Uskaltaisiko suhteeseen miehen kanssa joka myöntää olleensa väkivaltainen, mutta nyt muuttunut mies?

Mies on nyt enemmän uskovainen, ei juo niin paljon.

Enkä minä ole kovin kiukkuista ja nalkuttavaa ja provosoivaa sorttia, enkä tahallani ärsytä miestä. Jos joku sana saa hänet kiukkuiseksi, annan mököttää hiljaa hetken ja sitten puhutaan asia selväksi, ja tuon oman mielipiteeni esille. Tähän asti on väärinkäsityksiä ollut, ja sitten tietysti jotain, mikä on minun perusominaisuutta, joka hänen täytyy vaan hyväksyä. Minäkin hyväksyn häneltä kaikenlaista tietysti. Mutten jää riidan päälle makaamaan tai ala sitä hautomaan ja provosoimaan asialla lisää. Hyvin on sovittu yhteen.



Tiedän myös muita lähipiiristäni, joilla menee hyvin, vaikka edellisissä suhteissa mies on ollut väkivaltainen. Ehkä mies on oppinut jotain, ehkä luonteet sopii toisilla paremmin yhteen.

Exäni oli aluksi ihana, huomaavainen ja hauskaa seuraa. Vei minua autolla minne toivoin ja oli kavereidenikin mielestä tosi mukava. Kuitenkin mies muuttui pian. Oli tosi äkkipikainen ja suuttui helposti, hermostui pienistä jutuista ja aloitti haukkumiseni. Minä kuulema vain vittuilin, mitä en todellakaan tehnyt. Esim. kahville/saunaan pyytäminen oli hänestä vittuilua. Olin syypää kaikkeen mikä miestä otti päähän ja mies kuvitteli lopulta että petän häntä ym. Aloin saada säännöllisesti turpaani: lähes joka päivä oli tuuppimista ja läpsimistä ja tavaroiden paiskomista minua päin. Kerran mies kuristi minut tajuttomaksi ja kun havahduin hän raiskasi minua. Hän repi minua välillä humalassa hiuksista pitkin kämppää ja löi nyrkillä vatsaan. Lopulta en uskaltanut enää olla omassa kodissani vaan häivyin salaa mukanani vain muutamia tärkeimpiä tavaroitani.



Tästä on jo aikaa vuosia. Kuulin nyt, että tällä miehellä on uusi tyttöystävä, joka on raskaana. Ovat tunteneet vasta hetken mutta asuvat yhdessä. Säälittää se nainen, olen varma että hän kokee kammottavia asioita pian...

niin sitten vaatisin saada tietää terapeutin, jossa on käynyt. Pyytäisin myös etukäteen selvittämään mihin ottaa yhteyttä, jos väkivallan uhkaa esiintyisi.



Sinällään mies on rohkea, että kertoi olleensa väkivaltainen, mutta en uskoisi pelkästään miehen sanaa. Joku terapia täytyy olla taustalla. Uskoon tulo tai muu itsenäinen paraneminen ei riitä todisteeksi. Väkivaltaisessa käytöksessä taustalla on primitiiviset reaktiot ja persoonallisuus. Väkivallakko ei itsekään välttämättä tiedosta väkivallan syitä ja useinkaan ilman apua ei voi myöskään siitä täysin parantua.



Jokainen entinen väkivaltainen tietää, että relapsi voi tulla ja on varautunut siihen. Osaa soittaa hyvissä ajoin tukihenkilölle tai paikkaan, josta saa apua ja neuvoja.

että taustalla voi olla tosiaan myös vakavia puutteita tunteiden ilmaisussa ja heikkoa kommunikointitaitoa. Nämä seikat on niitä, joita voi opetella. Silti väkivaltainen ei voi muuttua, jos ei tiedosta tehneensä väärin ja tiedosta olleensa ainoastaan ja yksin vastuussa käytöksestään. Provosointia ja ärsyttäviä tilanteita kohtaa jokainen ihminen, mutta käytöksestä vastaa vain käyttäytyjä itse. Mikään varpailla sipsuttaminen ja varominen ei ole ratkaisu väkivaltaisen ongelmiin.

