**PITKIKSET VKO 43**

Morjens vaan kaikki ja erityisesti Pantteri!

Mäkin oon uus tällä listalla vaikka oon jo monta vuotta ihmetelly ja kummastellu tätä kehon toimintaa.

Mä oon ollu ilman pillreitä jo 4 vuotta ja vielä en oo mihinkää tutkimuksiin menny sen enempää kuin 3 vuotta sitte söin 3kk kuurin teroja ja klomeja että saatais menkat tulleen. No ne tuli sit just sen 3kk ja sit palattiin taas tuttuun epäsäännölliseen kiertoon.

Mun piti sitä siis kirjottaa, et viime kierrossa käytin ekaa kertaa ovistikkuja ja bongasin oviksen kp33 eli tosi myöhään. Sit mun menkat alko tasan 2 vkon päästä siitä eli kp47. Sullakin voi se ovis olla siis myöhään, kuten mullakin. Oli kyllä maha kipee ja viilteli " kivasti" melkein sen viikon ajan kun bongasin oviksen. En tikuttanu ku yhen kerran, mut olin sitäkin iloisempi kun ylipäätään sain ovisviivan siihen tikkuun.

Nyt on menossa kp18 ja ajattelin taas reilun 1,5 viikon päästä alkaa bongaan. Viime kierrossa oli kyl niin selkeet merkit kropassa, et ei ollu vaikee missata ovulaatiota. Katotaan mitä tapahtuu tässä kierrossa; toivottavasti merkit on yhtä selkeet!

Meinaatko sä odottaa vai mitä oot ajatellu tehä?

Heipä hei ystävät!



Vaikka nykyisin tuleekin enemmän seurattua tuota lapsettomuuspalstaa niin olen teidänkin kuulumisia käynyt ajoittain kurkkimassa. Monet teistä ovat plussanneet ja jopa on saatu eka pitkisvauvakin ;) Onnea!



Mia79 olet vielä jaksanut pysyä yhtenä kappaleena. Paljon vaan tsemppiä loppuraskauteen, nythän olet jo ihan turvallisilla viikoilla.



Oma napa kertoo sen verran, että tänään olin follikkeliultrassa ja clomit olivat nyt tepsineet ihan hyvin kun kp11 oli vasemmassa munasarjassa yksi reilun 12mm rakkula ja yksi yli 13mm rakkula. Ensi viikon alussa olisi tarkoitus tehdä ihka eka inseminaatio (=keinohedelmöitys)! Meistähän ei siis muuta vikaa ole löytynyt kuin minun osaltani se, että munasolu ei tahdo kypsyä ja irrota ilman apua. Tosin yksi luomuovis tuli tässä pari kuukautta sitten koettua, josta sain ilmeisesti varhaisen keskenmenon. Nyt on kuitenkin sydän toivoa täynnä ja peukut ja varpaat pystyssä, että tätä vastamäkeä olisi jo ollut ihan riittämiin ja olisi meidän vuoro saada iloita raskaudesta. Eikä hirvitä yhtään vaikka mahdollisuus tosiaan on vaikka tuplaonnistumiseen ;) Voihan se olla että sitä taas tulla henkisesti naama edellä asfalttiin, mutta nyt haluan ainakin nauttia siitä, että toivoa on saada nyytti meillekin.



Tsemppiä kaikille pitkiksille ja toivottavasti pitkisten pino olisi pysyvä luonteinen täällä vauvakuumeilijoiden puolella sillä uskon että tästä poppoosta saa jokainen voimia ja neuvoja. Näin ainakin omalla kohdalla. Hyvää jatkoa kaikille!

Wäiski74:lle: Ainakin vielä aion odotella... Ei vaan millään malttais, kun kierrot venyy ja raskautumismahdollisuuksia ei ole, kun ovulaatiota ei näy tapahtuvan... Mutta voisin tosiaan yrittää tikuttaa nyt kärsivällisesti vaikka parin viikon ajan ja jos mitään ei siihen mennessä ole tapahtunut, niin voisi varata aikaa lääkärille. Saakos Wäiski udella teidän tilannetta... Esittelysi mukaan olet jo useamman vuoden ollut ilman pillereitä. Onko vauva-yritystä ollut pillereiden lopettamisesta asti? Eli oletko näin pitkään sinnitellyt ilman lääkäriin menoa?



Mun kohdalla " sterssiä" aiheuttaa myös se, että olin aina ajatellut lasten ikäeroksi n. 3 vuotta ja nyt tuntuu ikävältä ajatella, että ikäero kasvaa. Niinhän se on, ettei elämää voi suunnitella. Nyt olen yhä kiitollisempi meidän esikoisesta, kun ymmärrän millainen sattuma oli, että sai alkunsa. 3 kuukauteen pillereiden lopettamisen jälkeen menkkoja ei kuulunut ja yhdestä kerrasta ilman muuta ehkäisyä sai alkunsa. Ja ovulaatiosta ym. ei tietoakaan.

