Pientä aikailua ja sitten ponnistamaan!

Ensimmäisessä synnytyksessä opettelin ponnistusta. Aloitin ponnistamisen hieman liian aikaisin ja siksi se vei melkein tunnin. Myös kätilön moka, kun käski, vaikka tarvetta ei vielä ollut ja lapsi voi hyvin! Selvisin välilihan leikkaukisella, mikä ei ollut kyllä aivan kiva juttu sekään.



Toisessa synnytyksessä viivyttelin. Keräsin psyykkisen energiani ja aloin ponnistamaan, kun ponnistamisentarve pakotti. Vauva syntyi helposti 7 min jälkeen. Tunne oli, että läpi tulee, vaikka väkisin. Onneksi ilman nirhaumia. Mahtui juuri ja juuri, kun peruuttaakaan ei voinut, vaan oli jatkettava ja parkaistava kerran kivustakin, kun pää syntyi. Syntyessään vauva potkaisi minua vielä kohtuun -auts.



Kolmas lapsi oli valmis syntymään. Lähtölupa kätilöltä oli saatu ja odotimme kiitotien päässä. Keräsin taas henkiset voimani ja pohdin tämän olevan vauvan elämän vaarallisin hetki. Vielä saa happea napanuoran kautta, mutta kohta on hengitettävä itse. Haikean hitaasti annoin vauvan liukua maailmaan. Ponnistin vähän nimeksi. 10 min ja ilman nirhaumia tai kipua tuli.