Lue keskustelun säännöt.
Mä haluan vaan kuolla pois...
28.03.2011 |
Lapsi vieti päiväkotiin ja itken täällä miten paskaa elämä voi olla.
Olen yh ja tämä 5v uhmiksen kanssa asuminen on kamalaa.
Viime aikoina lapsi vaan puolet ajasta huutaa mulle, lyö, potkii ja heittelee tavaroilla, ja tiiän se on sitä helvetin uhmaa.
Mut kun mikään ei enää auta ja tehoo.. ei kiellot, ei arestit, ei ranaistukset, jne.
Lapsen isä ei osallistu kasvatukseen mitenkään, sitä ei kiinnosta, kun ei kerran olla enää yhdessä.
Mä olen menettänyt tuon lapsen takia jo oman mielenterveyteni. Oikeasti!!
Ja te jotka elätte parisuhteessa ETTE VOI YMMÄRTÄÄ !! Sanoitte mitä tahansa. Teillä on kuitenkin aina toinen tukena siinä.
Mä en enää rakasta mun lastani. Se on muuttunut vihaksi sitä kohtaan. En vaan enää pysty iloitseen mistään mitä se tekee, kun tekee jotain missä onnistuu. Ja tietty se sen huomaa ja raivookin.
Mä en ennen tajunnut miten yksin olenkaan. Nyt kun tämä kriisi on tullut ei ketään tuttua tai sukulaista kiinnosta autaa mua, edes ottamalla sitä lasta vaikka vaan päiväksi luokseen. :(
Mietin jo mitä lääkkeitä kaapista löytyisi ja ottaisin henkeni pois, sit ainakin löytyisi apua lapselle.... Ehkä ne sit vasta tajuisi että on oikeesti hätä.
Ku ei kukaan ota mua nyt todesta.
Kommentit (46)
Miten lapsesi selviää kun löytää äitinsä kuolleena? Miltä mahtaa tuntua? Miten elämä jatkuu? Lapsellasi on selvästi jokin herkistely vaihe menossa, äidin itsari ei ainakaan helpota. Jos lähdet, vie lapsesi mukanasi niin ei tartte huolehtia jatkoa!
kehoitat jotain itsaria suunnittelevaa viemään lapsen mukanaan, olet törkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lähellä Espoota..voisin aina välillä ottaa poikaa meille viikonlopuiksi. Itselläni on neljä lasta, joten seuraakin löytyy. Perheessä on myös koira..ihan vain tiedoksi jos allergioita on.
Ja jos matkaa on vaikka n.100km..ei ole ongelma, voidaan tulla hakemaan ja tuodaan kotiinkin..
jos kiinnostaa, niin vaihdellaan sähköposteja:)
Kaikesta "kamaluudestani" huolimatta en voisi antaa poikaani tuntemattomille viikonlopuksi, kun en tiedä millaisia ihmisiä olisi.
Tänään lapsi oli pitkästä aikaa hoidossa ja hänen pappansa haki hänet sieltä, kun minä menin uimahalliin jumppaan.
Kulläpäs se piristi hieman oloa ja lapsikin oli mielissään, kun olis saanut olla papan kanssa kaksin.
Nyt ei ole merkkiäkään kiukkuilusta kun siis saanut pk.ssa olla touhuamassa ja papankin kans :)
Jospa tämä tästä... mut huomenna pyydän silti sitä apua ja enemmän tukea kun on palaveri perhetyöntekijöiden kanssa.
ap
Ps. Sille joka kehoitti viemään lapsen mennessä, jos olisin itseni tappanut, sinä olet sairas !!!
Niin hullu ja sekaisin en ole, että lapseni tappaisin.
Voin samaistua täysin kohtaloosi. Meille syntyi yhdeksän vuotta sitten vauva, joka rääkyi ensimmäiset pari elinvuottansa. Minä menetin mielenterveyteni - olin kyllä jo valmiiksi masentunut.
Minulla oli se mies siinä. Ymmärrän, jos et jaksa. Todellakin ymmärrän. Tulosta vaikka tää keskustelu ja mee tän kaa sosiaalitoimeen, neuvolaan tai mielenterveystoimistoon. SINÄ olet tärkeä ja tarvitset apua. Ja kun saat apua, poikasikin saa.
Raskas tilanne. Toivon, että saat apua!
muista myös että sun 5v tarvii ja kaipaa syliä ja ihan vaan hellittelyä kuuntelua.
sä olet sille paras äiti!! tsemppiä kaikkeen!
Eikä varmasti suurin osa meistä pidä masentunutta ihmistä paskana. masennus on sairaus, eikä ihminen ole silloin oma itsensä. Mua ottaa niin päähän yhteiskunnan tila, ollaan muka hyvinvointivaltio, mutta heikoimmille ei anneta tarpeeksi apua, säästetään säästetään vaan!!!!
Vaadi sitä apua, terapiaa, mitävan, että saat elämän edes pikkuisen paremmaksi. lapsesi on tosiaan syytön, ja kiukulle on yleensä jokin syy. Lapsi näkee ja vaistoaa kaiken tarkermmin kuin tajuammekaan, joten usein me vanhemmat olemme syypäitä lasten käytökseen (sinun tapauksessasi ero ja masennus)