Pipsille ja miehelle mielettömän isot onnittelut pienestä ihmeestä! <3



Ja kaikille muillekin tervehdykset.. =)



Jokainenhan tekee omat päätökset sen suhteen, missä vaiheessa hakee apua. Mun käsittääkseni vuoden yritys on yleisohje ja jos jotain vikaa tuntuu olevan niin puoli vuotta. Yleensä pettymys epäonnistumisten suhteen tuntuu alussa kovimmalta ja sitten siihen rupeaa jotenkin tottumaan. Ainakin omalla kohdalla eka puoli vuotta tuntui piinallisimmalta ja nyt toinen on puolikas on ollut suht kivuton tähän asti. Ekan kerran rupesi ahdistamaan pitkään aikaan vasta tänään ja siksi, että varasin ajan lapsettomuusklinikalle. Aika on vasta joulukuussa, koska mä haluan loppuun asti katsoa tämän yrityksen vuoden rajapyykkiin asti ja tuntuu, että ehdimme kyllä nähdä sitä hoitrumbaakin sitten. Ei ole kiirettä siis ollut sen suhteen. Voi ahdistuksen ahdistus. Onkohan se gyne hyvä? Kummasta löytyy vika? Mitä jos vika onkin miehessä, miten kestän sitten, kun hoidot, hormonit ja muut kohdistuvat minuun? Ja mitä jos vika onkin minussa, miltä se tuntuu? Miten pitkälle joudumme ylipäätään menemään, että saisimme joku päivä pitää sylissä pientä tuhisevaa kääröä? Niin paljon kysymyksiä vailla vastausta.



Tällä hetkellä en oikein koe enää itseäni vauvakuumeilijaksi, mutta vielä en ole lapsetonkaan. Vähitellen minäkin olen jo siirtynyt kurkkimaan lapsettomien pinoihin, lukemaan hoitoketjuja, klinikkakokemuksia jne. Että ehkä siitäkin syystä, olen täällä enemmän hiljaa. Kun ei taida kukaan muu olla samassa vaiheessa? Lilli78 olit aloittelemassa hoitoja, kerrothan joskus kuulumisia.



Jaksamisia kaikille ja kaikkiin tilanteisiin. :)

Täällä pitäisi viimeistellä gradu, joten kovasti eksyn internettiin... ;) No, enää loppurutistus jäljellä. Täytyy tunnustaa, että ajatukset eivät ole ihan pysyneet niin paljoa gradussa kuin olisi pitänyt, mutta...



[color=green]Kristiin@82:[/color] Kiva, että oot nyt päivittänyt listoja. Huh, en ole korvaamaton. ;D Paljon tsemppiä tärppipäiviin, kolmas ja neljäs clomikiertohan ovat kaikkein otollisimmat tärpille... Ja muista jättää mies välillä myös rauhaan, ettei siemennesteen laatu kärsi. ;) *naureskelee*



[color=purple]Veera24:[/color] Tulehan kertomaan s-progin tulokset! Tai ehkä voit kertoa jotain muuta... :) Hienoa, että metut näyttävät vaikuttavan!



[color=pink]Lilli78:[/color] Tsemppiä hoitoihin! Ja olisihan se mukavaa, jos aina välillä täälläkin piipahtaisit!



[color=orange]Pantteri:[/color] Alkuun pahoittelut listalla pitkään pyörineille, sillä taas pamautan tarinani kehiin. :) Mä tosiaan lopetin pillerit jo 02/04, mutta ei vielä silloin jätetty ehkäisyä. Mulla ei tullut kuukautisia ollenkaan, seuraavan kerran menin lääkäriin 09/04. Vuoto alkoi teroilla 10/04 ja samalla jätettiin ehkäisy pois. Vuotoa ei taaskaan kuulunut ja 12/04 mulla todettiin pco ja täydellinen ovuloimattomuus. Aloitin heti metut ja 01/05 söin ekan clomikuurin. Eli mulla aloitettiin lääkitys jo kaksi kuukautta ehkäisyn jättämisen jälkeen. Ei ehkä olisi aloitettu noin aikaisin, jos olisin pillerit vasta lokakuussa jättänyt pois, jonkin aikaa voi mennä elimistön palautumiseen normaalitilaan. Lääkärini tossa vaiheessa totesi, että kun en ihan selvästi ovuloi, niin on ihan turha jäädä odottelemaan, koska tilanne ei itsestään muuksi muutu. Eli ovuloimattomuuteen ainakin mulla puututtiin hyvin pian. Jos sulla ei tule luomusti menkkoja, kannattaisi ehkä tehdä kierron kartoitus ja ultrata munasarjat.



