Onko olemassa ketään muita, joilla ei ole lainkaan sukulaisia?

Jos teillä on muita tosi läheisiä ihmisiä - esim. lapsen kummit, joku "varamummo" tms, niin voisiko oman tynkäsukupuun viereen piirtää uusia puunversoja, tai muita puita - tee vaikka koivikko sen sijaan, että olisi yksi ainoa, yksinäinen puu.



Perheen ja suvunhan ei tarvitse tarkoittaa vain verisukulaisia - monen perhekäsitys voi ihan hyvin kattaa läheisiä ystäviä.



Meillä on tosi etäiset välit melkein kaikkiin sukulaisiin, ja mieluummin sukupuun sijaan piirtäisinkin lapsen kanssa vaikka oman niityn, johon saisi merkitä ketä ikinä haluaa - ne ihmiset, jotka kokee tärkeiksi. Voihan siinä keskellä niittyä olla se sukupuu, jossa ovat myös sukulaiset (nekin, jotka ovat kuolleet tai etäisiä), että hahmottaa omat juurensa, mutta minusta merkittävämpiä ovat ne ihmiset, joiden kanssa oikeasti ollaan tekemisissä.

Ratkaisu käytännön murheisiin on varamummu. Tampereella niitä löytyy tietääkseni Mummun Kammarista. Olisikohan siellä tietoa teidän asuinpaikkakuntanne tilanteesta? SPR:llä voisi myös olla. Olisiko muuten SPR, jolla oli isoveli/isosisko toimintaa, eli kymmenisen vuotta vanhempi kurssituksen käynyt nuori viettää silloin tällöin aikaa lapsen kanssa. Vie just uimaan, jätskille, touhuaa jotain yhdessä. Löytyisikö jostakin tällaisesta apua?



Toinenkin idea tuli mieleen. Onko teidän suvustanne tehty sukututkimusta tai onko jotakin sukuseuraa tai sukukokouksia tms.? Löytyisiköhän sieltä joitakin mukavia sukulaisia joihin voisi pitää yhteyttä? Esim. lapsen isovanhemmilla voi olla vaikka kuinka ja paljon serkkuja, joista joku voisi alkaa ihan mielellään mummuksi tai vaariksi.



Onko muuten lapsellanne sisaruksia? Jos ei, niin sitten hän vasta yksin onkin, kun teistä vanhemmista aika jättää. Yksi tuttuni teki toisen lapsen pääosin siksi, että lapsilla olisi toisistaan seuraa ja tukea kun vahemmat ovat kuolleet. Molemmat vanhemmat ovat ainokaisia, isovanhemmat vielä elossa mutta kovin iäkkäitä, eli näillä lapsilla lähimmät sukulaiset ovat pikkuserkkuja...

taas yksi hyvä syy että ne lapset tehtäisiin nuorina, ei neljänkympin jälkeen. Miten voi joillekin olla niin vaikeaa tajuta että lapsi voi todellakin kärsiä kun kaikki isovanhemmat ovat kuolleet ja sitten ne omatkin vanhemmat jättää liian aikasin... Tietysti näin voi käydä muutenkin, mutta silloin syy ei olekaan vanhempien ja se ei ole oma valinta.

molemmin puolin ja niistäkin vähästä vain muutamien kanssa ollaan säännöllisesti yhteydessä. Eli meillä esim. lasten ristiäisissä kun oli paikalla koko suku molemmin puolin = n. 6 henkilöä. Onneksi meillä on ihana ystäväpiiri.



Vanhempi lapsi on joskus kysellyt ja ihmetellet, mutta koskaan ei olla tämän takia itketty. Todettu vain, että suvut ja perheet ovat erilaisia.

Tarkoitin siis viimeisellä lauseella, että viimeistään keski-ikäisenä näiden tuttujen lasten lähimmät sukulaiset ovat pikkuserkkuja. Onneksi sentään on se sisarus, kun vanhemmat älysivät tuon ajoissa.



