Lue keskustelun säännöt.
Mä en JAKSA tota poikaa!
01.05.2011 |
Jätkä ei halua lähteä MIHINKÄÄN. Tai ehkä haluaa määränpäähän, mutta lähteminen on yhtä tuskaa ja tahtojen taistoa. Ensin se meni ihan kepeästi pahan uhmaiän piikkiin. Toisella vaan vahva tahtoikä ja niin mä istuin suunnilleen päällä ja puin sille vaatteet pari vuotta. Kunhan sain sen eka kiinni ja lukittua siten, ettei pääse puremaan, lyömään tai potkimaan.
Mutta ikää on jo 5v. Milloin tän pitäs niinku käydä helpottamaan? Juoksee karkuun, käy päälle, itse ei pue, eikä kunnolla edes osaa kaikkia vaatekappaleita pukea.
Ei halua ulos leikkimään ikinä, ei puistoon, ei pyöräilemään, ei luistelemaan, ei pulkkamäkeen, ei kauppaan, ei mummille, ei kyläilemään kaverille, ei vapputorille, ei mihinkään. Kerhoon haluaa ehkä, muttei halua edelleenkään pukea, ei kävellä, eikä mennä autoon.
Mä oon niin kypsä siihen, että 80% lähdöistä menee jätkän kanssa tappeluksi ja painimatsiksi. Jotain 1-2h ennen lähtöä ruvetaan valmistelemaan ja varoittelemaan, eikä silti homma välttämättä pelaa. Joskus on kokeiltu munakelloa ja välillä oli käytössä kuvakortitkin. On lahjottu ja maaniteltu ja houkuteltu. Mutta kun huono päivä sattuu kohille, ei mikään toimi. "Jäät sit yksin kotiin" ei ole vaihtoehto, eikä uhkaus. Poika meinaan jäisi mielellään yksin kotiin... Ja on se lähtenyt useamman kerran ilman vaatteitakin sitten. Oppi ehkä sen verran, että siinä rappukäytävässä sit haluaakin pukea päälle - ja saattaa juosta uudestaan karkuun/mennä piiloon, kun nappaan vaatteet repusta.
Sisarukset tykkäis ulkoilla ja mennä, mutta mä en kohta jaksa enää. Ei enää edes yritetä ulkoilla läheskään joka päivä. Välillä on niin työn ja tuskan takana saada edes pakolliset menot klaarattua ja silloinkin tuntuu, että joko kuristan kohta pojan tai vedän itteni kiikkuun. *PRKL* Mäkään en kohta halua lähteä mihinkään. Ja jos "rangaistukseksi" jääkin sit joku kiva väliin, on se enemmän rangaistus niille muille lapsille kuin pojalle itselleen... Tosin muistaa tuo vieläkin, että joutui jäämään kotiin, kun lähdin muiden kanssa laulamaan kauneimpia joululauluja. Lähinnä tosin kyselee, että pääseekö hän ensi vuonna sitten mukaan...
Ei edes vaikuta miltään huomion hakemiselta, koska olen koittanut sitäkin, että jätän sen sit keskenään temppuilemaan ja jätän kokonaan huomiotta jos alkaa pistää ranttaliksi. Ei vaikutusta asiaan, jatkaa vaan tyytyväisenä leikkimistä. Korkeintaan kaks muuta alkaa kiljua veljelleen, että et voi tehä tätä meille!! Eikä jätkällä korvakaan lopsahda...
ARGH!
Joskus saattaa mennä viikkokin ihan jees ja melkein jo uskallan ajatella, että voisikin olla ihan kiva käydä puistoissa ja kävelyillä ja vaikka missä. Kunnes taas sit taas kaikki menee päin...
Kommentit (26)
Tiedän että tämäntyyppiset metodit ovat kyseenalaisia nykyään, mutta tunnustan että meidän (ylivilkkaaksi epäiltyä) kohta 4-vuotiasta poikaa ei saa rauhoittumaan läheskään aina mitenkään ja joskus vaan on mentävä eikä meinattava. Otan siis kiinni, tarvittaessa kiskon luokseni ja puen hänet. Huutoa ja itkua seuraa, huitomista myös. Mutta onpahan ne ********* kuteet päällä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos on tiellä. Ensin annetaan vähemmän ruokaa ja ollaan hankalia ja sitten ne hetken päästä tajuu jo ittekin häippästä.