[color=blue]mörötin-81:[/color] Täälläkin nostetaan peukut pystyyn. Olisi oikein mukavaa saada toinenkin tuplamamma pitkiksistä. :) Eikös inseminaatio=keinosiemennys ja IVF=keinohedelmöitys? Eipä sillä niin väliä ole, kiinnitin vain huomiota. Meillähän olisi seuraavassa kierrossa ollut edessä piikitykset ja inssi, joten on tullut perehdyttyä hoitoihin..



Mulle oli vähän yllätys, kuinka voimakkaasti mä koin tutkimusten jälkeen, että oon lapseton. Mieskään ei kyllä oikein ymmärtänyt, hän on uskomaton optimisti. Kävin parin kuukauden aikana vahvasti läpi sitä, että mitä jos meille ei koskaan tulekaan lasta, kuinka pitkälle oon valmis hoidoissa menemään ja miltä musta tuntuisi, että miehestäni ei koskaan tulisi isää mussa olevan häiriön vuoksi. Muistan kyllä edelleen pysähtyä olemaan kiitollinen näistä kahdesta riehujasta, kaikki voisi olla niin toisin. Tammikuussa kyynelehdin miehen kainalossa, kun clomit eivät olleet tehonneet ollenkaan ja totesin jo silloin, että tämä on varmasti opettavainen ja pysäyttävä matka, jonka voin kyllä kulkea, mutta sillä hetkellä kun ei tiedä miten käy, se on todella rankkaa. Jos tietäisi, että ok, pitää käydä näissä ja näissä hoidoissa, mutta niillä tulen varmasti raskaaksi, olisi tilanne jotenkin helpompi. Mutta onneksi vaihtoehtoja on monia ja lopulta kai asia on jonkin korkeamman käsissä.



Tällaista pohdintaa tänään.



Mia79 ja touhukaksikko rv 32+5

Ekaksi PALJON ONNEA Pipsille ja miehellesi pienestä tyttärestä! Mukavaa, että kaikki meni hyvin. Hyvää vauva-arjen jatkoa teille!



Möröttimelle tsemppiä inseminaatioon. Pidän peukut ja varpaat pystyssä, jotta teille tärppi tulisi!



Omaa napaa: Rakenneultrassa oltiin torstaina ja siellä kaikki oli kunnossa. Sukupuolta ei haluttu tietää, mutta itse uteliaana kuitenkin yritin sitä selvittää ja omat päätelmät teinkin, mutta mutta, tulos selviää sitten maaliskuussa. Pari viikkoa sitten ollut verinen vuoto loppui onneksi eikä ole toistunut.



Lopuksi vielä tervetuloa mukaan kaikki uudet!



Mimmu ja masuasukki rv 20+2

Pääsin mäkin kaiken kiireen keskeltä tähän koneen viereen pitkästä aikaa..

Pantteri: Juu, saa udella meidän tilanetta. Me tosiaan päätettiin ihan tosissaan sillon 4 vuotta sitten, että vauva on enemmän kuin tervetullut jos on tullakseen. En muista kuinkakohan monta raskaustestiä tein sen ekan vuoden aikana ja aina se näytti vaan negaa. Oireet oli kuin suoraan kirjasta ja sen takii mä varmaan niitä testejäkin tein hullunlailla, mutta tuloksetta. Noi mun oireet oli siis " hormoonihäiriöitä" eikä mitään raskausjuttuja ja kyl se pettymys oli aika kova varsinkin se lääkärissä käynnin jälkeen. Lääkäritäti sano, et on kyllä hormoonit ihan sekasin ja et norm. ovulaatiota ei oo, kun se on keinotekosesti tullu pillreiden avulla monenmonta vuotta.

Kai mä sitten jotenkin annoin periks, ainakin henkisellä tasolla, kun ei niistä hormooneista ollu mitää apua 3 vuotta sitte ja otin " katotaan mitä tapahtuu" -asenteen. Nyt näkyy kyllä valoo tunnelin päässä, ainakin haluun uskoo niin, kun on tilanne kropassa muuttunu paremmaks ihan itestään ja oviskin oli viime kierrossa. Ennen en edes tuntenu ovista, kun sellasta ei varmaan siis edes ollu, mut sen takii mä esim. näilläkin sivuilla aloin käymään, kun halusin tietoo asioista ja lukee muitten kokemuksia, kun huomasin, et kropassa tapahtuu jotain sellasta mitä ei oo ennen tapahtunu.

