Lue keskustelun säännöt.
Apua! Olenko sittenkään valmis äidiksi?
13.03.2011 |
Meillä on miehen kanssa ollut tässä muutaman kuukauden ajan kova yritys päällä saada lasta. Lääkärikin on kehoittanut siihen ryhtymään mitä pikimmiten erään sairauteni vuoksi. Nyt minulle onkin tullut yhtäkkiä sellainen olo, että apua, en minä olekaan vielä valmis. Yhtäkkiä haaveilen suurkaupunkiin muutosta, opiskelusta, bilettämisestä vaikka vielä pari kuukautta sitten en haaveillut mistään niin paljoa kuin omasta perheestä. Ovulaatiotestikin näytti tänään plussaa ja minua vain ahdistaa, olenko sittenkään valmis. Toisaalta pelottaa, että jos lykkäämme tätä aina vaan, niin emme pian voikaan enää saada lapsia. Onko tämä ihan normaalia, että mieli ajelehtii välillä ja koko asia saattaa aiheuttaa yhtäkkiä pelkkää ahdistusta? Onko muille tullut sellainen tunne, ettei olekaan vielä valmis? Oletteko silloin jatkaneet vain lapsen yrittämistä vai pitäneet taukoa? Mitä minun kannattaisi tehdä? Hyödynnänkö ovulaation nyt kaikesta ahdistuksesta ja epävarmuudesta huolimatta vai jätänkö sen hyödyntämättä tällä kertaa?
Kommentit (3)
Kun llopetettiin ehkäisy, että entäs jos en olekaan valmis! Sitä on kuitenkin itse sitten vastuussa tekemisistään ja lapsi sitoo sitten paljon ja tulee mietittyä että oikeastiko olen IHAN VALMIS.
Ja kun raskaustesti näytti plussaa, mietin silloinkin onko minusta äidiksi.
Kuukausien myötä se ajatus sitten kasvatti ja sitä rauhoittui ja tajusi että tämä tapahtuu ja minusta tulee varmasti hyvä äiti.
Nyt on kolme lasta ja yhtään ei kaduta :) Ei edes silloin kun kaikki huutaa ja kiukuttelee ja hermo menee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja erittäin harva on siihen valmis vielä yritysvaiheessa. Kaikki noi sun reaktiot on normaaleja ja ihan terveitä, onhan kyseessä iso asia.
Sellaista asiaa kannattaa miettiä, että koetko, että äitiys veisi sinulta jotenkin kontrollin elämäsä, tai vapauden tehdä asioita? Sellaisen kuvan tuosta sun tekstistä vähän saa. Jos näin on, niin voin lohduttaa; ei elämä ja aivotoiminta lopu lapseen. Edelleen sinä hallitset omaa elämääsi.
Minä lykkäsin lapsen saamista ihan siksi, että kuvittelin äitiyden olevan jotenkin hirveän rankkaa ja vaikeaa. Positiivisen raskaustestin jälkeen olin suurinpiirtein shokissa ja sen jälkeen kiukuttelin kuukausitolkulla sitä, että nyt tämä minun ihan mukava elämäni on suurinpiirtein pilalla. Siksi elämä lapsen kanssa on ollut myönteinen yllätys; tämähän on ihanaa, ja tuonut elämään paljon sellaista hyvää, josta en ennen tiennyt mitään.
Kun sain tietää odottavani toista, oli asenne jo ihan toinen; on hauska aloittaa yhteinen matka uuden pienen ihmisen kanssa. Tiedän jo, että riittää että relaan ja olen valmis elämään päivän kerrallaan.
Rohkeutta vaan, ap, kaikki menee varmasti ihan hyvin. :)
Aina se valmius tulee hieman jälkijunassa.