Kiekko-ottelu = synti lestadioaliselle

Lestadiolaisten keskuudessakin on eroa siinä mitä pidetään syntinä ja mitä ei.

Ja tällaisesta vaihtelevuudesta huolimatta vanhoillislsestadioalisuus pitää itseään ainoana oikeana uskona joka johtaa taivaaseen, ja erehtymättömänä yhteisönä. :-DDDDDD

lätkäpelissä syntiä olikin se, että siinä käytiin katsomassa Kärppien peliä. Siis sellaisen paskan katsominen on synti ja häpeä... ja niiden kannustaminen se vasta pervoa onkin...

Ei se jäkispelissä käynti mikää synti ole lestadiolaisille.

Mistä syystä tuolla Rovaniemen marianpäiväseuroissa sarnaaja sitten otti jääkiekon katsomisen esiin ja keroti miten pojan oli pitänyt tehdä siitä parannus?

Jos se ei olekaan syntiä?

Pitikö saarnaaja poikaa pilkkanaan?

Lestadiolaisten keskuudessakin on eroa siinä mitä pidetään syntinä ja mitä ei.

Mulle on opetettu, et lätkäpelissä käyminen ei ole syntiä, mutta jos samaanaikaan on seurat tai nuortenilta tm "lestatoimintaa" niin silloin ei pidä mennä katsomaan mitään pelejä.

Ja yleensä nuo pelit tuppaavat sunnuntaisin monet olemaan eli juuri silloin kun vl-tyypit kuluttaa seurapenkkejä.

Suht harmittomiahan lestadiolaiset on :)

jos katsotaan vaikkapa vankalla lestadiolaisalueella asuvan masentuneen äidin näkökulmasta. Sellaisen äidin, joka kokee ympäristöstä painostustusta siitä että lapsia ei tule tarpeeksi usein kun tuo masentunut äiti ehkäisee masennuksen vuoksi. Ei se varmaankaan sen lopen uupuneen äidin kannalta tunnu harmittomalta.

Tai ei varmaankaan tunnu harmittomalta se, että jos joku nuori ei haluakaan uskoa niinkuin vanhoillislestadiolaiset uskovat ja sen vuoksi ystäväpiiri tai pahimmassa tapauksessa perhe ja suku lakkaavat pitämästä yhteyttä. Tällaisia tapauksia on ollut. Kyllä minä kritisoin myös jehovantodistajien piirissä olevaa samantyyppistä hylkäämistä.

Kyllähän tuommonen syntilista on olemassa, ei sitä kiistää voi.



Itse liityin eli kuten sanotaan, "tein parannuksen" aikuisena rauhanyhdistyksellä vl uskoon. Ja kkuljin siellä mukana yli 8 vuotta. Sitten lähdin pois koska se alkoi tuntua älyttömältä. Kaikenlainen elämänmyönteinen hauskuus, kauneus ja mielihyvä oli kiellettyä, eli syntiä. Jo pieniä lapsia kielletään kotona tanssimasta, kaikenlainen kiva musiikki on kiellettyä puhumattakaan meikkaamisesta ja hiusten värjäämisestä, telkkarin viihdeohjelmat, teatteri jne. Kontrollointi ulottuu kaikille elämänalueille, paitsi politiikassa ja bisnekeseessä saa keiroilal miten lystää... Ikävä maku mulle siitä kyllä jäi, mutta se kesti aikansa ennen kuin se paljastui. Aluksi voi tuntua että se systeemi on ookoo.

lätkäpelissä syntiä olikin se, että siinä käytiin katsomassa Kärppien peliä. Siis sellaisen paskan katsominen on synti ja häpeä... ja niiden kannustaminen se vasta pervoa onkin...

:DDDD

Ei se jäkispelissä käynti mikää synti ole lestadiolaisille.

Mistä syystä tuolla Rovaniemen marianpäiväseuroissa sarnaaja sitten otti jääkiekon katsomisen esiin ja keroti miten pojan oli pitänyt tehdä siitä parannus?

Jos se ei olekaan syntiä?

