Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä tehty satoja seksuaalirikoksia
Vanhoillislestadiolaisessa uskonyhteisössä ilmi tulleiden seksuaalirikosten määrä on suuri, kertoo Kaleva.
Lehti on haastatellut Tampereen yliopiston tutkijaa Johanna Hurtigia. Hurtigin keräämän kartoituksen mukaan pelkästään tekijöitä on kymmeniä. Uhreja on moninkertainen määrä.
- Viime kesään mennessä, jolloin lopetin tutkimustani taustoittavien tapaustietojen keräämisen, tietooni on tullut 80 tekijää. Mutta myös sen jälkeen olen kuullut uusista tapauksista ja tekijöistä, joiden tekemiä rikoksia on viety esitutkintaan. Uhreja on luonnollisesti moninkertainen määrä, Hurtig sanoo Kalevassa.
Tekijöiden joukossa on myös toistakymmentä saarnamiestä. Osa tapauksista on tuoreita, osa 1980- ja 1990 -luvuilta.
Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys SRK julkistaa tänään oman selvityksensä liikkeessä ilmi tulleista seksuaalirikoksista. Tutkija Hurtigin aineisto on ollut myös SRK:n käytettävissä.
Tekijöitä on tullut ilmi Suomen lisäksi Ruotsin ja Yhdysvaltojen lestadiolaisten piirissä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011040713504928_uu.shtml
Kommentit (5)
Niin, mitä se on tunnustanut.
Johtokuntahan teetti samaan uskoon kuuluvalla lakimiehellä "sisäisen selvityksen" jossa todettiin että heistä ei kukaan ole toiminut virheellisesti. Näin kiillotettiin johtomiesten maine. Ihan omin käsin.
Selvityksestä maksettiin lakimiehelle 20 000 euroa. Selvitystä ei ole koskaan annettu julkisuuteen.
Kannattaa lukea Maijan Tarina, niin saa sitäkin tietoa josta herätysliikkeen johto haluaisi vaiettavan.
http://freepathways.wordpress.com/maijan-tarina/
Maija joutui kärsimään vuosia seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka alkoi hänen ollessaan 7-vuotias.
Tekijöinä oli suuri joukko lestadiolaisia miehiä, muun muassa Maijan kahden isosiskon puolisot.
Kun Maija oli parikymppinen, hän otti kipeät lapsuuden muistonsa esiin ja meni keskustelemaan asiasta vanhoillislestadiolaiselle maallikkopuhujalle, joka oli ammatiltaan poliisi.
Hän kertoi tälle hyväksikäyttötapauksista, koska halusi kuulla uskovaisen poliisin näkemyksen asiaan.
- Kerroin siitä, kuinka ollessani yksin kotona lukemassa kokeisiin, kaksi miestä tuli yhtäkkiä huoneeseeni ja raiskasi minut yhdessä, Maija kertoo kirjassa.
Poliisi oli sitä mieltä, että Maijan lapsena kokemista raiskauksista pitää vaieta.
- Puhuja sanoi, että tekijät ovat kukin tahollaan voineet pyytää asiaa anteeksi, joten siitä ei silloin voi eikä kannata puhua, Maija kuvailee.
Poliisin näkemys oli myös, että kaikella, kuten myös Maijan hyväksikäytöllä, on jumalan tarkoitus. Poliisin suhtautuminen järkytti syvästi Maijaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042615499590_uu.shtml
lasten seksuaaliseen koskemattomuuteen liittyvä raja liian usein häilyvä tai epäselvä.
vanhoillislestadiolaisuudessa ja on päättänyt irrottautua liikkeestä.
Hän on TV1 Voimala-ohjlemassa tiistaina
http://freepathways.wordpress.com/2012/04/14/voimalassa/
Herätysliikkeen johtokunta on julkissut oman lehdistötiedotteensa jossa se tunnustaa em. asiat.
http://freepathways.wordpress.com/2011/04/08/srkn-lehdistotiedote/