Kysyttekö lupaa tai kiellättekö toiselta?
Radiosta tuli Amstedamin reissumainos, jossa nainen kieltää miestään lähtemästä reissuun poiken kanssa. Mainoksen johdosta kävin pohtimaan sitä, kuinka yleistä mahtaa olla, että parisuhteen toisen puoliskon matkatkin ovat luvanvaraisia?
Matkustetaanko teillä ilman toista? Tarvitaanko toiselta lupa, siis siten, että toinen voi ilman järkiperusteita (huono taloudellinen tilanne tms.) evätä toiselta oikeuden lähtemiseen?
Itselleni lupamenettely on vierasta. Toki kerromme toisillemme menoistamme ja suunnittelemme myös yhteisiä matkoja, mutta kieltäminen on täysin vierasta. Itse olen lähdössä ensi kuussa 2 viikon reissuun siskoni kanssa, miehellä on muutamia vapaa-ajan keski-euroopan reissuja keväällä-alkukesästä. Kotimaan kesäfestareista on jo muutamia, joihin mieheni menee, muutamia joihin itse menen ja kaksi, joihin menemme yhdessä. Kumpikin omien intressiensä mukaan.
Kommentit (21)
No on kyllä mullekin täysin vieras ajatus että reissuihin tai iltamenoihin tarttis kysellä lupia, aikuisia ihmisiähän tässä ollaan. Ja jos toisen omat menot ruokkii toisen osapuolen "pettämispeikkoa", niin pettäähän voi vaikka työpäivän aikana tai kauppareissulla (vai eikö kauppaankaan saa mennä itsekseen?)
ei sita aikuiselta oikeen voi kieltaa. mina olen niin tottunut olemaan lapsen kanssa kaksin, etta sekaan ei haittaa. ja huhtikuussa reissutaan lapsen kanssa ja mies jaa kotiin viikoks.
tosi vähän, koska meillä ei ole juuri rahaa, ja ulkomaanreissut tehdään ehdottomasti yhdessä. Muuten mua ei haittaa, jos mies menee poikain kanssa, saisi mennä enemmänkin. Ei tarvitse kysyä lupaa. Kyllä me kuitenkin puolin ja toisin varmistetaan, että toiselle on ok, että toinen lähtee jonain tiettynä aikana johonkin.
kun molemmilla vanhemmilla ollut oma meno, eikä käynyt mielessä kysellä toiselta lupaa. Molemmat luulleet, että toinen hoitaa.
En päätä ja ilmoita. Vaan keskustelen asiasta mieheni kanssa. Onko se lomien etc. takia kaikkien puolesta ok.
Mies on ollut 2-3 pvän ulkomaanreissuilla, minä pari kertaa Tallinnassa yötä. Keskustelemme ja sovimme yhteisesti tällaiset asiat. Etenkin kun meillä on aikas pieni lapsi (2).
tyyliin "ensi perjantaina olisi firman pikkujoulut. Voinko mennä?" Ideana on enemmän ilmoittaa asiasta kuin varsinaisesti pyytää toisen hyväksyntää ja samalla toinen voi sanoa, että "Olen jo sopinut samalle illalle kyläilyn anopin luona. Kumpi peruu menonsa?".
vaan sovitaan yhdessä omat ja yhteiset matkat. Nyt kun lapset jo isompia (nuorin 6), tuo on tosi helppoa. Vähemmän matkustellaan kuin ap, mutta mihinkään omiin menoihin ei pyydetä/ anneta lupia.
Mainos varmasti perustuu johonkin AV-ketjuun. Täällähän mammat usein kertoo miten ne ei "päästä" miestä milloin mihinkin. Kun on avikseen menty ja lapset saatu, niin omaa elämää ei saa olla ollenkaan! :)
kun molemmilla vanhemmilla ollut oma meno, eikä käynyt mielessä kysellä toiselta lupaa. Molemmat luulleet, että toinen hoitaa.
Luvan kysyminen ja sopiminen asioista on sinulle siis sama asia.
Pikkujoulut, elokuviin menot ym. ovat enemmänkin ilmoitusasioita. Mutta kyllä niistäkin sovitaan kohteliaasti kysymyllä esim. "eihän perjantaille ollut suunnitelmia, menisin elokuviin?"
