Täällä vanh.illassa eräs mamma nosti metelin ja lähti kannat kopisten
kun lapsensa (siis tuleva 7 lk) ei päässyt jonkun kaverinsa kanssa samalle luokalle.
Paikalla tilaisuudessa kaikkien tulevien seiskojen vanhemmat. Noh joillain se kunnia menee ja maine kasvaa. ;)
Kommentit (4)
kaksin, eikä ala papattaa isossa tilaisuudessa.
Ja tässä tapauksessa kyse ei kiusaamisjutuista, vaan lapsen olisi pitänyt päästä parhaan kaverinsa kanssa samalle luokalle.
kaksin, eikä ala papattaa isossa tilaisuudessa. Ja tässä tapauksessa kyse ei kiusaamisjutuista, vaan lapsen olisi pitänyt päästä parhaan kaverinsa kanssa samalle luokalle.
Käynhän minäkin jumpassa parhaan kaverini kanssa eikä sitä paheksu kukaan.
Kyse voi olla ainevalinnoista, joiden vuoksi ala-asteen luokkia sekoitetaan. Meillä esimerkiksi aikoinaan yksi joutui uudelle luokalle ja muut saivat jatkaa vanhana ryhmänä. Tiedän myös sellaisen tapauksen, jossa ala-asteen opettaja oli ehdottanut kahden kaveruksen erottamista eri luokille opiskelurauhan takaamiseksi. Jälkeenpäin ajatellen loistava ratkaisu.
mukanani 2 rikosilmoitusta ja poliisitutkinnan asiakirjat. Sain vakuuttaa tunnin verran rehtoria siitä, että lapseni EI mene kiusaajansa kanssa samaan ryhmään ja jos menee, teen rehtorista kiusaamisilmoituksen AVIin.
On kummallista, että nuorilta kysytään kiusaajista ja kavereista ja sitten tehdään ryhmät niin, että kaverit eivät pääse samaan ryhmään, mutta kiusaaja pääsee. Tätä logiikkaa en ymmärrä.