voiko lapset harrastaa liikaa?! mitä ihmettä?

onko se nyt niin kamalaa, jos lapset harrastaa kilpaurheilua? Lapset tahtovat, että heidät otetaan vakavasti, ja ymmärtävät, että jos mielii pärjätä kisoissa, on treenattava. Itse lapsuuteni kilpaurheilleena muistan sitä hyvällä, ja omatkin käyvät treenaamassa 9v 3 krt/vko + leirejä ja kisoja n. 2/3 viikonlopuista, 7v 4 krt/vko + leirit ja kisat. Ja ne rakkaimmat ystävät on siellä harrastuksessa, koulukavereiden kanssa on aikaa iltapäivät. Ja vanhemmat osallistuvat lajiin aktiivisesti.

Ja oikeastaan harrastus on muuttunut rakkaaksi vasta näiden kilpailujen myötä! Ne ovat ihan huippukohtia ja pääasiassa ei suinkaan ole se, miten meni ja miten sijoittui, vaan se kaikki muu säpinä siinä kisojen ympärillä, kavereiden kanssa hössötys ja se ilmapiiri. Itseasiassa noiden pienempien kohdalla ei edes julkaista mitään tulosluetteloita, ehkä 3 parasta palkitaan, mutta muuten arviointi tapahtuu tähdillä jne. Mun mielestä lapset suhtautuvat tosi mutkattomasti noihin tuloksiin, ei meillä koskaan ole ollut mitään kriisejä vaikka joskus menee hyvin ja joskus huonosti.

Päinvastoin, on ihan hyväkin oppia se, ettei aina kaikki mene kuten on suunniteltu ja esim. katsoessamme taitoluistelun EM-kisoja joissa Kiira Korpi "romahti", lapset suhtautuivat siihen tosi fiksusti että hyvätkin epäonnistuu tärkeissäkin paikoissa eikä siinä ole mitään kamalaa.

Itsekin olen ollut "lapsiurheilija" ja saanut siitä suunnattoman paljon hyvää elämääni, ehkä siksi asenteeni tähän on positiivinen.

Ja lapset siis harjoittelevat:

9 v: 4 x viikossa 2-3 h kerrallaan, + joka toinen viikonloppu ekstrana "tehopäivä" lauantaian 4 h.

8 v: 4-5 krt viikossa 45 min-2 h.

Lisäksi omatoimista venyttelyä yms.

Vähän raskailta, vaikka lapset eivät olisi sitä mieltä. Ettehän te ehdi viettää paljoa aikaa yhdessä.

Jossain vaiheessa ehkä pitää karsia, meillä niin on käynyt yläasteelle siirryttäessä.

Amispoika esikoinen ei enää harrasta mitään muuta kuin jatkuvaa nettipelaamista.

Seiskaluokkalaiselle pojalle soitto ja melonta näyttävät jäävän rakkaiksi.Taitoluistelu tippui pois. Soittoharrastukseen menee 4 tuntia viikossa (soittotunti, teoria, 2 eri orkesteria) plus kotiharjoittelut. Melonta on lähinnä kesällä kun soitossa on taukoa. Talvisin käy kerran viikossa melojien uimatreeneissä. Ja tuntuupa tuolla olevan aikaa vielä luuhata kavereillakin melkein joka päivä.



Nuorempien lasten harrastukset on jääneet vähemmäksi, koska en enää ole kotiäiti. Mutta ei se sitä tarkoita että minulla olisi silti aikaa olla lasten kanssa. Videon ja tietsikan ääressä nuo 12 ja 6v lähinnä istuvat.

ja koska et itse ole töissä. Jos olisit töissä, voisi aikataulu olla liian raskas ja yhteista aikaa jäädä liian vähän. Toki kannattaa huomioida tilanteen mahdollinen muutos sitten, jos/kun koulu alkaa vaatia enemmän voimavaroja ja koulupäivät pitenevät.



