Olen sokissa. Elämä sekaisin! Auttakaa!
Tein eilen positiivisen raskaustestin. Olen sokissa. Emme todellakaan mieheni kanssa toivoneet/halunneet raskautta, eikä tullut pieneen mieleenkään että koskaan luomuna raskautuisin, sillä meillä on kyllä kaksi iki-ihanaa lasta, 9v ja 6v, mutta molemmat hedelmöityshoidoilla saatuja. Olemme olleet siis koko elämämme olleet ilman ehkäisyä, koska lääkäreiden mukaan minun ei pitäisi kyetä raskautumaan luomusti. Vaan näin kävi!
Olemme mielestäni jo hieman iäkkäitä, 36v, ja olemme juuri saaneet elämän soljumaan mukavasti ja päässeet yövalvomisista, korvatulehduskierteistä ym. ja vaihtaneet pienempään autoon ja isompaan taloon - nyt sitten meni kerralla kaikki uusiksi, tulee rahapula ja ennen kaikkea raskaus tuntuu kaatavan kaiken. Lasten ikäerotkin ovat ihan älyttömät!!! Mies uhkailee jopa avioerolla, niin kovasti hän raskautta ja uutta vauvaa vastustaa.
Itse en tiedä, mitä ajattelisin. En kaiken kokemani jälkeen voisi koskaan kuvitella tekeväni aborttia - enkä teekään - mutta en haluaisi menettää miestänikään tai "pilata" elämääni. Mitä nyt voi tehdä, kuinka toimia? Pärjääkö kolmen lapsen kanssa? Koko maailma kun tuntuu pyörivän nelilapsisten perusperheiden ympärillä, mikä olisi sopinut meille niin hyvin..
...ja samaan aikaan toisaalta mielessä läikähtää ilo vauvasta...ihan pienenä tosin..mutta enemmän sydämellä kuin järjellä ajateltuna.
Apua!
Kommentit (78)
ja kaksi seuraavaa clomeilla.
En silti hihkuisi innosta jos nyt olisinkin yllättäen raskaana, päinvastoin. Ei kai se että on kärsinyt lapsettomuudesta tarkoita että haluaa lapsia rajattoman määrän?
Ja P.S. Kolmen kanssa on muuten pirun paljon hankalampi matkustaa kuin kahden.
jos on oikeesti kärsinyt lapsettomuudesta ikänsä, niin tossa vaiheessa HIHKUIS INNOSTA!!!!!!!!!
ja kaksi seuraavaa clomeilla.
En silti hihkuisi innosta jos nyt olisinkin yllättäen raskaana, päinvastoin. Ei kai se että on kärsinyt lapsettomuudesta tarkoita että haluaa lapsia rajattoman määrän?
Ja P.S. Kolmen kanssa on muuten pirun paljon hankalampi matkustaa kuin kahden.
jos on oikeesti kärsinyt lapsettomuudesta ikänsä, niin tossa vaiheessa HIHKUIS INNOSTA!!!!!!!!!
Ei lapsettomuudesta kärsineenkään tarvitse innosta hihkuen jokaista lasta vastaan ottaa..siis tarkoitan myös sitä, että lapsella on oikeus syntyä toivottuna. Siksi koetankin tässä nyt totutella ajatukseen ja toivottavasti mieskin tottuu..
Matkustamisesta olemme aina tykänneet kovasti ja vaikka pian siihen ei enää kovasti ole rahaakaan, niin ei taitaisi olla kovasti mahdollisuuksiakaan kun perhehuoneita yms. on vaikeampi saada ja viiden porukkaa on vaikeampi istuttaa koneeseen lähekkäin ym. Tällaiset "pienet" asiat harmittavat ehkä eniten, kun ne ovat olleet sitä arjen luksusta tähän saakka...
t. ap
Lasten ikäeroissa ei myöskään ole mitään vikaa, niissä on vaan puolensa ja puolensa.
Tottakai yllätysraskaus tuo mukanaan kaikenlaisia tunteita. Miehesi reaktio on kyllä täysin ylimitoitettu ja hänen sietäisi mennä itseensä ja pyytää anteeksi. Jos hän tämän takia lähtee, niin anna mennä.
Jos mies kuitenkin tulee järkiinsä niin sitten vaan istutte alas, mietitte asioita ja annatte vauvan tulla.
Tuskin teidän talous kolmeen lapseen kaatuu, eikä "kaikki" varmaankaan mene uusiksi. Kolmen lapsen kanssa pystyy hyvin elämään, ja kun kaksi ensimmäistä ovat jo noinkin isoja, pystyt keskittymään hyvin vauvaan.
Lasten ikäeroissa ei myöskään ole mitään vikaa, niissä on vaan puolensa ja puolensa.
Tottakai yllätysraskaus tuo mukanaan kaikenlaisia tunteita. Miehesi reaktio on kyllä täysin ylimitoitettu ja hänen sietäisi mennä itseensä ja pyytää anteeksi. Jos hän tämän takia lähtee, niin anna mennä.