Mutta olisi kyllä todella kohtuutonta vain ilmoittaa lähtevänsä 2 viikoksi Thaimaahan tai jotain.
ja tarkoitan todellakin, että missäänmissään.
entinen mieheni oli äärimmäisen mustasukkainen, joten silloin opin siihen, että edes kaupassa ei saanut viipyä 20 minuuttia pitempään. lopulta olin niin alistunut, että kuvittelin sen olevan täysin normaalia ja vaiensin omassa päässäni kaikki ajatukset siitä, että ennen suhdetta olin matkustellut paljonkin ja harrastanut muutenkin kodin ulkopuolella. tuudittauduin siihen ajatukseen, että se oli silloin se, ja minun tehtäväni on nyt olla lasten kanssa. entinen puolisoni sen sijaan reissasi paljonkin. hän vain kutsui äitinsä "auttamaan" minua lasten kanssa aina kun oli poissa. suomennettuna siis, että vahtimaan minua.
kun erosin, en enää osannutkaan lähteä mihinkään. olin tyytyväinen, ettei kotona ahdistanut ja linnoittauduin tällä kertaa vapaaehtoisesti kotiin. kun tapasin nykyisen mieheni, olin ollut kotona jo niin kauan, että oikeasti pelkäsin mihinkään lähtemistä. mieheni kanssa olen jonkin verran matkustellut suomessa, mutta sekin ahdistaa. ja edelleen huomaan ahdistuksen jos viivyn puoli tuntia kauppareissulla.
nykyinen mieheni sekä reissaa että kulkee iltamenoissa ja harrastuksissa, eikä niistä keskustella sen kummemmin kuin, että sovitaan ajankohdasta. mikä on tavallaan hieman naurettavaa, koska itse en kuitenkaan ole mihinkään lähdössä. mieheni on yrittänyt minua patistaa omiin menoihini tai omille reissuilleni, mutta ne vain osaa lähteä. ja jos jonain päivänä kokisin tarvetta lähteä johonkin, epäilen, että pyytäisin ensin luvan ja lopulta jättäisin lähtemättä.
Mutta asiasta toki kommunikoidaan keskenään. Tyyliin: Miltä sun ensi viikko näyttää, mulla olisi torstaina sitä tai tätä. Jos aikataulut menee ristiin, niin sitten priorisoidaan menot tärkeysjärjestykseen.
Asiasta siis kommunikoidaan, mutta en ikimaailmassa suostuisi kysymään asiaa niin, että saanko mennä.
Onko se OK. Omia reissuja hänellä ei ole, ne ovat työmatkoja kaikki, ei montaa vuodessa.
Käytännössä mä taas en mene koskaan minnekään, eikä mies haluaisi. Tiedän kuitenkin, että jos oikeasti sanoisin lähteväni matkalle, ei mies heittäytyisi hankalaksi. Mun pitäisi kuitenkin ottaa nuorin/nuorimmat lapsi(lapset) mukaan.
kun molemmilla vanhemmilla ollut oma meno, eikä käynyt mielessä kysellä toiselta lupaa. Molemmat luulleet, että toinen hoitaa.
Varmistetaan että ei ole päällekkäisyyksiä. Koskaan ei ole tarvinnut kieltää menoa siksi, että toinen olisi liikaa poissa tai että meno olisi jotenkin epäilyttävä.
eniten kyse on siitä, että kummallakin vanhemmilla on vaan ne viisi viikkoa vuosilomaa ja jos toinen haluaisi niistä kolme käyttää johonkin kaverireissuun, niin outoahan se olisi.
Mutta lyhyempiä reissuja teemme kumpikin ilman koko perhettä. Olin just esikoisen kanssa pitkää viikonloppua Berliinissä.
Meillä on pari kertaa jäänyt 3v yksin kotiin
kun molemmilla vanhemmilla ollut oma meno, eikä käynyt mielessä kysellä toiselta lupaa. Molemmat luulleet, että toinen hoitaa.
Tänne on taas eksynyt joku porvoolainen huonoine juttuineen.
kun molemmilla vanhemmilla ollut oma meno, eikä käynyt mielessä kysellä toiselta lupaa. Molemmat luulleet, että toinen hoitaa.
Luvan kysyminen ja sopiminen asioista on sinulle siis sama asia.
sillä jos sanoo toiselle, että on illalla menossa leffaan ja toinen sanoo, että ei käy, hänellä on joku muu meno, niin luva kysymistähän se silloin on.
sillä jos sanoo toiselle, että on illalla menossa leffaan ja toinen sanoo, että ei käy, hänellä on joku muu meno, niin luva kysymistähän se silloin on.
Sanominen ei muutu kysymykseksi, vaikka toisen reaktio olisikin kielteinen.
Ei kuulosta aikuiselta kysellä lupia tai kieltää menemästä.
Tietysti ajankohdista keskustellaan, ettei olla yhtäaikaa menossa.