Lapsi on menossa kaverisynttäreille etävanhemman viikonloppuna

Kyllä se sun miehesi osaa ostaa lahjan, jos vaikka ihan ihmisenä toiselle ihmiselle otat ja avitat. Sitäpaitsi joka helvetin kaupassa on myyjiä ja KAIKKI osaavat vastata kysymykseen "mitä vois ostaa 6-vuotiaalle tytölle". Ei se lahjan hankkiminen ole ongelma.



Näin uusperheen äitinä voin kertoa, että asiat sujuvat paljon paremmin, jos ei ala riidellä rahasta ja vääntää kättä jokaisesta pienestä asiasta. Minä tiedän, ettei esim. pojan isä ikinä muista kaverisynttäreitä, joten olen ratkaissut ongelman ostelemalla alelaareista erilaisia roippeita vinttilaatikkoon. Sieltä saa poika käydä kaivelemassa kavereilleen lahjat synttäreiden lähestyessä. Ei lahjan tarvitse maksaa 50 euroa ja vaikka mulla ei ole iso palkka, ei elämäni kaadu tuollaisiin satunnaisiin pikkuhankintoihin. Kyllä, ostan tarvittaessa myös toiset kumisaappaat, ekstranipun sukkia tai mitä nyt lapsi milloinkin tarvitsee. Jos viitsittäisiin joka pennistä tapella ja laskea montako sukkaparia missäkin majailee, niin voi tsiisus. Käytän tarmoni mieluummin lasten kanssa olemiseen.

eikö hänellä ole varaa siihen?



ja miksei lähi-isä muka osaisi ostaa lahjaa jollekulle toiselle lapselle, oli tämä sitten tyttö tahi poika? voithan joko lähteä mukaan ostamaan sitä, jolloin voitte valita sen yhdessä, tai lapsi voi lähteä mukaan ostamaan sitä, jolloin hän voi kertoa mistä ystävä pitää tai millä tämä yleensä leikkii. lisäksi voitte jo etukäteen kotonakin miettiä millaisen lahjan isä voisi ostaa. kai teillä nyt keskusteluvälit miehesi kanssa ovat kunnossa.

Samalla tavalla mä olen tähän asti toiminut, mutta pikku hiljaa on alkanut ottaa päähän, että mä olen aina se, joka hoitaa kaikki asiat, ostaa lahjat, vie neuvolaan, käy vanhempainilloissa, ostaa vaatteet ja tarvikkeet. Olisi niin kiva, että etä-äiti voisi edes omina viikonloppuinaan hoitaa nuo asiat. Hän ei suostu edes lääkkeitä ostamaan lapsille, koska elatusmaksut tulevat meille, joten minä sitten kuljen apteekin kautta kaupungin toiselle puolelle, jotta lapset saisivat lääkkeensä. Tuntuu että olen ainut tässä kuviossa, joka osaa niellä ylpeytensä ja tehdä asioita lasten parasta ajatellen, vaikka siihen menisi aikaa tai rahaa. Joku ehkä olisi sitä mieltä, että ei ole mun tehtävä hoitaa kaikkea, mutta tiedän, että jos en osta sitä perhanan lahjaa, niin etä-äiti ei vie lasta sinne synttäreille. Ja lapsihan siinä kärsii.



ap

ostamaan kenen tahansa lapsen kanssa lahjaa toiselle lapselle. Se olisi yhteinen ilo ja jos joku muu ei sitä iloa haluaisi kokea, niin se on hänen häpeänsä.

Kuka sitten huolehtii lasten hygieniasta, ruuasta yms...kun lapsi on etävanhempansa luona.



Jos elatussopimuksessa ei ole erikseen sovittu lahjojen ostosta, se ostaa, joka elatusmaksut saa.

kai teillä nyt keskusteluvälit miehesi kanssa ovat kunnossa.

Äiti ei osta MITÄÄN, koska Kela maksaa ne ruhtinaalliset elatusmaksut meille. Ei hän halua omasta pussistaan laittaa mitään lasten juttuihin. Hän ei vain ole tullut ajatelleeksi, että ne elatusmaksut eivät riitä lasten menoihin, kyllähän mekin laitetaan omasta pussistamme vähintäänkin tuo summa lasten elämiseen...

Yksi vaihtoehto olisi laittaa viikonloppuna lapsen mukana seteli ja sanoa, että menevät yhdessä ostamaan.