Itsellä on vain yksi lapsi, hyvin pieni vielä, mutta saattaa jäädä ainokaiseksi syihin sen kummemmin puuttumatta. Hänellä on kuitenkin onneksi yhteensä 6 setää ja tätiä, ja serkkujakin jo liuta, eli tuskin tulee jäämään ihan yksin.

Mun äitin kuoli mun ollessani 26v ja kun tapasin mieheni oli hänen molemmat vanhempansa jo kuolleet. Monet elossa olevat isovanhemmat eivät vaan välitä pätkääkään lastenlapsista! Täällä on tyhmää sakkia tänään!

taas yksi hyvä syy että ne lapset tehtäisiin nuorina, ei neljänkympin jälkeen. Miten voi joillekin olla niin vaikeaa tajuta että lapsi voi todellakin kärsiä kun kaikki isovanhemmat ovat kuolleet ja sitten ne omatkin vanhemmat jättää liian aikasin... Tietysti näin voi käydä muutenkin, mutta silloin syy ei olekaan vanhempien ja se ei ole oma valinta.

Siellä myös eräs, joka ei ymmärrä, ettei tässä elämässä monikaan asia ole itse valittavissa! Tosiaankaan kellekään meistä ei ole annettu mitään lupausta, että eletään itse eläkeikään saatika lapset, jos niitä syntyy ja miten monta. Ei kaikki voi valita sitäkään, että saisi lapsensa nuorena, kun jotkut saavat vasta vanhempana. Jokainen lapsi ja aikuinenkin joutuu kärsimään elämässään vaikka mitä murhetta. Sen kanssa pitää vaan oppia elämään, vaikkei se aina kivaa olekaan.

Yksi asia, mitä en ymmärrä, on se jos lapsille valehdellaan järjestelmällisesti, että joku on heidän sukulainen ja perheenjäsen, jos ei oikeasti ole (esim. adoptoidut lesbo/homoperheiden lapset, isättömät lapset joiden äidit eivät kerro kuka isä on, keinohedelmöitetyt lapset jne...) Parempi kuitenkin tuntea omat välinpitämättömät verisukulaiset nimeltä kuin ei ollenkaan...

taas yksi hyvä syy että ne lapset tehtäisiin nuorina, ei neljänkympin jälkeen. Miten voi joillekin olla niin vaikeaa tajuta että lapsi voi todellakin kärsiä kun kaikki isovanhemmat ovat kuolleet ja sitten ne omatkin vanhemmat jättää liian aikasin... Tietysti näin voi käydä muutenkin, mutta silloin syy ei olekaan vanhempien ja se ei ole oma valinta.

Kysyin meidän teineiltä ja vastaus oli, että "ei sellaista voi menettää, mitä ei ole koskaan ollut". Eli isovanhempien puutteesta kärsiminen on täysin omassa päässäsi keksitty juttu.

Mieheni vanhemmat kuolivat kolarissa, kun hän oli 3v ja omat vanhempani alle 65v iässä hekin. Ei auttanut mitään, että tehtiin lapset kun oltiin itse alle 30v.

taas yksi hyvä syy että ne lapset tehtäisiin nuorina, ei neljänkympin jälkeen. Miten voi joillekin olla niin vaikeaa tajuta että lapsi voi todellakin kärsiä kun kaikki isovanhemmat ovat kuolleet ja sitten ne omatkin vanhemmat jättää liian aikasin... Tietysti näin voi käydä muutenkin, mutta silloin syy ei olekaan vanhempien ja se ei ole oma valinta.

Siellä myös eräs, joka ei ymmärrä, ettei tässä elämässä monikaan asia ole itse valittavissa! Tosiaankaan kellekään meistä ei ole annettu mitään lupausta, että eletään itse eläkeikään saatika lapset, jos niitä syntyy ja miten monta. Ei kaikki voi valita sitäkään, että saisi lapsensa nuorena, kun jotkut saavat vasta vanhempana. Jokainen lapsi ja aikuinenkin joutuu kärsimään elämässään vaikka mitä murhetta. Sen kanssa pitää vaan oppia elämään, vaikkei se aina kivaa olekaan. Yksi asia, mitä en ymmärrä, on se jos lapsille valehdellaan järjestelmällisesti, että joku on heidän sukulainen ja perheenjäsen, jos ei oikeasti ole (esim. adoptoidut lesbo/homoperheiden lapset, isättömät lapset joiden äidit eivät kerro kuka isä on, keinohedelmöitetyt lapset jne...) Parempi kuitenkin tuntea omat välinpitämättömät verisukulaiset nimeltä kuin ei ollenkaan...

eivät olisi sukua?