Uskon, että joissain harvoissa tilanteissa ihminen voi muuttua, jos tekee töitä sen eteen, mutta en itse ole niin vahva, että ottaisin tuollaisen riskin.

provosoitua. "Olisi antanut takaisin sanoilla" toimii vain tiettyyn rajaan saakka, sillä aivan kaikilla on katkeamispiste.

tiedän myös naisen , ketä on kaksikin miestä hakannut ja kumikin mies elää nyt tahollaan aivan tavallista perhe-elämääm ilman hakkaamisia, että naisissakin voi olla syy joutua hakatuksi

tiedän tapauksen missä mies hakkasi , mutta nainen petti ja sitäpä ei kukaan tiennytkään.

vihdoin mies sai eron ja on nyt onnellisesti naimisissa.

Mutta riippuu niin miehestä ja siitä silloisesta suhteesta. Mun nykyinen mies on fyysisesti tapellut eksänsä kanssa useita kertoja. Kertoi tästä heti alkuaikoina. Ollaan oltu yhdessä pian 14 vuotta ja KERTAAKAAN, KERTAAKAAN en ole kokenut yhtään mitään uhkaavaa miehen käytöksessä. On rauhallinen ja leppoisa tyyppi. Humalassakin vaan virnuilee lähinnä ärsyttävästi.

Samat sanat kuin 24:llä, eli en ole sellaista sorttia, joka käy vittuilemaan ja provoamaan takaisin. Annan miehen mököttää vähän, ja sitten puhutaan riita selväksi. Hän kyllä ajautuu sanaharkkaan tämän tästä muiden ihmisten kanssa, ja muutenki on jyrkkä ihminen, mutta me kaksi tunnutaan sopivan yhteen.



Enkä ole ainut ihminen joka on alkanut olla.

Tiedän montakin paria. Toiset sopii luonteinensa paremmin yhteen, toiset taas huonommin.

Miten voi olla enemmän tai vähemmän uskovainen ainakaan niin, että se olisi riittävän suuri elämänmuutos väkivaltaisuuteen nähden? Kuulostaa siltä, että mies vain etsii anteeksiantoa, mutta eihän se tarkoita, että kykenisi hallitsemaan käyttäytymistään. Kukaan ei saisi olla väkivaltainen mistä tahansa provosoinnista huolimatta. Ja erityisesti, jos et ole provosoivaa tyyppiä, kehottaisin välttämään tällaista suhdetta. Et ainakaan siten osaa haastaa hänen käyttäytymisen muuttumista eli jääkö todellisen muutoksen testaaminen vasta siihen, kun koette ensimmäisen todellisen kriisin? Opettele ainakin pitämään puoliasi ja lähdet heti, jos pienikin epäily lyönnin mahdollisuudesta tulee! Eikö kaikki väkivaltaiset ihmiset aina sano muuttuneensa ja jotkut rakastuneet uskoo kerta toisensa jälkeen, toiset jopa useiden turvakotireissujen jälkeen, kunnes kuolevat. Luepa vaikka muutama kirja tositarinoista väkivaltaisen henkilön kanssa. Mitäkähän se henkilö sanoisi, jota kohtaan mies on ollut väkivaltainen? Minä en ainakaan mihinkään terapiaankaan luottaisi. Rakasta itseäsi niin paljon, että vaadit jotain parempaa. Ja olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla, mitä mies selittää väkivallan syyksi. Jos yhtään selittää toisten provosoinnilla tai alkoholilla tai millä tahansa muulla kuin omalla itsellään niin voit olla varma, ettei ole vielä ottanut vastuuta teoistaan.

Lapsettomana olisin EHKÄ saattanut uskaltaa kokeilla, mutta kahden lapsen yh:na en uskalla. Elämässä on tarpeeksi riskejä lapsille muutenkin, etten tietoisesti haali niitä lisää elämääni.

