Miten ottaa lapsen hankinta puheeksi?

Minulle oli selvää että vauva olisi tervetullut, kun sen olin saanut päähäni, mutta mies ei ollut siihen vielä silloin valmis, vaikka selvää oli että hänkin lapsia haluaa. Päätös on kuitenkin aika iso ja saattaa ehkä jopa pelottaa. Sovittiin siis yksi kevättalvi että seuraavan kesän jälkeen annetaan ko suunnitelmalle mahdollisuus, ja näin tehtiinkin. Eli en suostunut vastaukseen ei vielä, vaan halusin tietää tarkemmin mitä toinen meinaa. Toisen lapsen kohdalla asia olikin jo helpompi sopia kun asiaan suhtautui paljon rennommin.

Me aina tiedettiin että meille tulee lapsia aika heti j mies sanoi olikohan toisen tapaamiskerran jälkeen että häntä ei haittaisi vaikka tulisi hetikin. Mies oli 23v, minä 17v.



Ja niinhan se sitten tulikin aika heti, yksi keskenmeno tosin ennen ensimmäistä lasta.

Lyhyesti: Soudettiin ja huovattiin asian kans. Jouduin jättämään pillerit pois ja VOI JÄRKYTYSTÄ, tulin heti raskaaksi. Noh...se olikin sitten tuulimuna :(



Jätettiin kuitenkin ehkäisy kokonaan pois ja ajateltiin, että tulee jos on tullakseen. Nyt on sitten rv 13. menossa ja jostain syystä kaikki nuo aiemmat pähkäilyt ja keskustelut on menny ikkunasta ulos =D



Mulle joskus viisaammat miespuoliset ystäväni sanoivat, että ei sitä kannata erikseen miettiä, kun tekee vaan, kyllä kaikki soljuu siinä mukana. En aiemmin uskonut, mutta pakko myöntää, että oikeassa nämä isukit olivat!



Jos tuota asiaa miettii niin sitä miettii sitten loputtomiin. Hyppy "tuntemattomaan" riitti =)

Lyhyesti: Soudettiin ja huovattiin asian kans. Jouduin jättämään pillerit pois ja VOI JÄRKYTYSTÄ, tulin heti raskaaksi. Noh...se olikin sitten tuulimuna :(

Jätettiin kuitenkin ehkäisy kokonaan pois ja ajateltiin, että tulee jos on tullakseen. Nyt on sitten rv 13. menossa ja jostain syystä kaikki nuo aiemmat pähkäilyt ja keskustelut on menny ikkunasta ulos =D

Mulle joskus viisaammat miespuoliset ystäväni sanoivat, että ei sitä kannata erikseen miettiä, kun tekee vaan, kyllä kaikki soljuu siinä mukana. En aiemmin uskonut, mutta pakko myöntää, että oikeassa nämä isukit olivat!

Jos tuota asiaa miettii niin sitä miettii sitten loputtomiin. Hyppy "tuntemattomaan" riitti =)

että minä 30v ja mies 31v

että alusta asti kerroin miehelle haluavani joskus lapsia. Mieskin halusi lapsia kanssani. Pohjatyö siis tehtiin jo ensikuukausina :).



Kun olimme menossa naimisiin, mies alkoi ehdotella, että nyt voisi hänen mielestään jo antaa lapsen tulla. Istuttiin sohvannurkkaan ja keskusteltiin ja päätettiin lopettaa ehkäisy. No, siitä meni sitten 6v ennen kuin lapsi tuli hoidoilla.

Noin se ehkä olisi helpointa. Mitä itä turhaan miettimään :)

Ehkä minun pitää jättää pillerit pois, kun olen niitä muutenkin ikuisuuden syönyt.



Toisaalta on muutamalle sellaiselle kaverille tullut vauva ihan lähiaikoina, joista en nyt heti olisi uskonut, että uskaltavat ottaa hyppyä siihen tuntemattomaan, mutta niin vain uskalsivat.



Sen toki tiedän, että mieheni haluaa lapsia joskus. Mutta koska ihmeessä on se joskus. Kyselijöillekin aina vastaan jotain ihmeellisiä tekosyitä, mitkä tosin hyvin paljastavat sen, että asiasta ei olla vielä pahemmin keskusteltu.



