Miksi palestiinalaiset majailevat Luvatussa Maassa
eivätkä suostu häipymään?
Ei sitä heille luvattu.
Kommentit (6)
Asuneet ja eläneet.
Jumala Luvatun Maan heille antoi.
Siellä ovat olleet juutalaiset aikojen alusta asti Asuneet ja eläneet.
Jumala Luvatun Maan heille antoi.
aika iso palanen historiaa väliin? Etkö ole kuullut diasporasta? Juutalaiset alkoivat muuttaa takaisin Israeliin suurempina erinä vasta 1800-luvulla ja muutto kiihtyi siinä toisen maailmansodan jälkeen. Ei se maa kuule siellä tyhjillään odotellut.
tuo ennustus toteutui jo vanhan Testamentin aikaan kun kansa palasi Babylonin vankeudesta.
Arabit ovat asuttaneet vuosisatoja tätä maata sukupolvelta toiselle ja myös OMISTANEET sen. Poliittisella päätöksellä muistaakseni 1940-luvulla Arabit ajettiin pois sieltä.
Juutalaiset eivät ole myöskään Jumalan erikoiskansa enää, koska Jeesus hylkäsi heidät.
se luvattiin juutalaisille ja nämä alistivat siellä asuneet kansat orjikseen. Sitten myöhemmin juutalaiset alkoivat muuttaa pois ja arabit menivät vapautuneille mannuille.
Kun juutalaisia alkoi palailla suurissa määrin, oli ongelmia, kun arabit jo asuivatkin siellä.
Kenelle olisi oikeudenmukaista antaa maat?
Onko muuten totta, että juutalaisten erikoisasema muuttui Jeesuksen jälkeen. En oikein usko.
Tiedät varmaan, että YK vastusti Israelin perustamista nykyisille sijoilleen lainvastaisena - ja sitä se kyllä olikin. YK ei tietenkään koko maailmaa edustavana voi hyväksyä, että mikään kansa ryntää keskelle toista kansaa uskonnollisin perustein, eikä sellaista saakaan sallia! Miksi ihmeessä YK:n pitäisi noudattaa "Raamatun oppeja"? Eihän tuossa väitteessäsi ole lainkaan tolkkua! Tosin patrioottiset israelilaiset jopa tänään ovat katkeria YK:lle ja kutsuvat sitä "anti-semitistiseksi". Kaikki juutalaisten tekojen vastustaminen (kuten palestiinalaisten jatkuva pommittaminen) on ilmeisesti anti-semitismiä. Toki palestiinalaiset käyttävät itse väkivaltaa, mutta saarrollaan israelilaiset ovat aiheuttaneet heidän totaalisen kurjistumisensa, kun eivät enää päästä palestiinalaisia Israeliin töihin.
ennen kuin juutalaiset alkoivat muuttaa sinne suurin joukoin?