Meillä aika sama tilanne, lapsilla on paljon harrastuksia. Esikoisen kohdalla varsinkin joudutaan varmasti tulevaisuuessa miettimään mistä karsitaan, mutta turha sitä on murehtia ennen kun on ajankohtaista. Toistaiseksi koulupäivät lyhyitä ja koulu helppoa, läksyihin menee pari minuuttia. Lapsi kaipaakin niitä koulun ulkopuolisia virikkeitä. Kavereidenkin kanssa ehtii olemaan ihan mukavasti, kun harrastusaikataulut saatiin soviteltua järkevästi. Ei ole joka päivä menoa. Ja se harrastuksessa olo on myös kavereiden kanssa oloa, sieltä on löytynyt hyviä ystäviä.

töissä ja koulussa, olisi tuossa aivan liikaa ohjelmaa iltoihin. Mielestäni eskari-ikäiselle ja pikkukoululaisille on tosi tärkeää juuri se kavereiden kanssa vietetty aika. Lähipiirissämme on lapsia, joita ei koskaan voi hakea ulos, kun ovat melkein aina treenaamassa jotain. Välillä sitten on esim. puoli tuntia aikaa vapaaseen leikkiin pihalla ennen treeneihin lähtöä tms. En halua missään tapauksessa omille lapsille vastaavaa.

lapsella on ollut pienestä pitäen monta kilpailuhenkistä harrastusta. Kaiken lisäksi jopa Hippo-kisat on otettu erittäin vakavalla mielellä alkulämmittelyineen kaikkineen. Lapsen odotetaan pärjäävän jokaisessa harrastuksessaan huippuhyvin eikä perheellä juurikaan ole yhteistä aikaa aikuisten työn ja kaikkien perheenjäsenten harrastuksien vuoksi. Lapsi oireilee jo nyt lievästi (käytöshäiriöitä, manipulointia jne.) ja hirvittää, millainen tällaisen lapsen tulevaisuus oikein on.

ihan aidon huolen lapsistanne. Liika on aina liikaa ja saattaa valitettavasti kostautua myöhemmin. Yleinen ohje on, että alle kouluikäinen ei välttämättä tarvitse harrastusta lainkaan ja alakoululaiselle riittää 1 harrastus 1-2 x vko, jolloin jää tilaa sille elintärkeälle vapaalle leikille ja luovalle toiminnalle myös - unohtamatta tärkeitä kaverisuhteita ja perheen yhteistä aikaa (autossa yhtä aikaa istuminen tai toisen harrastuksen ajan vaikka hallin kahviossa maleksiminen yhdessä eivät ole tätä).

Osaako lapsesi viettää aikaa ilman ohjausta? Käyttää omaa mielikuvitusta, että keksii tekemistä?

"kilpaurheilevien" lasten äiti vastaa:

Tänä aamuna lähdimme kaikki ulos pulkkamäkeen ja tulimme sieltä äskettäin. Nyt yläkerrassa on kolmen lapsemme yhteinen leikki, kuuluu olevan joku "rantalomaleikki" eli hakivat alakerasta bikineitä, tyyhkeitä jne. ja hirveä pulina ja pulputus kuuluu kuten yleensä, leikit ovat ihan uskomattoman hauskoja ja mielikuvituksellisia. Kohta syödään.

Vanhimmalla on sitten harkat klo 16-19.30, sen jälkeen katsotaan yhdessä Idols (hyi meitä!!!) ja sitten nukkumaan. 8-vuotiaalla ei tänään ole harkkoja.

Eilen vanhimmalla oli "tehopäivä" jonne lähdimme klo 8, olimme takaisin klo 13. Nuoremmalla oli harkat klo 18-19. Tuossa välissä ulkoilimme ja söimme. Harkkojen jälkeen kävimme saunassa ja katsoimme yhdessä elokuvan.

Huomenna tokaluokkalaisella on koulua on 8-12 ja harkat klo 15-16. Luultavasti meillä on koulun jälkeen joku koulukaveri leikkimässä ja välipalalla ja illalla ihan vaan ollaan.

En tiedä. Mun mielesteä me ehdimme olla yhdessä ihan tarpeeksi. Ja kun ollaan yhdessä, lapset kyllä useimmiten leikkii ihan keskenään jotain tai sitten pelailemme tai katsomme leffaa.

