Lue keskustelun säännöt.
Kummiudesta kieltäytyminen?
08.03.2011 |
Sanotaan, että kummius on kunniatehtävä, eikä siitä sopisi kieltäytyä. Itse olen tämänkin pahuuden mennyt tekemään ja palautetta on sitten riittänyt; ei lapsen vanhemmilta, mutta muilta asiasta kuulleilta. Perustelin kyllä asian lapsen isälle nätisti ja asiallisesti, mutta friikkileima taidettiin minun ja mieheni otsaan silti lätkäistä.
Onko kohtalotovereita ja/tai ajatuksia aiheesta?
Kommentit (40)
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:54"]Maailma olisi aika ruma paikka, jos jokainen miettisi kaikkien velvollisuuksien kohdalla, että minun uskoni ja uskomattomuuteni, minun oikeuteni kieltäytyä kaikesta, mikä ei tuota minulle täydellistä nautintoa. Näinkö itsekkäitä suomalaiset ovat?
Tämä uskovaisuusaspekti on niin typerä! En minäkään ole uskovainen, mutta silti haluan noudattaa perinteitä. Ei siitä haittakaan ole, että lapsen kautta välit kummeihin ovat vahvistuneet?
[/quote]
Ihan uskomatonta! Etkö ollenkaan mieti seurauksia, suostutko kaikkeen harkitsematta? Kuulostaa aika vastuuttomalta.
Kummius on määritelmällisesti kristillisestä kasvatuksesta vastaava, eikä siihen suvaita kirkkoon kuulumatonta ihmistä. Että kyllä siihen se uskovaisuus tai uskomattomuus väkisin kuuluu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:58"][quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:53"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:49"][quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:39"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:31"][quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:29"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:22"]On törkeää, tietenkään ei pidä kieltäytyä. Miettikää vanhemman kannalta, hänellä on alle 3 kk pieni ihme elämässään, joka on mullistanut elämän täysin ja jolle tahtoo parasta.. Pelkkä ajatus mistään syrjimisestä vaikka koulutaipaleella saa kyynelen silmään. Ja sitten vanhempi valitsee huolella tehtävään tärkeän ihmisen...
Ihminen sitten kieltäytyy. Vauva hylätään ensimmäistä kertaa ja vanhemmalle tulee todella paha olo. Miten kehtasi? Eikö vauva merkitse hänelle mitään? Eikö pidä meistä kun ei suostunut? Kannattaa kieltäytyä jos haluaa pilata välit ja vauva-ajan, sillä kyllä tämä muisto hylätystä kummin tehtävästä värittää kummasti koko lapsuutta. Se tulee aina riippumaan välillänne ystävinä, lopulta menetätte ystävän. Lapsen kohtaaminen muistuttaa asiasta joka keralla.
[/quote]
:D mistä edes aloittaisin...
[/quote]
Aloita vaikka siitä, että et ole koskaan kokenut itse sitä hormonimyrskyä, minkä pienen lapsen vanhemmat (myös isä), käyvät läpi syntymän jälkeen. Mikään ei kuule ole enää samalla tavalla eikä tässä yhteydessä tee mieli käyttää tuollaisia teinimäisiä hymiöitäkään. Tämä voi olla kipeä asia näille ihmisille, jotka petit. Taidat olla henkisesti hieman jälkeenjäänyt, teinin tasolla. Että lol vaan sinullekin.
[/quote]
Otahan iisisti nyt. Voi tuntua vaikka kuinka pahalta, mutta se ei nyt vaan valitettavasti ole kummiksi pyydetyn vika. Se ei ole pettämistä.
Jotkut ottavat kummiuden vakavasti. Jos tällainen toteaa ettei tuota vastuuta pysty täyttämään, on vaan parempi kieltäytyä. Sekö ei sitten yhtään haittaisi että suostuu kummiksi, mutta ei ikinä vietä lapsen kanssa aikaa? Mihin kaikkeen muuhun pitää suostua, ettei toiselle tule tosi paha mieli?
