Paha mieli: Suutahdin vauvalle.

Sulla taitaa olla esikoinen kyseessa ja muutenkin vahan mieli herkilla?

anna itsellesi vähän armoa.

Esikoinen joo ja vielä vähän epävarma itestäni äitinä, kaipa se itsevarmuus tässä sitten kasvaa ajan myötä..

mä olen karjunut tälle yli 1v mukulalle joskus samoin ett nyt perkele nukut...

kyllähä se ain sit harmittaa.

mä ymmärrän sua täysin...pinna katkee jossain vaihees...tääkään ku ei nukahda helposti illal...joskus valvottu jopa aamukolmeen:o

nii kyl siin tulee perkeleet mieleen...

älä jää murehtii asiaa... ei vauva sitä muista:)

mä olen yh joten ei ole ees miestä apuna...eikä siitä kyl ollu sillonkaa apua kun se täs nurkis loisi:(

eikä vauva todellakaan tuosta tule kärsimään. Sen sijaan on hyvä, että kiinnitit huomiota siihen, että suutuit vauvalle, mikä sinänsä on ymmärrettävää, kun väsyttää ja vauva huutaa, mutta kuitenkin väärin,koska vauvahan ei sitä ilkeyttään tee - seuraavalla kerralla kun tunnet samanlaista väsymystä ja suuttumusta, osaat kohdistaa ja purkaa sen paremmin. Vaikka eipä huutaminen ole kakista pahin tapa purkaa turhautumistaan, mutta ehkä on parempi huutaa vaikka kovaan ääneen AAAARRRRRHHHH kuin kohdistaa huutoa vauvalle. Joka ei kyllä siitä ymmärtänyt mitään eikä sitä tule muistamaan.

Ei se vauva noita muista, eihän se edes ymmärtänyt muuta kuin että oli kova ääni. Ihan samalla tavalla meidän vauva alkoi eilen parkua, kun demonstroin miten yksi mummo huusi kadulla vihaisena ja korotin ääntäni mummoa esittäessäni. Joskus maltti menee, mutta aika harvoin se maltti menee nimenomaan siihen pieneen lapseen, vaan yleensä on kyse väsymyksestä, voimattomuudesta tilanteen kanssa tai muusta aikuisen omasta ahdistuksesta.



Meillä on tämä uusin vauva sellaista allergista sorttia ja ekat 3 kk huusi tuollaiset viisi tuntia per ilta ja sen jälkeen on ollut kitisevä, huutava ja muutenkin hankala, ikää kohta 8 kk. Yöunia nukkuu korkeintaan 8 h putkeen ja sekin heräilyjen kera, yleensä valvotaan 1-2 tuntia joka yö plus pikkuheräilyt päälle. En jaksa enää edes muistaa kuinka monta kertaa on päässyt ärräpää tai olen heittänyt sohvatyynyt olkkarin nurkkaan tai muuten purkanut sitä väsymystä, raivoa ja voimattomuutta oman lapsen huudon edessä. Ei aina voi jaksaa ja normaali aikuinen aina hätkähtää, että "nyt ei mee mullakaan hyvin" ja pyrkii suojelemaan lastaan. Ihan niin kuin sinäkin nyt, kun kelaat asiaa ja mietit, mitä oikein tapahtui. Oot kuule just hyvä äiti lapsellesi, koitetaan jaksaa yhdessä. :)

Mun mielestä toi nyt on aika inhimillistä.

Munkin tekee mieli joskus karjaista vauvalle kun se joka hemmetin yö huutaa tunnin ja heräilee 10 kertaa huutamaan, mut mietin sillä hetkellä että se mun karjuminen ei ainakaan auttas asiaa. Jos mä huutaisin niin tod.näk vauva kiljuis vielä kovempaa.

Kyllä sitä varmaan jokainen väsynyt äiti on vauvalleen kovasti sanonut.

Ei äitikään mikään superihminen ole.

Turha kenenkään mitään on jeesustella miten kamalaa, sellasta nyt vaan sattuu.

Ole itteles armollinen. Kukaan ei oo täydellinen.

kun kaikkensa on koittanut ja silti huutaa niin siinä alkaa järki loppua ja ihmisen mikä lie vaisto toimii niin kun muut keinot loppuu.



Mutta eipä noilla ole traumoja jäänyt

mutta älä kuitenkaan tuollaista kieltä käytät kun karjut sille kun on vanhempi, tai koita malttaa mieli,äläkä karju. Sittenhän se huutaa vaan enemmän. Ymmärrän kyllä sua, olen itse hyvin lyhyt pinnasta sorttia mut oon nyt tähän mennessä oppinu olee huutamatta :) Välillä hermot menee, se on luonnollista ja ihan sallittuakin tietysti, täytyy vaan koittaa jotenkin oppia "hillitsemään" sitä romahdusta..