Voi johtua siitä, etten itse ole koskaan harrastanut useita juttuja samanaikaisesti. Omalle lapselleni soisin 1-2 harrastuskertaa viikossa (nyt 1 kerta, 5 vuotias) ja muu harrastaminen olisi vapaampaa perheen ja kavereiden kanssa touhuamista esim. ulkoilua ja liikkumista eri muodoissa, teatteria, musiikkia, askartelua ym.



Milloin ehditte viettää aikaa ja elää arkea perheen kesken? Minusta arki-illat päiväkodista nukkumaanmenoon ovat lyhyitä enkä halua että joka ilta on ohjelmoitua menoa. Kiva on tavata ystäviäkin.

Että näissä perheissä (kuten omassammekin) lasten harrastus tietenkin alkaa siitä jostain 1 x viikossa jotain muskaria tai luistelukoulua ja se on ihan jees ja siinä vaiheessa usein jo se tuntuu ainakin vanhemmista paljolta. Se on siinä vaiheessa vaan yksi ohjelmoitu juttu viikossa.



Jos lapsi jatkaa harrastusta, määrä kasvaa vähitellen ja lapsi ja vanhemmat kasvavat siihen mukaan. Se muuttuu ohjelmoidusta numerosta elämäntavaksi. Sellaisen jonka perheessä ei harrasteta on varmaan tosi vaikea kuvitellla että siitä harrastuksesta usein löytyy ihan koulukavereiden veroisia kavereita sekä lapselle että vanhemmille ja sen harrastuksen ulkopuolellakin ollan yhdessä. Meillä ainakin on tosi tiivis ystäväporukka lapsemme harrastuksen ympärillä, pari parempaa perhetuttua joiden kanssa istutaan iltaa ja soitellaan tyyliin päivittäin ihan muuten vaan.



Jos joku "pudotetaan" yhtäkkiä mun kuskaus ja aikataulurumbaan, varmaan kuolee siltä istumalta koska ei tajua sitä, että mulla on oikeasti ystäviä niissä vanhemmissa joiden kanssa käydään lenkillä harkkojen aikana tai vaan jutellaan niitä näitä ja lapsilla on melkeimpä parhaat ystävät niistä harrastusporukoista, joille pidetään ihan samalla tavalla kaverisynttäreitä ja käydään leikkimässä kavereiden luona kuin luokkakavereidenkin. Tämän lisäksi on tietenkin ne ihan koulukaverit ja omat sisarukset.

Mutta yleensä ne kunnianhimoisten vanhempien lapset on inhottuja kaveriporukoissa juuri siksi, että ovat ylimielisiä paskoja ja ikuisia voittajia ja parempia toisia. Vaikka eivät siis olisikaan, mutta ego on kasvanut ylisuureksi ja luulevat olevansa aina hiukan rikkaampia, mahtavempia ja parempia. Liehittelijöitä näillä kakaroilla on, mutta ei oikeita kavereita, koska he ovat inhokkilistan ykkösiä ja kaverit on ensimäisenä nauramassa kun tällainen mahtailija tipahtaa.

lapsella on ollut pienestä pitäen monta kilpailuhenkistä harrastusta. Kaiken lisäksi jopa Hippo-kisat on otettu erittäin vakavalla mielellä alkulämmittelyineen kaikkineen. Lapsen odotetaan pärjäävän jokaisessa harrastuksessaan huippuhyvin eikä perheellä juurikaan ole yhteistä aikaa aikuisten työn ja kaikkien perheenjäsenten harrastuksien vuoksi. Lapsi oireilee jo nyt lievästi (käytöshäiriöitä, manipulointia jne.) ja hirvittää, millainen tällaisen lapsen tulevaisuus oikein on.

haluaisi, koska äiti tipahtaa tästä statusryhmästä pois. Tätäkin on nähty.

Että näissä perheissä (kuten omassammekin) lasten harrastus tietenkin alkaa siitä jostain 1 x viikossa jotain muskaria tai luistelukoulua ja se on ihan jees ja siinä vaiheessa usein jo se tuntuu ainakin vanhemmista paljolta. Se on siinä vaiheessa vaan yksi ohjelmoitu juttu viikossa.

