Tunnetko ketään, joka alkaa fyysisesti satuttamaan ITSEÄÄN hermostuessaan?

Mulla oli turvallinen lapsuus, mutta niin vaan mulla on persoonallisuushäiriö, joka tuo mukanaan ahdistusta ja masennusta. Ahdistus, stressi ja kuormitus kasautuvat minulla röykkiöiksi sisälleni, koska en ole ilmeisesti oppinut purkamaan niitä järkevästi ulos. Sitten kun tulee se viimeinen tippa, usein silloin jos pitää ns. tuhertaa jotain asiaa pikkutarkasti, tai muuten tehdä jotain fyysisesti käsillä ja jos ei vaikka tavarat pysy käsissä, niin saan aivan hirveät kilarit asiasta. Jo pikkulapsena vahingoitin itseäni, lähinnä päätäni, jos pimahdin. Nykyäänkin saatan läpsiä käsillä kasvoihin ja päähän, pari kertaa olen lyönyt jopa silmäni mustaksi (kerran löylykauhalla). Tulee vaan olo että pakko saada purkaa se sisällä oleva olo johonkin. Jos olisin mies, niin olisin varmaan sellainen perinteinen joka muksii toisia ihmisiä turpiin. Näin naisena olen sellainen perinteinen sisäänpäin ahdistuja.

Miten olen päässyt etenemään asiassa? Pidän stressitasot koko ajan siedettävällä tasolla ja puutun tilanteisiin jo hyvissä ajoin. Muistutan itselleni että pitää syödä, vaikka ei olisikaan nälkä. Katson että saan tarpeeksi unta. Ja sitten jos on vaikka joku maailman paskin ja ahdistavin työpaikka, niin adios vaan ja irtisanoudun sieltä jos alkaa mennä mahdottomaksi. Ikää on jo kolmenkympin tuolla puolen, niin osaan kyllä lukea olojani jo ennen kuin helvetti on irti. Kaiken a ja o on se, ettei päästä tilannetta kasautumaan liian isoksi. Pikkuvitutusta on paljon helpompi puhista pihalle hengitysharjoitusten kera kuin sellaista ahdistusta, josta ei saa enää kiinni mistään. Niin joo ja terapiat sun muut on käyty ja niistä saatu myös konkreettista apua ja harjoituksia ennaltaehkäisyyn ja tiukan paikan varalle. Eipä siinä muuta oikein ole. Pitää itsestään kokonaisvaltaisesti huolta koko ajan. Ja pysyy erossa päihteistä, ne heittää mielialoja niin helvetisti ettei mitään järkeä.

Mulla on tätä kanssa, lievänä onneksi. Henkisesti raskaissa ja ahdistavissa tilanteissa saatan nipistää tai purra itseäni, repiä sormista tai varpaista ihoa, puristaa kynsiä kämmeneen tms. Minun kotonani oli myös tuo niin kuin monilla kommentoineilla, ettei negatiivisille tunteille annettu tilaa. Viha ja suru purkautuvat aikuisiälläkin hallitsemattomina tunnemylläköinä ja pienikin kipu auttaa kontrolloimaan jotenkin sitä.

Onneksi näitä tilanteita ei tule usein ja olen aina pitänyt "järjen päässä" itseni satuttamisen kanssa.

Voi olla toisinaan neuroosikin. Kun itse olen stressaantunut, alan sormin nyppimään irti rupiani, jos niitä jostakin löytyy, puristelemaan ja raapimaan erilaisia näppylöitäni, sormin ja hampain repimään palasia kynsinauhoistani. Kädet ja joskus vähän kasvonikin ovat tästä johtuen pahan näköisiä, peittelen ja hoitelen paremmiksi minkä voin. Neuroosilleni on nimikin, dermatillomania.

Aikanaan myös viiltelin mm. ranteitani, kun olin ahdistunut ja masentunut, se tuntui helpottavan henkistä pahaa oloa, ja usein myös yritin tappaa itseäni viiltelemällä. Joskus löinkin itseäni, litsareita kasvoihin, ja esineillä pitkin kehoa.

Mä teen ite tota koska mun elämä on pelkkää paskaa paskan perään

Minä. Eihän sitä oikein voi ketään muutakaan hakata. Yritän kyllä olla tekemättä niin, mutta suuttuessa ei muistu heti mieleen, että olen päättänyt olla tekemättä sitä. Sitten kun sen muistaa, niin on jo ehtinyt lyödä ja taas tulee jalkoihin mustelmia.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla toisinaan neuroosikin. Kun itse olen stressaantunut, alan sormin nyppimään irti rupiani, jos niitä jostakin löytyy, puristelemaan ja raapimaan erilaisia näppylöitäni, sormin ja hampain repimään palasia kynsinauhoistani. Kädet ja joskus vähän kasvonikin ovat tästä johtuen pahan näköisiä, peittelen ja hoitelen paremmiksi minkä voin. Neuroosilleni on nimikin, dermatillomania.

