Olen katkera miehelleni, kaikki minun unelmani ovat jääneet toteuttamatta

Käsitit väärin. En halua miehestä eroon omaa elämääni elämään. Haluaisin, että tässä perheessä myös minulla olisi (ollut) mahdollisuus toteuttaa omia unelmiani.

Rahallisesti se tarkoittaa sitä, että en voi tehdä mitään raikaaleja irtiottoja, koska ne laskut täytyy maksaa. Minä siis olen aina ollut se tylsä ja vakaa osapuoli, joka on mahdollistanut toiselle riskinotot.

omaa elämää (miehestä eroon) kun on lapsia ja rahallisesti tekee tiukkaa, toisessa viestissä myönnät että käytännössä olet myös elättänyt perhettä - siis kumpaa?

Itse lähdin 3 lapsen yh:ksi pienillä tuloilla, valitsin mielummin itsenäisyyden ja omanarvontunnon kuin mattona matelun. Enkä ole katunut päivääkään! Miehesi ei tule muuttumaan sinun kanssasi, ehkä sitten tajuaa virheensä seuraavassa suhteessaan.

se joka opiskeli yli kolmekymppisenä ja on nyt uudessa onnellisessa arvostavassa liitossa.

En mielestäni matele. En passaa enkä kysele lupia, mieheni ei ole alistava vaan oikein mukava. Mutta ei varmaankaan tajua täysin, kuinka paljosta minä koen luopuneeni hänen takiaan. Myönnän syyllistyväni liian usein siihen, että oletan mieheni olevan ajatustenlukija.

Minä en halua lähteä tästä liitosta, en halua uutta liitoa, en halua olla yksin. Haluan korjata asioita niin, että tämä liitto kestää. Mulla alkaa ilmeisesti malja vuotaa yli, siksi alkaa tuollaiset naurettavat shoppailureissutkin nyppiä.

Ehkä teistä vaikuttaa siltä, että pyörrän kaikki puheeni, mutta ei se niin ole. Mulla mies jota rakastan ja perhe, jonka haluan säilyttää. Tiettyjä asioita nyt täytyy vaan alkaa itse muuttaa. Ei sen tartte tarkoittaa sitä että värjään hiukset punaisiksi ja pistän napalävistyksen, hommaan uuden miehen ja alan harrastaa keramiikkapyttyjen tekemistä :)

ap

Mutta todella kuvittelin, että parisuhteessa minunkin puolestani oltaisiin valmiita tekemään uhrauuksia, koska itsekin niitä teen. Olen pettynyt mieheeni, hän ei ollutkaan sellainen ihminen kuin kuvittelin. Olisinpa tajunnut aiemmin, että olen parisuhteessa yksin.

Ja tuolla asenteella jokainen vastaantulija on ihan samanlainen pettymys.

mieleen, että miehesi on sinulle autoritäärinen isähahmo, jota olet aina totellut. Ei tullut ollenkaan mies-vaimo fiilis.



Minulla on mies ja meillä on kolme yhteistä lasta. Teen itse valintani. Tyylitajunikin on varma nyt 37 v iässä. Tiedän minkä malliset ja väriset, sävyiset tarkalleen ottaen, vaatteet pukevat minua.



Enkä ole ollut lapsenomaisessa rakkaudentunteessa miestäni kohtan. Vain ensirakkauteni kanssa kuvittelin, että aikuisten rakkaus olisi jotain lapsellista, jossa tehdään kaikki toiselle välittämättä omista haluista. Toinen ei ole ajatustesi ja halujesi lukia, joten ihan itse sinun on elämääsi opittava elämään ja otettava se mikä sinulle kuuluu!



En ole rakkaudenkerjäläinen. Tiedän, että minua on rakastettu ja se riittää. Piste

niin tottakai ihmiset kävelee ylitse. Mitä sä ruikutat, että mies sitä ja mies tätä? Jos et ole koskaan itse vaatinut mitään ja antanut pallotella itseäsi, niin siinähän olet!



Oot oikeasti aika tossukka, jos olet opiskellutkin miehesi halujen mukaan. Osaisitkohan sä edes olla yksin, kun et saa vaatteitakaan hankittua oman makusi mukaan?

tovin miehen kanssa, joka ovelasti vei minulpta kaiken päätäntävallan. Tiedän tunteen. En nyt näin äkkiseltään osaa neuvoa. Mieti rauhassa mitä haluat, ja ala ihan pienin askelin toteuttaa niitä. Oisko jonkun itsevarmuus-terapian paikka ja mahdollisuus?



Tätä tapahtuu varmaan jossain määrin ihan kaikille pienten lasten äideille. On pakko uhrautua. Nyt kun lapsesi ovat jo vähän vanhempia (?) voit tietoisesti pyrkiä pois tästä pikkulapsi-moodista.



