Lue keskustelun säännöt.
Onko kellään muulla ollut aina tunne, että tulee tekemään jotain "suurta"?
27.04.2011 |
Minulla on aina ollut sellainen fiilis. Sellainen perusfiilis aina teini-iästä lähtien. Nyt olen 40+.
En pärjännyt koulussa erityisen hyvin, en ole ylimielinen enkä narsistinen, en ole ollut erikoisissa työpaikoissa, eikä mitään.
Mutta silti...
Nuorempana luulin, että se varmaan ennakoi, että minusta tulee ison yrityksen pomo. Ei ole tähän päivään mennessä tullut :-), eikä minulla ole yhtään halua mennä isoon yritykseen töihin, eikä edes esimieheksi.
Kyselen siis, onko tämä minun fiilikseni poikkeuksellinen, vai onko jokaisella ihmisellä aina tällainen tunne?
En ole koskaan kenenkään kanssa face-to-face tästä jutellut, en kehtää tunnustaa kuin täällä:-).
Kommentit (51)
ollut sellainen fiilis. Hauska kuulla, että löytyy muitakin "normaaleja", joilla se tunne. :)
Se "suureksi" tuleminen tosin antaa vielä odottaa itseään mutta onhan tässä aikaa kun olen vasta kolmekymppinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä siis teit?
Teit jotain suurta - mutta sinulla ei ollut sellaista fiilistä?
En minäkään "ajattele" tekeväni jotain suurta. Se on intuitiota, fiilistä. Ei ajatusta.
ap
enemmänkin sitä teki mitä pystyi eikä tuntenut kuin tarvetta tehdä ja muuttaa asioita. Tuloksen suuruus teki nöyräksi ja sai tuntemaan tarvetta tehdä veilä enemmän. Joskus asiat vain tapahtuvat, kun jotain on pakko tehdä oikeudenmukaisuuden lisäämiseksi.
t. 4
Mutta olen miettinyt, että mikä mahtaa olla se oman elämäni "tarkoitus". Olen elänyt melko vaikean lapsuuden ja nuoruuden, eikä tämä aikuisuus ole erityisen kultaista ollut sekään. Paljon menetyksiä, sairauksia, köyhyyttä, suruja, yksinäisyyttä... Sitä on miettinyt, että mikä järki tässä kaikessa on. MIKSI minä kohtaan niin paljon itsestäni riippumatonta kurjuutta, miksi niin moni mennä porskuttaa jo lähtökohtaisesti helppoa elämää. En tietysti tarkoita, ettei heilläkin ongelmansa olisi, eikä omia ongelmiaan voi nostaa sen tärkeämmäksi, jokainenhan elää sitä omaa elämäänsä ja kokee isoimmaksi omat ongelmansa. Silti, kun puhutaan esim. kuolemasta, niin mä olen kohdannut sitä ihan liikaa.
Sitten se vaan joskus loksahti. Minun tarkoitukseni on olla läsnä. Kaikki nämä kokemukset ovat kasvattaneet minusta nöyrän, armeliaan ja "hyvän" (ilman itsekehua) ihmisen, ja minun tehtäväni on olla tukemassa muita, lohduttamassa, auttamassa, tunnistamassa avun tarvetta ja jakamassa lohtua parhaani mukaan.
Kuulostaa kauhean tärkeilevältä, mutta ei ole tarkoitus. :) En mäkään tätä huutelisi muuten kuin anonyymisti täällä! :D Kaikki ne vastoinkäymiset ovat saaneet merkityksen, kun olen oppinut ajattelemaan näin.
Toivottavasti vielä löydät sen suuren jutun, johon sinut on tarkoitettu, ap! :)
Mutta ei mitään sellaista, että tulisin tekemään mitään suurta.
Sen tiedän, että enollani on samankaltainen tunne, mutta hänellä on jo kuolema lähellä.
Siksi olen alkanut miettiä, että olisko se MAAILMANLOPPU tulossa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin luulin nuorena noin ja kuulemma mieskin on ajatellut joskus siten, joten luulen, että se on aika yleinen ajatus nuorilla.
Menee ohi iän kanssa. Ainakin mulla meni.
Nyt tajuan jo suosiolla olevani vain yksi tavis muiden joukossa.
Nehän ovat oikeastaan hyvin itsekeskeisiä. Nyt olet kypsynyt ja on aika kypsyä myös ajatuksiltasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen aina ollut ihan varma että tulen jonakin päivänä olemaan ihan sikarikas. En ole vielä, mutta vieläkin odotan.
mitä ap ajaa takaa. kyse ei ole nuoruuden suuruudenhulluudesta ja sellaisesta alitajuisesta fiiliksestä tai intuitiosta, joka tulee mieleen aina välillä, mutta mihin ei pyri tietoisesti.
Itsellä on tällainen tunne ollut aina. Nyt olen ajatellut, että ehkäpä ajatus toteutuu joskus politiikan saralla tai hyväntekeväisyystyössä. Yritysjohtajuutta en ole tullut edes ajatelleeksi.
Mielessä on myös käynyt, että ehkä tärkeä tehtäväni onkin antaa jollekin suurelle henkilölle hyvät lähtökohdat elämään ja onnellinen lapsuus :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse ei ole nuoruuden suuruudenhulluudesta VAAN sellaisesta alitajuisesta fiiliksestä tai intuitiosta...
mitä ap ajaa takaa. kyse ei ole nuoruuden suuruudenhulluudesta ja sellaisesta alitajuisesta fiiliksestä tai intuitiosta, joka tulee mieleen aina välillä, mutta mihin ei pyri tietoisesti.
