Kannattaako maanisdepressiivisen kanssa tehdä lasta?

mahdollisuus sairastua kys.tautiin, kun toinen vanhemmista om bipo:(



Ja sairaasta vanhemmasta ei ole välttämättä isäksi/äidiksi, ainakaan tasavertaisena vanhempana.



T:Bipo-äiti, jolla onneksi hyvä mies/lapsen isä

miettiä, että pystytkö pahimmassa tapauksessa olemaan vastuussa sekä lapsesta, että toisaalta miehen hengissä pysymisestä johonkin pisteeseen asti? Tai vaihtoehtoisesti pystytkö lähtemään ja aloittamaan elämän alusta, jos miehelle tulee vahva maniavaihe päälle, eikä hän itse ole aktiivinen paranemisensa suhteen.



Kannattaa ehkä odottaa sen verran, että epäilyksesi joko vahvistuvat tai osoittautuvat mitättömiksi. Sen jälkeen kannattaa miettiä omia voimavaroja ja erityisesti sitä, että kuinka mies itse suhtautuu ongelmiinsa: jos hoitomotivaatio on aidosti kohdallaan ja paikkakunnaltanne saa varmasti apua, niin ongelmat voivat olla hoidettavissa. Jos taas ei, niin en usko, että lapsi olisi hyvä ratkaisu.

Kroonistunut masennus voi muuttua kahdensuuntaiseksi. Eteenkin, jos lääkitys on väärä. Maanisdepressio sinänsä ei ole kovin paha juttu, jos mies suostuu ottamaan tarvittaessa lääkkeensä ja tunnistaa oireita. Ongelmia tulee, jos on taipumusta myös päihteiden käyttöön ja/tai mies ei myönnä sairautta tai sairaudentunne puuttuu. Minulla on miehelläni on lapsia, ja nyt on käynyt ilmi, että molempien lähisuvussa onkin maanisdepressiota. En saa öitäni nukutuksi, kun huolestuin lasten perimätaakasta kahdelta suunnalta. Onhan näitä sairauksia maailmassa monenlaisia, mutta bipo ei kovin mukava sairaus ole. Jos on runsasta alkoholin käyttöä, niin unohda koko juttu, muutoin ei yleensä hätää.

ja 4 lasta. Hyvin on pärjätty (vain yksi n. kk sairaalajakso)

Mies pärjäsi senm ihan hyvin lasten kanssa. Sairastuin vasta lasten syntymien jälkeen.

pahenee vaan ikää myöden

että mieheni ei juo mitenkään kovin usein, mutta silloin, kun juo, niin ottaa kyllä todella humalahakuisesti. Tarkoititteko siis sitä, että ei saisi juoda usein vai paljoa?



Ap

toiselle on mahdoton antaa tähän asiaan neuvoja. Mutta oman tarinani voin kertoa: Mieheni suvussa on kaksisuuntaista mielialahäiriötä (eli maanisdepressiivisyyttä. Tämä oli suvun suuri salaisuus, josta miehenikään ei tiennyt. Lapsemme sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön teini-iässä.Tämän jälkeen saimme vasta kuulla, että sairautta suvussa ollut edellisissä sukupolvissa. En usko, että olisimme lapsia olleet tekemättä, vaikka olisimmekin asian tienneet etukäteen. Lapsemme sairautta ei ole saatu lääkkeilläkään kunnolla hallintaan ja sairaus on aiheuttanut paljon surua eikä varmaankaan vähiten sairastuneelle.



Enkä näin jälkikäteenkään olisi kuitenkaan lapsia ollut tahtomatta.luulisin. Muut lapsemme ovat terveitä, ainakin vielä.



Jos puolisonani olisi kaksisuuntainen, niin vaikeisiin vaiheisiin kyllä varautuisin. Varautuisin siihen, että olisin paljolti yksinhuoltaja, kaiken kantaja. Lasten ja puolison hoitaja. Ja sitten on sekin puoli tässä sairaudessa, että on perinnöllinen.



Mutta tätäkin sairautta on niin monentasoista. Toiset pärjää hyvin lääkehoidolla...Mutta tosiaan, kannattaa diagnoosin teko antaa lääkäreille ennenkuin tekee kauaskantoisia päätöksiä. Ja onhan vaikea masennuskin vaikea sairaus.

Bipon lapsena sanoisin, että _ei missään nimessä_. Aivan perseestä oli se meininki, etenkin alkoholin kera maustettuna. Jäi aikuiseksi asti päälle esim. täydellinen epäluottamus ihmisiin sekä toisten mielialojen paniikkinen tarkkailu.

On huomattava että itse sairaus ei suoraan periydy vaan alttius sairaustua epäsuotuisissa olosuhteissa on kohonnut. Sikiönkehityksen tai kasvun aikana voi olla tekijöitä, jotka vaikuttavat keskushermoston toimintaan ja reaktiomuotoihin. Sairauden laukaisevana tekijänä voi olla esimerkiksi jokin kuormittava stressitilanne, poikkeava elämäntilanne tai vaikkapa päihteiden liikakäytön tai muun tekijän aiheuttama aivovaurio. Moni, joka on myöhemmin sairastunut kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, on kuvannut ennen sairastumistaan ja sairauden aikana huomattavia vaikeuksia uni-valverytmin säätelyssä.

