PK kehotti järjestämään 4v lapselle pettymyksiä.

peruutatte joulun ja synttärit ja päätätte erota lapsen takia.

että kiellät lapselta jonkun asian mitä haluaa...

ja et anna lapsen voittaa. Joskus "pitää" hävitäkin. (pelaa kuitenkin ihan sääntöjen mukaan)

Pelatessa tulee väkisin niitä pettymyksiä.

pelatkaa pelejä jossa lapsi häviää, oikeesti on hyvä harjoitella häviämistä. osta kaupasta "väärää" jugurttia, ei siis lapsen suosikkia, vaihda kanavaa lastenohjelmien aikaan... pikku juttuja silloin tällöin. ja siis muista kuitenkin välillä antaa voittaa, osta lempijuttuja ja anna katsoa koko lastenohjelmat. tasaisesti pikku pettymyksiä väliin ;)

että kiellät lapselta jonkun asian mitä haluaa...

todellakaan saa kaikkea mitä haluaa. Omasta mieletäni pettymykset eivät ole olleet mikään ongelma, lapsi on rauhallinen ja kiltti.

Ei hän mitään meteliä nosta esim kaupassa jos ei saa haluamaansa lelua/karkkia/jätskiä. Vähän aikaa saattaa jankata "mutta mä HALUUUUUN" mutta ei ole ikinä siitä mitään kummempaa kohtausta järjestänyt.

Kotonakin on mielestäni kuri kohdallaan, käytöstavat vaaditaan ja tarvittaessa jäähypenkki käytössä tai leluja ylähyllylle.

AP

Pettymyksiä tulee yleensä kaikille lapsille (ja aikuisille) ihan itsestään. Ei niitä erikseen tarvitse alkaa järjestämään.



On toki semmoisiakin perheitä, joissa lasten tie silotellaan kaikista pettymyksistä. Esim. saattavat vaatia, että kaverit häviävät pelissä tahallaan ettei omalle pikkumussukalle tule paha mieli. Näissä perheissä tehdään muutenkin aivan kaikki lasten toiveiden mukaan.

Niille lapsille pitäisi oikeasti ruvetä järjestämään pieniä pettymyksiä, että saisivat harjotella pettymyksistä selviytymistä.

kun siellä ovat kokeneet tarpeelliseksi harjoitella pettymysten sietoa

Itse just aamulla mietin, että on tuo kolme vuotiaan elämä pelkkää pettymystä, kun joka asiasta väännettiin taas aamulla kotona ennekuin mentiin päiväkotiin... :-)

että kiellät lapselta jonkun asian mitä haluaa...

todellakaan saa kaikkea mitä haluaa. Omasta mieletäni pettymykset eivät ole olleet mikään ongelma, lapsi on rauhallinen ja kiltti.

Ei hän mitään meteliä nosta esim kaupassa jos ei saa haluamaansa lelua/karkkia/jätskiä. Vähän aikaa saattaa jankata "mutta mä HALUUUUUN" mutta ei ole ikinä siitä mitään kummempaa kohtausta järjestänyt.

Kotonakin on mielestäni kuri kohdallaan, käytöstavat vaaditaan ja tarvittaessa jäähypenkki käytössä tai leluja ylähyllylle.

AP

Tuo on nyt "in". Varmaan siellä on joku täti ollut koulutuksessa ja omaksunut tuon verran.

koska tuossa iässä alkaa oma tahto tulla sen verran esille, että päiväkodissa halutaan myös kodin latistavan lapsia.

kasvatetaan lasta. Eri asia on perheet jossa lapset päättää asioista ja esim. ikävät tunteet lahjotaan leluilla/herkuilla pois.

On joku lasten parissa työskentelevien vakio fraasi.

Toinen on et jos lapsi kiukuttelee eniten tietylle ihmiselle, juuri tämä ihminen on kaikkein turvallisin lapsen mielestä. Ehkäpä onkin se joka joustaa eniten..

Jos lapsi ei koskaan koe pettymyksiä vaan kaikki annetaan periksi ja harmit hyvitetään lahjomalla, se altistaa persoonallisuushäriöille.

Aikuisena joko vaaditaan samanlaista käytöstä muilta kuin ne palvovat vanhemmat antoi lapsuudessa tai sitten masennutaan kun huomataan että maailma onkin aika julma paikka, pettymyksiä täynnä. Kumpaan suuntaa sitä päätyy riippuukin sitten mm. geeneistä.

Yksinkertaisesti jos kiellät jotakin lapseltasi, niin luultavasti hän suuttuu, mutta sinä et anna periksi. Siis kiellä jotakin vaikka dvd-katselu tai jokin pelleily, mitä tuon ikäinen saattaa tehdä. Jokin jäähypenkkirangaistus tarvittaessa kasvattaa myös hieman luonnetta.

En ole lainkaan curling-vanhempi, ennemminkin aika tiukka tapaus.