No joo.

ap

Samalla tavalla mä olen tähän asti toiminut, mutta pikku hiljaa on alkanut ottaa päähän, että mä olen aina se, joka hoitaa kaikki asiat, ostaa lahjat, vie neuvolaan, käy vanhempainilloissa, ostaa vaatteet ja tarvikkeet.

Siis jos kyse on miehesi lapsesta ja SINÄ hoidat kaiken lapseen liittyvän, niin eihän silloin ole kyse etä-äidin toiminnasta. Pistää ihan pikkaisen miettimään, että miksi se ero on aikoinaan tullut. :D No joo, vitsi vitsinä, mutta oikeasti nyt on keskustelun paikka miehesi kanssa, jos hän ei hoida omaa osuuttaan.

Niin ja joskus pitää vain nöyrtyä siihen, että elämä heittää kärryllisen paskaa eteen ja sitä sitten pitää vain lykkiä. :) Minulle on aina tärkeintä se, että lapsilla on hyvä olla, olivat ne sitten kenen tahansa lapsia. Jos joudun tekemään "ekstraa", niin riittää että miettii että mitenköhän paljon sitä saisikaan raataa, jos olisi yksinhuoltaja, joku lapsista olisi vakavasti sairas tai oma elämäntilanne romahtaisi yllättäen. Joskus saattaa vituttaa se ekstrasukkien ostaminen tai "jaa tartteksää huomenna luistimet" -yllärit, mutta sitten kun homman on hoitanut, saa vain olla ylpeä siitä että on ollut suoraselkäinen, luotettava aikuinen. Ja voin kyllä sanoa, että 11-vuotias on jo kärryillä siitä, keneen aikuiseen voi luottaa ja missäkin asiassa...

onko kyse säännöllisesti otettavista lääkkeistä, vai esimerkiksi etä-äidin luona flunssaan sairastuneen lapsen kuumelääkkeistä? jos kyse on säännöllisesti otettavista lääkkeistä, lähivanhempi varmasti huolehtii ne lapsille mukaan (tai tässä tapauksessa sinä), koska hän on se, jolla reseptit mitä luultavimmin ovat. mutta eiköhän etävanhemman tehtävänä olisi huolehtia muista lääkityksistä.

meidän 6 eskarilainen ei ole saanut yhtään kutsua eskarityttöjen synttäreille :((((



joten ilosta hihkuen lähtisin ostamaan lahjaa tyttäreni kanssa, maksoi mitä maksoi



ihmettelen, miten te jaksatte kaikesta valittaa....

olkaa onnelisia, kun lapsilla on kavereita...kaikilla ei ole, vaikka ovatkin ihan tavallisia mukavia lapsia lapsia, jostain syystö ei vaan ole päässeet ```PIIREIHIN```mukaan :((((

taas kerran tehty lapsesta kiistakapula mitä typerimpään ongelmaan. Ehkä tänä iltana ruokapöydässä keskustelette sinä, isä ja tyttö mitä kaverille voisi ostaa, mitä tyttö haluaisi ostaa ja huomenna tai ylihuomenna jompi kumpi teistä aikuisista lähtisi sen tytön kanssa ostamaan.



Älä tee asioita isän puolesta, auta ja tue, mutta älä tee hänen puolestaan.



Eikö hän osaa ostaa lahjaa omalle tytölleen?

eyä-äidillä on tässä tapauksessa luultavasti kovin vaikeaa itsensä kanssa. Koettakaa olla hänelle ystävällisiä (kynnysmatoksi ei tarvitse kuitenkaan ruveta) ja tukea äidin ja lapsen ushdetta. Lahjan ostaminen ei ole kynnysmattona olemista. Äiti on mitä on, sille ette voi mitään. Lapsen elämän laatuun sen sijaan voitte vaikuttaa.

Sen sijaan miehesi kanssa elät vapaaehtoisesti, jotan teidän keskinäisestä työnjaosta ehkä kannattaisi keskustella, jos tilanne on tuollainen. Miehen silmiä voisi ehkä avata näkemään lapsen tarpeita vähän enemmän. Tai ehkä teillä on sovittuna, että mies tienaa ja sinä teet kotona kaiken, silloinhan tuo on ok.

kai teillä nyt keskusteluvälit miehesi kanssa ovat kunnossa.