Toi oli eka kerta kun karjahdin vauvalle, sitä huutoa tosin oli ollut jo lähemmäs 5 tuntia, eihän se mikään hyvä tekosyy ole että saa karjua, mutta jotenkin päässä jo siinä vaiheessa vähän napsahti kun mikään ei auttanut. Puhuin siitä miehellekkin ja sanoin pahasta olostani, totesi vaan että tuo on normaalia, jossai vaiheessa elämässä tulee varmasti sellainen tilanne lapsien kanssa vastaan että tulee huudettua.



Ja tajusin sen todellakin itse että tein väärin. Olisi vaikka pitänyt mennä eri huoneeseen ja ärähdellä siellä yksinään hetken aikaa että olisi saanut "kiukun" purettua pois.



Ja sananne lohduttavat todellakin paljon. Kiitos todella paljon niistä!



Esikoinen kun on kyseessä, olen vielä hieman epävarma kaikesta mutta haluan tuntea itseni hyväksi äidiksi ja eilen se oli vähän niin ja näin.

Muisti ei ole vielä kehittynyt tuossa iässä, mutta tunenmuisti on. Eli siis tietoisesti lapsi ei voi myöhmmin palauttaa tilannetta mieleen, mutta tunnemuistiin se jää ja yhdistää todennäköisesti tulevaisuudessa vastaavat tilanteet tuohon.



Juuri tähänhän perustuu roskiksiin tms. vauvoina hylättyjen vahvat hylkäämistunteet aikuisenakin.



Sinun mokasi jos luulet että lapsi huutamalla _rauhoittuu_.

Muisti ei ole vielä kehittynyt tuossa iässä, mutta tunenmuisti on. Eli siis tietoisesti lapsi ei voi myöhmmin palauttaa tilannetta mieleen, mutta tunnemuistiin se jää ja yhdistää todennäköisesti tulevaisuudessa vastaavat tilanteet tuohon.

Juuri tähänhän perustuu roskiksiin tms. vauvoina hylättyjen vahvat hylkäämistunteet aikuisenakin.

Sinun mokasi jos luulet että lapsi huutamalla _rauhoittuu_.

En mä ole ainakaan sanonu että luulen lapsen rauhottuvan huutamisella, päinvastoin. Juuri purin pahaoloani sillä että olen tehnyt väärin kun olen huutanut, aina ei vain tule ajateltua tilanteessa selvä järkisesti. Kiitos kuitenkin kommentistasi.

Muisti ei ole vielä kehittynyt tuossa iässä, mutta tunenmuisti on. Eli siis tietoisesti lapsi ei voi myöhmmin palauttaa tilannetta mieleen, mutta tunnemuistiin se jää ja yhdistää todennäköisesti tulevaisuudessa vastaavat tilanteet tuohon. Juuri tähänhän perustuu roskiksiin tms. vauvoina hylättyjen vahvat hylkäämistunteet aikuisenakin. Sinun mokasi jos luulet että lapsi huutamalla _rauhoittuu_.

kyllä pitäisi mitään tramoja tunnemuistiin jäädä, eri juttu olisi jos huutaminen olisi jatkuvaa ja jokapäiväistä.

Muisti ei ole vielä kehittynyt tuossa iässä, mutta tunenmuisti on. Eli siis tietoisesti lapsi ei voi myöhmmin palauttaa tilannetta mieleen, mutta tunnemuistiin se jää ja yhdistää todennäköisesti tulevaisuudessa vastaavat tilanteet tuohon.

Juuri tähänhän perustuu roskiksiin tms. vauvoina hylättyjen vahvat hylkäämistunteet aikuisenakin.

Sinun mokasi jos luulet että lapsi huutamalla _rauhoittuu_.

Pois tästä ketjusta huutelemasta, ei sun jutuissas ole mitään tolkkua. Jos lapsi jätetään roskikseen vauvana, niin totta helvetissä sillä on vahva hylätyksi tulleen tunne-elämä aikuisena. Se, että lapsi on hylätty, jätetty jonnekin, vanhemmat ovat kuolleet tai lapsi elää kotonaan eristettynä, on aivan eri asia kuin se, että normaalilla vanhemmalla palaa pinna hetkellisesti.

Ap ei myöskään sanonut, että koitti rauhoittaa lapsen huutamalla. Taidat itse olla aika vinksahtanut, jos ap:n viestistä tosiaan saat sellaisen käsityksen, että mamma siellä kilpahuutaa pää punaisena lastaan hiljaiseksi ja on valinnut huutamisen päivittäiseksi kommunikointikeinokseen lapsen kanssa. Laiminlyötyjen lasten tunnemuisti on _täynnä_ hylkäyksiä, huutoa, satuttamista, välinpitämättömyyttä ja huonoksi osoittamista. Normaalisti kehittyneen lapsen elämä on _täynnä_ syliä, lämpöä, huolenpitoa ja rakkautta. Mietipä siellä keskenäsi, kumpaanko kategoriaan tuo sydän rakkaudesta pakahtuen lastaan hoitava ap mamma kuuluu. Ja mene sitten nurkkaan häpeämään viestisi kanssa.