Kehityskeskustelu alkoi siten, että LTO kehui lastani kovasti ja sanoi tämän olevan aivan äärimmäisen helppo, fiksu ja kaikesta innostuva pikku päiväkotilainen. Jatkoi, että jos jotakin petrattavaa täytyisi löytää, niin se voisi olla pettymysten sietämisen harjoittelu.



Luulen siis, että tuo pettymysten sietäminen taisi tosiaan olla sellainen jokaiselle PK:ssa lueteltava litania.



Hyviä vinkkejä olivat kuitenkin nuo pelit, me ei vielä olla pelattu oikeita lautapelejä ihan oikeilla säännöillä, vaan lähinnä palapelejä ja muistipelejä, dominoita yms. Täytyy myös muistaa ostaa kaupasta vahingossa väärää jugurttia joskus ja tylysti keskeyttää Pikku Kakkonen ja katsoa itse Kauniit ja Rohkeat vai mitähän sieltä samaan aikaan tulisi :D



AP

eikä päiväkoti ole koskaan sanonut tuollaista.

Päiväkodissa hoitaja huolestui kun 5 v lapsi ei kiukutellut, ei kiusannut, ei saanut lattia-potku-kilareita-raivareita, toimi ohjeen mukaisesti, ryhmässä ja ryhmän mukaisesti, ei hannannut vastaan hoitajille.



Hoitaja oli huolissaan, että kiukutteleeko lapsi kotonaankaan.

Hoitaa oli huolissaan, että lapsi on alistettu ja kotona ns. negatiiviset tunteet ovat kiellettyjä...



Lapsi oli juuri aloittanut ko. päiväkodissa osa-aikaisena.



Lisäksi hän oli aikaisemmin ollut päiväkodissa, joten päiväkotielämä ei ollut hänelle vierasta: hän oli aloittanut pk:ssa 2 vuotiaana, ollut siellä 2 vuotta ja jäi pois perhesyistä, oli vuoden poissa (ja "taantui", ei kerho vastannut samaa!) joten vuoden tauon jälkeen paluu päiväkotiin, vaikkakin aivan uuteen päiväkotiin, oli lapselle mieluisa asia.



Hän jäi sinne mielellään ja lähti kotiin ongelmitta.



Lapsen koko peruspersoona oli sellainen kiltti, joustava, mukana, ystävällinen. Hän oli suosittu, koska ei kiusannut eikä rikkonut muiden leikkejä.



Milläs minä todistan, että se päiväkodin pieni ja kiltti osaa kotona karjua raivareita ja kiukutella ihan kiitettävästi aivan "mitättömistä" asioista.



Nyt lapsi on koululainen. On koulussa hyvin kiltti ja ohjeenmukainen, kotona sitten edelleen niitä karjuntakohtauksia kun ei saa tahtoaan periksi.

Kiusata ei osaa vieläkään, mutta on jo sen verran kiusatuksi ja ivatuksi tullut, että eiköhän hän opi tuonkin taidon.

Sitten ovat kaikki hoitotädit onnellisia?

on minusta aika julmaa. Tykkäisitkö itsekään siitä että lempisarjasi kesken mies vaihtaisi urheilukanavan päälle? Sen sijaan jos haluaa "kasvattaa" lasta tv:n rajoittamisen avulla, voisi etukäteen sopia että tänään ei sitten katsota pikkukakkosta, vaan tänään on äitin vuoro katsoa kauniita ja rohkeita.

tahallaan rupea tekemään lapselle pettymyksiä, esim keskeytä telkkarin katselua vain tuon takia. Ihan normaaliarjen pettymykset riittävät.



Sateella laitetaan sadetakki eikä sitä rimpsumekkoa. Joka päivä ei syödä karkkia, vaikka mieli tekisi. Hampaat pestään kaksi kertaa päivässä. Ei osteta uutta, kallista lelua, vaikka kaverillakin sellainen on. Piparit menevät leivonnassa joskus pipariksi. Peleissä ei voi aina voittaa.

Jatkoi, että jos jotakin petrattavaa täytyisi löytää, niin se voisi olla pettymysten sietämisen harjoittelu.

mutta en tulkitsin sen eri tavalla :)

Ajattelin, että lapselle kerrotaan että nyt hän on pettynyt/vihainen/surullinen eikä jätetä yksin tunteensa kanssa. Autetaan lasta hoksaamaan, että ikävä tunne menee kyllä pois.

Olen myös opettanut lapsilleni mitä he voivat tehdä ikävien tunteidensa kanssa. Voivat tulla syliin/halaamaan tai vaikka hyppiä niin että kiukku säikähtää ja menee pois.

Kiukkuilmapallon puhaltaminen on myös ollut lasten mielestä hauska juttu. Saavat puhaltaa kaiken pahan olonsa mielikuvitusilmapalloon ja kertoa millaista kiukkua siihen palloon puhaltavat ja minkä kokoinen/muotoinen/värinen se pallo on. Lopuksi saavat poksauttaa kiukkupallonsa. Yleensä se poksauttaminen jo naurattaa lapsia.

Tämmöistä olen siis ajatellut pettymysten sietämisen harjoittelun olevan.