Otatko huomioon lapsettoman ystäväsi?

En siis mitään suurta, ei minua loukkaa toisen lapsiperhe-elämä, eikä sitä tarvitse piilotella. Mutta toivon, että vastapainoksi sille, että sinä saat kertoa onnestasi, uudesta vauvastasi, olla ylpeä vaikka koululaisestasi ja minä kuuntelen, kommentoin, yhdyn iloosi, niin sinä voisit minulta kysyä että kuinka voin. Kuinka jaksan ja miltä minusta tuntuu, kun kaikki hössöttävät raskautta/uutta vauvaa jne. Aiemmassa viestissä kerroin jo, että ystäväni tietävät kaipuuni, joten aivan tyystin heidän ei tarvitse arvailla. Mutta koska en halua pilata edes hetkellisesti ystävieni onnea, niin minusta tuntuu vaikealta kertoa vaikkapa raskaana olevalle ystävälleni, että minuun sattuu se etten itse ole raskaan. Äh, tätä on vaikea selittää. Käytännössä siis se että onnellinen ja iloitsevakin voisi jonain hetkenä kysyä aidosti toiselta, ihan minkälaisessa elämäntilanteessa olevalta, "miten voit, mitä kuuluu?" ap.

Nyt olen kyllä numero 19:n kanssa samoilla linjoilla: kyseessä on hyvin yksipuolinen ystävyyssuhde, jolla ei ole paljon tekemistä perheellisyyden kanssa. Ikinä ei tulisi mieleenikään on olla kysymättä mitä toiselle kuuluu. Mutta onhan näitä ihmisiä, myös lapsettomien keskuudessa.

Raskaus ja vanhemmaksi tuleminen ovat niin suuria, konkrettisia elämänmullistuksia, että toki puheenaiheet pyörivät paljon sen ympärillä. Lisää siihen hormoonit, niin kyllä, joukut "hurahtavat" siihen eivätkä muusta puhu. Mutta niin voi käydä myös uratykeillä uriensa suhteen, matkustushulluilla matkustamisen suhteen, rakastuneella oman rakkaansa suhteen. Kai se on ok tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos puhuu vain omia asioita, niin ystävyyssuhdetta on vaikea perustaa sellaiselle. Ei kyse ole vain ja ainoastaan perheellisten paheesta.

Toinen ajatus: lapsettomuus on tabu. Jos lapseton ei itse siitä puhu, niin meillä lapsellisilla on entistä vaikeampi kysyä asiasta suoraan. Itse jotenkin odottaisin, että ystävä avautuisi siitä ensin. Jos itse ottaisin asian puheeksi, kokisin sen kuin kaataisin suolaa toisen haavoihin. Kuuntelisin kyllä.

Ja kannan vähän huoltakin mielessäni siitä, miten ystäväni kokevat oman tilanteensa suhteessa minuun, perheelliseen. Hyvissä ystävyyssuhteissa näistä asioista voi kuitenkin puhua avoimesti, enkä tiedä miksi sen pitäisi haitata ystävyyssuhdetta. Tosin yksi ystäväni ei pystynyt olemaan kanssani tekemisissä kun odotin esikoistani, koska oli itse juuri kokenut toistuvasti keskenmenoja. Näin hän itse kertoi minulle jälkeenpäin. Nyt hänelläkin on lapsi ja ystävyys on palannut ennalleen. Minusta tässä ei ole ongelmaa. Itse puhuin aikoinaan avoimesti omasta lapsenkaipuustani perheellisille ystävilleni, mutta ei heidän elämänsä minua mitenkään satuttanut. Se ettei kysytä ystävältä mitä kuuluu, on aina huomioonottamatonta. Ja sen voi ymmärtää silloin, jos ihmisellä on itsellään todella vaikeaa.