Kiltti ja tottelevainen lapsi EI ole hyvä asia!

Missä vaiheessa adjektiivit kiltti ja tottelevainen ovat muuttuneet kirosanoiksi. Tarkista, rakas ap, vaikkapa nykysuomen sanakirjasta, mitä nuo sanat merkitsevät.



Itse olen ollut opettajana 9 vuotta. En sanoisi, että suomalaislapset olisivat liian kilttejä ja tottelevaisia. Päinvastoin: kyllä uskalletaan hyppiä aikuisten nenälle. Vapaa tunneilmaisu näkyy rulettavan.

että ap:n väite ei pidä paikkaansa. Tietysti poikkeuksiakin on...

Mutta kielteisiä tunteita meillä saa ja pitääkin näyttää!

Olen kyllä ihan samaa mieltä kanssanne, että nykyaikana on enemmän kurittomia, röyhkeitä lapsia, joille ei ole opetettu tapoja ollenkaan. Ilman muuta asia on näin, ikävä kyllä :(



Tapoja ja toisten ihmisten kunniotusta, hiljaa olemista ja kiltteyttäkin on lapsen opittava, mutta ei liikaa.



Kuten aloituksessakin jo sanoin, jos lapsella on omaa tahtoa, ärhäkkyyttä ja kiukkuakin, hän PÄRJÄÄ maailmassa paljon paremmin kuin kiltti ja tottelevainen lapsi, YLEENSÄ.



Liian kiltti lapsi on altis monille vaaroille a ongelmatilanteille. Kun taas ärhäkkäämpi osaa puolustaa itseään paremmin.



ap

jengien saalis, uskonlahkojen uhri, eteisen matto, johon jokainen voi jalkansa pyyhkiä.



Jos lapselle opetetaan pienestä asti vain tottelemaan muiden sanomaa kyseenalaistamatta käskyä ollenkaan, olemaan käyttämättä omia aivojaan, on lapsi suuressa riskissä joutua vaikeuksiin elämässään.



ap

4-vuotias tyttöni ei tee koskaan mitään ilman minun lupaa. Siis mitään joskus kiellettyä. Kun ollaan kylässä ja joku aikuinen sanoo, että ota vaan pullaa, niin lapseni tulee minulta kysymään. Kaverit eivät ole saaneet häntä mukaan " lähdetään pois pihasta" reissuilleen, koska äiti on kieltänyt. Luuletko että hänellä on ongelmia tulevaisuudessa, koska hän on itsepäinen eikä suostu tottelemaan muita kuin niitä ihmisä, joita äiti käskee/lupaa totella??

Johan tuo nyt olisi lapsellista minulta alkaa analyysiä tyttärestäsi pykäämään tuon perusteella. En ole niin kaikkitietävä kuin aika moni AV-mammoista tuntuu olevan :D



Aloitukseni tarkoitus oli vaan sanoa ääneen se, mikä minua ihmetyttää nykyajan vanhemmissa. En pysty käsittämään, että ylenpalttinen kiltteys ja tottelevaisuus on ylpeyden aihe.



Kuten jo muutaman kerran olen jo sanonut, tietty määrä " pippuria" on turvallisempaa lapsen elämänpolkua ajatellen. Mutta niinhän se on, että jos lapsi on jo luonnostaan arka, hiljainen ja kiltti, vaikea sitä on lähteä muuttamaankaan hurjempaan suuntaan :)



ap

Pelastit päiväni! Hieno näkökulma ja niin totta.



T: uhmikäisen äiti....

Käytöshäiriöt ja lapsen alistaminen on aikamme " trendi" ... Valitettavan usein vanhemmat ajattelevat omaa etuaan/ -mainettaan, eikä asioita lapsen näkökulmasta!



Tottakait rajat ja auktoriteetti on turvallinen asia ja turvallisuus on välttämätöntä lapsen normaalille tassapainoiselle kehitykselle.Mutta jos siitä tulee vallankäytön väline ollaan jo vaarallisilla vesillä.



Suurinosa vanhemmista tietää mikä on lapselleen parasta ja osaa käyttää järkeä, mutta valitettavasti toisenlaisiakin vanhempia on!



Niin ja se mikä oli ennen ns.normaalia lapsen käytöstä on nykyään ADHD (joidenkin mielestä automaattisesti). Eikö koulussa käyttäytyminen opetella eskarissa? Jos lapsi ei osaa istua hiljaa paikoillaan voidaan tilannetta lähtä (nimenomaan eskariaikana) tarkastelemaan esim. koulukypsyystestien kautta.... Tosi paikkakunta eroja käytännön toteutumisessa on.





T: 9v lastenpsykiatriseella töitä tehnyt hoitaja

Ole hyvä! Kiva, että joku edes koki tässä ketjussa muitakin tunteita kuin ärsyyntymisen ja vastarinnan :D



Jos jompi kumpi lapsistani meinaa kiukutella ja uhmata minua, saattaa aluksi tulla sellainen tunne, että " voi ei, kiukun-kiukkuko taas" . Siinä asiaa luoviessani olen kuitenkin hiljaa mielessäni tyytväinen, että lapseni osaa itse kyseenalaistaa asioita. Ei niele purematta ihan kaikkea.