Me ollaan miehen kaa puhuttu et tarvis varmaan tilata aika lääkärille ja kattoa ultrassa, miltä kaikki näyttää tällä hetkellä. Odotetaan kuitenkin vielä tää kierto ja katotaan josko kävis samalla lailla kun viime kierrossa, et mä tosiaan saisin pari viivaa siihen ovistikkuun :-) Mun mies on itse asiassa se, joka potkii mua persuksille tän asian suhteen ja hyvä et on joku joka vähän potkii ja patistaa ;-)

Mä oon jotenkin ikuinen optimisti ja uskon et kaikki asiat lopulta järjestyy. Kai mä sitten joskus vielä putoon korkeelta (toivottavasti jalat edellä) ja kovaa.

Tulipas taas sepustettua; toivottavasti jaksoitte lukee.. Mul on paha tapa puhua paljon toisinaan...

wäiski74:

............Ennen en edes tuntenu ovista, kun sellasta ei varmaan siis edes ollu, mut sen takii mä esim. näilläkin sivuilla aloin käymään, kun halusin tietoo asioista ja lukee muitten kokemuksia, kun huomasin, et kropassa tapahtuu jotain sellasta mitä ei oo ennen tapahtunu.

......

........Mä oon jotenkin ikuinen optimisti ja uskon et kaikki asiat lopulta järjestyy. Kai mä sitten joskus vielä putoon korkeelta (toivottavasti jalat edellä) ja kovaa.

Tulipas taas sepustettua; toivottavasti jaksoitte lukee.. Mul on paha tapa puhua paljon toisinaan...

Hei Wäiski74+muut pitkikset!

Oli ilo lukea optimistisuudestasi Wäiski74. Sitä tarvitaan, jotta jaksaa

" kovassa maailmassa" . En ole juurikaan käynyt palstalla. Viime kierto venyi pitkäksi (39), nyt menossa jotain kp 25, lämmöt jälleen koholla ja ovistestin hokasin aloittaa vasta tänään, joka näytti positiiviseltä.(muistaakseni elämäni toinen ovisjakson tikutus). Mulla on sama fiilis, kuin Wäiskillä, etten kiirehdi, kun tunnen olevani ihan ok nyt, kun jätin kaikki hormonilääkkeet pois. Joskin tuo kierto venähtää.

Hyvää viikonloppua kaikille+levollista mieltä!

Täältä sitä vaan itsensä aina löytää lukemasta juttuja :o) Mieskin tietää jo, et jos kestää " nettiyly" kauan, niin oon vauvapalstalla...

Kaipuu: yritän tosiaan olla positiivinen näitten kiertojen sun muiden asioiden suhteen, vaikka välillä tuolta takaraivosta hiipii vähemmän positiivisia ajatuksia ja sitä löytää itsensä ihmettelemästä, et miks asioitten pitää olla niin hemmetin monimutkasia. Sitten se positiivinen puoli voittaa taistelun negatiivista vastaan jossain vaiheessa ja on taas ihan ok olo.

Uutena Pitkisläisenä tiedustelisin, et kuinka moni noin yleisesti ottaen kirjottelee tänne aktiivisesti niistä henkilöistä jotka on mukana tossa Pitkis-listassa?

Onnea hurjasti Pips! Käsitin, että tämä vauva on ensimmäinen " pitkis" vauva! Annoit minulle hurjasti toivoa. Ehkä minäkin vielä... :-)



Täti yllätti minut sitten viime sunnuntaina, eli toisen kierron pituudeksi tuli mahtavat 55pv. Olin asiasta pelkästään kiitollinen, sillä tiesin etten ole raskaana. Nyt on kp 6, eikä ole aavistustakaan siitä, miten pitkä tämä kierto tulee olemaan. Onko teillä muilla pitkiksillä aina pitkä kierto, vai yllättääkö se joskus positiivisestikin olemalla lyhyt?



Näiden kahden kierukan jälkeisen kierron jälkeen voin vain toivoa, ettei se nyt tällä kertaa ihan kamalan pitkäksi äityisi...olen kuitenkin varautunut siihen, että ovulaatio on vasta kp 20-23 välisenä aikana...jos nyt on ollenkaan...



Joka tapauksessa, olen menossa tiistaina gynelle. Olenko ymmärtänyt oikein, että siellä voisi periaatteessa ultralla nähdä, missä kehitysvaiheessa munarakkulat ovat? Mitähän se mahtaisi maksaa? Toivon saavani gyneltä apua ongelmaani, joka on ihan päivänselvä. -Tarvitsen jotakin kiertoa tasaavaa ja lyhentävää lääkettä...



Jep, eipä tässä nyt tällä kertaa muuta. Olipas tässä nyt kovasti omaa napaa...

