Suunnitelevatko muut asioita näinkin tarkkaan?

Joskus se osuu yksiin toiveittesi kanssa :)

"Emme ole parempia kuin muut"-kortin. Eli oikeastaan olet tuota asiaa kuitenkin pohtinut ja kenties ajatellutkin että olette parempia kuin muut?

30-vuotias, akateemisen tutkinnon suorittanut, asiantuntijatehtävissä, kaksi lasta. Ensimmäistä alettiin yrittämään kesken opintojen koska haluttiin, miettimättä yhtään, miten vaikuttaa. No itseasiassa opinnot vain nopeutuivat, joten eipä siitä haittaa ollut :)



Toinen ilmoitti tulostaan ennen kuin olimme saaneet varmaa päätöstä tehtyä siitä, milloin haluaisimme toisen lapsen. Ilolla otettiin vastaan ja ajoitus osoittautui mitä parhaimmaksi.



Mitäs muuten...sellaisia töitä tehdään, mitä halutaan ja opiskelualat valittiin intohimojen mukaan.



Eli meillä ei juuri suunnitella. Elämä on koetellut melko lailla aiemmin, ja tiedän, että mikään ei ole varmaa. Eli enää en pyri kontrolloimaan elämää, vaan annan mennä :)

"Emme ole parempia kuin muut"-kortin. Eli oikeastaan olet tuota asiaa kuitenkin pohtinut ja kenties ajatellutkin että olette parempia kuin muut?

Kirjoitin tuon, jottei täällä kenenkään tarvitsisi alkaa spekuloimaan, että siksi kirjoitan, että odottaisin jonkun väittävän minun kerjääväni kehuja. Mutten sitten muistanut, että av:lla kaikki käännetään kirjoittajaa vastaan...

-ap

P.s. Emme ole parempia kuin muut kommentti tuli mieleeni, kun muutamat pitkäaikaiset ystävämme kommentoivat jossain vaiheessa valmistumisemme ja työhön siirtymisemme jälkeen, että kun olemme pysyneet "tavallisina ihmisinä" ja että se ei ole vaikuttanut ystäväpiiriimme..toisin kuin monet muut heidän tuntemansa hyvin palkattuun työhön siirtyneet.

Jotkut ihmiset taas intohimoisempia tai ottavat enemmän riskejä. Meitä on niin moneksi. Ei varman päälle pelaamisessa mitään pahaa ole, jos se ei estä teitä haaveilemasta ja ala jälkikäteen kaihertamaan.

jossa olisin voinut suunnitella mitään suurempia asioita pitkällä tähtäimellä. Töihin on täytynyt mennä silloin, kun niitä on ollut, lapsi tuli tehtyä vahingossa ja lisää on vaikea suunnitella, kun se hellukin puuttuu jne.

minä joskus lukiolaisena ajattelin, että sitten kun valmistun yliopistosta, menen töihin ja naimisiin ja sitten kun olen ollut töissä vähän aikaa, tehdään lapsi ja...hohhoijaa...Olisin varmaan pyörtynyt, jos olisin silloin tiennyt, missä olin sitten 25-vuotiaana. En ollut valmistunut vaan olin toisella puolella maailmaa pienen lapsen kanssa, opinnot kesken. Eikä silloinkaan ollut varsinaisesti tarkoitus "tehdä" lasta vaan asenteella "tulee jos on tullakseen". No, sittemmin kuitenkin sain opinnot loppuun ja toinenkin lapsi syntyi, tosin keskelle pätkätöitä. Mutta nyt, 35-vuotiaana minulla on kaksi ihanaa lasta, koulutusta vastaava vakituinen työ ja miehen kanssa yhteistä elämää takana 15 vuotta. Enkä yhtään tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan :) Sitä odotellessa :)

Summa summarum; ei kannata liikaa suunnitella ja miettiä tulevaisuutta, siellä on niin paljon palikoita, joihin emme voi vaikuttaa. Asioilla on tapana järjestyä.

suunnittelee

muutkin

suunnittelivatkin, hyvä etteivät muistiinpanoja tehneet. Nyt ihmetys on kova kun ei vauvaa kuulukaan vaikka puitteet olisi ja vakityökin..

täältä vähän vanhempi äiti huutaa, että ehkä suunnittelun sijasta kannattaisi keskittyä elämiseen.



