Miten "eroon kasvaminen" käytännössä tapahtuu?

alunperin muistelen, että olimme aika lailla samanlaisia. Silloin parikymmentä vuotta sitten.



Sitten mies muuttui enemmän ja enemmän tekijäksi: koko ajan piti jotain rakentaa, urheilla tai olla jokin projekti.



Samaan aikaan minä muutuin enemmän ja enemmän pohtijaksi. Kiinnostuin psykologiasta ja filosofiasta ja itsensä kehittämisen kirjallisuudesta.



Näin jälkikäteen ajattelen, ettei sille eroon kasvamiselle mitään mahtanut. Iän myötä sitä löytää itsensä, eikä sitä vastaan voi taistella.



Meidän avioeron lopullinen syy oli se, että mies ei hyväksynyt minua sellaisena kuin olin. Koko ajan hän valitti ja marmatti. Ja minä vetäydyin sisäänpäin, koska en kestänyt sitä kritisointia. Eroon kasvamisella se kaikki alkoi. Avioero olisi varmaan voitu välttää sillä, että molemmat olisivat hyväksyneet toisen juuri sellaisena kuin on: mies olisi hyväksynyt minut, vaikka en halunnut joka päivä hiihtämään ja olisi hyväksynyt minun kirjojen lukemiseni. Ja minä olisin hyväksynyt, ettei miehestä ollut syvälliseen keskusteluun.

Me olemme yli 40v. molemmat. Lapset on teinejä ja aikuisia. Meillä on 2 lapsenlastakin jo. Ruuhkavuodet on takana. Aikaa ja varaa on ollut pitkään omille jutuille. Omat työt, menot ja harrastukset. Paljoa ei ole puhumista. Minua ei kiinnosta miehen työprojektit, ei moottoripyöräily tai jääkiekko. Miestä ei vastaavasti minun kissani tai vapaaehtoistyöni tai seurakuntani.



Pitäisi varmaan erota. Kuvittelen että olisin onnellisempi yksin ja vapaana

jos vielä rakastatte toisianne?

Me olemme yli 40v. molemmat. Lapset on teinejä ja aikuisia. Meillä on 2 lapsenlastakin jo. Ruuhkavuodet on takana. Aikaa ja varaa on ollut pitkään omille jutuille. Omat työt, menot ja harrastukset. Paljoa ei ole puhumista. Minua ei kiinnosta miehen työprojektit, ei moottoripyöräily tai jääkiekko. Miestä ei vastaavasti minun kissani tai vapaaehtoistyöni tai seurakuntani. Pitäisi varmaan erota. Kuvittelen että olisin onnellisempi yksin ja vapaana

jota pitäisi vetää perässä. kaikki aloitteellisuus on häipynyt ja minä olen jonkinmoinen ohjelmapalvelu. imee vaan keinutuolissa kaljaa jos en järkkää yhteistä tekemistä. en jaksa enää, lapsetkin ovat jo sen verran isoja (11 ja 13) ettei ihan 24/7 tarvitse olla läsnä.



toivon että löytäisi toisen naisen niin saisi motivaatiota eroon.

mielenkiinnon kohteita. Ulkoilu, remontit, historia, kotoinen yhdessäolo lasten kanssa. Sitten mies alkoi pelata tietokonepelejä ja minä aloin harrastaa vapaaehtoistyötä ja kiinnostuin politiikasta ja keskustelin mielelläni mistä vaan. Mies halusi pelata tietokonepelejä.

Homma meni siihen että minusta tuli perheen aloitteiden tekijä ja en vain jaksanut enää.

Nyt mies pelaa tietokonepelejä omassa asunnossaan ja minä olen saanut elämäniloni takaisin.

Minä olen suhteessa se joka tekee kaikki aloitteet. Mies ei innostu eikä kiinnostu mistään muusta kuin omista työasioistaan. Keskustelut tyssäävät kuin seinään, koska miestä ei kiinnosta mun asiat. Mies ei aloita keskustelua juuri koskaan.



Aikaisemmin teimme yhdessä asioita ja meillä oli hauskaa. Nyt elämä on vain hidasta, hankalaa ja tylsää. Välillä käy mielessä et mitä helvettiä mä täällä teen.

MIKSI olette kasvaneet eroon?

MIKSI toisen osapuolen aloitteellisuus on hävinnyt?

MIKSI olette kasvaneet eroon? MIKSI toisen osapuolen aloitteellisuus on hävinnyt?

toisen mielenkiinnon kohteet ovat vanhentuessa muuttuneet erilaisiksi kuin minun. En minä voi ohjailla toisen aikuisen elämää ja hänen kiinnostuksen kohteitaan. Ja kun ne ovat liian erilaisia, elämänarvot ovat erilaiset ja yhteinen aika on nolla, mitään yhteistä ei enää ole.

ollessani hoidin hänenkin asioitaan ja se peli jatkui kun menin töihin. meille tuli roolijako. hän haluaa hallita, minä olen se joka toteuttaa.

Ei olla erottu mutta edessä on. Jonakin päivänä.

vaihetta:



1. Odotin kelloa vilkuillen, että mies tulisi kotiin jakamaan arki-iltaa mun ja lapsen kanssa.



2. Mulle oli samantekevää, olinko yksin lapsen kanssa vai oliko mies siinä puhumattomana lukemassa lehteä tms.



3. Odotin niitä iltoja/muita hetkiä, kun sain olla kahdestaan lapsen kanssa ja sain suunnitella menomme ilman miestä.

vaihetta:

1. Odotin kelloa vilkuillen, että mies tulisi kotiin jakamaan arki-iltaa mun ja lapsen kanssa.

2. Mulle oli samantekevää, olinko yksin lapsen kanssa vai oliko mies siinä puhumattomana lukemassa lehteä tms.

3. Odotin niitä iltoja/muita hetkiä, kun sain olla kahdestaan lapsen kanssa ja sain suunnitella menomme ilman miestä.

NIIN TUTTUA!