Miksi joku äänestää kokoomusta/keskustaa? OV
Ihan vilpittömästi kysyn tätä. Olen saanut noista puolueista sen kuvan, että ajavat vain omia etujaan. Kaikki vaalirahakohut ja tyhjät vaalilupaukset mitä ei olla toteutettu. Esim. tuo omaishoitaja-asia, mikä koskettaa varmaan melkein jokaista suomalaista (=melkein jokainen tuntee/tietää jonkun joka omaishoitaja) sitä ei vaan olla saatu kuntoon vaikka AINA luvataan parannuksia! Tuossa käsittämättömintä on se, että omaishoitaja tulee kunnalle paljon halvemmaksi mitä laitospaikka, eli sitä hoitomuotoa tulisi tukea jotta mahdollisimman moni sen valitsisi.
Minua inhottaa varsinkin Katainen, hän valehtelee koko ajan suut silmät täyteen. Ihmettelen kuka hänen puheitaan uskoo? Ja muutenkin keskustan ja Kokoomuksen ajama EU-tukipaketti on asia mihin en halua Suomen lähtevän mukaan.
Tänä vuonna oli vaikea päättää ketä äänestän (mitä puoluetta siis). Harkitsin jopa Perussuomalaisia, mutta loppujen lopuksi ääneni sai Vasemmistoliiton ehdokas.
Kommentit (31)
Oikeistoa se ei enää ole. Katainen on Urpilaisen kanssa aivan samaa mieltä kaikesta ja Urpilainenhan on vasemmistoa. Ennen oli koti,uskonto ja isänmaa. Nyt kokoomus on akateemisten duunarien puolue.
Mielestäni yhteiskunnalinen luokka on kasvatettu meihin. Kukaan ei voi peittää vasemistolaisuuttaan vain liittymällä kokoomukseen.Työläiset ovat aina työläisiä vaikka olisivatkin maistereita.
Kokoomus on nykyään työläisten puolue Oikeistoa se ei enää ole. Katainen on Urpilaisen kanssa aivan samaa mieltä kaikesta ja Urpilainenhan on vasemmistoa. Ennen oli koti,uskonto ja isänmaa. Nyt kokoomus on akateemisten duunarien puolue.
Mielestäni yhteiskunnalinen luokka on kasvatettu meihin. Kukaan ei voi peittää vasemistolaisuuttaan vain liittymällä kokoomukseen.Työläiset ovat aina työläisiä vaikka olisivatkin maistereita.
Kokoomus työläisten puolue ?? Tiedätkö että valehteleminen on hyvin rumaa, eikö sinulle opetettu kotona käytöstapoja??
ellei Kokoomus pitäisi huolta siitä, että tuottavaa työtä tehtäisiin ja että siihen on edellytykset. Ei vasurit (joille työnantajat ovat verenimijöitä), ei demarit (joiden mielestä kaikki hoituu kun kaikki jätetään "yhteiskunnalle"), ei kepu (jonka mielestä kaikki tuki pitää keskittää turhaan Suomen asuttamiseen ja maaseutuun), ei persut (jotka haluaa eristää Suomen koko maailmasta).
jos haluat tukea sitä että veronkierron tutkiminen lopetetaan, koska kokoomus haluaa niin, se on sinun valintasi.
Älä kuitenkaan tuputa muille omia valintojasi, en tue rikollisia eduskunnassa.
niin kuin että sosialismi-niminen rottakoe on lopetettu jo maailmasta ja fiaskoksi todettu. Mutta Suomessa vaan pieni punikkiklikki se jaksaa lyödä vallankumouksen rumpua, vaikka jos he pääsisivät jostain ihmeen syystä valtaan, siitä tulisi katastrofi.
niin kuin että sosialismi-niminen rottakoe on lopetettu jo maailmasta ja fiaskoksi todettu. Mutta Suomessa vaan pieni punikkiklikki se jaksaa lyödä vallankumouksen rumpua, vaikka jos he pääsisivät jostain ihmeen syystä valtaan, siitä tulisi katastrofi.
mitään sosialismia kaivata, muuta venäjälle jos kaipaat tuota kuvailemaasi kurjuutta.
lukion lyhyen matikan numero 6. Oikea mies laittamaan Suomen taloutta kuntoon.
on tällainen: jokainen on oman onnensa seppä ja kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet yrittää ja menestyä.
Kuulostaapa kivalta. Elämä nyt ei vaan ole niin yksinkertaista. Kaikille ei vanhemmat kustanna elämistä opiskeluaikana. Kaikilla ei ole onnellista lapsuutta. Kaikki eivät ole supersuorittajia. Lahjakkaita. Älykkäitä. Terveitä. Kaikki eivät voi olla voittajia koska voittajia ei ole ilman häviäjiä. Kaikki eivät voi olla korkeakoulutettuja ja -palkkaisia koska ne muutkin työt on tehtävä. Ja niiden tekijöille ei haluta maksaa isompia palkkoja koska se vähentää yrityksille (kokoomuksen äänestäjille ja jäsenille) tulevia voittoja.
Vai työläisten puolue... mikä se työnantajien ja omistajien puolue sitten on? Kyllä ne yritysten voitot tulee siitä mitä jää tuotantokustannusten (mm. palkkojen)jälkeen plussaa. Ja se on sitä pienempi mitä enemmän niihin kustannuksiin (mm. palkkoihin) menee.
Kokoomuksen maailmankuva on todella yksinkertainen ja naiivi ja siitä puuttuu realiteettien taju ja logiikka. Jos joku ottaa enempi kakkua niin joku saa sitä vastaavasti vähemmän. Kokoomuksen ideologia perustuu siihen että koska MINÄ haluan niin MINÄ otan vaikka joku jäis ilman, vahvempi tai häikäilemättömämpi voittaa.
