Onko sinulla mies, joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet?

Tosin mies on tosi perfektionisti, kuten minäkin. Eli hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen, kun yritän kaikkeni ja tavoittelen täydellisyyttä. Hän on kyllä tosi, tosi kiltti.

Tosin mies on tosi perfektionisti, kuten minäkin. Eli hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen, kun yritän kaikkeni ja tavoittelen täydellisyyttä. Hän on kyllä tosi, tosi kiltti.

Huonot puolet eivät kovin isoiksi ongelmiksi nouse. Joskushan tuo pyörii liikaa kavereittensa kanssa baarissa tai huudattaa musiikkia juuri silloin kun minä haluaisin olla hiljaa. Mutta yleensä asiasta keskusteleminen auttaa. :)

Puhuimme hiljattain suhteestamme ja totesimme, että ihailemme ja kunnioitamme molemmat toisiamme. Tämä on valtavan tärkeä asia parisuhteessa, samoin kuin yhdessä viihtyminen ja samanlainen näkemys seksin suhteen.



Jokaisessa ihmisessä on hyviä ja huonoja puolia. Oleellista suhteessa ovat kuitenkin nuo edellä mainitut asiat. Puolison valinnassa kannattaa olla hyvin tarkka. Itsekin seurustelin aivan väärien miesten kanssa ennen kuin tajusin, millainen on hyvä aviopuoliso.



Unohtakaa pelimiehet! Paitsi yhden yön jutuissa!

hyvinä päivinä hyväksyi- huonoina kaikki oli perustavaa laatua olevasti pielessä, ihan sukulaisiani myöten. Muiden ihmisten silmissä piti aina olla jotain elämää suurempaa- mitä en ollut enkä halunnut olla. On "johtajatyyppiä" mutta tulotaso ei kuitenkaan riittänyt siihen että siivooja ja lastenhoitaja olis hoitanu arjen ikävät velvoitteen ja vaimo casual-pukeutuneena olisi pyörinyt siinä empaattisena tukena ja hoidellut vasemmalla kädellä jotain kevyttä sihteerinhommaa. Valitsi väärän vaimon kun mulla on ihan omakin elämä ja tavoitteet.

Tosin ei tykännyt mun tupakanpoltosta (tupakka aiheuttaa miehelle päänsärkyä ja hengenahdistusta), joten lopetin. En nyt voi sanoa, että se olisi ollut mikään hirveä uhraus, hyväksihän se mun terveydelle oli. Poltin siinä vaiheessa muutenkin aika vähän ja satunnainen feströökaus on miehelle ok.

Vaikka makaisin alasti eteisessä piereskelemässä, se vain astuisi tyynesti ylitseni.

"Ja kaikki minussa huutaa - HUOMIOI MINUT!" =DD

kun erosin eksästäni. Se tuntui olevan niin tyytymätön kaikkeen minussa että mikään mitä sanoin tai tein ei ollut oikein. Olin ihan hämmästynyt kun se ei olisi halunnut erota, oli oikein pakko kysyä että miksi IHMEESSÄ se edes haluaisi olla mun kanssani kun on muhun aina niin tyytymätön, eikä se osannut vastata muuta kuin ettei halua olla yksin...

Nykyisen mieheni valitsin sitten just niin että halusin sellaisen joka hyväksyy mut ja jonka kanssa voin rentoutua. Tämän kuvion kääntöpuoli on se, että miehelläni ei ole syytä kritisoida minua koska sen oma rima on niin valtavan alhaalla. Se sotkee kuin porsas, ei laita ruokaa ollenkaan (siksi on kyllä todella kiitollinen siitä että mä laitan sille ruokaa), ei saa oikein mitään aikaiseksi jne. Makaa vain sohvalla illat ja lukee lehtiä tai on netissä. Ei tämäkään musta nyt mikään ihannetilanne ole.

(Kysyy yh, joka ei toivo tulevalta mieheltä mitään muuta kuin sitä, että hän ei vaatisi olemaan jotain muuta kuin on).