Äiti ei osta MITÄÄN, koska Kela maksaa ne ruhtinaalliset elatusmaksut meille. Ei hän halua omasta pussistaan laittaa mitään lasten juttuihin. Hän ei vain ole tullut ajatelleeksi, että ne elatusmaksut eivät riitä lasten menoihin, kyllähän mekin laitetaan omasta pussistamme vähintäänkin tuo summa lasten elämiseen... Yksi vaihtoehto olisi laittaa viikonloppuna lapsen mukana seteli ja sanoa, että menevät yhdessä ostamaan. No joo. ap

Elatusmaksut+lapsilisä+lähinosuus=lapsen riittävä elatus

mies tekee töissä pitkää päivää ja minä hoidan lapset ja kodin. Mun tehtäviin on tähän asti kuulunut siis kaikki asioimiset sun muut, olen ihan mielelläni tehnyt ja hoitanut miehenikin lapset kotona. Mies ei töiden jälkeen enää jaksa lähteä kaupunkiin ostamaan lahjaa, eikä muutenkaan oikeastaan koskaan käy kaupungilla. Joten on ollut ihan luontevaa, että mä ostan, kun kerran kaupungilla käyn.



Kyllähän mieheni rooli on kieltämättä aika vähäinen lasten elämässä, mutta etä-äiti aikoinaan halusi, että lapset asuvat meillä.



Aika lailla yksin mä nämä olen kasvattanut noin 1-2-vuotiaasta lähtien. "Itse olet soppasi keittänyt, olisit miettinyt ennen kuin alat suhteeseen miehen kanssa, jolla on lapsia". No, silloin luulin että äitipuolena oleminen on vähän erilaista (kodin leikkimistä joka toinen viikonloppu) :) Mutta se on jo ihan toinen stoori...



ap

joku kiistanappula vai mikä se oli :D



Sellaiseen touhuun en aio ryhtyä :) Lapsi on minulle rakas, ja halusin vain varmistaa täältä, että voiko etää pyytää ostamaan, vai ostanko ihan suosiolla itse.



Tuo lääkejuttu... lapsella ei ole mitään säännöllistä lääkitystä, tuo oli tyyliin täishampoo.



ap

mies tekee töissä pitkää päivää ja minä hoidan lapset ja kodin. Mun tehtäviin on tähän asti kuulunut siis kaikki asioimiset sun muut, olen ihan mielelläni tehnyt ja hoitanut miehenikin lapset kotona. Mies ei töiden jälkeen enää jaksa lähteä kaupunkiin ostamaan lahjaa, eikä muutenkaan oikeastaan koskaan käy kaupungilla. Joten on ollut ihan luontevaa, että mä ostan, kun kerran kaupungilla käyn.

Kyllähän mieheni rooli on kieltämättä aika vähäinen lasten elämässä, mutta etä-äiti aikoinaan halusi, että lapset asuvat meillä.

Minusta on aika surullista, että etä-äiti ei ilmeisesti jaksa panostaa lapsiin, mutta eipä se isäkään sillä saralla loista. Isot pisteet sulle siitä, että olet ollut koko katraalle se lähiaikuinen, tuki ja turva. Älä kuitenkaan lähde kettuuntumaan tai marttyyrin polulle, jos olet itse paikkasi valinnut. Jos olet tilanteeseen tyytymätön ja koet arjen raskaana, ei auta kuin jutella miehesi kanssa ja miettiä ihan ystävälliseen sävyyn, että millaista vanhemmuutta ja perhearkea haluatte lapsillenne tarjota. Lapset ovat pieniä vain hetken.

Äidin ei tarvitse ostaa MITÄÄN. Juridisesti on säädetty, että tapaajavanhemmalla on vain velvollisuus maksaa elatusmaksut. Jos hänen elatukykynsä ei ole riittävä, sen maksaa kela.

Minusta on aika surullista, että etä-äiti ei ilmeisesti jaksa panostaa lapsiin, mutta eipä se isäkään sillä saralla loista. Isot pisteet sulle siitä, että olet ollut koko katraalle se lähiaikuinen, tuki ja turva. Älä kuitenkaan lähde kettuuntumaan tai marttyyrin polulle, jos olet itse paikkasi valinnut. Jos olet tilanteeseen tyytymätön ja koet arjen raskaana, ei auta kuin jutella miehesi kanssa ja miettiä ihan ystävälliseen sävyyn, että millaista vanhemmuutta ja perhearkea haluatte lapsillenne tarjota. Lapset ovat pieniä vain hetken.