[/quote]
Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä mistään, jos on täysin itsekeskeinen ihminen kuten sinä. Tämä sattuu vain olemaan niitä harvoja asiota yhteiskunnassamme, mikä tuo ihmisiä yhteen perinteiden avulla. Tästä ei tosiaan ole etiketin mukaista kieltäytyä, eikä kummin silti tarvitse olla edes joka kuukausi lapsen kanssa tekemisissä.
Kummin tehtävä on enemmän nimellinen tänä päivänä eli tämä yksi henkilö on lapselle hieman muita erityisempi aikuinen, ei sen kummempaa. Kaltaisesi itsekeskeisyys ei voi käsittää, että miksi minä en voi kieltäytyä ja miksi minun pitää tehdä kun minä en millään haluaisi? Koska ihmiset tekevät asioita toistensa puolesta ja se tekee elämästä miellyttävän kun ei aina mietitä asioita minän kautta.
[/quote]
Ihan mielenkiinnosta; mistä päättelit itsekkyyteni?
Sinulle on siis ihan ok, että kummius on vain merkityksetön titteli papereissa, eikä näy lapsen elämässä mitenkään? Kaikille se ei välttämättä ole. Pitääkö liittyä myös kirkkoon ettet loukkaannu?
[/quote]
Siitä kun et yhtään tunnu välittävän, jos pahoitat toisen mielen, sinulla tuntuu olevan siihen oikeus. Arvaan, että oikeus kumpuaa tällaisesta modernista ajatuksesta, että minulla on oikeus tunteisiini ja oikeus elää omaa elämääni. Juuri tällaista bs:tiä minkä vuoksi ihmiset ovat niin irrallaan toisistaan!
Ei pidä liittyä, myös ateisti voi olla kummi ja erityinen henkilö lapselle. Kirkkokastajaisiin tarvitaan tosin lisänä kummeja, jotka ovat kirkossa.
[/quote]
En minä voi sille mitään, että jonkun mieli voi pahoittua siitä, että kysyvät minulta jotain johon vastaan rehellisesti. Se ei yksinkertaisesti ole vastuullani. Itsekin voin pyytää läheistä ihmistä takaamaan asuntolainaani, mutta ei se sitä tarkoita että tuo ihminen halveksii ja inhoaa minua, jos ei suostu.
Ja tietenkin minulla on oikeus elää omaa elämääni, kuinkas muuten.
Olen minäkin kieltäytynyt. Meitä pyydettiin lapsen kummiksi jo niin monetta kertaa, että olimme mieheni kanssa jo ennen pyyntöä päättäneet, että emme ota lisää kummilapsia. Olihan se tosi noloa kieltäytyä, mutta selitin asian juurikin niin, että me olemme jo aikoja sitten päättääneet, että lisää kummilapsia emme ota.
Meillä ei kertakaikkiaan riittänyt aika eikä rahat uuteen kummilapseen. Meillä oli mieheni kanssa yhteensä jo 5 kummilasta ja meillä on 4 omaa lasta. Se raha mikä menee esim joululahjoihin on jo nyt aivan järkyttävä. Saati sitten se aika mitä pitää kummilapsille ja omille lapsille jakaa. Olemme kuitenkin aina halunneet olla kunnon kummeja. Niin, että lapsi saa jonkinnäköisen suhteenkin meihin. Emme halunneet hoitaa tätäkään kummeutta "alta riman".
En tiedä loukkaantuiko vanhemmat, toivottavasti eivät. Ainakin nykyään olemme tekemisissä paljon.
Kahdesti kieltäytynyt, ei kaduta eikä hävetä.
Toinen oli, kun yksi enemmän tuttava kuin edes kaveri, saati ystävä, kysyi. En oikeestaan edes pitänyt tästä perheestä, oltiin siis vain samassa harrastusryhmässä ja joskus käytiin kahvilla toistemme luona.
