Mielipiteitä! Miten uskontoa pitäisi opettaa koulussa vai pitäisikö opettaa lainkaan?

Uskonnonopetus herättää keskustelua 10.08.2009



Uskontotietoa on harkittu vaihtoehdoksi oman uskonnon opettamiselle.

Keskustelua käydään siitä, vastaako nykyinen oman uskonnon opetus parhaalla tavalla yhteiskunnan tarpeisiin.



Uskontoa opetetaan kouluissa oppilaiden enemmistön mukaan. Enemmistön uskonto tarkoittaa ainakin toistaiseksi kaikkialla Suomessa evankelisluterilaista uskonnonopetusta.



Muilla kuin evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvilla oppilailla on oikeus oman uskontonsa opetukseen, jos kunnassa asuu vähintään kolme samaan uskontokuntaan kuuluvaa oppilasta. Uskonnottomilla on vastaavasti oikeus saada elämänkatsomustiedon opetusta.



Oman uskonnon opetus on herättänyt paljon mielipiteitä sekä puolesta että vastaan. Järjestelmää on perusteltu muun muassa siten, että se ottaa erityisen hyvin huomioon yksilön uskonnonvapauden ja vähemmistöjen oikeudet. Oman uskonnon opetusta on kuitenkin myös kritisoitu, koska sen järjestäminen voi olla sekä työlästä että kallista.



Etenkin pääkaupunkiseudulla, jossa eri uskontokuntiin kuuluvia on eniten, lukujärjestysten yhteensovittaminen voi olla työlästä. Jos oppilaat asuvat kunnan eri osissa on selvää, ettei heidän sijoittamisensa samalle oppitunnille ole yksinkertainen tehtävä.



Myös pienryhmäisten uskontojen opettamiseen liittyy haasteita. Opettajilta edellytetään usein erityisiä pedagogisia valmiuksia, koska samalla tunnilla voi olla eri-ikäisiä oppilaita, joilla on eri kulttuuritausta. He joutuvat usein myös liikkumaan eri koulujen välillä ilman kiinteää työyhteisöä. Työ ilman tukiverokostoa voi käydä raskaaksi. Myöskään pätevän opettajan löytyminen ei ole ollut aina helppoa.



Uskontotietoa harkitaan vaihtoehdoksi



Ruotsin mallin mukainen uskontotieto esitetään usein vaihtoehdoksi oman uskonnon opetukselle. Myös opetusministeri Henna Virkkusen mukaan uskontotieto on vakavasti otettava vaihtoehto tulevaisuudessa. Vaikka kaikille yhteinen uskontotieto olisi helpompi toteuttaa, liittyy siihenkin omat ratkaisemattomat kysymyksensä.



Esimerkiksi uskonnottomien velvoittaminen opetukseen johtaisi uskonnonvapauden rajojen määrittelyyn. Vaikka opetus olisi nykyisen järjestelmän tavoin tunnustuksetonta ja se käsittelisi uskontoa yleisempänä ilmiönä, ei uskonnottomien osallistuminen opetukseen ole itsestäänselvyys.



Myös uskonnonopetuksen luonteeseen liittyy haasteita. Uskonto on abstrakti oppiaine, joka ei välttämättä avaudu yleistason esittelyllä, kun yksittäisiin uskontoihin ei voi syventyä. Syvällinen tieto omasta uskonnosta on väylä ymmärtää myös muunlaista uskonnollisuutta. Monikulttuurisessa yhteiskunnassa tämä taito voi olla hyvinkin merkittävä.



Eri uskontojen painottaminen opetuksessa edellyttäisi myös valintoja. Mikäli opetuksessa korostettaisiin kristinuskoa yli muiden uskontojen, se muistuttaisi paljon nykyistä oman uskonnon opetusta.



Yhteisen uskontotiedon puolesta puhuu kuitenkin se, että se toisi vakaumuksiltaan hyvinkin erilaiset oppilaat samaan luokkahuoneeseen. Uskontotieto ei tekisi erilaisista maailmankatsomuksista saarekkeita koulumaailmaan vaan loisi mahdollisuuden eri katsomusten väliseen vuorovaikutukseen.



Opetus lähtee uskonnonvapaudesta



Koska uskonnonopetuksessa on kyse ihmisoikeuksista se koskettaa kaikkia – sekä uskontokuntiin kuuluvia että uskonnottomia. Uskonnonvapaus on keskeisimpiä näistä oikeuksista.



Oman uskonnon opetuksessa uskonnonvapaus toteutuu eri tavoin. Evankelisluterilaisen oppilaan velvollisuus on osallistua oman uskontonsa opetukseen, kun taas pienryhmäiseen uskontoon kuuluva voi valita enemmistön uskonnon, elämänkatsomustiedon ja oman uskontonsa välillä.