Lisään vielä, että mulla ei ole tapana riidellä tämän etä-äidin kanssa, enkä halua sitä nytkään, joten siksi kysyin täältä miten menetellä, ennen kuin vastaan hänelle siitä lahjasta... :)

ap

minulla myös miehellä edellisestä suhteesta kaksi lasta, jotka asuivat ennen meillä.



Meillä oli ihan samanlaista, lyhyesti sanottuna minä hoidin kaiken lapsiin liittyvän, joustin TODELLA paljon omien menojeni, opiskelujeni ja töideni kanssa (jopa liikaa näin jälkeenpäin ajatellen). Myös kaikki säästöni menivät näihin lapsiin. Ja ei, en oikeastaan ole katkera tai marttyyri, mutta sen haluan kertoa, että tuli hetki, jolloin minä en enää jaksanut. Minun ja miehen ensimmäinen yhteinen lapsi oli pieni vauva (ei mikään "vaikea vauva"), hänen hoitonsa oli 99% minun vastuulla, samoin kun nämä miehen lapset, joista toinen oireili todella pahasti (psykiatrin mukaan todennäköisesti siihen, ettei juuri nähnyt vanhempiaan).



Silloin aloin miettiä, annanko oman lapseni kärsiä. Kyllä, oma lapseni oli/on "tärkeämpi", vaikka nuo miehenkin lapset rakkaita ja tärkeitä ovat. Olin itse aivan loppu, tämä miehen oireileva lapsi pahoinpiteli meidän yhteistä vauvaa minkä kerkesi enkä voinut enää katsoa sitä. Puhuin asiasta miehelle, sanoin, etten voi enää olla yksin vastuussa kaikista lapsista. Kenenkään ei ollut hyvä olla. Lopulta lapset muuttivat äidilleen. Minulla on asiasta välillä huono omatunto, monet ovat minua syyllistäneet/haukkuneet, mutta minun pääni ei vaan enää kestänyt.

Kaikki lapsen menot (elatusmaksuja lukuunottamatta) kuuluvat lähivanhemman maksettavaksi. Lisäksi etävanhemman kuuluu tarjota lapsille ruoka ja asunto silloin, kun he ovat etävanhemman luona. Tapaamisen aiheuttamista muista kuluista (esim. matkat) en ole täysin varma.



Mutta joka tapauksessa on täysin selvää, että juridisesti etävanhemman kuuluu maksaa lapsen vaatteet, harrastukset, kaverisynttärilahjat, lääkkeet ym. jutut, ellei jotain muuta ole nimenomaan sovittu.

ja varmaankin uskallan sanoa että tiedän miltä susta tuntuu.

Miehen lapset ovat rakkaita ja heidän eteen tekee pyyteettömästi kaikkensa, jotta lapsilla olisi tasapainoinen ja hyvä elämä. Silti sitä joskus toivoo, että biologinen äitikin kantaisi edes satunnaisesti kortensa kekoon, eikä ns. kahmisi vain rusinoita pullasta ja eläisi lapsen kanssa pelkkää sunnuntaita.

Meillä biologinen äiti ei tippaakaan välitä lapsestaan. Hoitaa pakolliset tapaamiset ja that's it. Ei soittele, ei ole kiinnostunut lapsen elämästä, eikä taatusti vie kaverisynttäreille.

Lähiäitipuolen pitäisi nurisematta ja aina hymyillen hoitaa kaikki arjen velvollisuudet, pienet ja suuret. Ja vaikka näin useimmiten teenkin, niin silti sitä toivoisi että toinen osallistuisi edes joskus aidosti lapsensa elämään.

Tuolla joku sanoi, että pitäisi ymmärtää ja tukea äitiä. Joskus se mitta täyttyy ymmärtämisenkin suhteen.

Rakastan mieheni lasta, mutta niin kovin toivoisin, että lapsen äiti olisi oikeasti äiti, eikä mikään kivakiva-karkkiautomaatti, joka taatusti ei jää töistä pois lapsen neuvolan tai sairastelun vuoksi.

Mitään negatiivista jos erehdyt äidistä sanomaan, niin saat moitteet ja kehoituksen ymmärtämään. Kiitosta lapsen hoivasta on turha odottaa oikeastaan keneltäkään.