Missään tapauksessa en halunnut sitoutua lapseen enkä perheeseen, joten "kiitos kunniasta mutta ei kiitos". En tiiä loukkaantuivatko, ihan samoina välit ainakin pysyi.
Toinen kerta vaikeempi, mutta päästiin yhteisymmärrykseen. Läheinen ystävä, mutta välimatkaa ja muutama muu henk.koht. syy.
Omien lasten kohdalla olisin toivonut mieluummin kieltäytymistä kuin vuosikausien huokailuja ja vihjailuja velvollisuudesta. Kummiuden pitää olla yksiselitteisesti iloinen juttu molemmille.
Mä olen pari kertaa saanut kyseenalaisen tämän "kunnian".
Kerrottuani etten kuulu kirkkoon ja että en osallistu esim. konfirmaatioon, häihin tai ristiäisiin vakaumukseni takia ei olekaan tarvinnut sitten vaivautua :)
Olen kyllä kertonut avoimesti että minä ja perheeni emme osallistu mihinkään missä on uskonnollista sisältöä, silti tätä ei kaikki sisäistä.
Jos joku loukkaantuu vakaumuksestani niin en koe että menetän paljoa. Kenellä edes ylipäätään tulee mieleen pyytää himo-ateistia lapsensa kummiksi? oma moka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On törkeää, tietenkään ei pidä kieltäytyä. Miettikää vanhemman kannalta, hänellä on alle 3 kk pieni ihme elämässään, joka on mullistanut elämän täysin ja jolle tahtoo parasta.. Pelkkä ajatus mistään syrjimisestä vaikka koulutaipaleella saa kyynelen silmään. Ja sitten vanhempi valitsee huolella tehtävään tärkeän ihmisen...
Ihminen sitten kieltäytyy. Vauva hylätään ensimmäistä kertaa ja vanhemmalle tulee todella paha olo. Miten kehtasi? Eikö vauva merkitse hänelle mitään? Eikö pidä meistä kun ei suostunut? Kannattaa kieltäytyä jos haluaa pilata välit ja vauva-ajan, sillä kyllä tämä muisto hylätystä kummin tehtävästä värittää kummasti koko lapsuutta. Se tulee aina riippumaan välillänne ystävinä, lopulta menetätte ystävän. Lapsen kohtaaminen muistuttaa asiasta joka keralla.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:01"]
Mä olen pari kertaa saanut kyseenalaisen tämän "kunnian".
Kerrottuani etten kuulu kirkkoon ja että en osallistu esim. konfirmaatioon, häihin tai ristiäisiin vakaumukseni takia ei olekaan tarvinnut sitten vaivautua :)
Olen kyllä kertonut avoimesti että minä ja perheeni emme osallistu mihinkään missä on uskonnollista sisältöä, silti tätä ei kaikki sisäistä.
Jos joku loukkaantuu vakaumuksestani niin en koe että menetän paljoa. Kenellä edes ylipäätään tulee mieleen pyytää himo-ateistia lapsensa kummiksi? oma moka.
[/quote]
Ap vastaa itselleen, nolo. Se on ihan vain kunnia, ei "kunnia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella häpeällistä käytöstä. Olette menettäneet kasvonne koko ystäväpiirin edessä ja leimautuneet täysin itsekeskeisiksi ja kylmiksi hyypiöiksi. Onneksi totuus tuli ilmi, eikä teitä enää ystävinä rakasteta.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:22"]On törkeää, tietenkään ei pidä kieltäytyä. Miettikää vanhemman kannalta, hänellä on alle 3 kk pieni ihme elämässään, joka on mullistanut elämän täysin ja jolle tahtoo parasta.. Pelkkä ajatus mistään syrjimisestä vaikka koulutaipaleella saa kyynelen silmään. Ja sitten vanhempi valitsee huolella tehtävään tärkeän ihmisen...
