Täällä itken ja kuuntelen kun anorektikko lapseni oksentaa

lapsesi hoitoon. Toivottavasti saat myös itse jonkun tueksesi siihen urakkaan.

Vaikeata uskoa, että istuisit palstailemassa lapsen yökkiessä elämäänsä pois.

Eikö bulimikko oksenna eikä anorektikko?



Miksi lasta ei laiteta osastolle tai jonnekin???

olen lamaantunut ja luovuttanut.

En ole saanut lastani hoitoon yrityksistäni huolimatta. Lapseni on vielä liian painava eikä myöskään koe itseään sairaaksi.

Osa anorektikoista sortuu välillä syömään ja sitten oksentavat sen pois ja eikun lenkille lisäksi.

En tiedä lapseni painoa tällä hetkellä. Viimeksi bmi oli 14,3, mutta täällä se ei vielä riitä pakkohoitoon.

Itse sinne puhelimeen, valita, huuda, tee mitä vaan.

Tai mene vaikka yksityiselle lääkäriin ensin, jos sieltä saisi helpommin lähetettä jonneki suuntaan.

olen lamaantunut ja luovuttanut.

En ole saanut lastani hoitoon yrityksistäni huolimatta. Lapseni on vielä liian painava eikä myöskään koe itseään sairaaksi.

Osa anorektikoista sortuu välillä syömään ja sitten oksentavat sen pois ja eikun lenkille lisäksi.

En tiedä lapseni painoa tällä hetkellä. Viimeksi bmi oli 14,3, mutta täällä se ei vielä riitä pakkohoitoon.

kasvunsa on jo kasvanut. 13v ollut saman pituinen(oli terve vielä silloin)

Vaikeata uskoa, että istuisit palstailemassa lapsen yökkiessä elämäänsä pois.

Tai siis koko ajan, hakata vessan ovea?

Joskus voi vaan iskeä voimattomuus ja lamaannus. Voimia sinulle ap, toivottavasti saatte apua. Oletteko olleet yhteydessä syömishäiriöyhdistykseen, siellä on mielestäni ainakin asiantuntevaa ja asiallista porukkaa, jotka osaavat tukea ja opastaa?

Kyllä alkaa tapahtua. Kummasti olen saanut asioita hoidettua, kun olen puhjennut itkuun. Kummasti alkaa löytyä aikoja ja apua!

söi ja meni oksentamaan kun muut vielä istuivat ruokapöydässä. Sitä kesti monta vuotta.

Mitä minä tein...



En itkenyt, en räyhännyt, en riidellyt, en pakottanut vaan käytin hirveästi itsehillintää. Lapseni tiesi, että tiedän mutta emme puhuneet avoimesti asiasta, koska hän ei halunnut ja oli jo muuttanut pois kotoaan vaikkakin kävi usein lapsuudenkodissaan.

Juttelin nätisti hänen kanssaan ja kerroin miten nätti hän on ja hyvä tyttö. Fiksu, hyvännäköinen ja jos olisi pari kiloa lisää niin olkapäät olisivat nätimmät...Juttelin myös miten täytyy rakastaa itseään ja tykätä ja välillä hemmotella itseään ruualla ja uudella laukulla sekä vaatteilla.

Kerroin miten kivaa ja jännittävää elämä voi olla jos pitää itsensä terveenä jne...

Pidin myös aikuista tyttöäni sylissä ja hieroin hänen jalkojaan....tähän kaikkeen meni muutama vuosi!

Nyt koko juttu takanapäin:)

Eli nuo nuorten mielenterveyspalvelut/psykologi tai vastaava auttaa paljon.



Jos joku ulkopuoleinen aikuinen puuttuu tilanteeseen ja kertoo selkeästi, ettei noin alhainen BMI ole normaali.



Onko ihmissuhdehuolia tms.? Laihuus ei ole tie onneen jne...

Siellä on aina päivystysaika, pari päivää kohti. Tai sitten kriisikeskuksesta.

Mt-polilta saa ajan psykiatrille ja lähetteen KELAn terapiaan.

Eihän tuon ongelman kanssa yksin selviä.

Voi olla, ettei somatiikan puolelle sairaalaan oteta, ellei ole jo tosi huonossa kunossa.

Psykiatrian puolihan tuossa kyllä on oikea hoitava taho.

Toivottavasti löytyy apua.

Olen itse sairastanut pitkään ja hartaasti. Ota yhteyttä heti syömishäiriö liittoon. Siellä yleensä tietävät mihin kannataa milläkin alueella hakeutua. Siihen pakkohoitoon asti ei todellakaan odotella. Sitä ennenkin saa jo todella pahoja vaurioita hankittua. Lapsesi tila kuulostaa bulireksialta. Tuo oksentelu on aina ikävää, koska se aiheuttaa neste ja kivennäisaineiden tasapainon heittelyä. Kyselehän tyttäreltäsi kuinka usein sydän hakkaa? Tyttäresi on vielä alaikäinen. Toimi heti ja mene sinne vessaan. Vaikka lukkojen läpi. Tyttäresi mielestä oksentaminen on ihan ok, jos sinä istut muualla. Vaikka itkisit.

