Oletteko aina "läsnäolevia" lapsillenne? Sitä painotetaan

tiedostan asian tärkeyden. Tietokone on pahin läsnäolon syöjä!

että äidit masentuu ja voivat pahoin kun yrittävät olla joka oppikirjan mukaisesti täydellisiä vanhempia vain huomioimalla 110% lapsen... Järjen käyttö unohtuu näkyy useimmilta mammoilta.

Jokainen meistä tietää, että läsnäolo on tärkeätä,



että siihen kannattaa kiinnittää huomiota,



että sitä ei voi suorittaa koko ajan.



Eikä sellaista kukaan edellytäkään, että omissa maailmoissaan ei olisi koskaan hetkeäkään.

Eikö juuri siitä laatuaika-ajattelusta ole päästy eroon? Tottakai lapsen kanssa pitää tehdä ja puhua, mutta lapsen pitää antaa myös tylsistyä ja vanhemman on pakkokin keskittyä välillä muihin asioihin. Vanhemmat tarvii lepohetkensä av:lla, vanhempien pitää tehdä kotitöitä ja vanhempien pitää olla lastensa kanssa. Ei ole normaalia elämää, missä vanhemman ainoa tarkoitus on 100% keskittyä lapseen koko ajan. Suurimman osan lapset ovat "siinä sivussa" kuten sukupolvien ajan on oltu. Hyvä olisi, jos joka päivä olisi se intensiivisempikin hetki, mutta ennen kaikkea vanhempien pitää olla saatavilla.



Mun kaveri on opettanut lapsensa siihen, että äiti on aina ja 100% läsnä lapselle. Ei pysty tekemään kotitöitä, ei juttelemaan vieraille jne., koska lapsi keskeyttää ja kiukuttelee heti huomion itselleen. Koko hereilläoloajan äiti on vain ja ainoastaan häntä varten ja hänen viihdyttämiseksi. Kaikki kotityöt tekee, kun lapsi nukkuu ja itse ei lue lehtiä, ei katso televisiota tai tapaa juuri ketään. Ikää lapsella jo 5... ja terve lapsi on.

Tunnustan, olen hyvin suuren osan ajasta läsnä vain fyysisesti. Teen ja ajattelen jotain ihan muuta. Laitan ruokaa, katson tv:tä, siivoan, olen netissä, puhun miehen kanssa, maalaan seinää, luen lehteä... Lapset palloilevat siinä ympärillä mutta eivät ole erityisesti mun kanssani tekemisissä.



On kieltämättä vähän huono omatunto tästä.

johan siitä lapsetkin ahdistuu, jos äiti on koko ajan "läsnä".

ajatteletteko tosiaan ihan omianne vaikka lapsi touhuaa vieressä?? Mitähän niistä raukoista isona tulee, aivan varmaan ne vaistoaa, että äiti ajattelee nyt jotain muuta kuin minua : (

Ei varmasti tarvitse koko ajan suorittaa ja tietoisesti olla läsnä. Itse olen huomannut, että jos koko ajan höösään, leikitän, lässytän, juttelen, yms. pikku-heppulia alkaa ahdistaa... kyllä ne lapsetkin omaa aikaa välillä haluaa. Toiset enemmän, toiset vähemmän.

joka sekunti ole. Olen siis hoitovapaalla joten olen kyllä fyysisesti läsnä ihan koko ajan lapselle, mutta olisi kai mahdotonta olla aivan koko ajan täysin läsnä. Sen olen kyllä ottanut tavaksi, että silloin kun lapsi on hereillä niin en roiku tietokoneella, paitsi silloin joskus kun mieskin on kotona ja on lapsen kanssa. Mutta siis päivisin kun olen lapsen kanssa kahdestaan niin kyllä mä lapsen hereillä ollessa puuhailen paljon lapsen kanssa ja seurailen sen leikkejä, mutta teen myös paljonkin kotitöitä päivän aikana ja lapsi seurailee mun touhuja tai leikkii omiaan. Kotitöiden lomastakin kyllä juttelen lapselle ja kommentoin hänen leikkejään ja tekemisiään, että kaipa sitten olen aika paljon läsnä. Tosin aamupäivisin katson kyllä aina Pieni talo preerialla ja silloin saatan välillä olla hyvin keskittynyt ohjelmaan enkä ihan joka ääntelyyn vastaa.:) Mulla siis puolitoistavuotias lapsi.

ihme syyllistämistä, enää ei riitä sekään, että olet lastesi kanssa vaan pitäis koko ajan olla milloin minkinlaisessa kosmisessa kontaktissa

ihme syyllistämistä, enää ei riitä sekään, että olet lastesi kanssa vaan pitäis koko ajan olla milloin minkinlaisessa kosmisessa kontaktissa

kosmista kontaktia tai lattialla konttaamista tarkoita. Läsnäolo tarkoittanee sitä että kun lapsi puhuu niin reagoit siihen, kun lapsi tarvitsee apua, autat etkä uppoudu nettiin tms, olet kiinnostunut lapsesi asioista. Ja jaat niitä kodin asioita lapsen kanssa. Ja vastapainoksi voi kyllä olla hetkiä jollon lapsille sanoo että nyt on äidin oma hetki- itse ota n puolen tunnin nokoset joka päivä ja sanon että nyt äiti on hetken poissa käytöstä. (ovat kyllä jo isompia, pienihän ei ymmärrä vaan ahdistuu) Että kyllä munkin mielestä on tärkeää et on kiinnostunut lapsistaan pääsääntöisesti heidän kanssaan ollessaan.

tunne et heidän seurastaan iloitaan ja että heitä tarvitaan yhteisissä asioissa. Ne luo perusturvan ja hyvän olon, vaikea kuvitella et lapsi joka tuntee itsensä arvokkaaksi ja tarpeelliseksi ajautuu ensimmäisenä vaikeuksiin. Ja tällä ei oo mitään tekemistä sen asian kanssa että onko liian ankara vai lelliikö piloille tms. Kiinnostus lasta kohtaan herättää lapsen kiinnostuksen muita ihmisiä ja maailmaa kohtaan ja ennustaa näin hyvää elämää lapselle.