Saisiko täältä vinkkejä kurittoman tokaluokkalaisen "taltuttamiseen".

Että koulussa lakkasi puhumasta ja että te saitte lähetteen. Ei tuossa näy missään vaiheessa minkäänlaista panosta teidän taholtanne... Opettele kirjoittamaan - ja käyttäytymään.

Mutta väännetään sitten rautalangasta.. Siis opettaja ilmoitti asiasta (itse en ole tunneilla mukana, joten en voisi muuten tietää). Hain apua, saimme lähetteen (tiesitkö, ettei opettaja kirjoita niitä lähetteitä, lääkäri kirjoittaa) jne.. Menikö jakeluun?

tokaluokkalainen on teillä tietymättömillä, niin kyllä hän käytännössä heitteillä on... Ihan riippumatta siitä, vaikka olisi muitakin. Erikseen pitää sopia, kenen luona saa milloinkin olla.



Jotenkin arvasin pian, että avioerolapsi on ja vanhemmat vesittävät toistensa kasvatustapoja. Olen itse äitipuoli ja tämä on niin tuttua.



Pitää vaan sitkeästi hakea apua koulun, perheneuvolan tai terveyskeskuksen kautta ja sanoa, että asialla on KIIRE (sillä niin on!).



Onko ongelmia ollut kauankin? Totteliko lapsi ennen paremmin?

Ongelmalta minusta kuullostaa tytön äiti, jos hän lapselle torpedoi isän yrityksiä pitää kuria. Aika hankalaa on varmaan isän siihen vaikuttaa. Olisiko jopa niin, että lapsi haluaa olla äidilleen lojaali, ja siksi rikkoo isän sääntöjä, tiedä sitten. Joka tapauksessa, jos keskusteluyhteys äidin kanssa on, niin koittaisin varmaan alkaa ratkaista asiaa juttelemalla äidille. Ja lisäksi koittaisin jutella lapselle. Miksi hän karkaa? Miten hän kokee sen, että pitää tulla koulusta suoraan kotiin? Onko hän yksinäinen? Ovatko läksyt liian vaikeita? Miten hän muuten viihtyy koulussa, mikä on kivaa ja mikä ei? Onko ikävä äitiä?

Vielä vuosienkin jälkeen, välit ovat tulehtuneet ja he ei saa kunnon keskusteluyhteyttä luotua. Vanhempien välit pitäisi saada sellaisiksi, että lapset luulisivat edes vanhempien kunnioittavan toisiaan. Nuorempi oli n. vuoden kun vanhemmat erosivat ja uskon, että hänen tunnemuististaan löytyy nuo vanhempien riidat ennen eroa.

Tyttö sanoo karkaavansa, koska kaveri suuttuu jos hän ei tee niinkuin kaveri pyytää. joku taisi kysyä kuinka kauan tätä on jatkunut. Nyt on varmaan kk:n verran jatkunut ja tuntuu, että tilanne on muuttunut vakavammaksi kuin se aluksi oli.

tokaluokkalainen on teillä tietymättömillä, niin kyllä hän käytännössä heitteillä on... Ihan riippumatta siitä, vaikka olisi muitakin. Erikseen pitää sopia, kenen luona saa milloinkin olla. Jotenkin arvasin pian, että avioerolapsi on ja vanhemmat vesittävät toistensa kasvatustapoja. Olen itse äitipuoli ja tämä on niin tuttua. Pitää vaan sitkeästi hakea apua koulun, perheneuvolan tai terveyskeskuksen kautta ja sanoa, että asialla on KIIRE (sillä niin on!). Onko ongelmia ollut kauankin? Totteliko lapsi ennen paremmin?

Aina tytössä on haastetta löytynyt, mutta kyllä hänet luokitellaan melko kiltiksi tytöksi, siis opettajan ja valmentajan mukaan ainakin. Kiltti hän on minunkin mielestäni. Hän on lähinnä epävarma ja lähtee yllytyksestä mukaan kaikkiin hölmöyksiin.. Ehkä hieman huonon itsetunnon omaava tyttö. Kehujen määrää on tietoisesti lisätty, että palaute ei ole pelkästään negatiivista. Ap.

Itse en kannata mitään (väliaikaisia) huostaanottoja tmv radikaalia (jota edellä ehdotettiin), koska lapsen olot vaikuttavat normaaleilta. Veikkaanpa, että suurella osalla vanhemmista on jossain vaiheessa vanhemmuus hakusessa (varsinkin kriisitilanteessa kuten ero) ja oikea ratkaisu on kehittyä vanhempana, eikä sysätä lasta muiden kontolle. Lapsi kokisi tällaisen taatusti myös "hylkäämisenä", mikä todennäköisesti jopa pahentaa tilannetta, eikä huostaanottojen purku todellisuudessa ole yksinkertainen homma ja tapahdu silloin kun perhe sitä haluaa...



