Talouselämä-lehti: Katainen tiesi paremmin kuin Rehn
Portugalin tilanteen, ja Rehn on sentään talouskomissaari...
Artikkeli:
Kyllä Katainen tiesi
Sami Rainisto
.
Ei voi sanoa, että Jyrki Katainen (kuvassa) ei olisi varoittanut.
Valtiovarainministeri Kataisen lausunnot viime kuukausina Portugalin tilanteesta ovat olleet huomattavasti kaukonäköisempiä kuin esimerkiksi EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin lausunnot.
Kun Portugalin hallitus kaatui kaksi viikkoa sitten maan yrittäessä viedä läpi säästöohjelmaansa, Katainen sanoi maan "leikkivän tulella".
"Tämä on hyvin huolestuttava tilanne. Portugalilaiset yrittävät ymmärrettävästi viimeiseen saakka välttää sen, että joutuisivat IMF:n ja EU:n syliin, mutta kyllä he leikkivät tulella kun eivät hyväksyneet tätä talousvakauspakettia. Toivotaan, että he suoriutuvat", Katainen sanoi MTV3:n mukaan.
Aiemmin tammikuussa Katainen sanoi, että Portugalin on tehtävä lisää budjetin tasapainottamistoimenpiteitä vakuuttaakseen markkinat. Kataisen mukaan oli mahdollista, että Kreikka ja Irlanti eivät jää ainoiksi maiksi, jotka joutuvat turvautumaan EU:n apuun.
Vähemmän kaukonäköisiä ovat talouskomissaari Olli Rehnin lausunnot. Rehn sanoi vielä keskiviikkona Dow Jones -uutispalvelun mukaan, ettei ole "kuullut, nähnyt tai aistinut" merkkejä Portugalin avunpyynnöstä, vaikka pyyntö oli tuntien päässä ja talousmedia oli ennakoinut asiaa jo pitkään.
Maaliskuussa Rehn puolestaan sanoi, että Irlannin vaikeudet eivät ole johtamassa siihen, että Portugali joutuisi seuraavaksi turvautumaan EU:n rahoitustukeen.
Irlannin ja Portugalin välillä ei ole "dominovaikutusta", sillä maiden taloustilanteet poikkeavat toisistaan merkittävästi, Rehn sanoi STT:lle.
Ennuste osoittautui vääräksi.
no ehkä hänestä olisi siinä hommassa vähemmän haittaa kuin komissaarina tai ministerinä.