Ja valitettavasti on pitkäkantoiset seuraukset eli vasta nykyään päälle kolmikymppisenä, onnellisessa parisuhteessa ja pienen lapsen äitinä hän malttaa syödä terveellisesti ja ilman kaikkia tyypillisiä oireita esim. närkkimistä, pilkkomista sormin pieniin paloihin, haarukalla ruoan työntelyä lautasella ja lautaselle jää paljon ruokaa pieniin kasoihin, kun ne levitellään. Kuulostaako tutulta? Lisäksi, kun laihuutta kauhistellaan, niin aletaan pukeutua peittäviin vaatteisiin.



Hänellä auttoi oikeastaan se, että hän pääsi huonon ihmissuhteen yli ja sain hänet tosiaan psykologille, joka auktoriteettina ja asiantuntijana sanoi, että BMI 15 ei ole mikään normaali, vaan kohta alkaa tulla muita fyysisiä ongelmia.



Äidin kanssa asiasta oli mahdotonta puhua eli minä siskona pystyin paremmin olemaan avuksi.



Tuo voi olla ohimenevää...vaikea vaihe elämässä ja tulevaisuus ja sen haasteet pelottavat. Valintojen tekeminen jne.



Mutta valitettavasti siis jos sulkee monia ruoka-aineita pois ruokavaliosta, niin niiden palauttamiseen voi mennä vuosia.



Koita vahvistaa hänen itsetuntoaan ja ainakin tehdä sitten niitä terveellisempiä ruokia, mitä hän voi syödä.



Helposti energiavajetta aletaan paikkailemaan myös karkeilla, jolloin ei saa sitten oikeastaan mitään tärkeitä ravintoaineita.

Oletko lukenut Marianne Käckön kirjan Tapa minut, äiti? Se voisi olla hyvää vertaistukea sinulle, sillä se kuvaa äidin tuntemuksia ja taistelua syömishäiriöisen tytön kanssa. Äläkä missään nimessä luovuta vaan soittele joka paikkaan ja kerjää apua kunnes saat sitä jostakin.

käyneet syömishäiriöklinikalla ja apua tarjottiinkin, mutta tyttö ei halua sitä, koska ei ole sairas. Eivät halua hoitaa pakolla, koska on rahojen tuhlausta eikä auta mitään. Tahto parantua lähtee itsestä. Tytöllä jo sen verran ikää, että voi vaikuttaa omaan hoitoonsa eli lääkärit kuuntelevat hänen tahtoaan ei meidän.

Olen yrittänyt puhua tytölle useamman kerran, mutta tyttö ei näe syömättömyydessään mitään ongelmaa. Tyttö tietää, että tiedämme hänen oksentavan. On jäänyt useita kertoja rysänpäältä kiinni. Mitä siinä voi tehdä? En pysty estämään oksentamista tai saa syömään toista väkisin. Liikunnan määrään pystyn jonkin verran vaikuttamaan, mutta sekin on pientä.

Olen itkenyt ja raivonnut terveyskeskuksessa ja saanut lapselle lähetteen syömishäiriöpolille, mutta se ei auta mitään jos siellä hoitoketju katkeaa. Väkisin tuon ikäistä ei saa terapiaan(maksusitoomuksia kuulemma vaikea saada)psykologille tai minnekkään.

itse ehkä tekisin niin,että ruokapöydässä syötäisiin,ja huussiin ei mitään asiaa muutamaan tuntiin. istuisin vaikka sen kakaran päällä,kunnes ruoka laskeutuu.

Lukee tätäkin läskinatsien kiekumista, mitä päivästä toiseen on. Normaalipainoiset haukutaan lihaviksi ja lihavia haukutaa vaikka miksi. Tsemppiä ap kovasti, sinä olet ollut hyvä äiti! Yhteiskunta on vain sairas.

Lukee tätäkin läskinatsien kiekumista, mitä päivästä toiseen on. Normaalipainoiset haukutaan lihaviksi ja lihavia haukutaa vaikka miksi. Tsemppiä ap kovasti, sinä olet ollut hyvä äiti! Yhteiskunta on vain sairas.

Teini-iän epätyypillisen syömishäiriön kokeneena on, että oksentamista ei vaan voi sallia. Eli heti kun tyttö tulee vessasta niin puhuttelee häntä. Itse muistan, että syömistä koskevat keskustelut hävettivät minua, mutta silti kortin aina "tsempata" niiden jäljiltä. Oma oireiluni loppui aika lailla siihen päätökseen, etten koskaan enää oksenna. Eli vaikka kuinka lihoisin -no, en tietysti lihonut, kun psinontarkkailu oli niin syvällä. Mutta oli keskeistä päättää pitää "vieraskin" ruoka sisällä. Äitini myös selvästi osoitti aktiivisesti olevansa kiinnostunut syömisestäni ja sitä kautta minusta. Esim.kysyi joka päivä mitä olin syönyt koulussa, yksityiskohtaisesti. Hän myös osti ja valmisti sellaisia ruokia joita "saatoin" syödä, eli tuli minua hiukan vastaan harhassani ja saatteli näin pois siitä.

Voin sanoa olleeni täysin vapaa ruokaan liittyvistä pakkomielteistäni n.27 vuotiaana. Terapeuttiset kokemukseni eivät ole niinkään koskeneet syömistäni vaan syvempiä lapsuuden kiintymyssuhdeongelmia, ylipäänsä ne ovat olleet vähäisiä, tukevia ja lyhyitä jaksoja. Mitään varsinaista hoitoa en siis koskaan hakenut.