Lue keskustelun säännöt.
En jaksa. Ahdistaa. Itkettää.
14.03.2011 |
Oli taas sellainen riita miehen kanssa, että tuntuu että me emme kerta kaikkiaan pysty kommunikoimaan mistään. Olen vahvasti sitä mieltä, että ero olisi paras vaihtoehto. Olen miettinyt ja toivonutkin sitä jo ainakin vuoden, mutta tähän asti olen aina yrittänyt järkiperusteilla ajatella, että lasten takia pitäisi pystyä elämään yhdessä.
Mitään muuta syytä eroon ei kai ole kuin se, että tuntuu että olemme koko ajan vain enemmän ja enemmän eri mieltä kaikista "isoista" asioista, kuten lasten kasvatuksesta ja elämän arvoista noin yleensä. Ja se, että en rakasta miestäni, usein tuntuu, että itse asiassa en edes pidä hänestä. Riitatilanteissa tunnen suorastaan vihaa, mutta ehkä se on normaalia. Mutta siis mitään konkreettista syytä, kuten pettämistä, pahoinpitelyä (henkistä tai fyysistä) tai alkoholiongelmaa, ei ole.
Mies on kanssani valitettavasti eri mieltä. Hänen mielestään emme lasten takia voi erota. Minusta taas se ei riitä syyksi yhdessä elämiseen, että olemme hankkineet yhdessä lapsia. Tai no, tähän asti olen ajatellut, että pelkästään omien "halujen" takia (siis sen vuoksi että itse haluaa) ei pidä erota, kun arkielämä sujuu, mutta nyt voimistuu koko ajan se tunne, että elämä olisi paljon parempaa, jos asuisimme erillään.
Ahdistaa siis monesta syystä. Riidasta jäi todella paha mieli. Sanoin miehelle erittäin pahasti (ja suurimmaksi osaksi tarkoitinkin mitä sanoin) ja mies meni ihan "mykäksi" sen jälkeen.
Ahdistaa myös siksi, että en kuitenkaan tiedä mikä tässä olisi oikein. Onko ero sitten kuitenkin vain "pikaratkaisu", itsekäs sellainen. Pitäisikö perheen vuoksi kuitenkin yrittää? En tiedä miten saisin enää meidän parisuhteen toimimaan enkä tiedä haluanko edes yrittää. Taitaa olla niin, että jos mies olisi periksi antavaa sorttia, eropaperit lähtisivät varmasti pian. Mutta en halua laittaa eroa yksin vireille, minusta meidän on saatava asia selväksi suuntaan tai toiseen puhumalla.
Purin mietteitäni anonyymisti tänne, koska nyt on niin voimakas tunnelataus, että en pysty puhumaan edes ystävien kanssa. En edes kaipaa kommentteja, koska itsehän tämä tilanne on setvittävä. Kiitos jos jaksoit lukea.
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten vanha olet? Ihan oikeasti.
43
Lähtisitte siellä aukomaan umpisolmuja? Istupa nyt alas ja keitä hyvät kahvit pullan kera. Mieti rauhassa, mitä itse oikeasti haluat. Rakkaudenkin voi saada heräämään uudelleen. Sanoit että riitaa on myös aiheesta lastenkasvatus. Entä jos käytte yhdessä vaikka jossain kasvatus- ja perheneuvolassa juttelemassa niistä? Jos yhteinen linja löytys?
on sikäli hyvä tilanne, että miehesi on valmis yrittämään. Varatkaa aika parisuhdeterapeutilta tms. henkilöltä ja yrittäkää kovasti saada suhteenne kuntoon.
Omassa tuttava piirissä on useampi noista syistä eronnut. Näissä tuntemissani tapauksissa eron vireille panija on ollut aina nainen 30-40 v. jolla on vaan alkanut kyllästyttää. Myöhemmin nämä naiset ovat kovasti katuneet eroaan ja sitä kuinka menettivät kunnollisen miehen.
Lähtisitte siellä aukomaan umpisolmuja? Istupa nyt alas ja keitä hyvät kahvit pullan kera. Mieti rauhassa, mitä itse oikeasti haluat. Rakkaudenkin voi saada heräämään uudelleen. Sanoit että riitaa on myös aiheesta lastenkasvatus. Entä jos käytte yhdessä vaikka jossain kasvatus- ja perheneuvolassa juttelemassa niistä? Jos yhteinen linja löytys?
