Onko täällä naisia, jotka olivat kouluaikoina mielummin miespuolisten

naisten touhusta. Eli en ymmärrä naisten tapoja ja olemisia, kuten miesten. Miehet ovat suorempia.

miesten seuraan ja he minun ja siinä ei tietenkään ole mitään iskuyritystä...Olen itse naisellinen ulkoisesti, mutta "jätkä" sisältä, siis vähän sellainen miesmäinen...

esim. juhlissa olen aina miesten kanssa juttelemassa, en jaksa naisten juttuja kuin hetken.

Ja nimenomaan kavereina juttelemassa, ei mitään seuranhakua.

mutta en ole enää.Mentyäni naimisiin ei miespuoliset kaverit enää sopineet kuvioihin.Mieheni mainitsi aisasta jo silloin,sanoi tuntuvan omituiselta jos menen miesuolisen kaverin kanssa kahville yms.Joten jätin ne ystävyyssuhteet myös ihan omasta tahdostani.En halunnut aiheuttaa ristiiitoja.Olen löytänyt naispuolisia kavereita vuosien myötä ja edelleen tulen kuitenkin miesten kanssa paremmin toimeen joita tapaan oman mieheni kaveripiiristä.Niinsanotut omat miespuoliset kaverit on jääneet vain morjestus kavereiksi.

puhuvat muista naisista "kanoina" ja "naisten kanssa on mahdoton tehdä töitä". Ja siellä miesporukassa he ovat ne kanat ja ne tyypit, joiden kanssa ei haluta tehdä töitä.

minä en kyllä koe kuuluvani tuollaiseen sakkiin joka puhuu muista naisista jotain pahaa.Koen vain ymmärtäväni miesten maailmaa hetkittäin paremmin ja siksi tunnen oloni kotoisaksi miesten seurassa.Naisten seurassa tunnen olevani turhan sinisilmäinen,osa tutuistani kun on sen sortin naisia jotka ovat hyvää ystävää kun olemme keskenämme ja sitten jälkeenpäin olen saanut kuulla että asioistani puhutaan sitä ja tätä selän takana ja negatiivisesti.Se harmittaa.Miesten kanssa en ole kokenut samaa.Itse en syyllisty selän takana puhumiseen.Ellei tätä nyt lasketa sellaiseki.

mä olen aina tullut hyvin toimeen molempien sukupuolten kanssa, mutta kaveripiirit on olleet aika miespainotteisia. Nuorena luulin omaavani useinkin hyvän miespuolisen ystävän, kunnes aina ennemmin tai myöhemmin selvisi, että vastapuoli on ihastunut.



Edelleen kavereina paljon miehiä, mutta ystävät naisia.

puhuvat muista naisista "kanoina" ja "naisten kanssa on mahdoton tehdä töitä". Ja siellä miesporukassa he ovat ne kanat ja ne tyypit, joiden kanssa ei haluta tehdä töitä.

miesten jutut ei just ole tällaisia "kanajuttuja"

poikia, mutta nykyään työssäni on myös samantyylisiä naisia, joten en erityisesti hakeudu miesten seuraan.



En sitä varmaan tehnyt lapsenakaan, varmasti mieluummin olisin ollut tyttöporukassa, mutta en oikein osannut. Poikien kanssa kelpasi raisumpikin huumorintaju, tiukat väittelyt uskonnosta, politiikasta tai luonnontieteistä, jne. olivat ihan ok. Tytöt lähinnä niistä vaivautuivat.



Aikuisena olen tosiaan löytänyt naisiakin, joiden kanssa on helppo jutella, mutta mihinkään naisten välisiin sydänystäväkuvioihin en edelleenkään ole päässyt mukaan. Ei voi mitään, onneksi olen naimisissa ihmisen kanssa, jonka kanssa voi jakaa kaiken.

Tunnen oloni aina väistämättä jotenkin epävarmaksi miesten seurassa. Tai ennemmin liian tietoiseksi itsestäni. Luulenpa, että kaikki juontaa juurensa koulukiusaamisesta. Ei mitään rankkaa, joitakin huomautuksia ylipainosta ennen kuin teininä laihduin ja musta kuoriutui jonkun sortin "joutsen". Sitten poikien/miesten huomio tuntui vain kiusalliselta, kun oli tottunut vain siihen ikävään huomioon.



Joitakin miespuolisia "vain kavereita" mulla on aina välillä elämässä ollut, mutta kuten aiemmalla vastaajalla, on sitten jossain vaiheessa paljastunut yksipuoleinen ihastus. Sitä kun on uskaltanut viimein olla "oma itsensä", sellainen kuin tyttökavereiden kanssa, niin ehkä sellaiseen avoimuuteen on helppo ihastua. Vieraammassa seurassa kun olen aika hiljainen tarkkailijatyyppi, mutta tutussa hyvä seuraneiti ja viihdyttäjä. :)



Onhan ne miehet ehkä joissain asioissa suorempia, mutta onnekseni mun ystäväpiiriin on valikoitunut vain luotettavia, ihania naisia! :)