihin ja menoihin kuin mieheni. olen kotona lapsemme kanssa mikä oli päivän selvää kummallekkin mutta mielessäni aina silloin tällöin pyörähtää ajatus töihin paluusta ja olenkin nyt tehnyt joitakin työvuoroja miten ne nyt onnistuu lapsenhoidon kannalta.



olen iloinen saadessani olla kotona 1-vuotiaani kanssa ja luultavasti en juurikaan ehdi töitä tehdä kun meille tulee perheenlisäystä. mutta ihan sama, asuntolainaa toki riittää maksettavaksi myös minulle kun joskus töihin kokopäiväiseksi palaan :) lapset ovat kuitenkin pieniä vain hetken joten nautin nyt tästä ajasta niin kauan kuin sitä riittää. ollaan positiivisia :D

ja mieheni elättää minut. Ei se ole mikään huono asia. Se on realiteetti. Meillä tosiaan kaikki rahat ovat yhteisiä ja saan ostaa mitä haluan, kysymättä mieheltä lupaa.

Siis isommissa ostoksissa. Ja jotenkin tulee sellainen olo, että vain tuhlaa toisen rahoja, jos ostaa esim.laatutuotteita halvempien sijaan. Oma äitini on/oli kotirouva, työkokemuksena kahvinkeitto 70-luvulla, sen jälkeen vain vähän sisustellut, shoppaillut sen sellaista. Viimeiset lapset muuttivat kotoa pois 5v sitten. Ei huvita tehdä töitä ja eläkeikä parin vuoden päästä -siipeillyt 37v.

Että mikä voi olla ongelma, jos jatkuu pitkään? Sekö että perheessä on yhteiset rahat? Vai se että perhe on yhteinen projekti? Eli siis naisen pitää kärvistellä kodinhoidontuella ja mies leveilee palkalla, jotta nainen ymmärtää mennä takaisin töihin mahdollisimman pian?

Ei ymmärrä ei...

Kyllä se voi ongelma, jos naisella ei ole mahdollisuutta tehdä mielekästä/elannon tuovaa työtä. Tällä ei ole mitään tekemistä yhteisten rahojen kanssa, mutta mies voi aina sairastua tai jäädä työttömäksi. Lisäksi lapset kasvavat joskus ja tällöin voi olla ihan mukava, että on jotain tekemistä päivisin. Ja ikävä raadollinen asia on, että jos mies on keskituloinen ja lapsia on vaikka kolme, niin kyllä se elämä vähän ankeata on.

ongelma on se, että rahaa on vähän, kun olen kotona.olen ollut niin kaunan kotona, etten voi enää hyödyntää akteemista koulutustani.huoli minullakin on siitä, jos miehelle tapahtuu jotain.

"Se joka tienaa sanelee rahan käytön"



Eikö kotiäitiys ole sitten rahanarvoista, vaikka siitä ei kukaan ulkopuolinen maksaakaan? Eikö se ole teidän yhteisten lastenne elämän alkutaipaleen rakentamista, johon sinä osallistut konkreettisella tekemisellä ja koska jonkun täytyy myös tuoda rahaa kotiin, niin mies ikäänkuin "korvaa" tuon kotona olemattomuuden maksamalla sen rahana? Miksi koskaan ei ajatella näin? Eikö lasten kanssa kotona olemista voi todellakaan kokea niin tärkeäksi, että sen töissä olijan tulisi "hyvittää" kotona olemattomuuttaan? Ikäänkuin kääntäisi siis asetelman vaan toisinpäin. Toki ei varmaan lähes koskaan ole mahdollista, että molemmat olisivat kotona, mutta ajatuksena. Toivottavasti edes joku ymmärtää mitä ajan takaa.

Siis isommissa ostoksissa. Ja jotenkin tulee sellainen olo, että vain tuhlaa toisen rahoja, jos ostaa esim.laatutuotteita halvempien sijaan.

Ei minusta tunnu ollenkaan tuolta, vaikka mies tuokin tällä hetkellä toimeentulon kotiin. Tietenkin kalliiden ostosten tekeminen kirpaisee, mutta ei siksi että rahat olisivat miehen vaan siksi, ettei rahaa ole paljon. Yhtä lailla se kirpaisee miestä. Monesti hän vähän anteeksipyydellen kysyy, voisiko ostaa jonkun haluamansa asian.

