Kuka on saanut lapsena paljon ja ollut rakastettu ja hyväksytty?

olen itse ammattikasvattaja

En oikein ymmärrä aloittajan kysymystä pettymyksistä. Ei ole vanhempien tehtävä aiheuttaa tahallaan lapsilleen pettymyksiä, ja on myös epärealistista ajatella, että vanhemmat voisivat suojella lastaan pettymyksiltä, joita sentään elämä on täynnä.



Mä koen, että stressinsietokykyni on vähintään normaali, jollei parempikin, juuri siksi että kotini oli niin rakastava ja hyväksyvä. Sai tehdä virheitä, sai kompuroida, ja sai turvallisesti yrittää uudelleen, oppia virheistään ja itsestään jne. Se, että kokee olevansa hyväksytty virheineen kaikkineen, on iso voimavara elämässä.

säännöllinen perusrytmi- hyvää ruokaa, turvalliset vanhemmat, joilla johdonmukainen ja sama kasvatuslinja, paljon keskustelua ja erilaisten mielipiteiden hyväksyntää, 4 lasta, kotieläimiä, joka lapsella harrastus,



perheemme vietti lomat yhdessä samassa kesämökissä, auto, yksi lapsista ylioppilas, kaikilla ammatit, kahdella akteeminen ja kahdella opistotasoinen



perheet aikuisina 3 lla ja yksi sinkku, ei yhdelläkään aikuisena päihde-eikä mielenterveysongelmaa- olemme siis kaikki sisarukset työkykyisiä



t. nro 2

Ap:llä eripuraiset vanhemmat, en ymmärrä miksi eivät eronneet. Ihan eri maailmoista. Oli aika köyhää ja ankeata, en edes haaveillt mistään kun mitän ei kuitenkaan saanut. Minusta on tullut pessmistinen, jotenkin ylirealistinen, joskin kohtuullisen hyvä ennakoimaan asioita.



Olen tosi varovainen ja hidas tekemään päätöksiä. Varmaan luonnekysymys enemmän. Jostain syystä itsetunto mielestäni kunnossa. Nuorempana kyllä häpesin kotiani.



Joskus mietin arvostavatko omat lapseni sitä mitä heillä on. Toivottavasti.

Olin pitkään (8v) ainut lapsi ja suvun ainoa lapsenlapsi, sain siis kaiken huomion ja kaikki lellivät ja hössöttivät. Toisaalta olin jo melko pienestä pitäen tosi omatoiminen ja itsenäinen, sain paljon vapauksia, mutta vanhempia oli toteltava.



Kotitöitä mun ei tarvinnut tehdä. Muutin omilleni ollessani 18v. En pahemmin siivonnut tai tehnyt ruokaa. 21v sain esikoisen ja menin naimisiin, ja minusta tuli varsinainen kodin hengetär. Kun oli pakko, opettelin laittamaan ruokaa ja siivoamaan ja nyt olenkin ihan loistava siinä hommassa :)



Itseluottamus on aina ollut hyvä, ja se on äitini ansiota. Hän tuki ja rohkaisi ja uskoi minuun. Stressinsietokyky on myös hyvä.



Pettymykset, hmm. Sanotaan näin, että harvoin koen pettymyksiä, sillä en luovuta helposti ja taistelen saadakseni sen mitä haluan.



Muut ovat kommentoineet, että ärsyttävää minussa on se, etten kuulemma suostu myöntämään olevani väärässä. Hyvin mahdollista.

että olen saanut paljon rakkautta ja myös materiaa ihan riittävästi, ei yltäkylläisesti.

En ole ollenkaan kunnianhimoinen uran suhteen, luulen että osasyy siihen on, ettei vanhemmat osanneet kannustaa opiskeluun, kun eivät itsekään olleet kouluttautuneet pitkälle.

Muuten jouduin tekemään kotitöitä ja kesäisin kesätötä, mansikanpoimintaa ym, joten työntekoon on opetettu ja rahanaro tuli tutuksi...