Sen täkiä tämä korkeasti koulutettu ja menestyvä duunari äänestää Vasemmistoliittoa. Kokoomus ei ole työväenpuolue ja työväkeä ovat kaikki töissä käyvät.
Joko tyhmä tai maalainen. Jälkimmäsessä tapauksessa usein myös ensimmäinen ehto täyttyy.
kokoomus todellakaan ole mikään "työläisen puolue", EK ja omistajathan sitä rahoittaa ja saavat vastinetta rahoillensa - rutiköyhiä siirtolaisia muista eu-maista sortamaan suomalaisten palkkatasoa.
Jatkakaa vaan aivopesuanne, kokoomus..
Attendo, Esperi ja Mehiläinen kokoomuksen vallan takana
Vai että vahinko? Kaikkea muuta.
Miksi kokoomuksen Laura Räty siirtyi Terveystalon liiketoimintajohtajaksi? Miksi kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö siirtyi Mehiläiseen niinikään liiketoimintajohtajaksi? Mikä oli Petteri Orpon päämäärä siirtäessään kokoomuksen ja oman erityisavustajansa Joonas Turusen Mehiläisen kehityspäälliköksi?
Mitä kokoomus haki sillä, että uhrasi pätevän puoluesihteerinsä Taru Turusen kokoomuslaisen Kirsi Pihan omistaman Ellun Kanat -viestintätoimiston johtajaksi? Mitä tekemistä Ellun Kanoilla on sosiaali- ja terveystoimen kanssa?
Onpa hyvinkin. Kela ostaa viestintäpalveluja Ellun Kanoilta ja juuri Taru Turunen kuuluu Kelan hallitukseen.
VIIME VUODET on puhuttu sotesta, eikä kuitenkaan ole kerrottu, että kokoomus tarvitsee sotea noustakseen todelliseen valtaan, pääministeripuolueeksi.
Sote ja valinnanvapaus on kokoomuksen elinehto. Miksi Orpo ja kokoomus ei sitten millään suostu asettamaan vanhustenhoidon hoitajamitoitukseksi 0,7 yhtä hoidettavaa vanhusta kohden? Miksi nyt hyvän lypsylehmän menettäisi!
Tilanne on hyvin mielenkiintoinen. Voidaan sanoa, että Suomen politiikassa ollaan nyt perimmäisten kysymysten äärellä. Orpo on näyttänyt kyntensä. Kuvatut poliitikkojen siirrot eivät ole todella tapahtuneet vahingossa. Kyseessä on ollut yksi Suomen poliittisen historian häikäilemättömin kaappausyritys, jossa on viety niin poliitikkoja kuin kansaakin.
Maan suurin yksityinen vanhusten palveluiden hoitaja Attendo vastaa noin 11 000:n vanhuksen hoidosta. Toiseksi suurin on Esperi Care, jolla on hoitolaitoksissaan ja palvelukodeissaan 8 000 vanhusta.
Vanhusten asumispalvelujen lisäksi Esperi Care tarjoaa palveluja mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä vammaisille – eli juuri niitä palveluja, joista on mahdollista hankkia suurin tuotto.
USEIN AHNEUS sokeuttaa toiminnan. Näin kävi vanhuspalveluissa. Lobbarit ovat pörränneet eduskunnassa ja tulosta on syntynyt.
Kokoomus on saanut valmistella kaappaustaan rauhassa. Keskusta ryvettyi lautakasojen ja Nuorisosäätiön koplauksissa, mutta tämä on ollut pientä 2010-luvun loppupuolella sosiaali- ja terveyspalvelujen ympärillä tapahtuneeseen vaalirahahuijaukseen verrattuna. Vaalilaki on kiristänyt vaalirahan tarkkailua mutta ei estä sellaisen vaalirahan jakamista, mistä ei jää merkkiäkään mihinkään kirjanpitoon.
Valvonta on kaiken a ja o. Maamme suurimmissa yksityisissä vanhusten hoitoa tarjoavissa yrityksissä paljastunut vanhusten hoidon laiminlyönti ja vanhusten todellinen heitteillejättö ei ole tapahtunut vahingossa. Ja nyt kokoomus kiristää keskustaa toteamalla, että jos ette tue sotea ja valinnanvapautta kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen siirtämiseksi juuri ennen kaikkea Attendolle, Esperi Carelle ja Mehiläiselle, voitte unohtaa maakuntamallin.
MIKSI VARSINKIN avin valvonta on ollut tehotonta? Valvontaa, jolla on täytetty vain lain vaatimus että on valvontaa? Eli se ei ole ollut mitään valvontaa.
Olen itse päässyt näkemään, miten kaikessa säästetään, miten 80-vuotiaalle vanhukselle, jolla oli vielä ehjät omat hampaat, ei suostuttu antamaan hammastahnaa, kun se ei kuulunut hoitomaksuun.
Miksi avin käytäntö on ollut sellainen, että ensin ilmoitetaan hoitopaikkaan, että tulemme tarkastuskäynnille ja siksi lähes aina tarkastuksen lopputulos on ”ei huomauttamista”?
Miten kokoomustaustaisten yksityisten terveysjättien on onnistunut vaikuttaa avin valvontatoimeen siten, että omavalvonnalla on pystytty korvaamaan julkisviranomaisen valvonta? Tämä on mielenkiintoinen kysymys, mihin saataneen pian vastaus. Lobbauksellako? Miksi Orpoa suojellaan?
Ilari Kotimäki
jos haluat tukea sitä että veronkierron tutkiminen lopetetaan, koska kokoomus haluaa niin, se on sinun valintasi.
Älä kuitenkaan tuputa muille omia valintojasi, en tue rikollisia eduskunnassa.