Vinkkejä uhmaikäisen kanssa parkkipaikalta kotiovelle kävelyyn?

Lapsi kainaloon sitten vaan. Mutta usein mulla 2,5-vuotiaan uhmaisen pojan kanssa auttaa, jos saan tahtojen taistelu -moodin pois päältä jonkin leikin varjolla. Kumpi ehtii ensin ovelle -leikki toimii joskus. Joskus taas se, että hän saa mennä edeltä pimpottamaan ovikelloa, että isä tulee avaamaan. Joskus taas se, että leikitään molemmat Tuomas Vetureita ja puksutetaan ovelle jonossa. Mielikuvitus peliin :)

ja jos jompi kumpi/molemmat heittäytyy hankeen makaamaan, niin otan ilman mitään mukinoita toisen kainaloon ja kannan sisään, toisen nostan maasta jaloilleen ja pistän kävelemään.



Lapset oppivat nopeasti missä asioissa on neuvottelun varaa ja missä ei...

Ja lapsella on ikää mitä, saatika äidillä?

tulee kertomaan, miten maailma makaa. Vaviskaa!

kun kädestä kiinni ja nyt muuten mennään. Ei se montaa kertaa jaksa olla roikotettavana.

kuinka tullaan kotiovelle. Ei ole vaihtoehtoja, lapsi kainaloon ellei kävele ja kantamukset haen myöhemmin.

Meillä tyttö on intona kun saa kantaa äidin käsilaukkua. Joku muu pikku tehtävä myös käy. "Autato äitiä ja kannat nämä tomaatit sisälle?" tai "Mulla olisi huipputärkeä tehtävä, ottaisitko avaimet ja annat ne minulle kun olemme ovella?"



Jos lapsi ei suostu kävelemään niin sanot: "Ok, jäädään tähän. Äiti lukee tätä lehteä sen aikaa kunnes jaksat kävellä sisälle."

eli jos kulkee reippaasti, niin saa jotain. Ei tarvii kauaa toistaa, että toiminnasta tulee tapa ja lahjonnan voi jättää.



Tai ota leikin kannalta: se joka on ensin ovella, on voittaja tms. Usein lapset lähtee tälläiseen kisailuun mukaan helposti.

kun kädestä kiinni ja nyt muuten mennään. Ei se montaa kertaa jaksa olla roikotettavana.

joihin voitaisiin ihan tehtaalla laittaa kahva 2-3 vuotiaiden kokoihin.

juoksee kilpaa ovelle ja kun on siellä saa huutaa punainen valo -vihreä valo jolloin äidin täytyy pysähdellä. heh heh

Osallistuta lapsi, tee hänestä tärkeä yhteistyökumppani. Kerro, että tarvitset hänen apuaan jonkin tavaran kantamisessa. "Siä voisit kantaa nämä tulppanit. ne pitää saada pian lämpimään, etteivät palellu. pannaan ne nättiin maljakkoon." Kotona saa auttaa kassien purkamisessa tai sieltä otetaan jotakin kivaa. tai pitää mennä kiireesti katsomaan kotiin, miten nalle pärjää tai syömään ihana mandariini tai katsomaan lastenohjelmaa. Ja kehu avusta. Tämä ei varmaan kaikilla toimi ainakaan heti, mutta meidän aika kiltit uhmikset ovat tällä tavalla joustaneet.

Ja lapsella on ikää mitä, saatika äidillä?

tulee kertomaan, miten maailma makaa. Vaviskaa!

jep, kyllä niin lupaavasti, kaikkitietävästi ja jopa kyllästyneesti tuli tuo alkutiedustelu. Jännityksellä odotan.

Helppo on toisten sanoa että lapsi vaan kainaloon ja menoksi, äiti määrää. Ja näin mä olenkin tehnyt kolmen lapsen kanssa, mutta neljännen kanssa jos sitä yrittää saa sellaisen raivokohtauksen aikaan että lasta ei saa kiinni turvavöihin, koska huutaa selkä kaarella ja jäykkänä, pitäisi väkivalloin painaa täysillä voimilla istumaan.



Mä ennakoin. Selitän jo ennen menoa että Otat äidin kopasta kiinni ja kannat äidin kanssa. (autat). Jos saan nyökkäyksen tai muun myöntymisen tiedän että ideani on kuultu ja hyväksytty. usein toistan samaa asiaa vielä pariin kertaan. Meillä ei uhmakohtaukset onneksi päiviä juurikaan pilaa, toisinaan jos yritän oikaista ja tehdä suoraan niinkuin ajattelen ei se lapselle sovi, ja sen kuulee koko kaupunki.