Eikös pelkästään Vantaalla ollut kymmeniä tapauksia.
Tiedän että tämäntyyppiset metodit ovat kyseenalaisia nykyään, mutta tunnustan että meidän (ylivilkkaaksi epäiltyä) kohta 4-vuotiasta poikaa ei saa rauhoittumaan läheskään aina mitenkään ja joskus vaan on mentävä eikä meinattava. Otan siis kiinni, tarvittaessa kiskon luokseni ja puen hänet. Huutoa ja itkua seuraa, huitomista myös. Mutta onpahan ne ********* kuteet päällä!
Jostain 1-1,5-vuotiaasta alkaen poika on puettu sit vaikka väkisin. Ihan helvettiä oli se aika, kun oli 2-3-vuotiaana päiväkodissa ja seuraava vuosi, kun oli joka aamu vietävä vanhin eskariin ja haettiin se sieltä iltapäivällä pois o_O Nyt ei oo onneksi ihan pakko lähteä joka päivä mihinkään, kun olen kotona.
Alkaa vaan tympästä pikkuhiljaa väkisin pukeminen ja päällä istuminen ja alkaahan tolla olla voimaakin jo sen verran, että niiden potkujen ja huitomisten väistely alkaa käydä jo ihan työstä...
Neuvolassa olen asiasta puhunut. Mutta eipä heillä ollut pahasti neuvoja antaa... Perheneuvolaa täällä ei ole.
jos on tiellä. Ensin annetaan vähemmän ruokaa ja ollaan hankalia ja sitten ne hetken päästä tajuu jo ittekin häippästä.
Eikös pelkästään Vantaalla ollut kymmeniä tapauksia.
Eiks sit pitäs ensin vaihtaa ukkoakin ja hankkia uusperhe?
Sinun pitäisi nauttia siitä, että edes välillä onnistuu. Jospa poika on rauhallisemmasta menosta pitävä ja erilainen (ei huonompi) luonteeltaan kuin sinä ja sisaruksensa? Häntä ei kuitenkaan saa leimata syylliseksi, sinä olet vastuussa, koska olet aikuinen. Hän reagoi tavallaan, ja sinä hallitset hermosi ja käyttäydyt ystävällisesti - vaikka tilanne ja seuraamus olisi ikäväkin. Tässä on sinun tilaisuutesi todella rakastaa, kun toimit pojan kanssa. Helppohan se helppojen kanssa on touhuta. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä auttaa, olen itse ihan puhki hyvin voimakastahtoisen 3-vuotiaan kanssa jo... Isoveli ihan toista maata, kiltti ja rauhallinen.
Ehdottomasti kyllä miettisin keskusteluapua, psykologia tms. Menette vaikka vähän kauemmaksi jos ei omalla paikkakunnalla ole. Siihen asti kannattaa lukea ammattikirjallisuutta, esim. Keltinkangas-Järvisen tai Sinkkosen kirjoja. Sitä kautta opit tunnistamaan lapsesi temperamentin ja ehkä löydät hyviä keinoja ja kikkoja tilanteiden ratkaisemiseksi.
Tsemppiä!!!
Sinun pitäisi nauttia siitä, että edes välillä onnistuu. Jospa poika on rauhallisemmasta menosta pitävä ja erilainen (ei huonompi) luonteeltaan kuin sinä ja sisaruksensa? Häntä ei kuitenkaan saa leimata syylliseksi, sinä olet vastuussa, koska olet aikuinen. Hän reagoi tavallaan, ja sinä hallitset hermosi ja käyttäydyt ystävällisesti - vaikka tilanne ja seuraamus olisi ikäväkin. Tässä on sinun tilaisuutesi todella rakastaa, kun toimit pojan kanssa. Helppohan se helppojen kanssa on touhuta. ;)
että tämän pojan kanssa lähdettäisiin vartissa hetken mielijohteesta mihinkään. Tuhoon tuomittu ajatuskin. Onneksi mä nykyään poltan taas tupakkiakin. POjalle voi huikkasta, että pue sä nyt ne sukat vaan jalkaan, niin äiti käy partsilla sillä välin... Ja todellisuudessa meen sinne hakkaamaan päätäni seinään, kun kukaan ei nää...
