Ei kai nykyään uimataidottomia aikuisia olekaan
Kommentit (10)
ja kehno uimataito on lähes sama kuin uimataidoton
Yksi sukulainen, joka on likimain 60v. Koko elämänsä asunut kivenheiton päässä vedestä (kuten minäkin). On myös innokas kalastaja eli kesät ollaan merellä.
Eikä se uimataitokaan välttämättä pelasta. Parempi siis kehno uimataito kuin ei mitään.
-jos uimataitoa ei ole oppinut tiettyyn ikään mennessä, ei moni kehtaa enää uimakouluun mennä, vaikka aikuisille uimataidotomille on kyllä omia uimakoulujakin.
-monet tiettyjen maiden maahanmuuttajat ovat uimataidotomia samoin voivat olla heidän lapsensakin.
80-luvulla syntynyt. Ja en tarkoita että olisin huono uimaan vaan en osaa ollenkaan. Mikä ap:n mielestä estää nykyaikuisten uimataidottomuuden?
Ei siitä kovin pitkä aika ole, kun lapsia suorastaan peloteltiin menemästä veteen.
Onneksi uimataidottomia peruskoululaisia on nykyään kohtuullisen vähän. Meillä aikakin 6-luokkalaisten piti opetella jo hengenpelastuksen alkeitakin.
Että minä, uimataidoton äiti, olin ylpeä, kun minun lapseni oli luokan paras uimari.
mutta koska minulla on niin surkea kunto, niin en jaksa edetä edes 10 metriä uiden...
Kerran kesässä kun veden ääreen mökille pääsi, ei äiti antanut mennä lähellekään vettä, ettei vaan satu mitään. Ei sitä uimataitoa kuivalla maalla oppinut.
Minun anoppi ei kyllä osaa uida.
Leikittelen nimittäin ajatuksella anopista kiikkerässä soutuveneessä useinkin..