RaKastan sunnuntaita, kun tiskikone käy ja on siistiä ja

on oikeastaan koko viikon kurjin päivä.



Tai no, aamu menee hitaine heräämisineen ja laiskoine aamupaloineen lehden parissa. Mutta kun kello klikkaa yli kahden, alkaa arjen ahdistus väistämättä, vaikka edessä olisi tavallinen viikko. Nyt on vielä ekstra-ahditus koska edessä on tosi hankala viikko.



Perjantai-ilta on ihan paras, samoin yleensä lauantai. Silloin on siistiä ja rauhallista, kokataan hyvää ruokaa, saunotaan ja vaan ollaan.



Mikään ei ole niin kamala kuin sunnuntai-ilta :(

lapsuudenkodissani sunnuntait olivat kamalia, masentavia ja synkkiä päiviä. vanhemmat eivät peitelleet inhoaan mennä töihin seuraavana aamuna, joten se ahdistus tarttui lapsiinkin.



Muutaman vuoden itsenäisesti asuessani vietin samanlaisia sunnuntai-iltoja, ennen kuin ymmärsin että ei ole mitään syytä olla ahdistunut. olen tehnyt elämästäni oman näköiseni, teen helppoa työtä, mitä ei tarvitse stressata pätkääkään, ja teen niin lyhyttä työpäivää, että vapaa-aikaakin jää reilusti. Nykyään kaikki viikonpäivät on mukavia ja leppoisia ja lapsillekkin jää reilusti aikaa. rahaa ei tietenkään ole niin paljon kuin olisi jos työskentelisin enemmän, mutta elän mielelläni pienillä tuloilla, kun vastapainoksi saan onnellisen elämän.