Onko sinusta tärkeää saada tänään kukkia
suklaata tai jokin lahja tai että mies edes muistaa naistenpäivän?
Tähän mennessä minä olen saanut vain naisilta hyvän naistenpäivän toivotuksia.
Minusta hieman teennäinen päivä, ei oikein istu meille.
Itse muistan ystäviä ja rakkaita muulloinkin kuin tiettyinä päivinä.
Kaupallisuus kai vain takana.
Kommentit (45)
Mieheni on työmatkalla, ja ihan hämmästyin kun se puhelimessa toivotti hyvää naistenpäivää. En olisi uskonut, että muistaa.
tarkoitus on kiinnittää huomiota kulttuureihin, joissa naisilla ei ole edes kunnon ihmisarvoa, tasa-arvosta puhumattakaan.
Ei ostaa kukkia ja lahjoja hyväosaisille pohjoismaisille naisille.
Tosin niitäkin saa ostaa, jos haluaa, mutta itse en todellakaan miellä naistenpäivää minun hemmottelupäiväkseni.
Äitienpäivänä riittää kun lapset muistaa, miehen ei tarvii. Kun mä nyt sille kuitenkin olen aika tärkeästi nainen kuitenkin.
mutta en pahaksenikaan pistäisi, jos mies niitä toisi. Aika harvakseltaan niitä mieheltä saa. Mutta tiedän jo nyt ettei tuo. Hyvä jos on edes pannut merkille, että on naisten päivä.
ukon kanssa juteltu muutama sana viimeisten viiden päivän aikana.
tarkoitus on kiinnittää huomiota kulttuureihin, joissa naisilla ei ole edes kunnon ihmisarvoa, tasa-arvosta puhumattakaan. Ei ostaa kukkia ja lahjoja hyväosaisille pohjoismaisille naisille. Tosin niitäkin saa ostaa, jos haluaa, mutta itse en todellakaan miellä naistenpäivää minun hemmottelupäiväkseni.
näin juuri! En tajua, miksi MINUN pitäisi saada kukkia, kun vietetään kansainvälisen tasa-arvon edesauttamiseksi nimettyä päivää. No onhan se toisaalta hyvä veto esimerkiksi joillekin ravintoloille tai jonkun hemmottelulaitoksen teemapäiväksi, mutta en todellakaan odota saavani mitään erityistä huomiota tämän päivän takia.
Mun mielesta naistenpaiva on vaan muistuttamista naisena olosta. Lansimaissa muistutus siita, kuinka hyvin asiat ovat. Ma kasitan naistenpaivan naisten paivana.
Mitä järkeä on viettää mitään merkkipäivää jos silloin ei muisteta ketään? Tai juhlisteta sitä mitenkään?
Kyllä mua harmittaa jos ei mies mulle tänään kukkia tms. tuo koska kyllä mä muistaisin sitä jos olis miestenpäivä.
toki ottaisin ne iloisesti vastaan, mutta en itsekään koskaan muista naistenpäivää joten en odota miehenkään muistavan.
Meillä töissä on kyllä kaksi yli 5-kymppistä miestä toivottanete hyvää naistenpäivää, mutta ei yksikään nainen.
tarkoitus on kiinnittää huomiota kulttuureihin, joissa naisilla ei ole edes kunnon ihmisarvoa, tasa-arvosta puhumattakaan. Ei ostaa kukkia ja lahjoja hyväosaisille pohjoismaisille naisille. Tosin niitäkin saa ostaa, jos haluaa, mutta itse en todellakaan miellä naistenpäivää minun hemmottelupäiväkseni.
näin juuri! En tajua, miksi MINUN pitäisi saada kukkia, kun vietetään kansainvälisen tasa-arvon edesauttamiseksi nimettyä päivää. No onhan se toisaalta hyvä veto esimerkiksi joillekin ravintoloille tai jonkun hemmottelulaitoksen teemapäiväksi, mutta en todellakaan odota saavani mitään erityistä huomiota tämän päivän takia.
etta olemme naisia. Naiseksi syntyminen ei ole saavutus, josta pitaisi onnitella tai jonka takia pitaisi lahjoa.
Itse asiassa monessa maassa on edelleen taakka, jopa kirous, syntya naiseksi. Sita meidan tassa pitaisi ajatella. Ja koittaa muuttaa sita jollain tavalla.
On lasten kanssa nimenomaan puhuttu naisten ja tyttöjen oikeuksista, ja tehtiin netissä lahjoitus tukemaan tyttöjen koulunkäyntiä (Unicef).
Tytär kyllä odottaa iskältään myös kukkakimppua - ja sen varmasti saakin (se lienee sitten yhteinen minulle ja tytölle). Joskus olen saanut suklaatakin.
Yksi miehen kavereista lähettää jokaisena naistenpäivänä kaikille ystäväpiirin naisille kivan tekstarin - mukava huomionosoitus sekin.
Mitä järkeä on viettää mitään merkkipäivää jos silloin ei muisteta ketään? Tai juhlisteta sitä mitenkään? Kyllä mua harmittaa jos ei mies mulle tänään kukkia tms. tuo koska kyllä mä muistaisin sitä jos olis miestenpäivä.
ketä sinä muistat esimerkiksi yk:n päivänä tai kalevalan päivänä? Samanlainen merkkipäivä on naistenpäiväkin.
EI TODELLAKAAN!!
Mitä hittoa mä kukilla? Kenen niitä pitäs ostaaa? Miehenikö? Ja miksi? Koska satuin syntyyn naiseksi?
No huh, huh. Johan taas on. Mä en kestä näitä väkisin väännettyjä juttuja. Varmaan ikävä ja ykstotinen typpi oon.
enkä niitä edes halua. Mun mielestä naistenpäivä on jotenkin naista alentava, eikä päinvastoin.
Mitä järkeä on viettää mitään merkkipäivää jos silloin ei muisteta ketään? Tai juhlisteta sitä mitenkään? Kyllä mua harmittaa jos ei mies mulle tänään kukkia tms. tuo koska kyllä mä muistaisin sitä jos olis miestenpäivä.
ketä sinä muistat esimerkiksi yk:n päivänä tai kalevalan päivänä? Samanlainen merkkipäivä on naistenpäiväkin.
Ainakin minulle, koska olen nainen. Koen että naistenpäivänä juhlitaan naisia.
Suomessa tästä on tehty naisten hemmotelupäivä! Oikeasti päivää tarvitaan kiinnittämään huomio naisten oikeuksiin. Varsinkin maailmalla niitä poljetaan urakalla ja myös Suomessa on hyvä herättää keskustelua naisvaltaisten alojen palkoista ja muuten naisten palkoista, kotitöiden jakamisesta jne.
En siis odota mieheltäni tänään mitään erityistä. Muutenkin koen, että meillä toteutuu tasa-arvo hyvin. Lähinnä mua huolestuttaa naisten tilanne köyhissä maissa.
Kerran olen äidiltäni saanut tulppaanikimpun, kun sattui kyläily naistenpäiväksi, tuo niitä kyllä muulloinkin.
Mieheltäni en saa kukkia edes äitienpäivänä, tai synttärinä, mutta en odotakaan saavani, ei ole luontevaa hänelle.
Työpaikalla muistettiin, se ilahdutti kyllä. Ilahdun jos oma mies muistaa, mutta jos ei muista niin en pahoita mieltäni.
Naistenpäivässä on kyse tasa-arvosta työelämässä ja yhteiskunnassa, ei mistään naispuolisten ystävien tai sukulaisten "muistamisesta".