Kanelisokeri: Mun kierrot tänä vuonna on ollu välillä 45-57 päivää ja menkat ollu 7 kertaa (10:stä mahdollisesta jos ois normaali kierto). Sit tohon piiiitkien kiertojen joukkoon mahtuu yhtäkkiä yllättäin yks kierto pituudeltaan 34 päivää mikä on tässä tapauksessa lyhyt, kun vertailee noihin pitkiin kiertoihin. Ihan oikeen ihmetelin, et mikäs nyt on " vialla" kun tuli VAAN 34 päivän kierto, mut sit se seuraava oli taas 48 päivää et palattiin takasin normaaliin päiväjärjestykseen...

Luulisin et ne ottaa sekä ultran et verikokeet siel gynellä, mulla makso yksityisellä tutkimus ja lääkkeet (clomi+tero) yhteensä noin 90euroo sillon 3 vuotta sitte. Toivottavasti sulla menee kaikki ok tiistaina! :o)

Elikkästä.. Olen 23v tyttönen täältä etelä-lapista ja toiveissa ois eka pikkunen joskus tässä. =) Pillerit oon jäätänyt pois ihan vasta ja eka luomukierto siis menossa. Nyt kp 36 ja pari kertaa jo tehny rtestinkin.Mutta ei. Oviksen kuvittelin bongaavani, eka nippailut kp 16 ja sit limat kp 18. Ja sen jälkeen on ollu kaiken näkösiä oireita, menkkasellaisia siis. Mutta ei niitä menkkoja vaan näy eikä kuulu! :/



Onko kellään kokemusta näin pillereiden jälkeen samanlaisista oireista, eli ovis ja menkkakivut..Miten on tilanne kehittynyt ?? Ja jos kierto alkaa kovasti venymään niin koska ootte menny sit lääkäriin? (vai mihin se nyt sit pitääkään mennä. ;))



Kiitos paljon jos joku jaksais vastata. =)

..ja elämä hymyilee =) Kp:ksi ehti kertymään yli 90pv, en edes ole jaksanut laskea tarkkaa lukua kun niin kauan kesti!!

Viime viikolla saimme kutsun naistensairaalaan kuukautisongelmieni takia, kirjeessä toivoettiin tervetulleeksi lapsettomuusklinikalle, josta tuli suru puseroon. Itse kun en ole vielä ajatellut olevani lapseton! Yrityksen aloitimme vasta nyt elokuussa, enkä lääkärissäkään ollut puhunut lapsettouudesta vaan kuukautisten poissaolosta.



Mariposa: Kyselit, että milloin on menty lääkäriin.. itse menin eka kerran lääkäriin kun edellisistä menkoista oli kulunut 10vkoa. Sain silloin terolut -kuurin, jonka jälkeen menkat ja sit ei taas ollenkaan. uudelleen lääkäriin ja aloitettiin tutkimukset, joista yllä mainitsin. Nyt mulla on siis ekat luomut menossa sitten huhtikuun 05.



Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!!

Tervetuloa mukaan uudet! [color=red]Wäiski-74[/color] (toivottavasti nimi meni oikein), laittaisitko itsestäsi vähän tiivimmän esittelyn?



Mulla alkaa realiteetti olla se, etten pahemmin enää jaksa koneella istuskella. Tämä olikin viimeinen päivittämäni lista, nyt olisi tarvetta jonkun muun ryhtyä " listaemoksi" . Löytyykö innokkaita? Listan päivittäminen ei ole vaikeaa tai kestä kauaa, joten toivottavasti joku ryhtyy puuhaan!



[color=blue]hankihippiäinen:[/color] Kyllä mulla alkuraskaudessa takaraivossa asusti pelko siitä, että jotain menisi pieleen. Mutta vakuuttelin itselleni, että kaikki menee kuten on tarkoitettu, en itse pystyisi pahemmin tilanteeseen vaikuttamaan. No, oon kyllä noudattanut ruokasuosituksia tosi tarkkaan, tuorejuustoihin tms. en ole todellakaan koskenut. Mulla huolta lisäsi se, että tiesin varhaisessa vaiheessa todetun kaksosraskauden todennäköisyyksiä: oli jopa 30-50%:n todennäköisyys sille, että toinen ei jatkaisi matkaa edes np-ultraan saakka. Ei auta kuin hengittää syvään ja toivoa parasta.



Eipä erikoisempia. Turvotusta on nyt kertynyt melkoisesti, vaikka juon ihan tolkuttomia määriä ja oon käynyt myös lymfassa. Myös paineet ovat pikkaisen nousseet, joten täytyy seurata vointiaan. Nyt tosissaan tuntuu siltä, että raskaana ollaan, viime viikolla sf-mitta oli jo 38cm. Ja tässä vaan jatketaan kasvamista hyvää vauhtia. Huomenna on taas ultra, yritän jossain vaiheessa tätä viikkoa tulla kertomaan kuulumiset sieltä.