Itsellä on tällainen tunne ollut aina. Nyt olen ajatellut, että ehkäpä ajatus toteutuu joskus politiikan saralla tai hyväntekeväisyystyössä. Yritysjohtajuutta en ole tullut edes ajatelleeksi.
Mielessä on myös käynyt, että ehkä tärkeä tehtäväni onkin antaa jollekin suurelle henkilölle hyvät lähtökohdat elämään ja onnellinen lapsuus :)
kuvittelevat olevansa yli-ihmisiä.
Eiköhän ne todelliset taitajat vietä aikaansa hiukan muilla foorumeilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jo 40+ myös enkä ole päässyt tästä tunteesta, vaikka nuoruus ohitettu ;) Tosin se tulee aina harvemmin.
Minulla on ollut vähintäänkin "haasteellinen" elämä, että ehkä tuo ajatus tuo myös jotain lohtua vaikeuksien keskellä?
mutta se on ajat sitten jo unohtunut ja olen tajunnut elämän realiteetit. Pidän sitä nuoruuteen kuuluvana tunteena joka katoaa iän myötä yleensä.
Kyse ei ole nuoruuden suuruudenhulluudesta VAAN sellaisesta alitajuisesta fiiliksestä tai intuitiosta...
mitä ap ajaa takaa. kyse ei ole nuoruuden suuruudenhulluudesta ja sellaisesta alitajuisesta fiiliksestä tai intuitiosta, joka tulee mieleen aina välillä, mutta mihin ei pyri tietoisesti.
Itsellä on tällainen tunne ollut aina. Nyt olen ajatellut, että ehkäpä ajatus toteutuu joskus politiikan saralla tai hyväntekeväisyystyössä. Yritysjohtajuutta en ole tullut edes ajatelleeksi.
Mielessä on myös käynyt, että ehkä tärkeä tehtäväni onkin antaa jollekin suurelle henkilölle hyvät lähtökohdat elämään ja onnellinen lapsuus :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että meidän ikäluokkamme tulee näkemään maailmanlopun.
se ei näköjään katoa :) Ehkä me ollaan tavallista positiivisempia tai ainakin vähemmän kyynisiä ihmisiä sitten :D
mutta se on ajat sitten jo unohtunut ja olen tajunnut elämän realiteetit. Pidän sitä nuoruuteen kuuluvana tunteena joka katoaa iän myötä yleensä.
Kyse ei ole nuoruuden suuruudenhulluudesta VAAN sellaisesta alitajuisesta fiiliksestä tai intuitiosta...
mitä ap ajaa takaa. kyse ei ole nuoruuden suuruudenhulluudesta ja sellaisesta alitajuisesta fiiliksestä tai intuitiosta, joka tulee mieleen aina välillä, mutta mihin ei pyri tietoisesti.
Itsellä on tällainen tunne ollut aina. Nyt olen ajatellut, että ehkäpä ajatus toteutuu joskus politiikan saralla tai hyväntekeväisyystyössä. Yritysjohtajuutta en ole tullut edes ajatelleeksi.
Mielessä on myös käynyt, että ehkä tärkeä tehtäväni onkin antaa jollekin suurelle henkilölle hyvät lähtökohdat elämään ja onnellinen lapsuus :)
ei liity mitenkään rahaan. Minusta rikkaaksi tulemisessa ei ole mitään suurta tai ihailtavaa.
niinkuin hommafoorumilla?
kuvittelevat olevansa yli-ihmisiä.
Eiköhän ne todelliset taitajat vietä aikaansa hiukan muilla foorumeilla.
mulla. Luulen, että oma juttuni on tehdä maailmasta ainakin vähän parempi paikka ja tulla itse hyväksi ihmiseksi. Ei se sen "suurempaa" tarvitse ollakaan. Taloudllisesti olen pärjännyt itse asiassa ihan hyvin korkean koulutuksen ansiosta ilman sen suurempaa pyrkimystä.
13
ei liity mitenkään rahaan. Minusta rikkaaksi tulemisessa ei ole mitään suurta tai ihailtavaa.
Sitten se vaan joskus loksahti. Minun tarkoitukseni on olla läsnä. Kaikki nämä kokemukset ovat kasvattaneet minusta nöyrän, armeliaan ja "hyvän" (ilman itsekehua) ihmisen, ja minun tehtäväni on olla tukemassa muita, lohduttamassa, auttamassa, tunnistamassa avun tarvetta ja jakamassa lohtua parhaani mukaan.
Minullakin on ollut lapsesta saakka suuruuskuvitelmia. Olen yrittänyt monella alalla "tulla joksikin" siinä kuitenkaan onnistumatta. Vasta nyt olen ymmärtänyt, kuten lainaamani tekstin kirjoittaja, oman elämäni tarkoituksen. Olen kokenut paljon vastoinkäymisiä ja ymmärrän paremmin muita ihmisiä. Uskon, että tehtäväni on olla ihmisten apuna ja tukena.
Minulla on sellainen ajatus, että me kaikki olemme arvokkaita ja suuria omalla tavallamme. Kunhan löydämme oman vahvuutemme ja tarkoituksemme elämälle, niin asiat loksahtavat kohdalleen. Suuruudentunne johtuu siitä, että ei ole vielä ymmärtänyt omaa tehtäväänsä. Ja se tehtävä ei ole välttämättä valtionpäämiehenä oleminen vaan jotain paljon pienempää.
Sisällään kantanut, kun on nurjalta tuntunut. Siis ainakin silloin ;) se on varmaan ollut jotain defenssiä, kun ei ole tullut tehtyä sitä pientäkään. Nykyään olen tyytyväinen niihin pieniin-suuriin asioihin, mitä omassa elämässäni teen :)