Pitikö saarnaaja poikaa pilkkanaan?

Lestadiolaisten keskuudessakin on eroa siinä mitä pidetään syntinä ja mitä ei.

Mulle on opetettu, et lätkäpelissä käyminen ei ole syntiä, mutta jos samaanaikaan on seurat tai nuortenilta tm "lestatoimintaa" niin silloin ei pidä mennä katsomaan mitään pelejä.

Ja yleensä nuo pelit tuppaavat sunnuntaisin monet olemaan eli juuri silloin kun vl-tyypit kuluttaa seurapenkkejä.

Suht harmittomiahan lestadiolaiset on :)

jos katsotaan vaikkapa vankalla lestadiolaisalueella asuvan masentuneen äidin näkökulmasta. Sellaisen äidin, joka kokee ympäristöstä painostustusta siitä että lapsia ei tule tarpeeksi usein kun tuo masentunut äiti ehkäisee masennuksen vuoksi. Ei se varmaankaan sen lopen uupuneen äidin kannalta tunnu harmittomalta. Tai ei varmaankaan tunnu harmittomalta se, että jos joku nuori ei haluakaan uskoa niinkuin vanhoillislestadiolaiset uskovat ja sen vuoksi ystäväpiiri tai pahimmassa tapauksessa perhe ja suku lakkaavat pitämästä yhteyttä. Tällaisia tapauksia on ollut. Kyllä minä kritisoin myös jehovantodistajien piirissä olevaa samantyyppistä hylkäämistä.

Useampi yliopistotasolla tehty tutkimus on osoittanut, että Suomessa on kaksi uskonliikettä joissa esiintyy huomattavan paljon hengellistä väkivaltaa ja painostamista, ja ne ovat jehovan todistaja ja vanhoillislestadiolaisuus. Rinnastettavissa koivuniemeläisyyteen, jota on tutkittu vasta vian yhden tutkimuksen verran.

Ikävä totuus lestadiolaisuuden osalta, koska se on lisäksi vielä evl-kirkon sisällä tomiva liike.

Tätä ei tavispiireissä luultavasti tiedetä mutta Kirkon ihmisoikeusryhmässä ja UUT:ssa tiedetään.

Suht harmittomiahan lestadiolaiset on :)

jos katsotaan vaikkapa vankalla lestadiolaisalueella asuvan masentuneen äidin näkökulmasta. Sellaisen äidin, joka kokee ympäristöstä painostustusta siitä että lapsia ei tule tarpeeksi usein kun tuo masentunut äiti ehkäisee masennuksen vuoksi. Ei se varmaankaan sen lopen uupuneen äidin kannalta tunnu harmittomalta. Tai ei varmaankaan tunnu harmittomalta se, että jos joku nuori ei haluakaan uskoa niinkuin vanhoillislestadiolaiset uskovat ja sen vuoksi ystäväpiiri tai pahimmassa tapauksessa perhe ja suku lakkaavat pitämästä yhteyttä. Tällaisia tapauksia on ollut. Kyllä minä kritisoin myös jehovantodistajien piirissä olevaa samantyyppistä hylkäämistä.

Osuvasti sanottu.

Suht harmittomiahan lestadiolaiset on :)

Ulospäin "harmmittoman" yhteisön sisällä on sen oppeihin perustuvaa kieroontuneisuutta, julmuutta ja heikompien hyväksikäyttöä pilvin pimein.

Eräästä blogista poimittu elämäntarina:

"Puhun omista kokemuksistani, nyt, nimimerkin suojissa myös siksi, etten halua kuitenkaan satuttaa perheenjäseniä ja joitain ystäviä jotka yhä kuuluvat rauhanyhdistykseen.

Olen tullut seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja lähennellyksi useita kertoja lapsuudessani, sekä sukulaisten että muutaman vanhemman lestadiolaismiehen taholta.

Ja sitten myöhemmin, vielä pienenä ollessani, joutunut saarnaamaan tekijöille kaiken anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä" - vihasin niitä tilanteita, ja yritin aina unohtaa sen kaikin voimin - että vielä tulee muistuttamaan tapahtunesta! (ja tunsin itseni syntiseksi tunteideni vuoksi..!)