Ja pakko se on sit vaan raahata mukaan, jos on päätetty, että nyt mennään. Syylliseksi tuo leimautuisi takuulla, jos jäätäisiin kotiin. Sisarukset eivät ole tyhmiä ja tajuaisivat kyllä, että se olisi yhden vastaanhangoittelevan velipojan syytä. En mä sit tiedä kuinka moni oikeasti raahaa kirkuvaa, potkivaa ja huutavaa 5-vuotiasta vielä pitkin kyliä. 3-vuotiaalla sitä piti vielä ihan normaalina...
Mulla alkaa usko vaan loppua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
apua http://www.vaestoliitto.fi/nettikauppa/vanhemmuus/?num=249811&upotusURI… mutta tuskin on haittaakaan lukaista se läpi. Löytynee jokaisesta kirjastostakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tekstissäsi oli yksi "vaaran merkki": kirjoitit, että alat 1-2h ennen valmistelemaan ja varoittelemaan. Joillekin lapsille tehoaa, mutta ilmiselvästi sinun lapsellesi ei.
Kokeile vaikka viikko JÄRJESTELMÄLLISESTI niin, että ei mitään varotteluja. 2 minuuttia ennen hihkaiset nyt pukemaan, sitten puetaan ja suoraan ulos. Eli lapsi ei opi sitä vedätystä että lähtöön kuitenkin on aikaa. Tuon ikäinen lapsi ei tajua välttämättä mitä on "viisitoista minuuttia leikit vielä ja sitten pisulle ja pukemaan" mutta jos vedätystä jatkuu joka kerran tuon kirjoittamasi 1-2 tuntia, niin lapselta hämärtyy myöskin taju sen aikomisen ja konkreettisen lähdön välillä. Asiasta ehtii turhaan tulla valtapeli, eikä napakkuudesta voi puhua.
Mutta samoin kuin muut, neuvoisin ottamaan neuvolapsykologiin yhteyttä jos ei tämä selkeä, johdonmukainen, ja koskaan lipsumaton muutos kasvatusmenetelmässä toimi. Ei tuo ihan tavalliselta kuulosta.
tekstissäsi oli yksi "vaaran merkki": kirjoitit, että alat 1-2h ennen valmistelemaan ja varoittelemaan. Joillekin lapsille tehoaa, mutta ilmiselvästi sinun lapsellesi ei.
Kokeile vaikka viikko JÄRJESTELMÄLLISESTI niin, että ei mitään varotteluja. 2 minuuttia ennen hihkaiset nyt pukemaan, sitten puetaan ja suoraan ulos. Eli lapsi ei opi sitä vedätystä että lähtöön kuitenkin on aikaa. Tuon ikäinen lapsi ei tajua välttämättä mitä on "viisitoista minuuttia leikit vielä ja sitten pisulle ja pukemaan" mutta jos vedätystä jatkuu joka kerran tuon kirjoittamasi 1-2 tuntia, niin lapselta hämärtyy myöskin taju sen aikomisen ja konkreettisen lähdön välillä. Asiasta ehtii turhaan tulla valtapeli, eikä napakkuudesta voi puhua.
Mutta samoin kuin muut, neuvoisin ottamaan neuvolapsykologiin yhteyttä jos ei tämä selkeä, johdonmukainen, ja koskaan lipsumaton muutos kasvatusmenetelmässä toimi. Ei tuo ihan tavalliselta kuulosta.
nimenomaan se ei toimi, että "hyökätään" kertomaan, että 2 minuuttia lähtöön. Pojalla menee pasmat ihan sekaisin ja pistää hanttiin kahta kovempaa. Eikä tässäkään tapauksessa olla pihalla kuin aikaisintaan tuntia myöhemmin...