Jos mies kuitenkin tulee järkiinsä niin sitten vaan istutte alas, mietitte asioita ja annatte vauvan tulla.
Tuskin teidän talous kolmeen lapseen kaatuu, eikä "kaikki" varmaankaan mene uusiksi. Kolmen lapsen kanssa pystyy hyvin elämään, ja kun kaksi ensimmäistä ovat jo noinkin isoja, pystyt keskittymään hyvin vauvaan.
Itse alan jo hieman rauhoittua, eikä mieskään ole enää ihan niin äkäinen, mutta tuntuu silti lähinnä toivovan keskenmenoa...luulen ja toivon, että kuitenkin pysymme yhdessä jos raskaus jatkuu normaalisti. Ehkä. ehkä tästä saisi vielä jotakin positiivistakin....
t.ap
Voi meillä niin päinvastainen tilanne kuin ap:llä, mutta kerronpa kuitenkin. Täytän itse kesällä 36 v. ja mies on 37 v. Meillä 5 v. ja 7 v. lapset . Ja mulla vauvakuume ollut jo muutaman vuoden, välillä parisuhde ihan kriisissä asian takia. Ja on ostettu vuosi sitten isompi talo (70- luvun tosin) ja juuri silloin ajattelin että nyt olis tilaa kolmannellekin lapselle. Mies vaan lyö liinoja kiinni entistä hanakammin, ei se kuule tääkään helppoa ole. Eli itse olisin maailman onnellisin jos raskautuisin.
Nyt tässä on ollut aikaa toipua sokista ja ensimmäinen virallinen ultrakin on ohi. Siellä todettiin kaiken olevan vauvalla ok, joten päätimme miehen kanssa, että siitä eteenpäin hyväksymme tämän elämänmuutoksen ja alamme tietoisesti suhtautua siihen "pakkopositiivisesti". Ja tiedättekö, on se auttanut :) Emme me edelleenkään riemuitse muutoksesta, mutta osaamme jo ottaa asian rennosti ja pystyn näkemään asiassa hyviäkin puolia. Ainakin saan olla kotona kuopuksen kouluunmenovuonna melkein koko vuoden ja vähintään osan tokaluokastakin :)
Mieskin päätti jäädä rinnalleni, mutta raha-asiat painavat yhä. Suunnitteilla on mennä pankkiin puhumaan sitä lyhennysvapaata, kunhan ensin laskeskelen paljonko voisin saada äitiyspäivärahaa ym. Eli haluan vain kiittää teitä kannustaneita, teistä oli apua :)
t. ap rv 13
Ihana kun asiat alkavat selkiytyä, kyllä se siitä! Oletteko vielä kertoneet lapsille uutista?
Ihana kun asiat alkavat selkiytyä, kyllä se siitä! Oletteko vielä kertoneet lapsille uutista?
lapset ilahtuivat suuresti, sekin auttaa meitä jaksamaan eteenpäin ja uskomaan, että hyvä tästä tulee :)
t.ap
LA tarkentui ultrassa, se on 21.12.
jos on totta niin hyvä, ettei miehesi alkukauhuissaan häipynyt, olisi varmasti katunut myöhemmin. Kyllä asiat järjestyy, vaikka varmaan hyvätuloisia ette enää koskaan tule olemaan, kun kolmen lapsen kanssa kaikki on niin paljon kalliimpaa. Ehkä teillä on sit rakkautta enempi? Tsemppiä!
Ihan samassa tilanteessa olen,mutta pillereitä popsin.En todellakaan uskoisi lääkäreihin että et tule koskaan raskaaksi!
Ihan samassa tilanteessa olen,mutta pillereitä popsin.En todellakaan uskoisi lääkäreihin että et tule koskaan raskaaksi!
Vaan kun on lääketieteelliset faktat takana (molemmat munatorvet täysin tukossa, munasolut eivät irtoa ym.) niin kyllä tämä järjettömän epätodellista oli. Vaan minkäs teet. Ja kannammekin siitä vastuun. Meille oli muutenkin vaikea löytää sopivaa ehkäisyä, kun hormonit tai kondomi eivät sopineet..
t. ap
Kerro nyt sitten ihmeessä, mikä hemmetin rahapula teille iskee. Millä perusteella mies eroaisi, ja miten se helpottaisi rahapulaa? Olette vaihtaneet pienempään autoon ja isompaan taloon - miksi ja miten tämä raskaus vaikuttaa asiaan?