Ihminen sitten kieltäytyy. Vauva hylätään ensimmäistä kertaa ja vanhemmalle tulee todella paha olo. Miten kehtasi? Eikö vauva merkitse hänelle mitään? Eikö pidä meistä kun ei suostunut? Kannattaa kieltäytyä jos haluaa pilata välit ja vauva-ajan, sillä kyllä tämä muisto hylätystä kummin tehtävästä värittää kummasti koko lapsuutta. Se tulee aina riippumaan välillänne ystävinä, lopulta menetätte ystävän. Lapsen kohtaaminen muistuttaa asiasta joka keralla.
[/quote]
:D mistä edes aloittaisin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:29"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:22"]On törkeää, tietenkään ei pidä kieltäytyä. Miettikää vanhemman kannalta, hänellä on alle 3 kk pieni ihme elämässään, joka on mullistanut elämän täysin ja jolle tahtoo parasta.. Pelkkä ajatus mistään syrjimisestä vaikka koulutaipaleella saa kyynelen silmään. Ja sitten vanhempi valitsee huolella tehtävään tärkeän ihmisen...
Ihminen sitten kieltäytyy. Vauva hylätään ensimmäistä kertaa ja vanhemmalle tulee todella paha olo. Miten kehtasi? Eikö vauva merkitse hänelle mitään? Eikö pidä meistä kun ei suostunut? Kannattaa kieltäytyä jos haluaa pilata välit ja vauva-ajan, sillä kyllä tämä muisto hylätystä kummin tehtävästä värittää kummasti koko lapsuutta. Se tulee aina riippumaan välillänne ystävinä, lopulta menetätte ystävän. Lapsen kohtaaminen muistuttaa asiasta joka keralla.
[/quote]
:D mistä edes aloittaisin...
[/quote]
Aloita vaikka siitä, että et ole koskaan kokenut itse sitä hormonimyrskyä, minkä pienen lapsen vanhemmat (myös isä), käyvät läpi syntymän jälkeen. Mikään ei kuule ole enää samalla tavalla eikä tässä yhteydessä tee mieli käyttää tuollaisia teinimäisiä hymiöitäkään. Tämä voi olla kipeä asia näille ihmisille, jotka petit. Taidat olla henkisesti hieman jälkeenjäänyt, teinin tasolla. Että lol vaan sinullekin.
Ei kyllä todellakaan ole asiallista. Ap vaikuttaa teiniltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:31"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:29"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:22"]On törkeää, tietenkään ei pidä kieltäytyä. Miettikää vanhemman kannalta, hänellä on alle 3 kk pieni ihme elämässään, joka on mullistanut elämän täysin ja jolle tahtoo parasta.. Pelkkä ajatus mistään syrjimisestä vaikka koulutaipaleella saa kyynelen silmään. Ja sitten vanhempi valitsee huolella tehtävään tärkeän ihmisen...
Ihminen sitten kieltäytyy. Vauva hylätään ensimmäistä kertaa ja vanhemmalle tulee todella paha olo. Miten kehtasi? Eikö vauva merkitse hänelle mitään? Eikö pidä meistä kun ei suostunut? Kannattaa kieltäytyä jos haluaa pilata välit ja vauva-ajan, sillä kyllä tämä muisto hylätystä kummin tehtävästä värittää kummasti koko lapsuutta. Se tulee aina riippumaan välillänne ystävinä, lopulta menetätte ystävän. Lapsen kohtaaminen muistuttaa asiasta joka keralla.
[/quote]
:D mistä edes aloittaisin...
[/quote]
Aloita vaikka siitä, että et ole koskaan kokenut itse sitä hormonimyrskyä, minkä pienen lapsen vanhemmat (myös isä), käyvät läpi syntymän jälkeen. Mikään ei kuule ole enää samalla tavalla eikä tässä yhteydessä tee mieli käyttää tuollaisia teinimäisiä hymiöitäkään. Tämä voi olla kipeä asia näille ihmisille, jotka petit. Taidat olla henkisesti hieman jälkeenjäänyt, teinin tasolla. Että lol vaan sinullekin.