Hyviä vointeja!



Mia79 ja masumöyrijät rv 32+1

(Hui, eilen alkoi 9. raskauskuukausi)

[color=blue]Mia79[/color] Voi kun jännää... Siinä ei sitten mene enää kauaa, kun teitä onkin sitten kaksi lisää!!! Meinaatko että pysyt yhdessä koossa laskettuunaikaan asti? Eikös kaksoset yleensä tule ajoissa tähän maailmaan. Jännittääkö, pelottaako? Vai millaisissa tunnelmissa olet? Tulehan sitten kertomaan mitä ultrassa sanottiin.

Me kaikki pidetään teille peukkuja pystyssä, jotta kaikki menee hyvin.

Ja älä sinä listasta murehdi! Kyllähän meitä täällä vielä on, joten " listaemon" hommat tulee varmasti hoidettua, koska halutaan kuitenkin pitää pinoa pystyssä.



Niin ja minäkin toivotan uudet tervetulleksi mukaan!



Sitten omaa napaa...

Kolmas clomi+terokuuri menossa kp:llä 12, joten " tärppiaika" alkaa olla lähellä. Miestäkin oon varotellut, että tietää joutuvansa koville nyt lähiaikoina. Vaikka eipä se vastaankaan laita! ;)



Kyllä me muutkin pian plussataan, ainakin uskon niin!

Mulla menossa kp 26 ja kävin tänään s-prog kokeessa. Oli eka kierto, kun tarkkailin limoja, ja voipi olla että reilu viikko sitten olis ovis voinut niiden perusteella tapahtuakin. Metuja on syöty nyt reilu viisi viikkoa. Kovasti siis jännäilen ja toivon, että tälläkertaa viimeinki onnistais, kuten aina näin loppukierrosta. Jostakin ihmeestä se toivo vaan aina uudelleen palaa, lukuisten pettymysten jälkeen tässä vaiheessa kiertoa. Ihan selvästi metut on ainakin auttaneet aineenvaihduntaan, koska paino ei oo yhtään lisääntynyt, vaikka en oo jaksanut nyt oikein ajatella syömisiäni. Eli on tullut mässäiltyä.



Onnea Mia79:lle alkaneelle 9. raskauskuulle ja lähestyvään synnytykseen ja kaikkeen!!!

Minä 30v ja mies 29v, ei lapsia. Pillerit jätetty pois v.2001 jonka jälkeen vuoden odottelun jälkeen hormoonitutkimuksiin. Siellä todettiin ettei kropassa ole tarpeeksi estrogeeniä eikä ovulaatiota tapahdu. Söin 3kk kuurin sekä clomeja että teroja, jonka jälkeen tilanne taas sama kuin ennen kuuria. Tilanne muuttunut itsestään positiiviseen suuntaan kahden vuoden aikana, kp45-55. En oo käyttänyt mitään lääkitystä ton ekan kerran jälkeen enkä ollut missän tutkimuksissa. Katsotaan mitä tapahtuu..

Heipä hei!



Pääsisikö pitkiksiin mukaan? Olen 24v ja mieheni 26v. Pillerit jätin pois vuoden vaihteessa, jonka jälkeen tuli luomumenkat 4-5 kertaa. Sitten menkat katosivat ja söin keltarauhashormonikuurin jolla ne alkoivatkin.



Ehkäisy jätettiin täysin pois kesällä. Viimeksi kuukautiset ovat olleen keltarauhashormonikuurin jälkeen, eli heinäkuussa 10. päivä. Sen jälkeen ei ole näkynyt, ei kuulunut. Labroja minusta on otettu (E2, Prolaktiini, crp, pvk, kilpirauhaskokeet, papa ja hiiva, raskaustesti ja klamydia). Negatiivisia muut, paitsi hiiva minulla oli positiivinen, papa vielä vastaamatta. Niin ja E2 oli 0,14.. Lääkäriin pitäisi varata aika.



Välillä masentaa menkkojen katoaminen eikä jaksa kuumeilla, välillä sitten taas on niin kova kuume, että löytää itsestään jos minkälaista oiretta =) Testannut en ole about kuukauteen..

Heips.