älä provosoidu!!

Lapset kärsivät jo isänsä aggressiivisuuudesta. Esikoinen kertoo jo joka kerta kotiintullessa isän olleen vihainen eikä halua yökyliä. (sän ei hermot kestä niin kauaa. Isä ei lapsen mukaan kuitenkaan lyö ja lapsi menee mielellään päiväkylään.



Ja meidän suhteessamme miehen sai raivostumaan jos olin nk. pettänyt (siihen ihan naurettavia perusteita, esim jos kampaaja-reissussa meni 30min pidempään kuin olin ilmoittanut ennen lähtöä alkoi raivoaminen missä olen ollut). Raivostumisen herätti myös jos itkin tai osoitin tunteita jotka eivät olleet sallittuja (hermostuneisuus, varuillaan olo, suru, epävarmuus etc).



Kyse ei todellakaan ollut mistään proamisesta- päinvastoin, mitä heikommalta ja turvattomammalta vaikutin, sitä enemmän mies ärhenteli. Ei kuitenkaan koskaan varsinaisesti lyönyt, laitoin suhteen poikki aiemmin. Mutta käytti hyvin uhkaavaa kehonkieltä tai heitti esim kahvimukilla. Aggressiivisuus kehittyi ja olen varma että ajanmittaan mies olisi käynyt käsiksi jos en olisi lähtenyt.



Ja seuraavan naisystävänsä oli uhannut heittää alas parvekkeelta. joten eipä nuo parisuhdetaidot ainakaan minusta eroonpääsemisestä parantuneet.

Onhan se, että myöntää väkivaltaisuuden toki hyvä merkki, mutta ei se valitettavasti ole tae turvallisuudesta. Muitakin merkkejä tulisi olla, esim. absolutismi.



Vaimon ex oli pahoinpidellyt vaimoni heidän seurustellessaan. Ainakin kerran löi myös seuraavaa tyttöystäväänsä, että kyllä se vähän tuntuu verissä olevan tuo väkivaltaisuus.

Tekisin miehelle selväksi että se on kerrasta poikki, yksikin huitaisu (ei edes osua tarvitse) ja äijä lentää kuin leppäkeihäs.



Myöntäminen on kuitenkin hyvä merkki jo.

Se voi olla. Tai sitten mies vain tietää että kuulisit kuitenkin ajanmittaan joltakulta muulta. Eli ei sitäkään kannata katsoa minään kaiken muuttavana asiana. Voi olla ihan puhdasta laskua että luotat mieheen paremmin jos kuulet häneltä etkä suvulta.

Onhan se muuttuminen mahdollista ainakin teoriassa, mutta kun olen itse yhdestä väkivaltaisesta miehestä päässyt eroon en enää ikinä aio riskeerata mitenkään. Mulle kaikken lainen maltin menetys on liikaa ja entistä väkivaltaista en ottaisi vaikka mikä olis.

ja uskon ehdottomasti siihen, että ihmisellä on vapaa tahto jota hän voi käyttää ja hän voi muuttua, valita toisin kuin ennen.

Sitten taas toisaalta kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa saadakseen sen mitä haluaa. Uskon enemmän tekoihin kuin puheisiin. Mikä on tullut miehen elämässä väkivallan tilalle? Tiedostaako hän sen, mikä on johtanut väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja onko hän tehnyt sille asialle mitään?

Jos vain hillitsee itsensä ja puree hammasta kun oikeasti tekee mieli hakata - en luottaisi. Silloin mitään oikeaa muutosta ei ole tapahtunut. Vahva ei lyö.

miehet, jotka ovat suhteissaan käyttäneet fyysistä väkivaltaa eivät lainkaan enää ansaitse uusia suhteita?



Muistakaamme, että parisuhdeväkivallasta 50% ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta reilusti yli puolet on ihanien naisten käsialaa....