[/quote]
Pakko olla samaa mieltä. Ymmärrän että tuo teksti kuulostaa aika yliampuvalta, mutta sellainen se vastasyntyneen aikaansaama tunnemyrsky on, juuri niin kuin kuvailet.
Minua pyydettiin kummiksi sukulaisen lapselle, vaikka en ollut vuosiin tavannut perhettä. Perhe asuu satojen kilometrien päässä ja heillä on ystäviä ja sukulaisia lähempänäkin. En halunnut kummiksi, joka kokisi vaan velvollisuudekseen matkustaa juhlapäivinä ja lähetellä lahjoja. Välithän siinä menivät, mutta en usko että olisin ollut kyseisiin ihmisiin muutenkaan yhteydessä paljoa ja en ymmärrä miksi juuri minut haluttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikenlaisia ongelmia teillä leikkiuskovaisilla onkin. Helppo homma kun on eronnut kirkosta, siinä on kyllin pätevä syy kieltäytyä. Muistattehan, että kummin tärkein tehtävä on tukea lapsen kristillistä kasvatusta :DDD
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:31"][quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:29"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:22"]On törkeää, tietenkään ei pidä kieltäytyä. Miettikää vanhemman kannalta, hänellä on alle 3 kk pieni ihme elämässään, joka on mullistanut elämän täysin ja jolle tahtoo parasta.. Pelkkä ajatus mistään syrjimisestä vaikka koulutaipaleella saa kyynelen silmään. Ja sitten vanhempi valitsee huolella tehtävään tärkeän ihmisen...
Ihminen sitten kieltäytyy. Vauva hylätään ensimmäistä kertaa ja vanhemmalle tulee todella paha olo. Miten kehtasi? Eikö vauva merkitse hänelle mitään? Eikö pidä meistä kun ei suostunut? Kannattaa kieltäytyä jos haluaa pilata välit ja vauva-ajan, sillä kyllä tämä muisto hylätystä kummin tehtävästä värittää kummasti koko lapsuutta. Se tulee aina riippumaan välillänne ystävinä, lopulta menetätte ystävän. Lapsen kohtaaminen muistuttaa asiasta joka keralla.
[/quote]
:D mistä edes aloittaisin...
[/quote]
Aloita vaikka siitä, että et ole koskaan kokenut itse sitä hormonimyrskyä, minkä pienen lapsen vanhemmat (myös isä), käyvät läpi syntymän jälkeen. Mikään ei kuule ole enää samalla tavalla eikä tässä yhteydessä tee mieli käyttää tuollaisia teinimäisiä hymiöitäkään. Tämä voi olla kipeä asia näille ihmisille, jotka petit. Taidat olla henkisesti hieman jälkeenjäänyt, teinin tasolla. Että lol vaan sinullekin.
[/quote]
Otahan iisisti nyt. Voi tuntua vaikka kuinka pahalta, mutta se ei nyt vaan valitettavasti ole kummiksi pyydetyn vika. Se ei ole pettämistä.
Jotkut ottavat kummiuden vakavasti. Jos tällainen toteaa ettei tuota vastuuta pysty täyttämään, on vaan parempi kieltäytyä. Sekö ei sitten yhtään haittaisi että suostuu kummiksi, mutta ei ikinä vietä lapsen kanssa aikaa? Mihin kaikkeen muuhun pitää suostua, ettei toiselle tule tosi paha mieli?
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:23"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:01"]
Mä olen pari kertaa saanut kyseenalaisen tämän "kunnian".
Kerrottuani etten kuulu kirkkoon ja että en osallistu esim. konfirmaatioon, häihin tai ristiäisiin vakaumukseni takia ei olekaan tarvinnut sitten vaivautua :)
Olen kyllä kertonut avoimesti että minä ja perheeni emme osallistu mihinkään missä on uskonnollista sisältöä, silti tätä ei kaikki sisäistä.
Jos joku loukkaantuu vakaumuksestani niin en koe että menetän paljoa. Kenellä edes ylipäätään tulee mieleen pyytää himo-ateistia lapsensa kummiksi? oma moka.