Täällä jakauduttiin viime torstaina. Piti tulla vaan teillekin ilmoittelemaan. :) Tuossa alla on jonkinnäköstä synnytystarinaa, jos jotakuta kiinnostaa. Tsemppiä hurjasti kaikille raskautuneille ja teille sitä yrittäville. Älkää lannistuko. Olette mielessäni. :)



Mulla tosiaan meni tasan viikko sitten ne lapsivedet ja illansuussa käytiin sitten tarkistuksessa äitipolilla. Kotiinhan mut passitettiin. Yhden yön saa kuulema olla kotona lapsivesien menon jälkeen. No keskiviikkoaamuna (huonosti nukutun yön jälkeen, jännitti!) sitten mun piti mennä taas sairaalaan labran kautta. Lapsivesien menon takia multa otettiin tiistaista alkaen aamuin illoin tulehusarvot ja seurailtiin ettei infektio pääsisi kehkeytymään. Torstaiaamulle oli varattu aika käynnistykseen mikäli sitä tarvittaisiin. Täällä katsellaan 2 vrk tilannetta lapsivesien menon jälkeen.



Osastolle mennessäni olin sentin auki ja kanava oli lyhentynyt 1,5 senttiin. Kyselin lääkäriltä jo silloin miksei synnytystä voisi käynnistää jo nyt, jos se tulehdusriski kerta on kuitenkin olemassa. Tiistai-illan lääkäri oli kuulema tehnyt niin hyvän suunnitelman jo torstaille ettei sitä ollut syytä lähteä siinä vaiheessa vielä muuttelemaan. Joten osastolla sitten hengailin keskiviikon. Sain siellä cytotecia, joka ei ole käynnistystapa vaan sen tehtävä on kypsytellä paikkoja. Mä sain sitä yhden kokonaisen tabun ja se ei aiheuttanut mulla kyllä muuta kuin kivuttomia suppareita.



Illalla alettiin sitten nukkumaan joskus yhdentoista jälkeen ja ennen kahtatoista kävin yökölle kertomassa jo kuinka kipeitä supistuksia alkoi tulemaan. Hän vaan kehotti nukkumaan ainakin parisen tuntia ja sitten katsottaisiin tilannetta uudelleen. No enpä mä nukuttua saanut. Koitin lämpöpulloja, ei mitään apua. Sitten menin reiluksi tunniksi suihkuun kärvistelemään. Se nyt auttoi vähän. Suppareita tuli suht säännöllisesti, en vaan saanut laskettua välejä yön pimeinä tunteina. Suihkussa käynnin jälkeen multa otettiin taas käyrää. Supistuksia tuli mukavasti, kohdunsuun tilanne oli edelleen sama. Lääkärikin kävi sitten yöllä mua katsomassa ja samalla vauvan käyränkin vilkaisi. Sain sitten kankkuun jonkun kipupiikin. Sen avulla sain nukuttua n. 2,5 tuntia. Sitten taas hälyyttelin yökön paikalle, että saisinko lisää jotain helpotusta. Ja sain 2 panadolia. Nehän ne auttaa synnytyssupistuksiin. :D



Tuon yöllisen käyrän oton jälkeen mä olin ihan horkassa ja herätessä ihan litimärkä. Aamulla vielä noiden panadolien jälkeen yökkö kävi ennen voronvaihtoa katsomassa käyrän multa ja mittasi kuumeen. 38,6 astetta. Kovasti pyyteli kätilö siinä vaiheessa anteeksi ettei ollut tajunnut kuinka kipeänä olinkaan ollut. No enpä mäkään sitä ollut tajunnut. Luulin, että se hillitön hikoilu johtui vaan supistuksista. Käyrän oton jälkeen mua alettiinkin jo valmistelemaan saliin lähtöön. Yhtäkkiä mulle vaan tultiin sanomaan, että jos miehes on tulossa synnytykseen niin soitapas jo. Olin 3 senttiä auki vasta, mutta infektion takia mut haluttiin pistää saliin jo missä pystyy seurailemaan tilannetta paremmin.



Supistuksia tuli alle 10 minsan välein ja mä yritin epätoivosesti ottaa koruja irti ja pakkailla jotkut tietyt tavarat mukaan synnytyssaliin. Aamuvuorolaiset sanoivat, että näytät niin kipeältä, että varmaan haluut et viedään sut sängyssä saliin. En suostunut, enhän mä nyt niin kipeä ollut. Sitten lähdetiin kävelemään saliin. Hyvin jaksoin. Teki itseasiassa ihan hyvää kävellä sinne, supistuksia tosin ehti tulemaan matkallakin ainakin 3, joten pieniä taukoja siihen matkantekoon sitten tuli.