Toisaalta toivoisin, että kävisi vahinko ;) mutta sitä en kuitenkaan itekään uskalla tehdä, että sitä vahinkoa auttaisin omalla toiminnallani. Olen huono pitämään salaisuuksia, joten tuosta avittamisesta saattaisi vielä tulla pitkät keskustelut :)



ap.

No jos on selvää, että te kummatkin haluatte lapsia, niin kysyt vaan mieheltäsi, että joko ryhdyttäisiin yrittämään.



Järkeilemällä ei enää tule "parempaa aikaa" lasten hankintaa jos teillä on perusedellytykset kunnossa (rakastatte toisianne, haluatte lapsia ja teillä on turvattu toimeentulo).

Jep, ei sitä kyllä salaa kannata tehdä. Mulle kyllä monet noin "neuvoivat"?.



En mä pystyis tuollaseen kieroiluun, kuulostaa kamalalta :/



Ehkä se auttaisi, jos kerrot sen naisen näkökulmasta. Ei ole vuosia paljoa jäljellä ja ei voi tietää miten sitä edes raskautuu?!? Miehillä ei kuitenkaan tätä ongelmaa ole, niin ehkä sitä ei tule ajateltua.



Munki mies esitti kavereille vähän outoja tekosyitä, miksi lapsia ei tehdä. Nyt tietenki se tilanne on toinen. Onhan se kuitenkin suuri juttu, mutta kyllä se pää vielä kääntyy =D

Minulta on usea lapseton kaveri kysynyt, kuinka "uskalsin" perheellistyä ja mistä tiesin olevani "valmis". Pitkään asiaa pohdittuna, vastaan nykyään aina niin, että uskoin saavani lapsen myötä elämääni enemmän kuin sen myötä menettäväni. Koin että perheellistyminen olisi arvokkaampaa kuin menetty oma-aika, parisuhdeaika, menetetyt yöunet, menetetty vapaus jne. Ja oikeassa olin. :) Pohdin myös, mikä olisi elämäni suurin puute kymmenen vuoden säteellä, ja lapsettomuus nousi ykköseksi. Sellaiset asiat kuin työttömyys tai jopa ero eivät tuntuneet yhtä suurilta henk.koht. tragedioilta kuin lapsettomaksi jääminen. Tästä tiesin olevani "valmis".



Välillä tuntuu, että kaikki isot päätökset ja valinnat pistetään aina vaan eteenpäin. Ehkä teidänkään aika ei ole kypsä juuri tällä sekunnilla, jos ette ole pystyneet asiasta edes keskustelemaan kääntämättä sitä vitsiksi. Kyllä sitä ajatustyötä kannattaa jonkin verran tehdä, vaikka koskaan sitä tuskin on täysin valmis. Nyt kannattaisi nostaa kissa pöydälle miehesi kanssa ja puhua suoraan: mitä hän haluaa tulevaisuudelta? Lapsia? Koska? Meillä naisilla kun se aika on rajallinen... eli jotkut aikafreimit kannattaisi olla. Meillä lopulta tällaisen keskustelun jälkeen sovittiin, että odotetaan vuosi, jonka jälkeen alkaa yritys. Siinä oli vuosi aika totutella ajatukseen, molemmilla. Itse vaadin deadlinen, koska muuten olisi ollut niin helppo pistää asiaa eteenpäin ja eteenpäin.

Vaikkapa kahvipöydässä tai sohvalla makoillen juttu menee helpommin vitsailuksi jostain syystä.



En tiedä voiko sitä koskaan olla 100 % varma, riippuu kai persoonasta.. täytyy vaan uskaltaa heittäytyä.



Meillä päätös syntyi siten, että molemmille oli selvää jossain vaiheessa perustaa perhe. Sitten aloimme miettiä, että miksi ei nyt, miksi vaikka viiden vuoden kuluttua olisi jotenkin parempi aika kuin nyt.