Meillä mies kokee jäävänsä paljosta paitsi, kun ei ole kotona lasten kanssa. Hän arvostaa omien lasten hoitoa työnä paljon enemmän kuin omaa palkkatyötään. Mutta onhan perheen elättäminen tietenkin yhtä lailla tärkeä tehtävä, näin ajattelemme molemmat.



ap

Että mikä voi olla ongelma, jos jatkuu pitkään? Sekö että perheessä on yhteiset rahat? Vai se että perhe on yhteinen projekti? Eli siis naisen pitää kärvistellä kodinhoidontuella ja mies leveilee palkalla, jotta nainen ymmärtää mennä takaisin töihin mahdollisimman pian? Ei ymmärrä ei...

Kyllä se voi ongelma, jos naisella ei ole mahdollisuutta tehdä mielekästä/elannon tuovaa työtä. Tällä ei ole mitään tekemistä yhteisten rahojen kanssa, mutta mies voi aina sairastua tai jäädä työttömäksi. Lisäksi lapset kasvavat joskus ja tällöin voi olla ihan mukava, että on jotain tekemistä päivisin. Ja ikävä raadollinen asia on, että jos mies on keskituloinen ja lapsia on vaikka kolme, niin kyllä se elämä vähän ankeata on.

Ymmärsin kyllä mitä sinä tuolla pelolla tarkoitit, mutten sitä mikä on varsinaisesti ongelma suhteessa ap:n aloitukseen. Ymmärsin siis, että kyse oli siitä, että minkätakia niin monessa perheessä kotiäiti on rahaton, samalla kun työssä käyvä mies saa käyttää oman palkkansa. Miksi siis rahat ei ole yhteisiä, kun käytännössä kuitenkin molemmat tekevät yhtä tärkeää työtä. Liekkö ap enää paikalla kommentoidakseen tätä?

niin silloin minun kokemuksen mukaan mies laittaa tuon ajatuksen päähän. Eli koska hän maksaa kaiken ja nainen vaan saa olla kotona niin silloin nainen on miehen elätettävänä. Kaikki miehet ei pidä lasten-/kodinhoitoa minään oikeana työnä vaan nainen vaan "laiskottelee" kotona rahattomana kun mies joutuu käymään töissä. Ja samalla mies voi olla osallistumatta millään tavalla arkisiin askareihin, koska hän kuitenkin maksaa kaiken.



Itse en ainakaan haluaisi olla täysin riippuvainen miehen rahoista vaikka hänellä hyvin olisi varaa elättää koko perhe. Tahdon myös hankkia rahaa itse niin ei kaikista hankinnoista tarvitse keskustella. Kaikilla vaan ei "yhteiset rahat periaate" toimi!

Mistä mikäkin euronpyörylä tulee, ja ettei nyt vaan joku vedätä tai jää itse köyhäksi myöhemmin, kun antaa omille lapsilleen äidin hoitoa muutaman ekan vuoden.



Mulle lasten kanssa oleminen ja heidän oikeutensa olla äitinsä helmoissa ekat vuotensa menee kaiken muun edelle. Olisi aivan naurettavaa ajatella kumpi vanhempi maksaa meidän ruuat tms. Voisihan toisaalta tuollainen "elätti" ajatella, että miehen pitää maksaa palkkaa hänelle saman verran kuin päivähoitopaikat maksaisivat, jos rahan tuloreitti on niin valtavan merkityksellinen.

olla pitkään kotiäitinä ilman omia palkkatuloja. Olen hyvin koulutettu, hyvätuloinen ja itsenäiseen elämään tottunut, olen aviotunut vasta nelikymppisenä. Olen voinut tehdä työtäni osa-aikaisesti ja viettää paljon aikaa pienen taaperomme kanssa kotona.



Nostan kyllä hattua naisille, jotka ovat vuosikausia kotona ilman omia tuloja. Toivon vain, että heidän avioliittonsa pysyy auvoisena.

kun mies ryhtyy puhumaan, että HÄN elättää perheen ja muija ei tee mitään.

Nostan kyllä hattua naisille, jotka ovat vuosikausia kotona ilman omia tuloja.

rahoja "sun" ja "mun" tuloihin. Kaikki on yhteistä, ei ole mitään omia rahoja!

Me molemmat ajattelemme näin, mutta mies vielä minuakin enemmän. Hänestä esim. tuntuu ikävältä, että omistamme asuntomme 50/50. Hänen mielestään meidän molempien pitäisi omistaa 100% - yhtenä yksikkönä, ei erikseen. :)