Mies sanoo, että hän ei suostu mihinkään "kallonkutistajalle" lähtemään.
Tänään oli ensimmäinen kerta, kun mies vähän antoi periksi sinne terapian suuntaan. Sanoin, että ulkopuolinen apu on minusta ainoa vaihtoehto, jos emme eroa. En tiedä saanko miehen suostumaan siihen vaikka sitten asettamalla uhkavaatimuksen.
Mutta miten sen rakkauden saa heräämään???? Minusta tuntuu, että haluaisin vain elää yksin lasten kanssa, tehdä kaikki ratkaisut yksin. Suurin taustalla oleva ongelma minun puoleltani lienee se, että haluan pitää langat käsissä. Miehen mielestä minulle ei kelpaa mikään muu kuin mitä mieltä minä olen, muut ovat väärässä. Ja mies on ainakin osittain oikeassa. Mutta kun EN HALUA että minun lapsia kasvatetaan väärin (siis eri lailla kuin minä sanon)... Juu, kuulostaa hullulta!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sikäli hyvä tilanne, että miehesi on valmis yrittämään. Varatkaa aika parisuhdeterapeutilta tms. henkilöltä ja yrittäkää kovasti saada suhteenne kuntoon. Omassa tuttava piirissä on useampi noista syistä eronnut. Näissä tuntemissani tapauksissa eron vireille panija on ollut aina nainen 30-40 v. jolla on vaan alkanut kyllästyttää. Myöhemmin nämä naiset ovat kovasti katuneet eroaan ja sitä kuinka menettivät kunnollisen miehen.
Onhan se tietysti hyvä, että mies haluaa yrittää. Mutta yrittäisi sitten kans oikeasti eikä antaisi tilanteen vain pysyä ennallaan, tai oikeammin huonota pikkuhiljaa kokonaan.
Minusta nyt olisi jo parempi luovuttaa.
ap
Sain sen pahimman tunnelatauksen purettua näin sanallisesti enkä ole enää itkuinen ja niin ahdistunut. Ensimmäinen koululainenkin juuri kotiutui ja pystyn toimimaan ihan normaalisti. Jäitä hattuun ja asiat mietintämyssyyn (sinne jäiden sekaan)!
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmisellä on oikeus olla onnellinen parisuhteessaan ja jos ei ole on oikeus erota. Oli lapsia tai ei. Ei ne lapsetkaan mitään perheen ihannemallia näe ja koe, jos vanhemmat eivät tule toimeen keskenään ja ovat yhdessä vain lasten takia.
ihmisellä on oikeus olla onnellinen parisuhteessaan ja jos ei ole on oikeus erota. Oli lapsia tai ei. Ei ne lapsetkaan mitään perheen ihannemallia näe ja koe, jos vanhemmat eivät tule toimeen keskenään ja ovat yhdessä vain lasten takia.
Siksi tämä niin vaikeaa onkin. Että osaisi tehdä sen oikeimman/parhaan ratkaisun.
Toisaalta meilä lapset aika harvoin näkevät mitään riitaa. Ja mistäs ne lapset tietäisivät miten onnellisilta äidin ja isän pitäisi keskenään näyttää, kun ovat tottuneet sellaiseen tasaiseen, tunteita näyttämättömään aikuisten eloon. Lapsille toki tunteita näytetään, mutta kyllä meidän parisuhde aika viileä on. Mutta onko se viileys nyt sitten haitallista lapsille, kun mitään suurta draamaa ja negatiivistakan ei ole?
ap, pohdiskelee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekin mietityttää, että mitä se eroaminen lopulta ratkaisisi. Ei se yksin lasten kanssa eläminen minua varmaan sen onnellisemmaksi tee. Rasittuneemmaksi kyllä. Samaten taloudellinen tilanne muuttuisi todella paljon ja ihan käytännön tasolla lasten arki muuttuisi, koti muuttuisi ja asuttaisiin paljon ahtaammin jne. Jos nyt edes saataisiin samalta alueelta kämppää.
että jos eroatte, joudut antamaan lapsia vähintään tapaamisiin isälleen. Niiden aikana heitä kasvatetaan juuri siten kuin isää sattuu miellyttämään. Kun olette saman katon alla, voi ainakin yrittää vaikuttaa miehen tapoihin ja kasvatustyyliin. Ja olet itse koko ajan saatavilla, mikäli lapset tarvitsevat sinua. Lisäksi ei kannata tuomita miehen tapoja miettimättä, onko niistä todellista haittaa lapsille vai ärsyttävätkö ne sinua jostakin muusta syystä. Ero on niin iso juttu teille kaikille, että siihen ei kannata lähteä kovin kevyin perustein. Uskon, että nykytilanteessanne on myös paljon hyvää, mitä et nyt huomaa. Koeta vähän hellittää kontrollissasi, anna tilaa erilaisille tavoille olla ja elää. Väkivalta yms. poislukien, tietysti.