Muisti ei ole vielä kehittynyt tuossa iässä, mutta tunenmuisti on. Eli siis tietoisesti lapsi ei voi myöhmmin palauttaa tilannetta mieleen, mutta tunnemuistiin se jää ja yhdistää todennäköisesti tulevaisuudessa vastaavat tilanteet tuohon. Juuri tähänhän perustuu roskiksiin tms. vauvoina hylättyjen vahvat hylkäämistunteet aikuisenakin. Sinun mokasi jos luulet että lapsi huutamalla _rauhoittuu_.

ja lässyn lää. Totta tuokin, mutta totta myös sekin, että eiköhän lähes tulkoon jokainen joskus tuskastu jos vauva vaan huutaa ja huutaa eikä loppua huutamiselle näy. Aika inhimillinen reaktio siis ap:lta. Ap, älä enää soimaa itseäsi. Ei vauva siitä yhdestä karjaisustasi rikki mennyt. Ja kyllä se epävarmuuskin pikkuhiljaa muuttuu varmuudeksi, kunhan opit luottamaan itseesi äitinä! Tsemppiä!

tukevista kommenteista! :)



Mieli on paljon parempi ja rauhallisempi.

Tottahan toki siitä tulee aivan karmea olo ja tuntee itsensä epäonnistuneeksi, vaikket sitä ole!



Mulla oli joskus tapana, että jos meinas ihan pinna katketa ja olin todella väsynyt niin annoin lapsen huutaa ja menin pihalle tupakalle, oli jemmassa aina hätävara. siinä saa tuuletella ajatuksia ja itseään ja sitten oli taas voimaa ja tarmoa täynnä, kun meni sisälle.

Mulla oli joskus tapana, että jos meinas ihan pinna katketa ja olin todella väsynyt niin annoin lapsen huutaa ja menin pihalle tupakalle, oli jemmassa aina hätävara. siinä saa tuuletella ajatuksia ja itseään ja sitten oli taas voimaa ja tarmoa täynnä, kun meni sisälle.

Mie meen vessaan istumaan, oli hätä tai ei. :D Pistän vaikka pöntön kannen alas, oven kiinni ja lukkoon ja puhaltelen aikani. Juon hammasmukista vettä ja katselen seiniä. Sitten jaksaa taas.

Mulla oli joskus tapana, että jos meinas ihan pinna katketa ja olin todella väsynyt niin annoin lapsen huutaa ja menin pihalle tupakalle, oli jemmassa aina hätävara. siinä saa tuuletella ajatuksia ja itseään ja sitten oli taas voimaa ja tarmoa täynnä, kun meni sisälle.

Mie meen vessaan istumaan, oli hätä tai ei. :D Pistän vaikka pöntön kannen alas, oven kiinni ja lukkoon ja puhaltelen aikani. Juon hammasmukista vettä ja katselen seiniä. Sitten jaksaa taas.

että kuinka kauan on sopivaa jättää se vauva huutamaan yksin ja mennä vaikka vessaan tai parvekkeelle rauhoittumaan? Itsellä ei ole vielä lapsia, mutta olen myös todella lyhytpinnaista sorttia ja monesti olen miettinyt, että mitenköhän sitten joskus tulevaisuudessa selviän tuollaisista tilanteista. Eli kuinka kauan voi hyvällä omalla tunnella siellä vessassa/parvekkeella rauhoittua, kuinka kauan lapsen voi antaa itkeä ilman, että tuntee tulleensa hylätyksi?

Mulla oli joskus tapana, että jos meinas ihan pinna katketa ja olin todella väsynyt niin annoin lapsen huutaa ja menin pihalle tupakalle, oli jemmassa aina hätävara. siinä saa tuuletella ajatuksia ja itseään ja sitten oli taas voimaa ja tarmoa täynnä, kun meni sisälle.

Mie meen vessaan istumaan, oli hätä tai ei. :D Pistän vaikka pöntön kannen alas, oven kiinni ja lukkoon ja puhaltelen aikani. Juon hammasmukista vettä ja katselen seiniä. Sitten jaksaa taas.

että kuinka kauan on sopivaa jättää se vauva huutamaan yksin ja mennä vaikka vessaan tai parvekkeelle rauhoittumaan? Itsellä ei ole vielä lapsia, mutta olen myös todella lyhytpinnaista sorttia ja monesti olen miettinyt, että mitenköhän sitten joskus tulevaisuudessa selviän tuollaisista tilanteista. Eli kuinka kauan voi hyvällä omalla tunnella siellä vessassa/parvekkeella rauhoittua, kuinka kauan lapsen voi antaa itkeä ilman, että tuntee tulleensa hylätyksi?

Muakin kiinnostais tietää, jos seuraavalla kerralla meinaa napsahtaa niin menen toiseen huoneeseen purkaamaan tunteitani, miten kauan uskallan antaa vauvan huutaa ettei vaan tule mitään traumoja..