Menot on mitoitettu kahden työssäkäyvän mukaan, enkä tosiaan ole niitä, jotka laittavat lapsensa edes 1-vuotiaana päivähoitoon...eli kotona lasta hoidettaessa asuntolainat kaatuvat niskaan (niihin menee lähes koko miehen palkka, joten minun tuloilla eletään) ja kun juuri on vaihdettu pienempi auto, ei sinne mahdu lastenrattaat kyytiin kun teemme paljon pitkiä reissuja (mummoloihin ja sukulaisiin on lähes 400 km matkaa) ja takapenkillekään ei taida mahtua kolme istuinta rinnakkain, nytkään ei mahdu aikuinen väliin istumaan. Valitsimme siis isomman talon, jotta olisi elintilaa ja samalla suhteessa pienemmän auton, niin rahat riittävät näihin menoihin - minkä siis raskaus sotkee, kun tulot muuttuvat ja tulee yksi kuluttaja lisää. Mies uhkaa erolla kai paniikissaan - hän ei halua enää lapsia eikä sitä vauva-arkea ja tohinaa ja sitä, kuinka raskaudet aiemmin saivat minut ihan hormonihirviöksi ja rikkonaiset yöt tekivät hänet käveleväksi aaveeksi... Hän pelkää, että talous kaatuu kokonaan ja joudumme myymään talon ja muuttamaan takaisin pienempään tms. Hänelle kun materialistina tällaisillakin asioilla on merkitystä. Halusimme turvata lapsillemme kivan kasvuympäristön, oman pihan ja omat huoneet, mutta nyt se ei siis onnistu kun makkareita tulee olemaan yksi liian vähän. Samalla rahaa jää yhä vähemmän lasten harrastuksiin ja matkusteluun, mihin nyt olemme tottuneet ym.ym. Eikö tämä ole ihan järkeenkäypää pohdiskelua? t. ap
mutta kuten jotkut on jo sanoneet, asioilla on tapana järjestyä. Ja mikä pakko sitä lainaa on lyhentää miehen koko palkalla? Itse ostin ensimmäisen asuntoni kun olin vielä opiskelija (opintoja oli puoli vuotta jäljellä). Olen sellaisella alalla, missä takuuvarmasti töitä riittää niin paljon kuin jaksaa tehdä. Sainkin tästä syystä asuntolainan ja takaisinmaksu sovittiin, että ensimmäisen puoli vuotta maksan pelkät korot, kun valmistuin aloin vasta maksamaan itse lainaa pois. Pankista saa nykypäivänä niin helposti lainaa, että varmasti saatte raha-asianne sovittua. Maksatte pienempää summaa tai pelkästään korot niin kauan kuin olet kotona vauvan kanssa. Onhan sinulla sentään työpaikka odottamassa kun palaat äitiyslomalta? Eikä sen autonkaan varmaan pitäisi olla mikään ongelma? Ostaa vähän vanhemman auton niin saa pienemmällä rahalla isomman auton - ei kai sen ihan tuliterä tarvitse olla? Ei lapsen syntymä ole mikään talouskriisi, eihän? Ja toivottavasti ette ainakaan rahan takia tee aborttia (tai eroa), se jo olisi melko pinnallista.
pieni iltatähti. Mitä sinulle ap nyt kuuluu?
Kyllä minun mielestä se vastuu pitää kantaa jos on kerran jo lapsi tulossa...
Olen itse 33 vuotias ja mieheni 35. Molemmilla lapsia aiemmasta liitosta. Olen nyt raskausviikolla 12 ja vieläkin on vaikea sopeutua tilanteeseen. Raskaus oli molemmille yllätys, mutta mieheni ottaa sen minua paremmin. Mietein myös alussa ikääni,että jaksanko,mutta neuvolassa sanoivat,että sinähän olet juuri sopivan ikäinen. Suhteemme on kaikenlisäksi melko suuren kriisin kourissa ja jokapäivä mietin erotako vai ei. Nyt tuntuu,että haluan pitää perheemme koossa tulevan lapsen takia ja koittaa omalta osaltani parhaani,jotta kriisi saataisiin puretuksi.
Epäilen vahvasti,että tuntemuksesi ovat täysin normaaleja. Raskaus on naiselle fyysisesti rankka suoritus ja jokainen synnyttänyt tietää mitä se tulee olemaan. Itse koen olevani nyt jollain tavalla "vankina" kroppani kanssa enkä osaa nauttia tilanteesta. Minua myös huolettaa taloudelliset seikat sekä asuntomme pienuus. Mutta tärkeinpänä kuitenkin koen sen,että lapsen pitäisi saada syntyä perheeseen, jossa esim. parisuhde asiat ovat kunnossa. Minäkään en siis haluaisi olla raskaana, mutta toisaalta en jaksa odottaa,että saan tuon pienen käärön syliini:)
Kanssa nautin vauva-ajasta täysillä. Koska ikäeroa oli kolmanteen useita vuosia, niin vauvaan pystyi keskittymään, melkein kuin ekaan. Vieläkin kaiholla muistelen tuota vauva aikaa. Kolmas on tuonut perheeseemme paljon iloisia asioita ja olen onnellinen, että hänet vielä saimme.