Tulee mieleeni, että lapsen oireilu voi johtua huomion tarpeesta... panostaisin erityisen paljon siihen yhdessäoloaikaan isän kanssa. Edellä on esitetty hyvää tarkoittavia neuvoja lyhentää työpäivää jne mutta sellainen on usein käytännössä mahdotonta. Isän on myös hoidettava ne arkirutiinit kotiintultua, mutta niitä voi hoitaa yhdessä lastenkin kanssa siten, että se on mukavaa yhdessäoloa. Oma tokaluokkalaiseni on innokas ruuanlaittaja ja auttaa myös siivouksessa, kun yhdessä tehdään. Yhdessätekemisen lisääminen on meillä auttanut selkeästi käytökseen. Läsnäolo ei tarkoita pelkästään fyysistä olotilaa...



Lisäksi muutama ehdotus: 1) vanhempien kesken neuvottelu asiasta ja yhdessä sovitut säännöt ja toimenpiteet (tämä siis mikäli vanhemmilla on keskusteluyhteys olemassa) - kuvaamasi tilanne on omiaan aiheuttamaan lapsessa hämmennystä, kun vanhemmat ei vedä yhtä köyttä kasvatuksessa, 2) selkeiden sääntöjen asettaminen lapsen kanssa yhdessä, sovitut rangaistukset niistä lipsumiseen (tämän voi tehdä kirjallisena ja lapsi voi myös esittää joitakin sääntöjä vanhemmalle esim. "et saa huutaa minulle", josta seuraa myös jokin sanktio) 3) palkitseminen hyvästä käyttäytymisestä(max. viikon seurantajakso, jotta asia tuntuu konkreettiselta), 4) puhelimen merkityksen korostaminen yhteydenpito ja turvallisuus välineenä: tuon ikäiselle voi (ja tuleekin) puhua "maailman vaaroista" ilman, että se on pelottelua ja korostaa, että puhelimen pitäminen mukana ja siihen vastaaminen on turvallisuuden kannalta tärkeää, 5) selvittää tarkemmin, kenen kanssa lapsi kaveeraa. Jos ei onnistu lapselta kysymällä, niin ehdottaa, että lapsi pitää itse jotkut kutsut (palkintona hyvästä käytöksestä) ja tenttaa sitten suoraan kavereita (esim. sukunimi ja missä asuu) 6) tunnetasolla lapseen vetoaminen tyyliin "minulla on tosi paha mieli, kun meillä on jatkuvasti riitoja näistä asioista. Minun tehtäväni on kasvattaa sinusta fiksu ja pärjäävä aikuinen ja nyt minusta tuntuu, etten ole osannut hoitaa työtäni oikein ja olen asiasta hyvin surullinen..". Olennaista on, että lasta samalla kehutaan hyvistä puolista, mutta tuodaan esille se, miten epäluotettavuus voi vaikuttaa hänen tuleevaisuuteensa. Lapselle pitää myös korostaa, että säännöt ovat hänen parhaakseen, eikä kiusaamista. Lapselle voi myös puhua siitä, että jos tilanne ei korjaannu, voi se johtaa pahimmillaan huostaanotto-tilanteeseen (selittää mitä sellainen tarkoittaa) ja, että se olisi äärimmäisen kurja asia koko perheelle, koska häntä rakastetaan, eikä hänestä haluta olla erossa. Tämän jälkeen voi yhdessä pohtia niitä keinoja, joilla luottamus puolin ja toisin voidaan saavuttaa...



Lisäksi kannatan ulkopuolista apua, mikäli omat keinot ei ala tepsimään. Jos ei perheneuvolasta saa apua, veisin yksityiselle lastenpsykiatrille/ terapeutille juttelemaan...



Veikkaan kuitenkin, että kyseessä on ohimenevä (vaikkakin raskas) vaihe ja liittyy erityisesti lapsen persoonaan/ temperamenttiin. Tunnen muutamia lapsia lähipiirissä, joilla tätä karkuteille lähtemistä on esiintynyt ja ihan normiperheistä ovat...ja siis tällainen toiminta on juurikin ollut toka- kolmasluokkalaisilla...Tästäkin huolimatta siihen pitää tietysti puuttua, koska ongelmat pahenevat jos lapsi ei joudu käytöksestään vastuuseen ja muuta toimintaansa

ei ole itsestäänselvää, että tokaluokkalaiselle paikka järjestyy. Ja vaikka järjestyisikin, niin se ei ole onni ja autuus. Meidän lähikoulun ip-kerhossa on n. 30 lasta pienessä luokkahuoneessa. Toki lapset myös ulkoilevat, mutta ovat hyvin pitkiä ajanjaksoja myös sisällä, joten kyseessä on enemmänkin "lapsiparkki" kuin lasta kehittävä kerho. Ympäristö on niin meluinen, että läksyihin ei voi oikeasti keskittyä. Ja tällaisen ip-kerhon päätteeksi lapsi on huomattavasti väsyneempi kuin olisi jos omatoimisesti/ kaverin kanssa muutaman tunnin iltapäivällä touhuaisi pihalla, luonnossa tai kotosalla. Ja tästä asiasta on lasteni luokkakaverien vanhemmat olleet samaa mieltä eikä ketään ole enää tokaluokalla sinne haluttu laittaa vaikka olisi päässyt.

Meidän lapsi aloitti tänä syksynä koulun.

Ekat bileet jo takana.

Meillä ainakin koulun järjestämänä...



Aika monessa paikkaa on tapana.

Ja varsinkin tytöillä on tapana kaikenlaisia pyjamabileita järjestää.