Kolmen päivän päästä vasta huomasin asian, koska olin ollut reissussa ja tavarat oli ihan sekasin. Kerroin miehelle ja kysyin, että haetaanko katumuspilleri vai lopetanko pillerit kokonaan. (Mies tiesi, että olin eksän kanssa yrittänyt saada lapsia ja siinä meni vuosia, tuli keskenmeno ja meni se parisuhde.) Kolmen viikon päästä tein positiivisen testin. Olihan se sitten järkytys, kun ei sen ihan niin helppoa pitänyt olla. Nyt onnellisesti naimisissa ja puolivuotiaan tytön onnelliset vanhemmat. Ikää meillä on 31 ja 30v.

voisit aloittaa puhumalla ehkäisyn poisjättämisestä ja katsella miehen reaktiota.



Eihän sitä tiedä jos mies pelkääkin että sinä et halua lasta ja siksi ei halua asiasta puhua vakavasti?

voisit aloittaa puhumalla ehkäisyn poisjättämisestä ja katsella miehen reaktiota. Eihän sitä tiedä jos mies pelkääkin että sinä et halua lasta ja siksi ei halua asiasta puhua vakavasti?

tai pohdit ääneen että nyt pitäisi muuttaa ehkäisymuotoa, kun tämä ei tunnu nyt hyvältä, sanamuoto riippuu vähän mitä käytät, jos pillereitä niin aina voi vaihtaa merkkiä. Hyvällä tuurilla miehet ei naisten käyttäistä ehkäisymuodoista tiedä tarpeeksi voidakseen olla eri mieltä.

Ja ainahan voit sanoa että yli 30-v pitää käydä lääkärissä miettimässä ehkäisy uusiksi.

Ja hyvällä tuurilla pääsette pohtimaan, josko jätettäisiin koko ehkäisy pois vai laitetaako sinulle 5-v kierukka.

jo aika aikaisessa vaiheessa suhdetta. Olisko oltu yhdessä noin vuosi, tästä osa asuttukin yhdessä. Eka lapsi yritettiin ja saatiin alulle tästä noin neljän vuoden päästä. Ajankohta oli alussa päätetty. Kaikillehan ei lasten hankkiminen ole niin tärkeää, mutta koska minulle ja miehelleni oli, niin asia oli tosi luonteva. Ollaan aika perinteisiä perhekeskeisiä ihmisiä tässä mielessä. En usko, että suhteemme olisi jatkunut tai ehkä ei olisi edes alkanutkaan, jos olisimme olleet tässä asiassa kovin eri mieltä.

Minä aloittaisin ihan vaan kysymällä, mitä mieltä olet lisääntymisestä ja lasten hankkimisesta. Suoraan. Noin meillä juteltiin. Ihan samoin kuin muidenkin tällaisten aika periaatteellisten tärkeiden asioiden kanssa. Sitten kerrot mitä itse olet ajatellut, vaikka ei kaikki olisikaan selvää. Hyvä yhdessä sitten hahmottaa tätä prosessia. Kerrot, että asia on puhuttava kunnolla ja rauhassa. Tätähän ei voi kuitenkaan loputtomiin lykätä. Tosi asia on, että viiden vuoden päästä luonnollinen hedelmällisyytesi todennäköisesti jo alkaa laskemaan. Minulle asia on niin tärkeä, että en kokenut asiasta puhumista vaikeana. Elämän perusasioita on lisääntyminen, biologiaa. Eikä tämä tarkoita, että jos ei voi saada lapsia olisi sen huonompi. Samat geenithän leviää esim. sisarusten lasten kautta. Silti oma lapsi tuo asian biologisen tärkeyden vuoksi valtavan tyydytyksen ja merkityksen elämämän. Tämä on minun mielipiteeni. Kukin arvottakoon asian omalla laillaan.

minun mieheni on hieman "hassu". Ei halunnut keskustella lapsen saamisesta kun yleisesti (siis haluaa lapsia "maailmaan", ehkä joskus meille, ehkä ei), mutta ei siis osannut ns. vakavaa keskustelua. Ei osannut oikei kuvitella millaista lapsen saaminen olisi tai itseään isänä.



Minun piti lopettaa pillereiden syöminen ja ehkäisynä käytimme kortua (ei kyllä ihan aina). Siksikin yritin saada lapsista keskustelua aikaiseksi, kun ehkäisy ei meillä ollut mitenkään älyttömän varmaa. Minulle siis lapsen tulo olisi ihan ok, jos miehenikin halusi. Meilläkään ei kummallakaan ollut mitään vauvakuumetta.