Jotenkin tuntuu niin oudolta, että työkuvio muuttuisi jotenkin oleellisesti niin muutaman kuukauden odottelulla, että yrittämistä kannattaa pitää hollissa.



Mistä sitä tietää mitä tapahtuu sitten kun olet raskaana, tulee uudet työkuviot. Sellaista se elämä on. Jos lapsia haluaa, niin niitä kannattaa pyrkiä hankkimaan jos elämä muuten on noin kunnossa.

köyhyys, perheenjäsenten vakavat sairaudet ja kuolema yms. on värittänyt elämää siten, että ei siinä suunnitteluilla ole paljon sijaa ollut.

Ihan hyvin tämä on mennyt näinkin, stressaamatta. Ollaan molemmat nopeatempoisia ihmisiä, vaikea kuvitella meitä etukäteen kauheasti miettimään mitä tuleman pitää. Asioihin ollaan tartuttu sitä mukaan, kun niitä on tullut ja ahkerina ihmisinä ollaan saatu paljon aikaankin: pari lasta, akateemisia ollaan kumpikin (useampiakin tutkintoja) ja kiva asunto. Miehellä hyvä työkin, minä jäin juuri työttömäksi.



Viisasta varmaan olisi suunnitellakin, mutta en näe itseäni onnellisena, jos suunnittelisin ja pelaisin varman päälle. Emme kyllä osaisikaan. Vastoinkäymisiä ja murheitakin on meillä elämässä riittänyt, mutta niissä ei ole ollut kyse suunnittelun puutteesta.

Kyllä teidän kannattaa vielä odottaa ja ennenkaikkea kasvaa aikuisiksi ennen lasten hankkimista, jos lapsi ei itse vain ilmoita tulostaan. Siinä vaiheessa, kun tajuat ettei elämä mene sun käsikirjoituksen mukaan, harkitse vauva-asiaa uudelleen. Miestäsi ehkä pystyt aikatauluttamaan ja kontrolloimaan (toivottavasti et), mutta vauva elää sitten ihan omien rytmiensä mukaan.

"Emme ole parempia kuin muut"-kortin. Eli oikeastaan olet tuota asiaa kuitenkin pohtinut ja kenties ajatellutkin että olette parempia kuin muut?

Kirjoitin tuon, jottei täällä kenenkään tarvitsisi alkaa spekuloimaan, että siksi kirjoitan, että odottaisin jonkun väittävän minun kerjääväni kehuja. Mutten sitten muistanut, että av:lla kaikki käännetään kirjoittajaa vastaan...

-ap

P.s. Emme ole parempia kuin muut kommentti tuli mieleeni, kun muutamat pitkäaikaiset ystävämme kommentoivat jossain vaiheessa valmistumisemme ja työhön siirtymisemme jälkeen, että kun olemme pysyneet "tavallisina ihmisinä" ja että se ei ole vaikuttanut ystäväpiiriimme..toisin kuin monet muut heidän tuntemansa hyvin palkattuun työhön siirtyneet.

On hienoa että suunnitellaan, joskus asiat menevät niin, joskus eivät. Jostain voi tulla yllättävä tekijä X, vaikkapa läheisen menetys tai (oma ) sairaus. Mutta toki elämää kannattaa ja pitääkin suunnitella. Sen sijaan tuosta tekstistäsi paistaa jotenkin läpi elämän pelko. Ikään kuin olisit hirveän varovainen ja vain miettimällä ja varman päälle pelaamalla saisit pääsi, asiasi ja elämäsi pysymään kasassa. Ja haet vieläpä muilta vahvistusta siihen että olette "tavallisia ihmisiä". Tuttavapiirissäni on kansainvälisiä huippuviroissa olevia ihmisiä, huikeat ansioluettelot, diplomaattipassit, ym ym ym...enkä ole vaatimattomampia ihmisiä tavannut. Sen sijaan usea sellainen joka on jotakin tavanomaisempaa saavuttanut pitää itseään tosiaan vähän muita parempana. Tämä vaan esimerkkinä.

Ei ole mitään takeita että edes saatte lasta sitten kun sitä alatte yrittämään mutta onnea matkaan.