Onko touretteen lääkettä?

Lääkehoito. Kuten muissakin kehitysiän neuropsykiatrisissa häiriöissä TS:n lääkehoito ei ole parantavaa vaan oireita helpottavaa. Lääkehoidon tavoitteena on nykimisoireiden vähentäminen sellaisiksi, etteivät ne häiritse jokapäiväistä elämää. Oireiden häiritsevyyden kynnys on hyvin vaihteleva kaikenikäisillä.



Yleisimmin käytettyjä lääkkeitä ovat tavanomaiset psykoosilääkkeet, dopamiinin postsynaptisten reseptorien antagonistit ja uudet psykoosilääkkeet, jotka vaikuttavat sekä serotoniini- että D2-reseptoreihin (esim. risperidoni, olantsapiini ja ketiapiini). Muita vaihtoehtoja ovat alfa-adrenergiset agonistit klonidiini ja guanfasiini, joka on erityislupavalmiste. Hoitosuositusten antaminen on ongelmallista, koska tutkimuksissa potilasmäärät ovat olleet suhteellisen pienet ja tutkimusasetelmiin liittyy myös ongelmia (ks. Scahill ym. 2006).



Haloperidolin aloitusannos vaihtelee potilaan painon mukaan välillä 0,25-0,5 mg/vrk yhtenä tai kahtena annoksena. Enimmäisannos on 5 mg/vrk. Tällä annoksella ei ole ilmennyt merkittäviä haittavaikutuksia (Scahill ym. 2000), mutta suurempia annoksia käytettäessä voi esiintyä väsymystä, vatsakipua, päänsärkyä ja painon nousua. Jos vaste haloperidoliin on ollut riittämätön tai haittavaikutukset ovat estäneet sen käytön, vanhoista psykoosilääkkeistä pimotsidilla ja uusista risperidonilla on osoitettu olevan samanlainen teho TS-oireisiin. Niistä on oleellista hyötyä noin 50-60 %:lle potilaista (Scahill ym. 2006).



Pimotsidin aloitusannos on 1-2 mg/vrk. Sitä suurennetaan asteittain määrään 8 mg/vrk (Scahill ym. 2000). Pimotsidin haittavaikutukset ovat samat kuin haloperidolilla. Erityisesti on huomioitava QT-ajan pidentymisen mahdollisuus kuten muitakin psykoosilääkkeitä käytettäessä.



Uusista psykoosilääkkeistä risperidonia on käytetty eniten TS:n hoidossa. Sen teho nykimisoireisiin on hyvä (Bruggeman ym. 2001, Scahill ym. 2003), yhtä hyvä kuin klonidiinin (Gaffney ym. 2002).



Muitakin uusia psykoosilääkkeitä on käytetty menestyksellisesti, mutta niitä koskevat aineistot ovat pieniä, minkä vuoksi niiden asettaminen suositettavuusjärjestykseen on mahdotonta. Näitä lääkkeitä tulee käyttää, jos edellä mainituilla lääkkeillä on ollut haittavaikutuksia tai riittävää vastetta ei ole saavutettu.



Uusilla psykoosilääkkeillä on useita haittavaikutuksia, joista tavallisimmat ovat väsymys ja painon nousu. Risperidoni aiheuttaa nuorille painon nousua samaan tapaan kuin olantsapiini ja selkeästi enemmän kuin aikuisille (Ratzoni ym. 2002). Ekstrapyramidaalioireiden ja prolaktiinipitoisuuden kasvun mahdollisuus liittyy myös uusiin psykoosilääkkeisiin.



Klonidiini on noradrenergisen alfa-2-reseptorin agonisti, jonka teho on pienempi verrattuna psykoosilääkkeiden tehoon. Aloitusannos on yleensä 0,025 mg. Sitä suurennetaan asteittain 1-2 viikon välein kokonaisannokseen 0,025-0,1 mg x 1-5/vrk (Scahill ym. 2006).



Klonidiinin käyttöä on harkittava, jos TS-potilaalla on myös ADHD. Toisaalta klonidiini on monilääkehoidosta huolimatta hyvä vaihtoehto, kun vanhasta tai uudesta psykoosilääkkeestä on ilmennyt haittavaikutuksia. Klonidiinin lisäämisellä voidaan pienentää D2-antagonistin annosta. Lievissä tapauksissa klonidiinia on suositeltu myös ensisijaiseksi lääkkeeksi (Scahill ym. 2006).



Klonidiinin yleisin haittavaikutus on väsymys. Joskus se on suotuisakin sivuvaikutus TS-potilaille, joilla esiintyy nukahtamisvaikeuksia. Koska klonidiini on perusvaikutukseltaan antihypertensiivi, haittavaikutuksena voi ilmetä epämääräistä huimauksen tunnetta hypotension vuoksi. Toisaalta sen käytön äkillinen lopettaminen voi johtaa verenpaineen kohoamiseen.



Myös monia muita lääkkeitä on käytetty vaihtelevalla menestyksellä TS:n hoidossa (Scahill ym. 2006), mutta kokemukset niistä ovat toistaiseksi vähäiset.



Erikoistilanne nykimisoireiden (ja myös pakko-oireiden) hoidossa on oireiden selittämätön äkillinen paheneminen. Sen syyksi voi osoittautua streptokokki-infektio. Tällöin oireet saadaan uudelleen hallintaan penisilliinikuurilla (Mell ym. 2005).