Pääsin saliin nro1. Huoneeseen päästessäni en ees kuullut omia ajatuksiani, kun siinä seinän takana oli sairaalan remppa menossa ja porat jyräs koko ajan. Kätilön ja mun kommunikointi oli tasoa " Anteeks mitä sä sanoit, en kuulllu?" :D Mies tuli pian paikalle. Hän oli koirien kanssa aamulenkillä, kun soitin niin vähän ihmettelin. On tainnut tulla lenkiltä kiire kotiin ja matka sairaalaan ajeltu hyvällä vauhdilla... Hän oli sitä mieltä heti mut nähdessään, että tästä ei kyllä tule mitään. Olin kuulema ihan kalpea ja hikinen. Tosi kipeän näkönen siis, onneks sanoi sen vasta synnytyksen jälkeen. :)



Muhun pistettiin antibioottitippa suoraan suoneen, joten olin hyvin sidottuna siihen sänkyyn. Eikä itseasiassa tehnytkään mieli liikkua siitä. Antibiootin menon jälkeen mulle pistettiin nesteytystä menemään. Mä olin tosi rauhallinen salissa. Supistusten aikana muhun ei saanut koskea, se oli ihan mun oma juttu. Kokeiltiin sitä meinaan, että miekkonen hieroi selkää, mut ei se ollut yhtään hyvä juttu. Supistusten välissä selkähieronta oli kyllä kivaa. :) Jotain mun infektiosta ehkä kertoo näin jälkikäteen sekin, että kun supistuksia tuli alle 5 minsan välein niin mä aina nukahdin niiden välissä. Aika uskomatonta. Eikä mulla itelläni ollut yhtään kipeä olo sillä hetkellä. Jälkeen päin vaan kun mietin asiaa niin ei varmasti ole kätilökään hirveän lupaavaa synnytystä ajatellut tulevaksi mun torkkumista seuratessaan.



Halusin epiduraalin ja sen sain. Sitä ennen mulle ei tehty sisätutkimustakaan, kun aamulla olin ollut vaan sen 3 senttiä auki. Onneks ei tehty, enhän mä muuten ois sitä ees saanut. ;) Kun epiduraali vaikutti niin olo oli aivan mahtava, suosittelen lämpimästi. Kun synnytyslääkäri tuli käymään ja katsomaan vointiani, teki hän samalla sisätutkimuksen. Siinä sitten sanoin hänelle, että nyt mä sitten otan pienet torkut tässä, kun ei tunnu kipuja olleskaan kun yöllä ei tullut nukuttua juurikaan. Lääkäri sanoi siihen, että " Täällä ollaan kohta synnyttämässä. Vielä puoli senttiä niin sä alat kohta ponnistelemaan." En kuulema ehtisi torkkuja ottamaan. Ja mun kommentti siihen " Okei, ei sitten" . Pikkasen lääkäri ja kätilö naureskeli mulle, kun pysyin tuonkin tiedon saadessani niin rauhallisena. :D



Epiduraali kytkettiin pois päältä ja odoteltiin ponnistamisen tarvetta. Tulihan se kyllä, mutta supistukset alkoi harvenemaan joten mulle pistettiin niihin vähän lisävoimaa. Kätilö puhui, että ensisynnyttäjillä ponnistusvaihe voi kestää helposti tunnista kahteen ja puoleen tuntiin, joten olin ihan varautunut pitkään urakkaan. Mutta mä kuulema osasin heti alusta asti ponnistaa just oikein ja oikeaan paikkaan niin homma eteni nopeammin. Muutamalla supistuksella sain pienen tytön pungerrettua maailmaan. Ponnistusvaihe kesti 15 minsaa ja kätilö oli tosi ylpeä, kun olin jaksanut koko synnytyksen niin hyvin voinnistani huolimatta. Samoin oli miekkonen. :)



Tyttö painoi 3210g, pituutta oli 48 cm ja pipo oli 33,5 cm. Hyvävointinen kaveri ja uskomattoman ihana pienokainen. :)



Mun synnytys meni mun mielestä tosi hyvin ja nopeasti. Olin odottanut, että supistukset olisi ollut paljon kivuliaampia kuin olivatkaan. Niitähän ihan kesti kuitenkin. Sain vain 2 tikkiä, joten kaikin puolin kaikki meni hyvin. Miehelle sanoin jo synnytyssalissa, että kyllä mä voin joskus lisääkin lapsia tehdä, kun tää synnytys meni kuitenkin näin helposti. :D



Tyttö vähän kellastui osastolla ollessamme, joten hän makoili bilipedissä lauantaipäivän ja sunnuntai-maanantai yönkin. Pääsimme kuitenkin eilen kotiin, kun arvot oli laskenut niin hyvin. Huomenna käymme vielä verikokeessa, jossa selviää onko arvot pysynyt hyvinä. Tyttö ainakin on tosi virkeä tapaus, syö ja nukkuu hyvin. Joten ei olla kovinkaan huolissamme enää. Maitoa tulee yli omien tarpeiden. Vauvan paino olikin noussut jo osastolla tehtävän lääkärin tarkistus painosta.



Pips ja pimu 5vrk

Ja tyttöhän siis syntyi 20.10 rv 38+4. Jäi edellisestä viestistä pois ihan kokonaan.



Pips