Jos ei muu auta, niin jätä mies, ja ala elää omaa elämääsi (kun lapset isompia). Siihen et sitten tarvitse toista miestä vaivoiksesi. Mutta nyt voit ainakin hautoa jo valmiiksi 'suunnitelmaa'.

tuollaista se on ns. jyrien kanssa,jos antaa periksi.

ei kun nyt vaan kehittelemään jotakin omaa juttua,missä et anna periksi!

Marttyyrisuus, naisen viimeinen oljenkorsi selittää omaa epäonnistumistaan.

En halua loukata sua, mut panes nyt vähän jöötä sille äijälle. Jos se ei halua sun toivomaasi lomakohteeseen niin mene yksin ja jätä se rannalle ruikuttamaan! Niin yksinkertaista se on. Onko teillä lapsia? Jos on, minkä ikäisiä? Ymmärrän kyllä et pienten lasten kanssa on hankala lähteä noin vain omiin harrastuksiin. Itselläni on pieniä lapsia. Ei sun opiskelut, työt ja harrastukset ole mitenkään miehen luvan varaisia.

Ja fiksu ihminen sopii nuo kuviot ennen lapsia, eikä vain automaattisesti ala venyä.

ihan samanlaista meillä.

Eihän mulla ole enää mitään hävittävää. Keskimäärin 45 vuotta elinaikaa jäljellä ja kaikki menetetty. Haaveksin enää vain lottovoitosta, jonka pimittäisin mieheltäni ja voisin vihdoin elellä kuten haluan, ilman kompromisseja.



ap

Hän joutui uhrautumaan lapsuuskodissani, kun isäni kuoli ja hänen piti elättää pikkusiskoni kolmekymppiseksi.



Sitten hän tapasi miehensä, jota siskoni tietty piti elättää, kun mieheltä oli juuri kuollut isäkin ja mies oli niin herkkä ja väärinymmärretty taiteilijasielu.



Nyt siskoni pitää hoitaa tervettä äitiämme, koska niin vain nyt pitää tehdä ja äiti vaatii hoivaa.



Tässä välissä hän on käynyt saattohoitamassa pari satunnaista tuttavaa ja yrittipä tunkeutua minunkin kotiini uhrautumaan minun lasteni puolesta.



Aikojen alussa minäkin uskoin näihin marttyyrijuttuihin, mutta sittemmin olen tajunnut, että tuo on paitsi tapa paeta vastuuta, myös erittäin tehokas tapa manipuloida ja käyttää valtaa.



Inhoan tuollaisia naisia!

No tuskin sua nyt tässä lyömässä ollaan maanrakoon, kuten sanoin en halua loukata. Pidät vain oman pääsi sen miehen suhteen. Saattaa se alkuun nikotella, mut ajan myötä oppii! ;)

Tsemppiä sulle! vauva heräsi, on mentävä. ;)

jonkun on otettava vastuu niistä ja se olen minä. En voi tehdä mitä lystään. Ja muutenkin, ajattelin että parisuhteessa eletään yhdessä, mikä tarkoittaa kompromisseja. Eiväthän ihmiset ole samanlaisia, eivät halua samoja asioita. Liian myöhään kumminkin tajuan, että minun hyväkseni niitä kompromisseja ei taideta koskaan tehdä ja monien asioiden kannalta on jo liian myöhäistä.



ap

tapahtuu pikkuhiljaa, niin että muutaman vuoden päästä vaan huomaa sen kadottaneensa. Sitä en tiedä, miksi jotkut puolisot jyräävät toisen, sillä tuskin he sitten kunnioittavat systemaattisen työskentelynsä tuloksena saamaansa tahdotonta ja halutonta ihmistä, joka on vain kalpea versio siitä alkuperäisestä. Jos aikoo pysyä suhteessa ja elämänsä takaisin, on pitkä tie edessä, mutta se onnistuu kyllä. Joku jo sanoikin, että jos antaa kohdella itseään ovimattona, niin tasan sitä kohtelua sitten saakin, ei kukaan muu pidä puoliasi kuin sinä itse.

toteuttaa sun unelmasi? Jokainen vastaa itse omasta elämästään. Turha syytellä muita ja katkeroitua.

voit varmaan ottaa lapsista vastuun olematta tohveli ja marttyyri? Esimerkiksi minkä asioiden kannalta on liian myöhäistä? Luulen, että ei ole. Olet vaan marttyyripäissäs päättänyt niin.



Ei ole tarkoitus ivailla, toivon oikeasti sulle tsemppiä ja voimia jatkoon! Ala elää sitä elämääsi.

Liian myöhään kumminkin tajuan, että minun hyväkseni niitä kompromisseja ei taideta koskaan tehdä ja monien asioiden kannalta on jo liian myöhäistä. ap

annoin aina periksi sittenkun-mentaliteetilla ja nyt olen yhtäkkiä herännyt siihen että tämän miehen kanssa sittenkun-aika ei koskaan koita.

Onko miehesi paljon vanhempi? Millainen lapsuudenkotisi malli mahtoi olla? Uratykki-isä ja uhrautuva marttyyriäiti?



Kuulostat ihan kä-sit-tä-mät-tö-män lapselliselta.