[/quote]
Ap vastaa itselleen, nolo. Se on ihan vain kunnia, ei "kunnia".
[/quote]
Nro 5 tässä moi, en tod. ole ap, minulla ei ole edes miestä.
Jotenkin tämä ketju vahvisti päätöstäni siitä etten ikinä ryhdy kummiksi. Tästä lähtien paukautan päin naamaa vähemmän kauniisti kiertelemättä asiaa.
Jos ei mun elämänkatsomustani kunnioiteta pätkän vertaa, ei ole silloin minun tehtäväni kunnioittaa toistenkaan.
Että pitäisi vaan suostua ettei tule paha mieli? Huh huh. Luopuisitko itse koko uskonnostasi ettei jollekin tule paha mieli?
Miltä tuntuisi lapsesta kun ymmärtää että kummi on pakotettu omia arvojaan vastaan kummiksi?
Kyllä tää luterilaisten kummi- ja kastesysteemi on ihan sairas. Kun ei saada tarpeeksi kirkkoon kuuluvia kummeja, aletaan pakottaa kuulumattomia ja sitten vielä kehdataan olla naama näkkärillä kun ei suostumusta tule.
Onneksi tuttavapiirissäni on tosi vähän kirkkoon kuuluvia (joo ollaan alle kolmikymppisiä).
Mitäs tästä sanot: itse en osallistu häihin ollenkaan jos niissä on kirkko-osuus? Kas kun kukaan ei ole siitäkään tietääkseni loukkaantunut?!?
13 jatkaa. Olen kirkkoon kuulumaton ateisti ja en siis ollut vuosiin missään yhteydessä ennen pyyntöä. Olen tavannut tuosta perheestä vain yhden henkilön ja hänetkin lapsena. Mielestäni kysymiseni oli oudompaa kuin kieltäymiseni.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:41"][quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:23"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:01"]
Mä olen pari kertaa saanut kyseenalaisen tämän "kunnian".
Kerrottuani etten kuulu kirkkoon ja että en osallistu esim. konfirmaatioon, häihin tai ristiäisiin vakaumukseni takia ei olekaan tarvinnut sitten vaivautua :)
Olen kyllä kertonut avoimesti että minä ja perheeni emme osallistu mihinkään missä on uskonnollista sisältöä, silti tätä ei kaikki sisäistä.
Jos joku loukkaantuu vakaumuksestani niin en koe että menetän paljoa. Kenellä edes ylipäätään tulee mieleen pyytää himo-ateistia lapsensa kummiksi? oma moka.
[/quote]
Ap vastaa itselleen, nolo. Se on ihan vain kunnia, ei "kunnia".
[/quote]
Nro 5 tässä moi, en tod. ole ap, minulla ei ole edes miestä.
Jotenkin tämä ketju vahvisti päätöstäni siitä etten ikinä ryhdy kummiksi. Tästä lähtien paukautan päin naamaa vähemmän kauniisti kiertelemättä asiaa.
Jos ei mun elämänkatsomustani kunnioiteta pätkän vertaa, ei ole silloin minun tehtäväni kunnioittaa toistenkaan.
Että pitäisi vaan suostua ettei tule paha mieli? Huh huh. Luopuisitko itse koko uskonnostasi ettei jollekin tule paha mieli?
Miltä tuntuisi lapsesta kun ymmärtää että kummi on pakotettu omia arvojaan vastaan kummiksi?
Kyllä tää luterilaisten kummi- ja kastesysteemi on ihan sairas. Kun ei saada tarpeeksi kirkkoon kuuluvia kummeja, aletaan pakottaa kuulumattomia ja sitten vielä kehdataan olla naama näkkärillä kun ei suostumusta tule.
Onneksi tuttavapiirissäni on tosi vähän kirkkoon kuuluvia (joo ollaan alle kolmikymppisiä).