Ero saattaisi myös poikia esim. huoltajuuskiistan, mieti kuinka se verottaisi voimiasi. Tai jos joutuisit antamaan lapset isälleen. Ero voi tuottaa tilanteita, joita et ainakaan pysty hallitsemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmisellä on oikeus olla onnellinen parisuhteessaan ja jos ei ole on oikeus erota. Oli lapsia tai ei. Ei ne lapsetkaan mitään perheen ihannemallia näe ja koe, jos vanhemmat eivät tule toimeen keskenään ja ovat yhdessä vain lasten takia.
Kuinka pitkään teillä on ollut näin vaikeaa? On musta ihan normaalia jos on aikakausia, että vihaa miestään. Niin mullakin on ja olen juuri ap:n kaltainen ihminen, joka haluaa pitää ne langat käsissään. En usko, että onnistuisin kenenkään toisen miehen kanssa yhtään sen paremmin parisuhteessa kuin tämän nykyisenkään ja yksin en halua olla loppuelämääni.
Kokeilkaa pariterapiaa, käykää kahdenkeskisellä lomamatkalla, yritä löysätä hieman pipoa ja antaa miehellesi tilaa olla sellainen isä ja mies kun on. Kyllä se siitä.
on sikäli hyvä tilanne, että miehesi on valmis yrittämään. Varatkaa aika parisuhdeterapeutilta tms. henkilöltä ja yrittäkää kovasti saada suhteenne kuntoon. Omassa tuttava piirissä on useampi noista syistä eronnut. Näissä tuntemissani tapauksissa eron vireille panija on ollut aina nainen 30-40 v. jolla on vaan alkanut kyllästyttää. Myöhemmin nämä naiset ovat kovasti katuneet eroaan ja sitä kuinka menettivät kunnollisen miehen.
Minä erosin kovasti yrittänenä ihan kunnollisesta miehestä ja ei kaduta sekuntiakaan. Mies vain ei ollut mukana tuossa parisuhteessa enää kuin ohuilla eväillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmisellä on oikeus olla onnellinen parisuhteessaan ja jos ei ole on oikeus erota. Oli lapsia tai ei. Ei ne lapsetkaan mitään perheen ihannemallia näe ja koe, jos vanhemmat eivät tule toimeen keskenään ja ovat yhdessä vain lasten takia.
Kuinka pitkään teillä on ollut näin vaikeaa? On musta ihan normaalia jos on aikakausia, että vihaa miestään. Niin mullakin on ja olen juuri ap:n kaltainen ihminen, joka haluaa pitää ne langat käsissään. En usko, että onnistuisin kenenkään toisen miehen kanssa yhtään sen paremmin parisuhteessa kuin tämän nykyisenkään ja yksin en halua olla loppuelämääni. Kokeilkaa pariterapiaa, käykää kahdenkeskisellä lomamatkalla, yritä löysätä hieman pipoa ja antaa miehellesi tilaa olla sellainen isä ja mies kun on. Kyllä se siitä.
Olet varmaan oikeassa, ei meillä varmaan mitenkään epätoivoinen tilanne ole. Viimeinen vuosi on ollut vaikea, sitä ennenkin ehkä vuoden verran. On ollut myös ulkoisia rasitteita, läheisten kuolemaa, taloudellisia vaikeuksia, esikoisen murrosikä jne.
Tiedän, että minun pitäisi löysätä pipoa, mutta se on kovin vaikeaa. Siihen voisi auttaa pariterapia, ja varmaan ihan yksilöterapiakin minulle, jos en miestä saa mukaan.