Minä olin joskus sellaisen jälkeen päiväkausia hulluksitulemisen partaalla, muistan istuneeni tuskaisena joukon keskellä, mutta yksin, ja hokeneeni itselleni, että "Täytyy kovettua, etten tule hulluksi".

Jonkinlainen tunteettomuus ja itselleni "ulkopuolisuus" varmaankin pelasti pääkoppani nuoruuden yli, kunnes aikuisena hakeuduin terapiaan.

Liikkeen jäsenet ovat myös itse uhreja: elämänpelon ja sosiaalisten paineiden vuoksi laumaan kuuluvia. Nuoren miehen (ja naisenkin) raju seksuaalinen herääminen ei löydä tervettä, normaalia kanavaa purkautumiseen - sama problematiikka siis kuin esim munkkiluostareissa.

Seksuaaliset paineet ja asian painoarvo voivat olla jopa moninkertaiset verrattuna "normikansalaisen" vastaaviin. Kielletyt asiat saavat kohtuuttomat mittasuhteet. [...]

Oma lukunsa tällaisissa uskonnollisissa piireissä on sitten ripittäytymisen kulttuurilla; "nimelliset" synnit täytyisi ripittää jollekin kanssasisarelle tai -veljelle ihan nimellisinä asioina.

Rankkaa, ja nöyryyttävää, olkoonkin että rippisalaisuutta ei kyllä kovin moni rohkenisi edes piruuttaan murtaa. Ja mitä siitä voi seurata.

Esimerkiksi tälläistä: minä yritin noin 13-16 vuotiaana juosta karkuun isosiskoani, joka oli havainnut että helpointa on ripittäytyä pahnanpohjimmaiselle, valmiiksi hyväksikäytetylle ja itsetuntonsa menettäneelle pikkusiskolle, vähiten siis ilmeisesti hävetti minun edessäni tunnustaa yhä uudelleen ja uudellen masturboimisensa "likainen" synti.

Minua ahdisti suunnattomasti ne tilanteet, mutta tiesin, etten voi kieltäytyä kuuntelemasta häntä jos hän saa minut kahdenkeskeiseen tilanteeseen, ja toimimasta niinkuin "piti toimia", eli kuunnella, julistaa synninpäästö ja olla kertomatta kenellekään. Sitä jatkui useita vuosia...

Ja toinen, yksittäinen, traumaattinen, surullinen, katkera muisto on se, että toinen, minua huomattavasti vanhempi isosiskoni ripittäytyi kerran ollessani n 13 vuotias "huoruuden" synnistä, mitä se sitten käytännössä tarkoittikaan.

Muistan järkyttyneeni siitä ja ahdistuneeni päiväkausiksi.

Nyt en voi olla ajattelematta, että mitä rankinta hyväksikäyttöä siis voi aiheuttaa välillisesti myös tuollainen pakollinen rippisalaisuuden ja synnillä pelottelun kulttuuri!

Tekijän häpeä tekemästään synnistä on vuorenkorkuinen, ja sen vuoren hän voi sitten kaataa sen niskaan, joka on "helpoin" kuuntelija, jonka edessä hävettää vähiten tunnustaa mieltä painavat asiat.

Kirjoitan tämän myös sen vuoksi, että lukijana olisi joku sellainen henkilö siellä rauhanyhdistyksen piirissä, jolla olisi valtaa puhua asiaa eteenpäin, ohjeeksi seurakunnalle: rippiäitinä ei voi pitää alaikäistä lasta.

Ja että: seksuaalisuus on Jumalan luomaa, tervettä, vaaratonta, kun mukana on vastuu ja rakkaus.

Jos se ei saa olla olemassa terveesti, se kieroutuu.

Tämä mielipide on niin vahvan omakohtaisen, eletyn ja kärsityn ja punnitun tulosta, että turha tulla enää lyömaan raamatulla päähän. Minua on kohdelta väärin, ja tajuan aikuisena asioiden syy-seuraussuhteet."