Itse olin liian kiltti ja alistuva. Halusin miellyttää äitiä ja isää, en halunnut tehdä heitä surulliseksi. Tämä aiheutti minulle isoja vaikeuksia monessa asiassa elämän varrella.



Eli sekin, että ette anna lastenne nähdä heikkouttanne LIIKAA, on tärkeä asia. Lapsen täytyy saada tuntea, että aikuinen on vahvempi ja kestää hänen kiukuttelunsa ja surunsa.



ap

lapset saavat olla lapsia, aikuisten täytyy olla aikuisia.



törkeän helppoa. (en väitä että itse osaisin olla sitä mitä saarnaan)

jos he ovatkin sinun kaltaisiasi. Älä viitsi yleistää, sillä tavalla voit vielä vahingoittaa lapsiasi. Mieheni ei hyväksy lasten heikkouksia, vaan lasten pitäisi osata pistää vastaan ja olla vahvoja. Arvaa kuinka paljon pelkään että tuo " ei saa olla heikko" -periaate vaikeuttaa lasteni elämää?? Nimenomaan negatiivisesti...

Nimenomaan tuo vanhempien oman edun/maineen varjolla lapsen nujertaminen on hätkähdyttävän yleistä!



Minua surettaa katsoa lapsia, jotka pakotetaan käyttäytymään lapsille luonnottomalla tavalla vain sen takia, että vanhemmat saisivat mainetta ja kunniaa lapsensa käytöksestä!



Lapsen edun ajatteleminen vaatii usein oman ylpeytensä nielemistä.

Tiedän, että minuakin ihan takuulla katsotaan pitkään monessa paikassa kun lapseni huutavat.

Tänäänkin kauppareissulla 1v10 ikäinen kuopus heittäytyi maahan 3 kertaa huutamaan mahallaan(yksi syy oli että lakki ei mennyt sekunnin sadasosassa taskuunsa), kun joku asia ei sujunut hänen toivomallaan tavalla. Kyykistyin hänen viereensä joka kerran, sanoin " sinulla ei ole mitään hätää, lopeta kiukuttelu" ja jätin lapsen makaamaan ja huutamaan maahan. Jatkoin ihan lähellä ostosten tekemistä tyynen rahallisena. Hetken kuluttua kuopus alkaa kurkkia maasta, että jokohan nousisi...sitten sanoo: " no niin...selvä..ei hätä."



Voitte kuvitella, kuinka moni oli tiputtaa silmät päästään, kun lapsi makaa maassa kirkuen ja äiti vain tekee ostoksia. Mitäpä tuosta. Tuollaisessakin tilanteessa tärkeintä olisi ajatella lapsen kannalta asiaa, mitä hänelle haluaa opettaa " kriisitilanteesta" ?



Yritän itse pitää mielessä sen, että kaikki neuvomme ja oppimme , kiletomme ja käskymme annamme lapsillemme vain siksi, että _he selviäisivät elämässä_ , ei siksi että meillä aikuisilla olisi parempi maine tai helmpompi arki.



ap





ap

Tuo sinun mainitsemasi vanhempien" lapsi ei saa olla heikko" -syndrooma on taas ihan eri lukunsa sitten. En tunnusta itse kärsiväni tuota tautia. Isäni kyllä oli tuon lajin kannattaja, joten omakohtaista kokemusta on siitäkin. On todella tärkeää, että lapsi saaa hyvällä omallatunnolla olla niin vihainen, surullinen, iloinen, heikko, jne.



Ja voit olla varma, että jos miehesi on kovinkin tiukka tuossa heikkouden pelossaan, se vaikuttaa lapsiisi! Lapsesi oppivat nielemään heikot puolensa/negatiiviset asiansa sisälleen. Kyllä vanhempien pitäisi voida ottaa vastaan lastensa kaikki tunteet ja luonteen piirteet, myös negatiiviset.



ap













" AP jos sulla on ollut surkea elämä, se ei tarkoita että lapsillasi on,

jos he ovatkin sinun kaltaisiasi. Älä viitsi yleistää, sillä tavalla voit vielä vahingoittaa lapsiasi. Mieheni ei hyväksy lasten heikkouksia, vaan lasten pitäisi osata pistää vastaan ja olla vahvoja. Arvaa kuinka paljon pelkään että tuo " ei saa olla heikko" -periaate vaikeuttaa lasteni elämää?? Nimenomaan negatiivisesti... "

Ja niinpä kävi että annoin aikuisena miehen käyttää minua kynnysmattona. Oli aikamoinen homma päästä kiltintytönsyndroomasta eroon ja nostaa itsensä pois maton asemasta.



Sikäli olen ap:n kanssa samaa mieltä.

Pitäisikö minun ap olla huolissani, koska kolmivuotias lapseni ei saa itkupotkuraivareita? Minkäs minä hänen luonteelleen mahdan? Ja ei, hän ei ole liian kiltti, vaan aika itsepäinen tapaus, mutta hän osoittaa sen toisella tavalla.



Periaatteessa olen samaa mieltä kanssasi siitä, että LIIALLINEN kiltteys on pahasta, mutta olen erimieltä kanssasi siitä, miten LIIALLINEN kiltteys ilmenee. Se, että lapsi ei kilju kaupassa ei mielestäni tarkoita sitä, että hänet olisi alistettu. Se on temperamenttikysymys.