Mä en ymmärrä miksi mun pitäisikään olla julma diktaattori lapselle jolla on omia mielipiteitä ja vahva tahto. Riittää että mä määrään miten tehdään, vaikkakin tarvitsen siihen lapsen yhteistyötä.



Ja toki on tilanteita joissa sanon lapsen "ite" toteamukselle "äiti ite" ja se riittää. Lapsi tietää että se on tilanne milloin äiti päättää ehdottomasti. Mutta sekin toimii kun niitä äiti määrää tilanteita ei ole kaikki tilanteet ja lapsi saa määrätä itse itsestään enemmän, tosin äidin suosiollisella avustuksella.

Itse ihmettelen osaa. Mutta kaipa joillakuilla on todella niin kova uhma, ettei luoviminen auta. Osasta vastauksia kyllä paistaa ihan vain halu käyttää valtaa yli tarpeenkin. Elämästä voi normaalin lapsen kanssa tehdä kivaa tai kovaa.

Lahjominen ja kantaminen siis vahvimmat vinkit, hmmm.. En kyllä viitsisi kumpaankaan ruveta pitkäjaksoisesti tekemään, mutta maanittelut ja komentamisetkin menevät kuuroille korville. Eikö tuosta lahjomisesta tule helposti tapa, niin että vahvistuu vain malli, jossa askeltakaan ei oteta ilman palkintoa?



Tuo äidin auttaminen on varmaan paras ja toimivin juttu, mutta pienelle kantamukset ovat tosin usein liian raskaita. Tosiaan kyllä voisi ottaa kauppakassista jonkin yksittäisen jutun kannettavaksi ja sillä motivoida.



Kerron muuten vielä, että matkaa olisi noin parisataa metriä, ja en viitsisi tosiaan usein täyden kauppakassin, painavan työlaukun, tarharepun ja käsilaukun lisäksi kantaa lasta (punnitsin yhtenä päivänä huvikseni, että kantamukset painoivat 21kg). Ja kuten sanoin, tämä on yksi tylsä pikkujuttu, johon kaipaan vinkkejä, ei siis koko äitiyteni epäonnistumisen kulminaatiopiste.



t: 32v ap, jolla kohta 2v tyttö - kerrotko kakkonen, miten tämä tieto vaikuttaa siihen, miten tilanteeni näet?

kuinka tullaan kotiovelle. Ei ole vaihtoehtoja, lapsi kainaloon ellei kävele ja kantamukset haen myöhemmin.

lapsen laitan silloin kun menen hakemaan niitä kantamuksia...?

Helpompaahan ne ostoksetkin on niillä työntää.

auttoivat meillä. Lapsi heittäytyi lähes joka kerran kaupan oven edessä maahan, eikä suostunut kävelemään autoon. Ei auttanut uhkailu, kiristys eikä lahjonta. Eikä sekään, että olisi auttanut äitiä kantamalla jotain. Kädestä ei saanut pitää kiinni, eikä haalarista. Hirvee kiukuttelu, enkä enää raskauden edetessä jaksanut edes kantaa ostosten lisäksi.



Ostin valjaat ja lapsi tykkää niistä kovasti! Saa kulkea ilman, että kukaan pitää kiinni. Joskus jos harmittelee, niin muistutan,kuinka koirammekin kulkevat kiltisti remmissä ja taas mennään :).

ovat antaa lapselle tehtävä tai osoittaa jotain houkuteltavaa katsottavaa. Meillä on parkkipaikka kaukana, joten koko matkan kävelyttäminen on vaikeaa, mutta matka voisi mennä vaikka näin:

- Autatko äitiä ja viet tämän roskan tuohon roskikseen?

- Katsos tuolla on koira, mennään katsomaan.

- Nurkan takana on tosi hyvä vesilätäkkö!

- Tule painamaan hissin nappia.

- Mennään katsomaan mitä unilelu on puuhaamassa kotona.

on erityislapsi ja hänen kanssaan ei ole yleensä mitkään normaalit keskustelut, ennakoinnit yms. auttaneet. Parhaiten auttoi se, että joko väkisin talutti tai kantoi hänet tai jos se ei ollut mahdollista esim. painavien ostosten takia, jäin sitten kadulle seisomaan ja odottamaan, että raivari menee ohi. Sanoin heti alkuun, että "seistään sitten tässä, kunnes jaksat/haluat kävellä" ja aikansa raivottuaan lapsi oli valmis jatkamaan matkaa.

itse voinut kävellä?

Tee samoin.