Jos lapsi jatkaa harrastusta, määrä kasvaa vähitellen ja lapsi ja vanhemmat kasvavat siihen mukaan. Se muuttuu ohjelmoidusta numerosta elämäntavaksi. Sellaisen jonka perheessä ei harrasteta on varmaan tosi vaikea kuvitellla että siitä harrastuksesta usein löytyy ihan koulukavereiden veroisia kavereita sekä lapselle että vanhemmille ja sen harrastuksen ulkopuolellakin ollan yhdessä. Meillä ainakin on tosi tiivis ystäväporukka lapsemme harrastuksen ympärillä, pari parempaa perhetuttua joiden kanssa istutaan iltaa ja soitellaan tyyliin päivittäin ihan muuten vaan.

Jos joku "pudotetaan" yhtäkkiä mun kuskaus ja aikataulurumbaan, varmaan kuolee siltä istumalta koska ei tajua sitä, että mulla on oikeasti ystäviä niissä vanhemmissa joiden kanssa käydään lenkillä harkkojen aikana tai vaan jutellaan niitä näitä ja lapsilla on melkeimpä parhaat ystävät niistä harrastusporukoista, joille pidetään ihan samalla tavalla kaverisynttäreitä ja käydään leikkimässä kavereiden luona kuin luokkakavereidenkin. Tämän lisäksi on tietenkin ne ihan koulukaverit ja omat sisarukset.

haluaisi, koska äiti tipahtaa tästä statusryhmästä pois. Tätäkin on nähty.

Että näissä perheissä (kuten omassammekin) lasten harrastus tietenkin alkaa siitä jostain 1 x viikossa jotain muskaria tai luistelukoulua ja se on ihan jees ja siinä vaiheessa usein jo se tuntuu ainakin vanhemmista paljolta. Se on siinä vaiheessa vaan yksi ohjelmoitu juttu viikossa. Jos lapsi jatkaa harrastusta, määrä kasvaa vähitellen ja lapsi ja vanhemmat kasvavat siihen mukaan. Se muuttuu ohjelmoidusta numerosta elämäntavaksi. Sellaisen jonka perheessä ei harrasteta on varmaan tosi vaikea kuvitellla että siitä harrastuksesta usein löytyy ihan koulukavereiden veroisia kavereita sekä lapselle että vanhemmille ja sen harrastuksen ulkopuolellakin ollan yhdessä. Meillä ainakin on tosi tiivis ystäväporukka lapsemme harrastuksen ympärillä, pari parempaa perhetuttua joiden kanssa istutaan iltaa ja soitellaan tyyliin päivittäin ihan muuten vaan. Jos joku "pudotetaan" yhtäkkiä mun kuskaus ja aikataulurumbaan, varmaan kuolee siltä istumalta koska ei tajua sitä, että mulla on oikeasti ystäviä niissä vanhemmissa joiden kanssa käydään lenkillä harkkojen aikana tai vaan jutellaan niitä näitä ja lapsilla on melkeimpä parhaat ystävät niistä harrastusporukoista, joille pidetään ihan samalla tavalla kaverisynttäreitä ja käydään leikkimässä kavereiden luona kuin luokkakavereidenkin. Tämän lisäksi on tietenkin ne ihan koulukaverit ja omat sisarukset.

No ehkä olet joo nähnyt, mutta meillä on perhetuttuja sellaisten harrastusten parista jotka on jo lopetettu (esim. taitoluistelu). Ei montaa, mutta ne kaksi parasta ystäväpariskuntaa lapsineen, joiden kanssa oltaisiin varmaan ystävystytty vaikka jossain perhekahvilassa sitten. Olisko se jotenkin parempi? Ehkä me oltais tultu riippuvaiseksi MLL:n perhekahvilasta ettei äiskä putoa ulkopuolelle sitten vaikka lapset ei haluaisi käydä. Yhdestä näissä kyseessä olevista perheistä lapsi vielä luistelee ja on lahjakas, meidän kahden muun perheen lapsilla on muut harrastukset jo. Toki se varmaan kasvaa elämäntavaksi että on harrastuksia eikä vaan olemista.

