Pidätkö miehesi vaatteita?
Kommentit (10)
t-paitoja kotona ollessa, huppareita ulkoillessa (loppuaikoina).
Muutoin aivan liian isoja. Mieheni on harteikas ja lihaksikas.
Mutta esim sukatkin käy jos omat likaiset.
Mutta esim sukatkin käy jos omat likaiset.
Mun jalka 36, miehen 44 =D
Mutta parit mun vikaostokset on kyllä päätyneet miehen vaatekaappiin, esim. liian isot verkkarit ja tuulitakki (no, se olikin alunperin miesten malli).
Tai no, miehen urheilukerrastoa saatan lainata, jos omat on pyykissä.
miehellä on aika pieni jalka, 41. Mulla on koko 40 joten hyvin voidaan pitää yhteistä sukkavarastoa
lähemmäs 39.Joten siten lainailen miehen sukkia ja hän minun jotka venyy.
vielä isän kokoista järkälettä.Pitkä tulee kuitenkin mutta ei liian pitkää-
Poikkeuksena yksi vanha huppari puutarhan hoitotakkina aikoinaan.
minä olen mallia; jos isännältä kaikki muu lopuu niin emäntä ei!
niin voi päätellä etten laihan mieheni vaatteisiin edes mahdu.
nuorempana käytin paitoja ja farkkuja.
Tottakai kaikki ihania isoja paitoja joihin voi kääriytyä,olen itse osan hänelle ostanut lahjana tai ollaan tuotu ulkomaanmatkoilta.