Vanhemmat eivät halunneet eivätkä ehtineet töiltään juurikaan kuljettaa harrastuksiin, muistan että sen takia meillä oli joskus riitoja, kun olisin halunnut harrastaa sitä sun tätä, enkä ymmärtänyt miksen pääse esim. tenniskurssille kun monet ystävät pääsivät!

toki vanhempieni mielestä olen saanut. Hyväksytty luulen olevani, ei pahempaa kritiikkiä. En oikeastaan siedä pettymyksiä, mutta nielen ne.



Omat lapseni saavat enemmän, sekä rakkutta, ja varmaan hyväksyntääkin, siinä ehkä on vaikeampaa meillä, eli tuo hyväkdyminen. Esikoinen sietää pettymyksiä hyvin, toinen ei ollenkaan, vieläkään, vaikka on jo varhaisteini.



Sopivuus on kaikesta kiinni.



Pitäisi varmaan tuntea ja hyväksyä oma lapsuus ja menneisyys. Ehkä pitäisi hyvällä ja rakkaudella kasvattaa omiaan, harmi, että toiset ovat lähempänä, ja silloin se onkin haastavampaa...

erittäin rakastettu ja hyväksytty, erityisesti ennen teini-ikää. Äiti leikki paljon kanssani ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä.



Ehkä vähän enemmän näin jälkiviisaana ajatellen olisi voinut patistaa tekemään pakollisia juttuja, jotta nyt aikuisena se tulisi jollakin tapaa selkärangasta, ilman että joutuu odottamaan motivaation puuskaa. Pienempänä ehkä himpun verran liian silkkihansikkain kasvatettu.

ja rakkautta paljon oli.



Kotitöihin opetettiin osallistumaan ja säännölliset nukkuma-ajat, niistä pidettiin kiinni.



Kehuja ja kannustusta vaikka muille jakaa.



Hyväksyminen sellaisena, kuin on: esim. jos ei koulussa saanut ns. "hyviä numeroita", ei haitannut. Hyvistä numeroista ym. onnistumisista iloittiin sitten yhdessä.



Paljon yhteistä aikaa: mm. matkoja, leikkimistä, pelaamista, ulkoilua.



Ei ollut fyysistä eikä henkistäkään kuritusta: sovituista asioista pidettiin kiinni.



Materiaalisia juttuja ei paljon ollut, vaan opetettiin kunnioittamaan myös vanhaa ja käytettyä.



Vanhemmille pystyi kertomaan asioita ja keskustelemaan tosi vaikeistakin asioista.



HYÖDYT MINULLE: Tunnen olevani erittäin tasapainoinen ihminen. Minulla on hyvä itsetunto. En pelkää ketään.

ja rakkautta paljon oli.

Kotitöihin opetettiin osallistumaan ja säännölliset nukkuma-ajat, niistä pidettiin kiinni.

Kehuja ja kannustusta vaikka muille jakaa.

Hyväksyminen sellaisena, kuin on: esim. jos ei koulussa saanut ns. "hyviä numeroita", ei haitannut. Hyvistä numeroista ym. onnistumisista iloittiin sitten yhdessä.

Paljon yhteistä aikaa: mm. matkoja, leikkimistä, pelaamista, ulkoilua.

Ei ollut fyysistä eikä henkistäkään kuritusta: sovituista asioista pidettiin kiinni.

Materiaalisia juttuja ei paljon ollut, vaan opetettiin kunnioittamaan myös vanhaa ja käytettyä.

Vanhemmille pystyi kertomaan asioita ja keskustelemaan tosi vaikeistakin asioista.

HYÖDYT MINULLE: Tunnen olevani erittäin tasapainoinen ihminen. Minulla on hyvä itsetunto. En pelkää ketään.

Siedän erittäin hyvin kovaakin henkistä painetta enkä jää pitempään miettimään pettymyksiä.