Jos saisit lähteä viikonlopuksi yksin jonnekin lomalle niin minne menisit?
Aikomus on siis lähteä viikonloppureissulle yksin. Todennäköisesti jonnekin Eurooppaan, mutta minne? Minne sinä menisit tai mitä kohdetta suosittelisit?
Kommentit (12)
Paitsi jalkapallo :)
Onko kukaan käynyt Dublinissa?
En ole koskaan ollut, mutta kiinnostaisi kokeilla.
Sitten Munchen, Pietari ja Kokemäki.
Teen siis viikonloppureissuja säännöllisesti ilman lapsia.
Osloa en osaa suositella, koska en ole siellä vielä käynyt. Sen sijaan Prahassa olen käynyt useamman kerran ja aina vain haikailen sinne takaisin.
Mitä hienoa matkustelussa on jossei sitä saa jakaa kenenkään kanssa?
jäädä KOTIIN!
Yksin kotona kokonainen viikonloppu, IHANAA!!
Joten matkustaisin varmaan jonkun kaverin luo kyläilemään.
torstaina jo lähtisin. Tai sitten Lontooseen - aivan ihana paikka!
esiintyy ja menisin sinne jos saisin lipun konserttiin.
Huomenna se olisi Lontoossa.
jäädä KOTIIN! Yksin kotona kokonainen viikonloppu, IHANAA!!
mutta tällaista ylellisyttä ei voi kai odottaa vuosikausiin.
jäädä KOTIIN! Yksin kotona kokonainen viikonloppu, IHANAA!!
mutta tällaista ylellisyttä ei voi kai odottaa vuosikausiin.
joten viikonloppu kotona ei ole mahdollinen. Siskosta löytyisi saisi mahdollisesti matkaseuraa, mutta yksinmatkustaminenkaan ei ole poissuljettu. Siinä on myös oma hohtonsa ja saa ihan itse päättää kaikesta ja tehdä juuri sitä mitä itse haluaa.
ap (joka kaipailee myös reilausta, mutta tenavat ovat vielä liian pieniä jätettäväksi kotiin niin pitkäksi aikaa)
ystävällisiä ihmisiä, kiva pubikulttuuri, hyvät shoppailumahdollisuudet, ei liian iso ja ennen kaikkea; JALKAPALLO! Täydellistä siis! ;)