Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Mitä tehdä, kun huomaa, että oma äiti ei nauti ajasta lapsesi kanssa?

Vierailija
11.03.2011 |

Kun se käy ihan ilmeiseksi, mitä eteen? Ottaako puheeksi, käsitelläkö jossain niitä tunteita mitä se herättää, katkaistako välit, mitä?

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
11.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus menee kaksi kuukautta, joskus näkee pari kertaa kuussa. Kerrallaan 2-4 tuntia, lapsi on 2.vuotias touhukas taapero, ihan normaalisti kehittynyt.

Vierailija
2/4 |
11.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meilläkin 8-vuotias kysyi, että eikö mummo tykkää lapsista. Sanoin, että kai hän tykkää. Ja luulisin kyllä että tykkääkin, muttei kyllä ikinä tee mitään lastenlasten kanssa ja haluaa vaan jutella aikuisten kanssa eli lapset ovat vähän kuin ilmaa ja parempi että ovat omissa oloissaan. Aina kun soittaa, niin peruskysymys on, että onko terveenä ja kun sanoo, että joo, niin muu ei paljon kiinnosta.



Luulen silti että hän tykkää lapsenlapsistaan, muttei vaan kauheasti jaksa touhuta heidän kanssaan tai ei osaa tms. Ja ehkä kun nähdään harvoin, niin haluaa mieluummin jutella aikuisten kanssa.



En tiedä. Mutta yllätyin meillä tuosta lapsen kysymyksestä. Lapset ovat aika tarkkoja vaistoamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
11.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun äiti on samanlainen. Sitten vähän isompien kanssa pärjännyt paremmin. Ei ole juurikaan hoitanut lapsiani, koska ei ole pakottavaa tarvetta ollut pyytää sellaista. Eivät kaikki mummot pidä lapsista, varsinkaan pienistä, ikävä kyllä.

Vierailija
4/4 |
11.03.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äidilleni mummoksi tuleminen oli suuri loukkaus. Raskausajan hän sivuutti koko odotuksen. Synnytyksen jälkeen soitti ja onnitteli, mutta puhe kääntyi pian sairaalan ruokatarjoiluun ja lääkäripulaan, sitä kautta omiin kiireisiin.



Olen oman äitiyteni myötä alkanut ymmärtää äitiäni. Hänelle äitiys oli ahdistava kokemus. Niin pahasti ettei hän muista siitä mitään hyvää eikä edes halua muistella omaa lapsiperhe-elämää. Äiti ei luonnollisestikaan halua kohdata mahdollisuutta, että ongelma olisi hänen asenteessaan tai että hänellä olisi selvittämättömiä asioita omassa kokemusmaailmassaan. En ole painostanut, en sohimalla muurahaispesää enkä tyrkyttänyt lastani hänelle. Kerran on pitänyt lasta vauvana sylissään, ja kun vauva hymyili, äidin suupieli kiristyi ja silmä kostui.



En tiedä, miten paha tilanne teillä on, mutta lapsenlapsi nostaa ihmisessä kaikkea suurta pintaan. Vanheneminen, oma äitiys, siellä tehdyt virheet ja epävarmuudet.