Mies siis laski ns. varmoja päiviä (oikeasti, hän oli niin "pöhkö") ja vuoden päästä olin raskaana. Aluksi ehkä hieman järkytys (mieheni uskoi systeemiinsä), minä jäin kaipailemaan sitä keskustelua lapsien "hankkimisesta", jota ei siis käyty ja olin hieman pettynyt siitä että hyppäsin tavallaan vaiheen yli.



lapsen odotus oli niin pitkä, että ehdimme "kasvaa vanhemmiksi" ja nyt vauva on 5kk ja meillä kummallakin on vauvakuume! Lapsemme on niin ihana ja elämämme on niin paljon parempaa. Odotamme ehkä vielä muutaman kuukauden ennen toisen lapsen yrittämistä, että imetys ei häiriintyisi ja ikäerostakin tulisi edea kohtalainen

Kuulostaa aika lailla meidän tilanteelta. Asiasta puhuttiin ja vitsailtiin mutta molemmilta puuttui rohkeutta ehdottaa lapsentekoa ihan tosissaan.



Meillä kävi sitten niin, että yksi ilta noin kaksi vuotta sitten totesin, että hupsis, menossa viimeinen pilleri liuskassa enkä ole muistanut uusia reseptiä. No, siinä jäi sitten pillerit pois.



Mies oli tuolloin viikot toisella paikkakunnalla töissä, joten eipä se juuri haitannut. Yli puoli vuotta jaksettiin käyttää kondomia, kunnes kerran baarista tullessa se jäi, kun oli ns. varmat päivät.



Varmoja päiviähän ei ole, ja todiste siitä pyörii nyt tuolla lattialla. Tykätään pienestä kuin hullu puurosta eikä kumpaakaan kaduta "vahinko" :)

Kiitos hyvistä vastauksista!



Tietyllä tavalla nämä kertomanne vahvistavat ainakin sitä, että itse haluan lapsen tai ainakin haluan antaa lapselle mahdollisuuden tulla, eli ehkäisyn voisi lopettaa esimerkiksi puolen vuoden päästä.



Tiedän, että mieheni haluaa lapsia. Joskus hän joutuu itsekin siihen tilanteeseen, että joutuu sanomaan miten meillä toimittaisiin sitten, kun meillä on lapsi/lapsia..

Täytyy ehkä pikkuhiljaa alkaa puhua enemmän lapsista ja niihin liittyvitä asioista. Aloittaa pienillä vihjailuilla.



Nyt vasta tuttavapiiriimme on alkanut tulla lapsia, joten kosketuta lapsiin on vasta vuoden verran tullut. Olen sitä mieltä, että mikäli joku kaveripariskunnistamme tekisi lapsen, se ehkä sysäyttäisi useat muutkin pariskunnat siihen hommaan. Nyt vain kysymys siitä, kuka uskaltaa olla se ensimmäinen.



Itse olen jo ihan tykästynyt veljeni yksivuotiaaseen, ja sen on kyllä miehenikin huomannut. Jos menemme kylään, minä haluan leikkiä lapsen kanssa, haluan syöttää häntä jne.

Ehkä näillä pikkujutuilla saadaan homma eteenpäin :)



ap.

Pitkään asiaa pohdittuna, vastaan nykyään aina niin, että uskoin saavani lapsen myötä elämääni enemmän kuin sen myötä menettäväni. Koin että perheellistyminen olisi arvokkaampaa kuin menetty oma-aika, parisuhdeaika, menetetyt yöunet, menetetty vapaus jne. Ja oikeassa olin. :)

Kiitos tästä lauseesta!

ap

Sinä tiedät tietysti parisuhteesi, mutta minusta tuo valitsemasi vihjailutie on huono. Parisuhteen tärkeitä asioita ei mielestäni kannata hoitaa tuollaisilla keinoilla vaan nimenomaan avoimella keskustelulla.



Tässä on jo moni sanonut, että etkö vaan voi nostaa kissaa pöydälle. Jos haluat lapsia ja miehesikin niitä haluaa, niin eikö kysymys ole sitten vain ajankohdasta sopimisesta.