Mieheni puolelta on jäljellä yksi sisarus, jota tavataan n. kerran vuodessa ja minun puoleltani vain yksi serkku ja yksi täti sekä tämän puoliso.



Ahdistavaa...

Ja jos se luettu vielä ymmärrettäisiin, niin hyvä. "Tietysti näin voi käydä muutenkin, mutta silloin syy ei olekaan vanhempien ja se ei ole oma valinta."



Ja tietysti seuraavat viestit ovat juuri niitä aikaisin äitinsä menettäneitä tai muita... Huoh!

Omat vanhemmat on kuollu. Eno, tädit ja serkut olen nähnyt 20-40v sitten.

taas yksi hyvä syy että ne lapset tehtäisiin nuorina, ei neljänkympin jälkeen. Miten voi joillekin olla niin vaikeaa tajuta että lapsi voi todellakin kärsiä kun kaikki isovanhemmat ovat kuolleet ja sitten ne omatkin vanhemmat jättää liian aikasin... Tietysti näin voi käydä muutenkin, mutta silloin syy ei olekaan vanhempien ja se ei ole oma valinta.

Et sitten ole ajatellu, että myös se merkitsee, minkä ikäisenä ne omat vanhemmat on lapsensa saanut? Jos mun äiti on saanut mut 40-vuotiaana, ei se varmaan ole mun vika? Siinä saa alkaa aika nuorena tekemään omia lapsia, jos alkaa mummon ikää ajattelemaan.

Miksi keinihedelmöitetyt lapset (outo termi)... eivät olisi sukua?

Mistätietää, kenen sukua lapsi on, jos vanhemmat eivät kerro kenen sukusoluja on käytetty sikäli kun tietävät sitä itsekään? Kritisoin siis keinohedelmöitystä avioliiton ulkopuolisilla sukusoluilla. Ei kylläkään liittynyt tähän ketjuun, oli ihan irtonainen esimerkki joitain lapsia kohtaavista vääryyksistä.

Tiedän kyllä itse miltä tuntuu elää tynkäsuvulla, koska olen elänyt itse koko elämäni "isättömänä", vaikka onnekseni teini-ikäisenä sain tietää edes hänen nimensä, vaikkei olla ikinä tavattukaan kasvotusten. Kuulemma olemme kulkeneet toistemme ohi tietämättäni sitäkään. Joitain muita isän puolen sukulaisia olen tavannut jossain yhteydessä muiden mutkien kautta, kun on paljastunut, että jotkut tutut ovatkin itse asiassa sukulaisiani... Kuvitelkaa sitä, että elätte ehkä tietämättänne vuosikaudet sukulaisenne naapurissa, mutta ette tiedä olevanne sukua!

Kaikkeen ei tosiaankaan voi itse vaikuttaa, joten sen kanssa pitää oppia elämään. Ei minustakaan ollut kiva piirtää sukupuuta koulussa. Ei ole mukavaa, jos joku kysyy, että kuka on sinun isäsi, jos et tiedä sitä eikä kukaan kerro sitä.

.. on sukulaisia, mutta en ole _kenenkään_ kanssa tekemisissä. En tiedä onko isovanhempani enää elossa tms. Vanhempani olen nähnyt viimeksi 12 vuotta sitten. Lapseni ei ole tavannut vanhempiani koskaan.



Olen entinen Jehovantodistaja, joten olen suvulleni yhtä kuin kuollut.

Joo, olen kyllä ajatellut, koska itsellä sellainen tilanne. Jos siis odottaisin itse neljääkymppiä, ei lapselle isovanhempia enää olisi.