Paras tilanne on se, että edellisiltana on jo selvillä, että aamulla mennään paikkaan X ja aamulla ehtii tekemään asiat a, b ja c. mieluiten niin, että "vapaata leikkiaikaa" ei ole ohjelmassa vaan hyvin rajatun ajan vieviä juttuja vaan. Jos lähtö on sen verran myöhään, että ehtii jopa leikkiä, niin saattaa olla edellisillan puheet vain sanahelinätä ja sama matsi on edessä taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jutut mitä varten se haluaa sinne kotiin jäädä jäkittämään? tai teet selväksi, että kivoimmasta sloitetaan, kun alkaa tavarat/pelit/leffat tms. katoilla jätkältä?
Istutat sitä jäähyllä nini kauan että pukeminen alkaa sujua?
Mun mielestä se, ettävälillä sujuu jo ihan hyvni kertoo siitä, että nyt on kyseessä protesti lapsen suunnalta, ei mikään neurologinen tms. ongelma.
Mä teksini niin, että sanoisin sen 10 minuuttia ennen lähtöä, että nyt äiti laittaa tähän munakelloon/ kännykkään tms. 10 minuuttia aikaa. Kun tämä kello soi, aletaan pukea. Jos se ei onnistu, äiti kerää lelut ylähyllylle ( ne millä lapsi leikkii) ja sitten puetaan kuitenkin.
ratkaisut: Jos lapsi ei halua pukea, ei viisivuotiasta kannata enää väkisin pukea, mielestäni, kun ei siinä tähänkään mennessä ole tapahtunut parannusta, vaan sitten vaan lähdette ilman vaatteita. Eihän vaatteita ja kenkiä sen takia pueta, kun äiti käskee, vaan siksi että olisi mukavampi olla ja kulkea.
Rappukäytävässä jos päättääkin haluta pukea, menette takaisin sisälle ja poika saa pukea reippaasti että ehtii mukaan (tietysti pitää kehua että olipa fiksu päätös ja hienosti osaat pukea jne), jos alkaa kiukutella siinä, niin sitten ei pueta, lähdetään ilman vaatteita eikä enää palata sisälle pukemaan. Ja saa olla ilman vaatteita, kun ei kerran ilman tappelua pue. En ottaisi edes reppuun mukaan vaatteita, jos en ole ihan varma että lapsi sitten jossain vaiheessa pukee kiltisti eikä enää ikinä testaa uudestaan mitä tapahtuu, jos en puekaan kotona. Koska jos ne vaatteet sitten saa päälle siinä vaiheessa kun äitiä alkaa hirvittää/nolottaa, niin eihän ole mitään väliä vaikkei niitä kotona pukisikaan. Jos vaatteet kuitenkin on mukana, ei niitä aleta enää pukea väkisin, jos lapsi ensin pyytää ja sitten alkaakin juosta karkuun.
Koska vaatteiden pukeminen on vaikeaa, ei kannata siitä enää suurempaa tappelua tai spektaakkelia tehdä, ei kannata hermostua, huutaa tai pukea väkisin. Ei kannata antaa sisarustenkaan huutaa, vanhempien täytyy huolehtia siitä että järjestys säilyy. Sisarusten ei myöskään tarvitse kärsiä loputtomasti siitä, että yksi temppuilee. Kannattaa myös miettiä, onko pukemisessa/lähtemisessä joku asia, joka sen pojan kiukkuilun laukaisee, ja voisiko siihen asiaan vaikuttaa. Millaisia konsteja on kokeiltu, millä saisi motivoitua lasta tekemään yhteistyötä?
Toinen juttu on se, että jos ollaan menossa johonkin mihin täytyy olla puettuna, eli ei ole vaihtoehtoa että istuu alasti kirkossa tai pulkkamäessä vaikka, lapsi ei vaan sitten tule mukaan jos ei pue. Vaikka se ei sillä kertaa häntä näyttäisi haittaavan, jäi hän kuitenkin sitä joululauluakin kyselemään, että pääseekö seuraavalla kerralla. Täytyy vain tehdä selväksi, että kotiin jääminen johtuu siitä ettei vaatteet menneet päälle, muut pääsi mukaan koska pukivat, ja seuraavalla kerralla pääsee mukaan jos pukee, eikä siinä sen kummempaa.