Aikanaan myös viiltelin mm. ranteitani, kun olin ahdistunut ja masentunut, se tuntui helpottavan henkistä pahaa oloa, ja usein myös yritin tappaa itseäni viiltelemällä. Joskus löinkin itseäni, litsareita kasvoihin, ja esineillä pitkin kehoa.

Mullakin on tuollaista nyppimistä, mutta ei stressaantuneena vaan ihan muuten vain. Sitä on vaikea lopettaa, kun oma ruumis on koko ajan käsien ulottuvilla, eikä itseään jaksa hillitä 24 tuntia vuorokaudessa.

Itse olin joskus tuollainen. Kun ei halua satuttaa ketään niin kääntää vihan itseensä. Elämän aikana kun on paljon satutettu eikä ikinä ole puolustanut itseään koska sinulle on opetettu että sinulla ei ole ihmisarvoa vain kaikilla muilla on niin sitä on itsensä tuhoava mekanismi.

Minullakin on tapana stressaantuneena nipistellä itseäni, usein verille asti. Teen tämän sellaisille alueille jotka ovat vaatteiden alla piilossa mutta nykyään mieheni osaa jo kiinnittää huomiota siihen, välttelenkö vaatteiden vaihtamista yms. hänen nähtensä. En vain osaa lopettaa, usein en edes huomaa aloittavani.

Mitä ne tekee jos menee päivystykseen kun satuttaa itseään?

Löin tänään itseäni ensimmäisen kerran niin että kasvoihin tuli jälki. Haluaisin lopettaa mutta se on vaikeaa. Olen lukenut viiltely omahoito-ohjelmaa (en siis viiltele mutta ohjelma koskee myös muuta satuttamista). Onko joku, joka on pystynyt lopettamaan itsensä satuttamisen? Mikä auttoi?

Minulla itseni vahingoittamisen saa aikaan ahdistus ja epäonnistumiset. Tökin itseäni haarukan piikeillä, puristan pihdeillä tai lyön itseäni päähän. Aiemmin myös viiltelin, mutta nyt se on jäänyt pois onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulla itseni vahingoittamisen saa aikaan ahdistus ja epäonnistumiset. Tökin itseäni haarukan piikeillä, puristan pihdeillä tai lyön itseäni päähän. Aiemmin myös viiltelin, mutta nyt se on jäänyt pois onneksi.

😢

Kaverini tekee tuota. On tehnyt noin ennenkin, mutta huono suhde pahensi käytöstä. Erosivat ja nyt taas kai palanneet yhteen. Kauhulla odotan mitä tulee tapahtumaan viimeeksi eron aikoihin pisti koko asunnon remonttiin ja itsensä mukiloi mustelmille. Hänellä on lapsi sen miehen kanssa joka tekee hänet vielä hulluksi en ymmärrä mitä näkee siinä äijässä ja tietää itsekin varsin hyvin ettei tee hänelle hyvää.

Tiedän montakin naista jotka on vahingoittanut itseään suutuspäissään että saa valehdeltua virkavallalle että mies vahingoitti

Minä. En uskalla lyödä niitä ihmisiä, jotka kohtelevat minua huonosti, eikä huvita lyödä ketään sivullista, joten lyön sitten itseäni.

Minäkin lyön itseäni. Lyöminen liittyy tilanteisiin, jossa sisäinen puheeni on järkyttävän ankaraa. En ikinä puhuisi kenellekään samoin kuin itselleni. Olen kokeillut terapiaa ja erilaisia harjoituksia, mutta sisäinen vihapuhe ei vaikene.

Hermostuneena nyprään hiusteni latvoja, pureskelen kynsiäni, saatan potkaista kipeästi seinää. uh.

Puren sormen päät vereslihalle. Jos pyrin tuosta tavasta eroon, alan raapimaan päänahkaa. Jos taas pyrin siitä tavasta eroon, alan raapimaan auki selän aknen rupia.

Kauhea kierre, jonka saan aina välillä kuriin, ja sitten taas jossain vaiheessa alan repimään ihoa sormien ympäriltä. Olen siis ihan siisti, normaalin oloinen nuori nainen, päivätöissä. Mutta ahdistun helposti ja se purkautuu sitten tuollaisen ihme pakko-oireina.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän montakin naista jotka on vahingoittanut itseään suutuspäissään että saa valehdeltua virkavallalle että mies vahingoitti

Anna kun arvaan niin et ollut yhdessäkään tilanteessa näkemässä