En tiedä ketään jonka lapsi olisi mukana sen takia että vanhempi hakisi seuraa.

Itse kuolisin tuollaiseen elämään. Joka päivä aikataulutettua ohjelmaa? Onko teillä koskaan sellaisia päivä jolloin kenelläkään ei ole harrastusta? Että voi tehdä ihan mitä huvittaa ja mihin aikaan huvittaa? Että voi vaikka vain maata kotona, saunoa ja katsoa vaikka leffaa lasten kanssa? Ehdittekö koskaan kyläilemään koko perheen voimin? Käykö teillä koskaan vieraita?



Joku tuossa aiemmin kertoi vkl ohjelmastaan ja miten harkkojen väleissä jää aikaa oleskeluunkin. Itse en miellä tuota kuitenkaan kovinkaan rennoksi vapaa-ajaksi jos kuitenkin pitää elää kellon mukaan, että ehtii taas seuraaviin treeneihin.



Itse nautin kiireettömästä vapaa-ajasta. En halua opettaa lapsilleni sellaista elämäntapaa, että koko ajan pitää suorittaa tai tehdä jotain merkityksellistä tai päämäärähakuista. Yhteinen päivällinen on pakollinen meillä. Arvostan erittäin korkealle myös sen, että lapset saavat mallin siitä miten hoidetaan sosiaalisia suhteita, kyläilyjä puolin ja toisin koko perheen voimin jne. Yleensäkin perheenä oleminen on tärkeää. Se, että olemme paljon yhdessä ja teemme asioita yhdessä eikä niin, että aina joku on harkoissa.

Itse kuolisin tuollaiseen elämään. Joka päivä aikataulutettua ohjelmaa? Onko teillä koskaan sellaisia päivä jolloin kenelläkään ei ole harrastusta? Että voi tehdä ihan mitä huvittaa ja mihin aikaan huvittaa? Että voi vaikka vain maata kotona, saunoa ja katsoa vaikka leffaa lasten kanssa? Ehdittekö koskaan kyläilemään koko perheen voimin? Käykö teillä koskaan vieraita? Joku tuossa aiemmin kertoi vkl ohjelmastaan ja miten harkkojen väleissä jää aikaa oleskeluunkin. Itse en miellä tuota kuitenkaan kovinkaan rennoksi vapaa-ajaksi jos kuitenkin pitää elää kellon mukaan, että ehtii taas seuraaviin treeneihin. Itse nautin kiireettömästä vapaa-ajasta. En halua opettaa lapsilleni sellaista elämäntapaa, että koko ajan pitää suorittaa tai tehdä jotain merkityksellistä tai päämäärähakuista. Yhteinen päivällinen on pakollinen meillä. Arvostan erittäin korkealle myös sen, että lapset saavat mallin siitä miten hoidetaan sosiaalisia suhteita, kyläilyjä puolin ja toisin koko perheen voimin jne. Yleensäkin perheenä oleminen on tärkeää. Se, että olemme paljon yhdessä ja teemme asioita yhdessä eikä niin, että aina joku on harkoissa.

Miten jotakuta voi ahdistaa se, että vaikka neljältä sunnuntaina on jotain ohjelmaa?

Miten määrättömästi sitä oleilua tarvitaan että se on laadukasta? Touhuatteko te kokó perheenä 24/7 menemään ja jos, niin mitä pahaa on siinä, että siinä on mukana myös koulun lisäksi ohjattua toimintaa?

Kyllä mä osaan nauttia päivästä ilman että mietin, että klo se ja se on jotain. Ehkä se on vaan ajanhallintaa tai muuta. Eikö muka kenenkään muun tarvitse ajatella kelloa vaan voi vaan ajautua flown vietäbäksi ja antaa lasten leikkiä????

Tottakai käydään mökeilllä, laskettelemassa, hiihtämässä, lomilla jne. viikonloppuisin ja silloin harrastus jää väliin, ei niin vakavaa, mutta en ymmärrä miten päivän voisi pilata joku yhden tunnin ohjelma jossain välissä?

on 2-3 tunnin harkat ja viikonloppuisin 4 tuntia.