Mitäs tästä sanot: itse en osallistu häihin ollenkaan jos niissä on kirkko-osuus? Kas kun kukaan ei ole siitäkään tietääkseni loukkaantunut?!?
[/quote]
Taidatte olla myös alle kaksikymppisiä.. Mutta ei se mitään, kyllä sitä viisautta ja uutta näkökulmaa elämään tulee sitten vuosien saatossa. En koskaan ole onneksi kuullut niin älytöntä juttua, kuin läheisen häiden kirkko-osuuden boikotointi.. Huhhuh.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:39"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:31"][quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:29"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 08:22"]On törkeää, tietenkään ei pidä kieltäytyä. Miettikää vanhemman kannalta, hänellä on alle 3 kk pieni ihme elämässään, joka on mullistanut elämän täysin ja jolle tahtoo parasta.. Pelkkä ajatus mistään syrjimisestä vaikka koulutaipaleella saa kyynelen silmään. Ja sitten vanhempi valitsee huolella tehtävään tärkeän ihmisen...
Ihminen sitten kieltäytyy. Vauva hylätään ensimmäistä kertaa ja vanhemmalle tulee todella paha olo. Miten kehtasi? Eikö vauva merkitse hänelle mitään? Eikö pidä meistä kun ei suostunut? Kannattaa kieltäytyä jos haluaa pilata välit ja vauva-ajan, sillä kyllä tämä muisto hylätystä kummin tehtävästä värittää kummasti koko lapsuutta. Se tulee aina riippumaan välillänne ystävinä, lopulta menetätte ystävän. Lapsen kohtaaminen muistuttaa asiasta joka keralla.
[/quote]
:D mistä edes aloittaisin...
[/quote]
Aloita vaikka siitä, että et ole koskaan kokenut itse sitä hormonimyrskyä, minkä pienen lapsen vanhemmat (myös isä), käyvät läpi syntymän jälkeen. Mikään ei kuule ole enää samalla tavalla eikä tässä yhteydessä tee mieli käyttää tuollaisia teinimäisiä hymiöitäkään. Tämä voi olla kipeä asia näille ihmisille, jotka petit. Taidat olla henkisesti hieman jälkeenjäänyt, teinin tasolla. Että lol vaan sinullekin.
[/quote]
Otahan iisisti nyt. Voi tuntua vaikka kuinka pahalta, mutta se ei nyt vaan valitettavasti ole kummiksi pyydetyn vika. Se ei ole pettämistä.
Jotkut ottavat kummiuden vakavasti. Jos tällainen toteaa ettei tuota vastuuta pysty täyttämään, on vaan parempi kieltäytyä. Sekö ei sitten yhtään haittaisi että suostuu kummiksi, mutta ei ikinä vietä lapsen kanssa aikaa? Mihin kaikkeen muuhun pitää suostua, ettei toiselle tule tosi paha mieli?
[/quote]
Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä mistään, jos on täysin itsekeskeinen ihminen kuten sinä. Tämä sattuu vain olemaan niitä harvoja asiota yhteiskunnassamme, mikä tuo ihmisiä yhteen perinteiden avulla. Tästä ei tosiaan ole etiketin mukaista kieltäytyä, eikä kummin silti tarvitse olla edes joka kuukausi lapsen kanssa tekemisissä.
Kummin tehtävä on enemmän nimellinen tänä päivänä eli tämä yksi henkilö on lapselle hieman muita erityisempi aikuinen, ei sen kummempaa. Kaltaisesi itsekeskeisyys ei voi käsittää, että miksi minä en voi kieltäytyä ja miksi minun pitää tehdä kun minä en millään haluaisi? Koska ihmiset tekevät asioita toistensa puolesta ja se tekee elämästä miellyttävän kun ei aina mietitä asioita minän kautta.
Kyllä usko ja kummius liittyvät erottamattomasti yhteen. Kummin tärkein tehtävä edelleenkin on lapsen kristillisen kasvatuksen tukeminen. Typerään on se, että pidetään kiinni naurettavista riiteistä, vaikka ei uskota niihin.