G: itkitkö synnytyksessä?
Missä vaiheessa ja kuinka paljon? Itkikö isä?
Olen tosi herkkä ja raskauden myötä herkistynyt ennestään, itken varmaan koko sairaalassaoloajan.
Kommentit (20)
Vaikka olen tosi herkkä ja tv-synnytyksille itken poikkeuksetta niin nämä omat ei ole mua itkettäneet ollenkaan. Eikä taida olla lasten isääkään.
taisin itkeä lasten synnyttyä vähän. Onnesta siis. Seuraavan kerran itkinkin sitten kotona, kun hormoonit heitteli miten sattui. Se itku jatkui varmaan viikon. :)
Luulin itkeväni onnesta kun lapsi syntyi ja niin kai käytännössä itkinkin. Eniten kuitenkin itkin onnesta, että se KIPU oli ohitse.
ilokaasun vaikutuksesta itkin ja nauroin vuoronperään.
Ehkä silloin kun vauva syntyi, vähän herkistelin ja silmät kostui, mutten enempiä vetistellyt. Hormoonihuuruissani sitten myöhemmin minäkin kyllä vollotin ihan hurjasti.
Toisessa rajussa syöksysynnytyksessä itkin ja huusin kivusta, pelkäsin että lantioni repeää ja halkean kahtia. Itkin siis kivusta ja ihan kuolemanpelosta. Itkin myös valtoimenaan kun kuulin ensimmäisen itkun ja sain vauvan syliin. Olin niin onnellinen. Samoin purskahdin heti itkuun, kun ehkä 10min lapsen synnyttyä soitin äidilleni joka heti puhelun alettua kuuli vauvan itkusta että tämä oli syntynyt... Eli ei tarvinnut sanoja, kaikki itkettiin - minä ja äiti onnesta, vauva järkytyksestä rajun synnytyksen ja maailmaantulon jälkeen.
TOisen synnytyksen jälkeen hormoonimylläkkä ei ollut ollenkaan niin raju, en herkistellyt enää kotona.
mutta joo itkin. Kyyneleet tipahteli kuolleen vauvan kasvoille ja mä ulisin kun eläin. Ei varmaan nättiä katottavaa kellekään.
Tosin juuri vauvan syntyessä ilmeisesti rajun ponnistamisen seurauksena vedet valuivat silmistäni. En kuitenkaan itkenyt eikä se hetki edes ollut mitenkään erityisen kivulias (vaikka olin etukäteen luullut), vaan hyvin tukala. Kotona alkuun itketti aika paljon, varmaan hormonimuutoksista johtuen.
vaikka koko raskausajan paruin mitä hölmöimmistä asioista. Päinvastoin, musta tuntui että heti kun vauva oli tullut ulos, mä muutuin taas normaaliksi itsekseni.
3 synnytystä (4 lasta)
Luulin, että itkisin, koska telkkarisynnytykset herkistää, samoin herkisti naapurihuoneesta kuulunut ensiparkaisu. Mutta sitten se oma ei kuitenkaan. Ekasta oli jotenkin hölmistynyt fiilis. Kaksosista vain "jaahas, se oli siinä", kuopukselle aloin vain lirkuttamaan heti kun edes puoliksi oli tullut ulos :D
eli siinä vaiheessa kun olin jotain 6-7cm auki ja supparit tuli sillä voimal et jalat lähti alta,itkin kun jouduin paniikkiin miten kestän sen kivun.vauvan synnyttyä isä itki,itse en muista mut luulen etten
Esikoinen syntyi suunnitellulla sektiolla, itkin pelosta jo ennen puudutusta, ja varmaan koko ajan kun toimenpidettä tehtiin. Sitten kun poika parkaisi, itkin onnesta, sitä jatkui pari päivää jatkuvaa kyynelehtimistä.
Toinen syntyi ihan luonnollisesti. Synnytyksen aikana en muistaakseni itkenyt. Juuri ennen osastolle menoa itkin vähän liikutuksesta kun mieheni kiitti minua kaikesta, tai jotain.. Sitten seuraavan vuorokauden itkin taas jatkuvasti onnesta, ja myös väsymyksestä.
Mutta en huutanut tai muutenkaan pitänyt ääntä.
Synnytyksen aikana kyllä tuli tunnettua kaikenlaisia tunteita: rohkeutta, epätoivoa, kateutta miestä kohtaan kun sillä ei ollut kipuja, vihaa (kun kätilö ja mies vitsailivat siinä vieressä, kun minulla oli hirveän kamala olla), pelkoa (ponnistaessa)... mutta en ole herkkä itkemään enkä itkenyt nytkään. Olin kuvitellut, että itken lapsen nähdessäni, ja olin toki hurjan iloinen lapsen näkemisestä ja kivun päättymisestä. Mutta päällimmäinen tunne ei ollut liikutus, vaan helpotus ja ilo kivun loppumisesta ja siitä että kaikki meni hyvin (niin kuin menikin molemmilla kerroilla).
lapsen synnyttyä. Se on hullua, kun nyt ajattelen - olen muuten tosi helposti liikuttuva ja silloin myös itkuherkkä ihminen:-0. Kipukaan ei ole tuonut itkua, sehän on tuskaa ja ja..ja kun lapsi on syntynyt, en ole tavallaan tajunnut tilannetta pitkään aikaan.
mutta koko vierihoito osastolla oloajan olin itkuinen, mielialat heitteli ja kova ikävä miestä koko ajan!;) kotiin päästyäni ei ollut enää mitään "hätää"!
toisessa synnytyksessä, mut helpotuksesta ja järkytyksestä, koska synnytys oli niin raju ja nopea, ja olin selvinnyt siitä todistettavasti hengissä. ;) Olin niin shokissa että melkein unohdin että lapsi on tosiaan tässä maailmassa. Osastoaikana en ole kertaakaan itkenyt, mut kotona sitten sitäkin enemmän. Mä vaan koen sen sairaalassa olon jotenkin niin stressaavana, etten osaa herkistyä vauvalle. Kotona asia on ihan eri, siellä saa vollottaakin ihan niin paljon kuin haluaa.
Sen jälkeen vasta itkin, kun tajusin, miten pieni ja hento ja avuton se vauva on ja kokonaan mun ja mieheni vastuulla. Silloin itketti todella.
itkin koska kivut olivat sietämättömän kovat, itkin koskan synnytykseni ei edennyt ja jouduin sektioon, pelotti. itkin kun kuulin vauvani ensimmäisen itkun. itkin kun viimein sain hänet vierelle..