Onko teillä kaikilla muilla naisporukka, jonka kanssa tapailette, rentoudutte jne?

eihän ne ystävät ole jääneet mutta yhteydenpito kulkee puhelimen välityksellä eikä spontaanina kyläreissuna. Ei sitä vain tule nähtyä niin usein kun asutaan eri puolilla maata/eri maissa.

Yksinäistä, valitettavasti. Kyllä sitä kaipaisi välillä tuulettumaan, vaikka kahville juoruu.. mieskin aina töissä ja minä lapsen kanssa kotona.

Lapsuudenystävät on jääneet kotikonnuille ja välimatka on katkaissut yhteydenpidon lähes kokonaan.

Minulla on pari sydänystävää, jotka eivät ole keskenään ystäviä. Moikkaisivat toki kaupungilla toisiaan mutta siinä se. Olisihan se tavallaan hienoa että olisi iso kaveriporukka eikä tällä tavalla erillisiä ystäviä, mutta jostain syystä se sopii minulle paremmin, sillä kaipaan sellaista syvällistä otetta ystävyyteen, joka onnistuu parhaiten "bestiksen" kanssa vaikka ihan aikuinen ihminen olen.

Useampikin "ryhmä", joiden kanssa ei tosin kovin usein nähdä ja harvakseltaan pidettään yhteyttä

- muutama entinen työkaveri, joista on tullut oikein hyviä ystäviä

- kavereita, joiden kanssa tuli oltua paljon, kun muutin Helsinkiin enkä tuntenut ketään (nyt en itse asu enää siellä)



Ja sitten on muutama entinen opiskelukaveri, joista on vuosien mittaan tullut läheisiä ystäviä. Heitä en oikeastaan koskaan tapaa porukalla vaan vieraillaan toistemme luonna puolin ja toisin. OSa asuu ulkomailla ja on kiva käydä vaikkapa Wienissä ystäväperhettä moikkaamassa.



Olen jo nelikymppinen, joten nämä ystävyydet ovat pitäneet jo 10 - 25 vuotta :)

Tapaan harvoin ystäviäni ja olen aika yksinäinen.

Minä jäin kuitenkin seurakunnasta pois, ja valitettavasti ystäväpiiriin on vaikea enää kuulua uskonnäkemysten muututtua. Yksittäiset ihmiset ovat ihan mukavia, mutta porukassa usko on niin keskeinen asia, etten enää kuulu joukkoon. :(

Olen pohtinut samaa. Nimittäin yllättäin olen itse huomannut, että olen "joutunut" ja päässyt tällaiseen porukkaan mukaan ja se on aivan ihanaa. Itse pidin yhteen näistä ystävistä yhteyttä ja toista kautta tunsin taas toisen ja yks kaks olin osa heidän naisporukkaansa. Nyt sitä on kestänyt vuosia. Mutta sitä ennen monesti ihmettelin, kuinka tällainen systeemi luodaan enää aikuisena? Mitä se vaatii? Näillä naisilla on jokaisella myös muita vastaavia porukoita. Minulla on vain tämä yksi.

Yksi kaveriporkka tulee harrastuksesta, mutta siihen kuuluu mukaan miehiäkin. Olemme tunteneet jo kauan ja harrastus yhdistää. Toinen on työpaikan naisporukka. Ja sitten on ne lapsuuden ystävät porukka. He asuvat nykyään satojen kilometrien päässä eli enää harvoin tavataan. Ai niin ja sukulaisporukat. Minulle tosin välillä meinaa tulla stressi kaikista riennoista vaikka ne aina piristääkin hurjasti.

Mutta sitä ennen monesti ihmettelin, kuinka tällainen systeemi luodaan enää aikuisena? Mitä se vaatii?

Miten pääsee mukaan porukkaan? Hyvänpäivän tuttuja minulla on paljonkin, mutta heillä kaikilla on jo oma elämä ja omat porukat. Ei niihin voi oikein tuputtautukaan.

ap

ja samalla paikkakunnallakin asuu vain kaksi ystävää, muut on ympäri suomea.

myös haluaisin tietää miten luodaan porukka tai mennään mukaan porukoihin. Tuntuu, että ympärillä tällaista tapahtuu koko ajan, mutta itse en kuulu mihinkään porukkaan.



Harmi, tästäkin ketjusta saisi varmasti kokoon ihanan porukan, mutta välimatkat ovat esteenä ainakin minulla maalaisella.

Heillä on tällanen naisporukka aika suurikin 20 henkeä, joka on mielestäni jo liiaánkin suuri mutta se muodostui jotenkin näin:

Oli tämä täti-ihminen, jonka mies oli aina menossa. Täti oli yksinäinen ja päätti, että lähtee toisen tädin kanssa kulttuuririentoihin. He pohtivat, että olemmepa molemmat yksinäisiä, mennään taas rientoihin mutta otetaan ystävät mukaan. Ja näin heitä oli neljä. Ja seuraavalla kerralla kahdeksan ja sitten taas vähän enemmän ja nyt tämä tätiporukka on tapaillut jotakin 20 vuotta.

Heillä on tällanen naisporukka aika suurikin 20 henkeä, joka on mielestäni jo liiaánkin suuri mutta se muodostui jotenkin näin: Oli tämä täti-ihminen, jonka mies oli aina menossa. Täti oli yksinäinen ja päätti, että lähtee toisen tädin kanssa kulttuuririentoihin. He pohtivat, että olemmepa molemmat yksinäisiä, mennään taas rientoihin mutta otetaan ystävät mukaan. Ja näin heitä oli neljä. Ja seuraavalla kerralla kahdeksan ja sitten taas vähän enemmän ja nyt tämä tätiporukka on tapaillut jotakin 20 vuotta.

Itse olen vain erittäin varovainen valittelemaan yksinäisyyttä. En halua, että toinen kokee velvollisuudekseen alkaa kaveerata kanssani. Olisi mukavaa, jos ystävyys ja porukan muodostuminen perustuisi luontaiseen synkkaan, ei siihen että puoliväkisin aletaan leikkiä kaveripiiriä.

eli jos ei ole luontevaa yhteistä asiaa, ja asioilla on tapana elämän varrella muuttua ... niin parempi kai on, että se perustuu ihan vaan siihen, että mennäänkö yhdessä katsomaan vaikka elokuva joka kiinnostaa ja syömään sen jälkeen. Sitten taas toisen kerran jne. Voihan sitä perustaa vaikka runopiirin tai minkä vaan, jonka ymprille porukka kerääntyy. Neulojat tai askartelijat. Tai vain kuukausisaunojat. Mitä vaan.