On huomattava että itse sairaus ei suoraan periydy vaan alttius sairaustua epäsuotuisissa olosuhteissa on kohonnut. Sikiönkehityksen tai kasvun aikana voi olla tekijöitä, jotka vaikuttavat keskushermoston toimintaan ja reaktiomuotoihin. Sairauden laukaisevana tekijänä voi olla esimerkiksi jokin kuormittava stressitilanne, poikkeava elämäntilanne tai vaikkapa päihteiden liikakäytön tai muun tekijän aiheuttama aivovaurio. Moni, joka on myöhemmin sairastunut kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, on kuvannut ennen sairastumistaan ja sairauden aikana huomattavia vaikeuksia uni-valverytmin säätelyssä.

eli sairaus ei itsessään periydy, mutta altistaa ympäristötekijöiden suosiessa sairauden puhkeamiselle. Todella iso merkitys on myös sillä millainen miehesi sairaushistoria tuon masennuksen kanssa on. Onko hänellä ollut hyviä ns. normaaleja jaksoja? Onko masennus vasta puhjennut? Käykö hän terapiassa ja onko menneisyydessä joku selkeä asia, mikä on laukaissut masennuksen? Mitä mies itse ajattelee masennuksestaan ja paranemisestaan?

Masentuneita ja bipoja on todella iso kirjo, joten melko vaikeaa on sanoa mitään yleispätevää vastausta.

Itse olen aikanaan saanut bipo-diagnoosin ja minulla on lapsi. Olen opiskellut lukion, heti perään korkeakoulututkinnon ja tämän jälkeen siirtynyt työelämään. Suoritin korkeakouluopinnot toisinaan hieman lennokkaissa pätkissä ja silloin masennus-diagnoosi vaihtuikin bipoksi.

Olen ollut elämässäni todella raskaan parisuhteen aikana 5 päivää sairaalassa, mutta toisaalta varmasti enemmän sairaslomalla kuin keskiverto työntekijä.

Itse en ole vielä valmis ottamaan riskiä lääkityksen lopettamisesta, vaikka se kenties olisikin pitkään jatkunut rauhallinen tilanne huomioonottaen realistista. Ajattelen kuitenkin, että lapsen ollessa pieni, en halua riskeerata sairauden kanssa mitään. On siis kyse paljon myös miehesi sitoutumisesta hoitoon ja omasta sairaudentunnosta.

Tulipas pitkä vastaus, mutta halusin kertoa tämän mahdollisimman perusteellisesti :).

Sanoisin, että kyllä, voi tehdä. Mutta silloin pitää olla valmis ottamaan vastuu sekä miehestä että lapsesta.



Minun elämäni on paljolti yh:n elämää - mieheen ei voi juuri luottaa. Kun masennus on päällä, mies ei pysty mihinkään, ei kotitöihin, ei lapsenhoitoon, ei perhe-elämään. Kun maanisuus on päällä, miehellä on miljoona tärkeämpää asiaa kuin perhe. Saattaa siis lupauksistaan huolimatta tehdä ohareita.



Jos olet valmis siihen, että miehesi osallistuu lapsen kasvatukseen ja perhe-elämään vain hyvinä hetkinä, tee lapsi. Jos et, älä tee.

niin ei kai siinä mitään estettä ole. Aaltoilevaa elämä kyllä tulee olemaan. Kannattaa lukea vaikkapa kirja Mieli keinussa.

Lapsella on 20 %:n mahdollisuus sairastua kys.tautiin, kun toinen vanhemmista om bipo:( Ja sairaasta vanhemmasta ei ole välttämättä isäksi/äidiksi, ainakaan tasavertaisena vanhempana. T:Bipo-äiti, jolla onneksi hyvä mies/lapsen isä

lapsella on 80% todennäköisyys olla sairastumatta. Todennäköisemmin hän sairastuu elämänsä aikana syöpään kuin bipolaarihäiriöön.

Kertokaa? Jos kerran diagnosoimaton tuleva lapsen äiti jo pelkää???

Sanoisin, että kyllä, voi tehdä. Mutta silloin pitää olla valmis ottamaan vastuu sekä miehestä että lapsesta.

Minun elämäni on paljolti yh:n elämää - mieheen ei voi juuri luottaa. Kun masennus on päällä, mies ei pysty mihinkään, ei kotitöihin, ei lapsenhoitoon, ei perhe-elämään. Kun maanisuus on päällä, miehellä on miljoona tärkeämpää asiaa kuin perhe. Saattaa siis lupauksistaan huolimatta tehdä ohareita.

Lisäksi pitää tajuta, että mies tekee ohareita myös lapselle. Lapsi ei voi luottaa omaan vanhempaansa lainkaan. Maanisessa vaiheessa nimenomaan ei perhe kiinnosta tippaakaan ja masennuksessa itketään aikuisten asioita lapselle. Eikä lapsena voi ymmärtää mistä se kaikki johtuu. Eli samoilla perusteilla sanoisin, että ei kannata.