Uskonnonopetus määräytyy myös pääsääntöisesti uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisen perusteella. Päätöksen siitä tekevät vanhemmat, joten opetuksessa ei ole kyse niinkään oppilaiden vaan heidän vanhempiensa uskonnonvapaudesta.



Uskonnonopetuksen kannalta merkittävä perusoikeus on myös yhdenvertaisuus. Sen vuoksi julkisen vallan tulisi kohdella tasapuolisesti uskonnollisia yhdyskuntia ja maailmankatsomuksellisia suuntauksia. Lisäksi yhdenvertaisuus vaikuttaa yleisenä normina sekä eri uskontokuntiin kuuluvien että uskonnottomien kohteluun.



On tärkeää, että opetukseen liittyvät käytännöt ovat myös yhdenmukaisia, koska uskonnonvapaus ei ole kuntakohtainen oikeus.



Kirjoittaja on tehnyt taustatutkimusta Ihmisoikeusliitolle uskonnonopetuksesta ja ihmisoikeuksista.



Anu Koikkalainen

Ei ole mitään syytä muuttaa sitä.

ja se olisi hyödyllistä uskonnottomillekin, koska kyse on yleissivistyksestä. Siellähän voitaisiin käsitellä myös uskonnottomuutta. Varsinaisen uskonnon opetuksen voisi kukin uskontokunta hoitaa itse.

kaikki maailman pääuskonnot neutraalisti läpi, kertoa perusideologiat jne. Lyhyt kurssimäärä riittää jossain vaiheessa opiskelua, ehkä yläasteella. Ei mitään vuosia jatkuvaa uskonnon opiskelua ja tenttejä!



Mielestäni mitään uskontoa ei tulisi opettaa niin laajasti ja "totuutena" niinkuin nyt. Uskonnolliset opistot ja seurakunnat sitten erikseen, menköön kuka haluaa.

yhteiskuntaopin tunneille. Silloin neutraalia ja järkevää opetusta oikeassa suhteessa. Lisäksi lapsille filosofiaa.



Jokainen seurakunta ja koti hoitakoon tunnustuksellisen opetuksen.

muista uskonnoista (ovathan se suuri kulttuuris-poliittinen tekijä maailmassa). Tärkeintä on toki tietää omassa yhteiskunnassa vallitsevasta uskonnosta eli kristinuskotietous voisi olla kyllä mielestäni suuressa roolissa uskontitiedon tunneilla. Globalisaation vuoksi myös tietous muista uskonnoista ja niiden vaikutuksesta ihmisten arkielämään, kulttuuriin ja politiikkaan olisi tärkeää! Nykyäänhän uskonnonopetukseen kuuluu vain pieni määrä tietoutta muista (valta)uskonnoista ja sekin vasta yläluokilta alkaen!



Tunnustuksellista uskonnonopetustahan ei Suomessa muutenkaan harrasteta, niin miksei uskonnonopetus voisi koskea kaikkia oppilaita ja kaikkia uskontoja: niiden oppeja ja historiaa?!



Lisäksi kouluhin mahtuisi nykyisen ET:n opetuksen korvaava etiikan oppiaine, johon voisi yhdistää filosofisen ajattelun ja sosiaalisten taitojen harjoittelua jo alaluokilta alkaen.



Minä siis kannatan kaikille yhteistä uskontotietoutta + kaikille yhteistä elämänkatsomustietoutta!

kaikki maailman pääuskonnot neutraalisti läpi, kertoa perusideologiat jne. Lyhyt kurssimäärä riittää jossain vaiheessa opiskelua, ehkä yläasteella. Ei mitään vuosia jatkuvaa uskonnon opiskelua ja tenttejä!

Mielestäni mitään uskontoa ei tulisi opettaa niin laajasti ja "totuutena" niinkuin nyt. Uskonnolliset opistot ja seurakunnat sitten erikseen, menköön kuka haluaa.

yhteiskuntaopin tunneille. Silloin neutraalia ja järkevää opetusta oikeassa suhteessa. Lisäksi lapsille filosofiaa.

Jokainen seurakunta ja koti hoitakoon tunnustuksellisen opetuksen.

Lapsella on sitä nyt lukiossa ja pakko sanoa, että älyvapaampaa ainetta on enää vaikea kuvitella.

seurakunnat. Tilalle jotain uusavuttomuutta ehkäisevää, filosofiaa jne

kuinka sinun älykkyytesi suvaitsee sen, että lapsillemme syötetään tarinoita Jeesuksesta, joka on Jumalan poika pyhän sikiämisen kautta ja joka muutti veden viiniksi yhtenä pienistä ihmeteoistaan, ja joka on elänyt ikuisuuksia sitten, mutta täyttä varmuutta tästä ei ole.