Uskon kyllä siihen, että jos selviämme tästä kriisistä, meillä ei ole huolta. Yksi iso asia voisi olla kahdenkeskinen aika. Olemme viimeksi ollett kahdestaan yhtään missään 7 vuotta sitten!!!
t. ap, jolla päivän pahin ahdistus jo helpottaa (enää puuttuu, että murkku tulee kotiin pahalla päällä!)
minä erosin viime syksynä myös ilman "kunnollista" syytä, eikä ole kaduttanut kertaakaan. Kun toinen inhottaa ja ärsyttää päivästä toiseen, vuodesta toiseen ja molemmat vaan vittuilevat toiselle, ahdistus alkoi olemaan aika mittava.
Pari vuotta asiaa tarkkaan harkitsin ja nyt olen onnellinen. Enkä edelleenkään ymmärrä miten yh:n arki muka niin raskasta on? Tai no ehkä jos isä ei pidä kiinni tapaamisista.
minä erosin viime syksynä myös ilman "kunnollista" syytä, eikä ole kaduttanut kertaakaan. Kun toinen inhottaa ja ärsyttää päivästä toiseen, vuodesta toiseen ja molemmat vaan vittuilevat toiselle, ahdistus alkoi olemaan aika mittava. Pari vuotta asiaa tarkkaan harkitsin ja nyt olen onnellinen. Enkä edelleenkään ymmärrä miten yh:n arki muka niin raskasta on? Tai no ehkä jos isä ei pidä kiinni tapaamisista.
Vaikuttaa aika paljon arkeen.
Mutta joo, uskon kyllä, että mieheni osaltaan huolehtisi lapsista jos eroaisimme, varmaan "joutuisimme" vuoroviikkosysteemiin, koska lapset ovat todella tärkeitä myös mieheel ja isä lapsille.
ap
minulla kolme, nuorin eskarissa. Joo, pienempien kanssa olisi varmaan raskaampaa.
Lähtisitte siellä aukomaan umpisolmuja? Istupa nyt alas ja keitä hyvät kahvit pullan kera. Mieti rauhassa, mitä itse oikeasti haluat. Rakkaudenkin voi saada heräämään uudelleen. Sanoit että riitaa on myös aiheesta lastenkasvatus. Entä jos käytte yhdessä vaikka jossain kasvatus- ja perheneuvolassa juttelemassa niistä? Jos yhteinen linja löytys?
Mies sanoo, että hän ei suostu mihinkään "kallonkutistajalle" lähtemään. Tänään oli ensimmäinen kerta, kun mies vähän antoi periksi sinne terapian suuntaan. Sanoin, että ulkopuolinen apu on minusta ainoa vaihtoehto, jos emme eroa. En tiedä saanko miehen suostumaan siihen vaikka sitten asettamalla uhkavaatimuksen. Mutta miten sen rakkauden saa heräämään???? Minusta tuntuu, että haluaisin vain elää yksin lasten kanssa, tehdä kaikki ratkaisut yksin. Suurin taustalla oleva ongelma minun puoleltani lienee se, että haluan pitää langat käsissä. Miehen mielestä minulle ei kelpaa mikään muu kuin mitä mieltä minä olen, muut ovat väärässä. Ja mies on ainakin osittain oikeassa. Mutta kun EN HALUA että minun lapsia kasvatetaan väärin (siis eri lailla kuin minä sanon)... Juu, kuulostaa hullulta! ap
Kuulsotat aika vajaalta. Tuskin miehesi ihan päin ahteria niitä lapsia on kasvattamassa? Ja joka tapauksessa, lapset ovat omia yksilöitään, eivät he ole mitään muovailuvahaa, josta muokataan mamille mieleisiä yksilöitä.
meillä olisi vaikeinta ihan taloudellisten ja muiden käytännön asioiden vuoksi. Hirveä järjesteleminen asioissa, ei varmaan mahdoton, mutta vaativa. Ja oma työni on uhanalainen... en tiedä miten selviäisin taloudellisesti, jos joutuisin työttömäksi. Lapsia neljä, eikä järkevän kokoista kämppääkään löytyisi haluamaltani alueelta ihan noin vaan.
ap
Jos eroaisimme, ilman muuta meille tulisi lasten yhteishuoltajuus ja jonkinlainen vuoroviikkosysteemin sukuinen järjestelmä, miehen vuorotyön mukaan. en missään tapauksessa haluaisi "viedä" lapsia isältä enkä lapsilta isää.
ap