No jokainen tavallaan. En yhtään ihmettele, että pariskunnat eroaa kun ei ole mitään yhteistä. Toinen kykkii kotona toisen lapsen kanssa, toinen odottaa toista autossa harkoista.



Illat toinen vanhemmista viettää kuskaten toista ja toinen toista.

pienestä pitäen aikataulutetaan lasten elämä. Puhumattakaan kilpaurheilevista lapsista, herää kysymys kenen unelmaa siinä lopultakin toteutetaan???

Itsekin pienenä harrastin, joka ilta oli jotakin. Soittoharrastuksen vuoksi siihen päälle vielä kotiharjoittelu.

Kyllä oli rankaa. Haikeana ajattelin ystävääni joka sai jäädä koulun jälkeen leikkimään sisaruksiensa kanssa.

Myöhemmin opskellessani arvostamani opettaja painotti samaa asiaa. Ei lasten elämä saa olla juoksua paikasta toiseen, siihen kuuluu juurikin se lapsena oleminen leikit ja aikatauluttomuus. Tokihan vanhemmat pääsevät loppujen lopuksi helpommalla kun kuskaavat lapsiaan harrastuksiin, joissa muut ihmiset viettävät aikaa heidän lapsiensa kanssa..

että harrastukset jotenkin rajoittaisivat ystävien tapaamista. Siellä samoissa harrastuksissahan ne kaveritkin on ja sieltä tulee vielä lisääkin ystäviä.



Jotenkin mulle jää se käsitys eräiden kirjoittelusta, että harrastukset olisivat vain jonkun tietyn asian tekemistä varten. No onhan tietysti yksityiset soittotunnit sellaisia, joissa ei paljon ketään kavereita näe, mutta partio on jo sitten ihan eri kastia.

Kuulostaa järkyttävältä.

Itse kuolisin tuollaiseen elämään. Joka päivä aikataulutettua ohjelmaa? Onko teillä koskaan sellaisia päivä jolloin kenelläkään ei ole harrastusta? Että voi tehdä ihan mitä huvittaa ja mihin aikaan huvittaa? Että voi vaikka vain maata kotona, saunoa ja katsoa vaikka leffaa lasten kanssa? Ehdittekö koskaan kyläilemään koko perheen voimin? Käykö teillä koskaan vieraita?



Joku tuossa aiemmin kertoi vkl ohjelmastaan ja miten harkkojen väleissä jää aikaa oleskeluunkin. Itse en miellä tuota kuitenkaan kovinkaan rennoksi vapaa-ajaksi jos kuitenkin pitää elää kellon mukaan, että ehtii taas seuraaviin treeneihin.



Itse nautin kiireettömästä vapaa-ajasta. En halua opettaa lapsilleni sellaista elämäntapaa, että koko ajan pitää suorittaa tai tehdä jotain merkityksellistä tai päämäärähakuista. Yhteinen päivällinen on pakollinen meillä. Arvostan erittäin korkealle myös sen, että lapset saavat mallin siitä miten hoidetaan sosiaalisia suhteita, kyläilyjä puolin ja toisin koko perheen voimin jne. Yleensäkin perheenä oleminen on tärkeää. Se, että olemme paljon yhdessä ja teemme asioita yhdessä eikä niin, että aina joku on harkoissa.





Juurikin näin! Pikkukoululaisille koulunkäynnin opettelukin on jo haastavaa. Puhumattakaan kun aletaan mennä 3 ylöspäin, tulee kielet ja lukuaineet.

Kyllä siinä on tekemistä. Mietippä aikuinen itse, jos joka päivä opiskelisit uutta asiaa. Kyllä sekin vie voimia ja aivotyöskntely väsyttää, siihen päälle vielä läksyt.

Koulu on se lapsen työpaikka, harrastaa voi vastapainona. Ei toisena työpaikkana koulun jälkeen.

Kerran viikossa harrastaminen on maksimi tuossa iässä. Lapset stressataan kuiviin jo alakoulussa harrastuksilla, jotka vanhemmat ovat päättäneet kuuluvan lasten elämään.