miehella suhde au pairiin?
Asutaan ulkomailla ja meilla on au pair (suomesta). Mieheni on kiireinen uraisa ja vahan kotona. Ei edes kiinnittanyt auppariin huomiota (nyt jalkeenpain ajatellen ihan liiankin vahan). Minulla alkoi olla todella ikava tunne ja laitoin olohuoneeseen videokamera nallen (juu sen elokuvamallin mutta taalla ihan oikeasti myytavana lastentarvikeliikkeessa), kuullostaa niin typeralta ja tunsinkin olevani viikkoja, kunnes nain mieheni tulevan kotiin (videolta) keskella paivaa ja tytto oli selvasti odotanut hanta ja halasi ovella!!
Olisi pitanyt olla vaan hiljaa kunnes kunnon todisteita, mutta en pystynyt. Mies narkastyi jarkyttavan paljon, oli kuulemma tullut kotiin hakemaan papereita jotka unohti ja osallistunut puhelinpalaveriin tyohuoneestaan kun ei olisi toihinkaan ehtinyt (kysyin miksi meni lahes tunti ennen kuin lahti). Mies suuttui niin paljon etta muutti nukkumaan vierashuoneeseen.
Tasta siis muutama pv (tapahtui ti) ja edelleen mies ei puhu minulle. Ja halausta ovella mies ei kiella (ei voikkaan kun nauhalla!) ja sanoi etta se oli vain ystavallishenkinen.. Outoa kun muuten ovat aika kylman asiallisia keskenaan.
En voi kysya ystaviltani mielipidetta, koska he ovat meidan yhteistuttuja taalla. Ja olen ihan neuvoton, pitaisiko pyytaa anteeksi, vaikka minulla silti vahvasti sellainen olo etta kary kavi?
Kommentit (12)
voitko tehdä miehen huomaamatta tuota uudestaan?
Pyydät anteeksi ja sanot miten vainoharhainen olit ja olet normaalisti muutaman viikon ja teet saman uudestaan.
Seuraavalla kerralla vaan odotat tapahtuuko enemmän ennenkuin otat asian esille.
ja uus tilalle!hei en mäkään meiän perheen isää halaillu ku olin nuorena Englannissa au pairina...
niin hyi helvetti! Laittakaa se lutka kotimatkalle sieltä. Mä potkisin kyllä ukonkin samalla ovenavauksella..
Ihan todellako luulet, että on normaalia halata au pairia keskellä päivää, kun vaimo on poissa, kun taas iltaisin vaimon läsnäollessa ollaan viileitä? Ihan sama, saitko hänet kiinni itse teosta. Tuo halailu kertoo kaiken.
Mies käyttää sinuun nyt henkistä väkivaltaa. Hän on pettänyt sinua ja rikkonut luottamuksen, mutta hän onnistuu teoillaan kääntämään asian niin, että sinä oletkin sen luottamuksen pettänyt. Älä alistu siihen. Tajua nyt, että kukaan mies ei halaile keskellä päivää palvelusväkeä missään tilanteessa. On aika toimia. Laita tyttö kotimatkalle ja kerro miehellesi, miten näet tilanteen. Äläkä nyt ihmeessä ole hiljaa asiasta ja pohdi sitä vain yksin. Ilmoita miehellesi, että kerrot kaikille tuttavaperheille ja lähetät vielä videon anopillekin Suomeen, jos ei ala olemaan rehellinen. Mies on itse mokannut teidän avioliittonne, älä suostu tämän enempää uhriksi!
Hei.
Olen ollut ihan sekaisin omissa ajatuksissa ja nyt kylla tuntuu silta etta pakko toimia. Soitin aupair valitykseen tanaan lounastunnilla ja selvitin mahdollisuutta tyton kotiuttamiseen.
Miehelle puhun illalla ja sanon etta vaikka olisin vaarassa en halua pitaa kotonani jotakuta joka saa minut tuntemaan oloni epavarmaksi. Jos ei suostu tyton lahtoon niin luulisi olevan todisteiden kasassa.
Ajattelen myos meidan pikkusita. Mita jos nakisi jotain?!
AP
taidat olla itse lihava lehmä joka kateellinen kun mies uittaa nakkia simpsakassa isotissisessä teiniblondissa!
auppari pihalle. ja heti! miten voit luottaa lapsesi jollekulle johon EI VOI LUOTTAA!!
millaisia todisteita teillä oli jotta lähditte/jätitte?
minun mies (ex) jäi kiinni emaileista. oli suoranaista pornoa kirjoiteltu puolin ja toisin ja vaikka mies sanoi sen olevan vaan nettijuttu niin pakkasin kamat seuraavana pv.
en pyytelis miehelta anteeks. itsehan mokas. Halailu ei ole asiallista kaytosta, etenkaan vaimon poissaollessa.
Luota vaistoosi.
Mita tapahtui nauhalla halauksen jalkeen?
halaus oli joko platoninen tai ei. Mutta kyllä minäkin suuttuisin ihan helvetisti jos mieheni asentaisi yhteiseen kotiimme jotain vakoilukameroita! Eikä ap kerro muita perusteita urkinnalleen kuin sen, että hänellä "alkoi olla todella ikävä olo". Sen sijaan että hän olisi puhunut miehen ja au pairin kanssa näiden epäilyttävän etäisestä suhteesta, hän alkoi vakoilla. "Valtava" luottamus ja suorat puhevälit on tainneet siinäkin suhteessa vallita.
Au pairin palauttaminen kotiin ilman mitään keskustelua, ilman että hänellä on mitään mahdollisuutta kertoa omaa puoltaan tarinasta - oli se mikä tahansa - on vain ja yksinomaan epäoikeudenmukaista.
Käryhän tuossa kyllä kävi...