Tietysti kannattaa varmaan myös neuvolaan olla yhteydessä, jos taustalla olisikin jokin muukin syy kuin "tottelemattomuus".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos omalla paikkakunnallasi ei ole apuja saatavilla niin hae sitä muualta. Joudut varmasti käyttämään yksityisen palveluja mutta itse kokeilisin ensin neurologia ja sitten psykologia.
Tuo ei ole normaalia kuten itsekin jo varmasti tiedät ja lopputuloksena on uupunut äiti, lapsi ja koko perhe.
toimintaterapiaa, jossa opetellaan pukemista ja siirtymätilanteita aivan konkreettisesti. Ei varmasti ole kiinni siitä, että on keskimmäinen lapsi. Lapsella on ilmiselvästi suuria ongelmia juuri siirtymätilanteissa eikä saa apua niihin vaikka olette käyttäneet kuvakortteja ja kertoneet etukäteen tulevasta. Tarvitsette nyt lisäapua, jotta saatte arkenne edes vähän sujuvammaksi.
Samojen ongelmien kanssa taistelemme mekin, nyt kumminkin menee jo vaatteet päälle itsenäisesti, mutta kovin monen pyynnön jälkeen vasta. Nukkumaanmenot toimineen ovat helvettiä, aina sama rääkyminen ja vastaanpaneminen, vaikka lapsi on jo 9 v. Kuvakortit käytössä myös meillä. Oman toiminnan ohjaaminen on todella vaikeaa ja nuo siirtymätilanteet ja esim. läksyjen lukemisen aloittaminen todella pitkäpiimaista.
Oletko kokeillut sitä, että nappaat kiinni ja puet väkisin?
Tiedän että tämäntyyppiset metodit ovat kyseenalaisia nykyään, mutta tunnustan että meidän (ylivilkkaaksi epäiltyä) kohta 4-vuotiasta poikaa ei saa rauhoittumaan läheskään aina mitenkään ja joskus vaan on mentävä eikä meinattava. Otan siis kiinni, tarvittaessa kiskon luokseni ja puen hänet. Huutoa ja itkua seuraa, huitomista myös. Mutta onpahan ne ********* kuteet päällä!
ap kirjoitti näin
" Toisella vaan vahva tahtoikä ja niin mä istuin suunnilleen päällä ja puin sille vaatteet pari vuotta. Kunhan sain sen eka kiinni ja lukittua siten, ettei pääse puremaan, lyömään tai potkimaan. "
Sinun pitäisi nauttia siitä, että edes välillä onnistuu. Jospa poika on rauhallisemmasta menosta pitävä ja erilainen (ei huonompi) luonteeltaan kuin sinä ja sisaruksensa? Häntä ei kuitenkaan saa leimata syylliseksi, sinä olet vastuussa, koska olet aikuinen. Hän reagoi tavallaan, ja sinä hallitset hermosi ja käyttäydyt ystävällisesti - vaikka tilanne ja seuraamus olisi ikäväkin. Tässä on sinun tilaisuutesi todella rakastaa, kun toimit pojan kanssa. Helppohan se helppojen kanssa on touhuta. ;)
Vaikuttaisi siltä, että et ole saanut luotua poikaasi positiivista vuorovaikutussuhdetta. Mene peilin eteen ja harjoita itsetutkiskelua.
Ala rakastaa poikaasi ja iloita hänestä. Ja anna hänelle aikaa hänen, ei sinun, ehdoilla.
Vaikuttaako eri vaatteet siihen kieltäytyykö lapsi pukemasta ? Haittaako kiristävät vaatteet ? Kutittaako tekokuituiset kaulukset ym vaatteissa ? Jotkut lapset ovat aistiyliherkkiä ja heillä on usein vaatteiden kanssa ongelmia koska tuntevat ne eritavalla kuin me muut. Yksi tuttu lapsi haluaa esim. kengät mielettömän kireälle kiinni tai muuten kokee ne kurjaksi.
vois kysyä neuvolasta apua, ohjaavat tarvittaessa perheneuvolaan tms.